tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mansikkatalo

on taas tehty ja ensimmäiset tarhamansikat syöty tältä kesältä. Nelisen tuntia tuohon meni, valmiista tavarasta. Muistelen että viime kesänä tein sen nopeammin, mutta nämä rakennusprojektit aina vähän vaihtelee. Olen 5 päivää aikaisemmassa kuin vuonna 2010, eli vaikka tämä alkukesä on joskus vähän viileältä tuntunutkin, niin eiköhän tämä kuitenkin aika normaali ole ollut.
Rakennelman ideana on tietysti pitää verkko niin kireänä ja niin kaukana mansikoista, että räksät ei sotke itseään löysiin verkkoihin. Ne usein vammautuu räpistellessään, tai metsän takaisen naapurin kissa käy tappamassa niitä verkosta, tai joskus pitää leikata saksilla verkkoon reikä jotta ne saisi kohtuullisen ehjänä irti. Tästä rakennelmastakin niitä olen joskus löytänyt, mutta useimpina kesinä tähän ei jää kiinni ketään. Sisällä on helpohko liikkua, sisään ja ulos mentäessä vain pitää asetella verkko sekä auki että kiinni. Tämä on niin vähän aikaa pystyssä että oven näköistä en ole viitsinyt koskaan ryhtyä väsäämään.

Tasainen katto, mutta vettä se ei pidä. En tiedä kannattaisiko miehen. 


Retikkatalo minulla tietysti on ollut valmiina jo kauan. Niiden kasvattamisesta ei tule mitään ilman kärpäsverkkoa. 

Leipä ei tuo otsalle hikeä, sen saa viileästä kaupasta, mutta vihanneksia ja marjoja omasta maastaan joutuu välillä hankkimaan ohta hiessä. Jos sattuu kuuma päivä.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Reipasta menoa!
Komeat teltat pysytytit. Tänä vuonna on kasvimailla kuulemma ollut paljon ötököitä. Lieneekö runsas kosteus syynä.

Yamaba kirjoitti...

Meillä tuo kasvimaiden ympäröiminen kivellä ja ehkä olkikin haittaa ainakin etanoiden liikkumista. Jonkin verran niitä on, mutta ei paljoa. Kaalikärpäsiä tietysti on vaikka kuinka paljon. Laiskuuttani kokeilin kasvattaa alkukesästä retiisit porkkanoiden seassa ilman suojaa, mutta ei niistä syötäviksi ollut.