Tämäkin on nyt sitten väsätty iltahommina pala kerrallaan kasaan. Vaimo on vähän surullinen. Sanoo että kylmältä näyttää. Tuuli puhaltaa läpi leveiden käytävien, joiden pinta-ala on paljon suurempi kuin kukkien.
Onhan se niinkin ... mutta ensi kesänä tähän aikaan kaikki mahdollinen tila on jälleen kasveja täynnä, ei pienintäkään epäilystä. Suhde kääntyy silloin jälleen toisin päin. Lilaakin on vielä kaksi erillistä pehkoa. Kaikki kyllä vähän rupsahtaneen ja kärsineen näköistä kun siellä on monta iltaa lapioiden kanssa heiluttu, mutta kyllä se siitä.
Koska tässä on niin monia kasvilajeja, useimmat aika korkeita, niin näitä on pakko alkaa järjestellä osastoihin. Tämäkin punainen lilja oli jäämässä jalkoihin. Kukaan ei tiedä mikä se mahtaa olla nimeltään. Vaimo sanoi ostaneensa keväänä muutamana Tiimarista pussin mukuloita, ja niistä tämä on kasvanut. Tulee esiin joka vuosi, täysin talvenkestävä, kukkii outorakenteisilla kukilla, eikä tätä ole näkynyt missään muualla myynnissä. Tuettava nyt, koska on tämän kesän nojannut korkeampiin puskiin.
Tytär sanoi että parempi nyt kuin ennen. Minä olen samaa mieltä. Vaimo tottuu aikanaan. Ja itse se pani tämän alulle.
En kyllä suuresti tykännyt tästä hommana. Multahommat menee, ja kivihommat myös, mutta mieluummin erillään. Märkä multa on tahmeaa tavaraa, eikä sitä sotkisi mielellään kiviainekseen. Sen enempää hiekkaan kuin laattoihinkaan.
4 kommenttia:
Onpa kaunis, siro kukkanen, tuo outo oranssi mukulakasvi! Tykkään. Ja onhan viidakkokin nyt raikkaamman näköinen.
Viidakkoon rupeaa tottumaan. Kyllä se siitä.
Tyylikästä! Ja varmasti paljon helppohoiyoisempaa.
Näen kyllä miksi Rouva empii, olisiko tuossa korkeiden kasvien yksinäisyydessä...
Muutos on vain niin iso yhdelle kerralle. Kasvipopulaatio sinänsä on ollut siinä jo 10 vuotta kehittymässä omien lakiensa mukaan. Maalla on ollut monta ulkonäköä vuosien varrella, ja vasta Lilan saapuminen oikeastaan ajoi paikan kriisiin. Rouva toipuu hyvää vauhtia.
Lähetä kommentti