lauantai 3. marraskuuta 2012

Shōkokuji 相国寺

相国寺 on iso vanha 1300-luvulta peräisin oleva temppelialue keisarin palatsin pohjoispuolella, Goryō-jinjan eteläpuolella. Tämäkin pantiin Ōnin-sodan aikaan aivan matalaksi ja piti rakentaa uudestaan. Se on iso alue itsessään, ja kuten sen keskeisestä sijainnista voi päätellä, on se ollut hallinnollisesti tärkeä paikka. Monet muut Kioton temppeleistä kuuluvat sen alaisuuteen, kuten esimerkiksi Kultainen ja Hopeinen paviljonki. Tämä pääpaikka on vähemmän tunnettu, eikä se ole aukikaan ympäri vuoden, vain keväisin ja syksyisin, kirsikankukkien ja vaahteranlehtien aikaan. Nyt se on auki. Keskustemppelin katossa on lohikäärme, joka katsoo aina jokaista sisällä olevaa silmiin. Se ei vain katso, vaan myös kääntää päätään koko ajan ihmisen kävellessä. Sitä ei saa valokuvata, mutta sitä voi käydä tervehtimässä. Se ei ole hirmuisen näköinen, vaan aika ystävällinen lohikäärme. Temppelin keskellä voi taputtaa käsiään kovaa yhteen ja lohikäärme voi vastata murahtamalla.Se on aika hyvin n. 500-vuotiaalta lohikäärmeeltä.
Temppelialueella on tilaa ja hiljaisuutta. Ainakaan meidän käydessämme siellä ei ollut paljon ketään.

Lootuslammikko, täällä on erityisen paljon erilaisia lootuslajeja. Nyt nostettu ruukkuineen jo talvea vasten pois.
 Siellä on kohtalaisen kokoinen petäjämetsikkö, nättejä puita, vaikka menevätkin helposti mutkarunkoisiksi. Sellainen ei temppelitarhoissa toki haittaa. Tämä ei ole ihan meikäläinen petäjämme, vaan Pinus densiflora, mutta saman näköinen puu se on.

 Temppelissä on jäljellä entisöity muinainen kylpylä. On ne peseytyneet ennenkin. Etualan korvossa on ollut kylmää vettä ja kuumaa vettä on tullut rännistä takaosan pyöreään pataan, seinän takana on tulisija jolla sitä on lämmitetty.
 1300-luvun zen-puutarha. Ei mitään liikaa.
 Mutta on siellä uudempiakin, joissa on käytetty sammalta myös.
 Ja jopa petäjäkin.
 Ja kiviä.
Tämä on miellyttävä paikka, jonne ei aina pääse, ja jonne ei niin moni arvaa mennä.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Joo, täytyy alkaa säästämään!

Yamaba kirjoitti...

Oikein. Alta tonnilla saa edestakaisen lennon, kun varaa hyvissä ajoin. Suomesta kannattaa ostaa Japan Rail Pass, jolla pääsee matkustamaan kaupunkien välillä halvalla.