Koko verkko on muuttunut erittäin hitaaksi, suurin osa ainakin, nyt heinäkuun alettua. Blogger ja Utube lataavat sivua puolesta minuutista useaan minuuttiin. Onko käyttäjiä nyt suurin määrin kun niin monella on kesälomaa, vai onko verkossa vikaa jota ei saada korjattua koska on heinäkuu? En tiedä, mutta kesänopeutta nyt selvästi kuljetaan.
Siihen liittyen törmäsin Chiliforumilla muutaman päivän vanhaan Suureen yli/alinopeuskeskusteluun, joka oli mielenkiintoinen. Minäkin toki olen pannut merkille kesäautoilijoiden saapumisen teille. Juhannukselta elokuun alkuun on heidän suurta aikaansa. Lokakuuhun mennessä ollaan palattu normaalitilanteeseen, missä teillä on melkein vain ammattilaisia ja puoliammattilaisia, eli rutiinilla työmatkojaan ajavia ihmisiä. Nyt siellä on heitä, jotka ajavat 70 km/h 80-alueella, ja kun tie muuttuu 100-nopeudeksi, jatkavat he samalla 70km/h. He odottavat pakollisen pysähtymismerkin tai kolmion takana niin kauan kunnes kummassakaan horisontissa ei näy yhtään autoa eikä jalankulkijaa, ja vasta sen jälkeen uskaltautuvat edetä risteävälle tielle. Siihen voi mennä se 5-10 minuuttia. On heitä joiden auton nopeus putoaa viisikymppiseen ylämäessä, mutta alamäessä palataan normaalinopeuteen. Ja on nuoria tyttöjä, jotka kyydittävät kaveriaan mopolla 40 km/h vauhtia kaksikaistaisella 60-tiellä vasemmalla eli ohituskaistalla isojen autojen seassa. Se on vaarallisinta mitä olen nähnyt tämän viikon mittaan. Nuoruus ei vielä ymmärrä kuolemaa todelliseksi, koska se tuntuu olevan vielä kovin kaukana; vanhuus ymmärtää sen liiankin hyvin, koska se on aina lähellä - olen lukenut joskus jostain.
Varsinaisia kaahareita ei meillä päin kovin usein tapaakaan, ei edes kertaa kuussa; joskus toki. Elänen rauhallisella alueella maatamme.
Ei kesäautoilijoissa ole minusta mitään vikaa. He ajavat täysin laillisin oikeuksin, ainakin jos vielä jotain näkevät. Paras on ajaakin kesällä, jos on vähän epävarma liikenteessä, ja pitäähän reissut tehdä. Olen tiellä minäkin, saavat olla hekin. Tosin tätini mies ajoi vielä käytännössä sokeana, koska hänellä oli ajokortti; täti, jolla ei ollut ajokorttia, neuvoi vieressä tietä. Se oli jo laitonta.
Itsekin tietysti vanhetessani tasaannut ja rauhoitun. Usein en kehtaa ohittaa sitä 70 km/h ajajaa kasikymppisellä tiellä. Bensaakin kuluu vähemmän kun hitaasti ajaa. Riuskiin siirryttyäni oma tienopeuteni selvästi putosi, koska vauhdin hurman sijaan mielenkiintoiseksi asiaksi tiellä alkoi nousta se kuinka vähällä bensalla minkäkin matkan saa ajettua. Mutta kyllä minä sitten siellä satasen tiellä ohitan kovin rauhallisen kuskin. Mistä voinen päätellä että en tunne kuoleman olevan vielä aivan nenäni edessä. Nurkan takana vielä, tai kauempanakin; ei vielä reaalinen asia.
Verkossa mieluiten kuitenkin ajaisin normaalinopeutta, kaasutellenkin mielelläni, enkä tätä kesänopeutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joo, nyt niihin törmää, kaikenkarvaisiin tienkuluttajiin. Joskus kyllä meinaa hermostuttaa, jos reilun 10 km:n kauppamatkalla osuu kovin monta kummallista - ei ne hidastelijat niinkään, vaan ne keltaisen viivan ohittelijat ja oikealta ohittavat motoristit ja sensellaiset.
Mieki oon innostunu kokeileen, kuinka vähälle pääsen kulutuksessa... nyt lomalla kyllä ajelut on toisenlaisia, mutta sain jo mieheltä melkein arvostusta, kun pääsin bensakoneella alle kuuden litran... ja se oli samalla tankillisella, millä isäntä ite paineli kaasua enempikin, kun kokeili, johtuuko kiihtymättömyys ilmansuodattimesta vai ei.
Teillä on vähän levottomampaa teillä kuin meillä. Enemmän väkeä. Alta kuuden litran tavallisella autolla on aika hyvin. Annan arvostusta minäkin.
Lähetä kommentti