Vettä

On märkä kevät. En ikinä ole nähnyt täällä näin paljon vettä vaikka olen asunut täällä parikymmentä vuotta. Tytär palasi sieltä kuitenkin, täynnä tarinoita ja laukku pullollaan saksalaista suklaata. Minä tulen suklaasta sairaaksi, mutta syö sitä joskus, yleensä vain jouluna. Nyt sitä on syöty useita levyjä, ja kohta saa mennä nukkumaan. Mutta vesikuvia ensin. Tässä on tyttären koulun vierestä. Tässä pitäisi olla oja.

Tämä pitäisi käydä kuvaamassa oikealla kameralla. Kännykän objektiivi ei tuo esiin sitä miltä se oikeastaan näyttää.

Meijän niemestä, jonka kärjestä pumpataan kesällä vettä, on tullut saari. Miina oli sitä mieltä että turhanpäiväistä temppuilua veden kanssa. Jää ei kestä ja siellä missä pitäisi olla polku kastuu jalat mahaa myöten.

Järvenkin rannalla lilluu rantakoivut vedessä. Saa nähdä mitä ne siitä tykkää.

Puolukat ei ainakaan tykkää siitä että niiden päällä on muutama sentti vettä.

Ei näillä jäillä enää koskaan hiihdetä. Ilmojen puolesta olisi mukavat hiihtokelit, siellä voisi tareta hiihtää T-paidalla, mutta pohja ei ole enää luotettava.

 Kyllä siellä rannasta käsin käveltiin vielä; kokeiltiin vieläkö kestää. Tytär edellä ja raskaampi isä perässä. Kesti missä kesti, mutta Nokian saappaan vartta syvemmällä kesti joka paikassa. Ei lähde jäät vielä vapuksi tänä keväänä. 

Voihan Nokia palata kumpparin tekijäksi. Niitä aina tarvitaan. Kassaan jää kaiken murruttua varmaan sen verran rahaa että kumpparit voi ostaa takaisin Berneriltä ja lähteä valloittamaan niillä uudestaan maailmaa. Ilmaston lämpeneminen tietää sateita monessa osassa maailmaa.