Naaras

Miinalla on juoksuaika. Hän on niin vanha että se ei näy kovin voimakkaasti, mutta löytyi lattialta pari tippaa verta.

Toinen asia mistä sen tietää on seutukunnan urokset. Naapurin koira ulvoo vielä kauan sen jälkeen kun aamukävelyllä ollaan hävitty sen ohitse metsän siimekseen.  Koiria karkaa taluttajiltaan ja saapuu meidän pihaan kosioretkille talutushihnaa perässään vetäen. Isännät ja emännät saa liikuntaa, sekä perässä juostessaan että niitä kotiin päin repien. Teillä ja poluilla syöksyy innokkaita ystäviä läähättäen Miinan persettä nuuhkimaan; yrittävät nousta päällekin.

Tällaistakohan on ihmisnaaraidenkin elämä? Ehkä se on vähän rauhallisempaa, koska heillä ei ole samanlaista voimakkaasti tuoksuvaa urokset hullaannuttavaa kiimaa, vaan vain tasaisempi jatkuva houkutteluvaihe aina päällä.