Kesämökkiläiset ei enää mökeillään käy. Järvessä on rannat jäässä, sen verran että ihan rannassa kestää kävelläkin, mutta selkä on vielä vapaa. Ei sinne pääse kukaan edes pilkille, eikä enää veneelläkään minnekään. Ei täällä kyllä ole kävijöitäkään.
Tein talven 2012-13 polttopuita. Ei haittaisi jos riittäisi talvelle 2014 myös. Tällaista isoa koivua polttaa hyvin kuukauden pari. Suurin osa puista on kuitenkin varsin tiheässä kasvanutta lepikkoa, niin että ne ei ole kovinkaan paksuja. Mutta sen edestä helppoja käsitellä. Ei paljon mitään karsimista, kunhan latvan katkaisee. Ne pitää pätkiä niin lyhyiksi että jaksan reuhtomatta kantaa tai vetää tukkisaksilla ne pinoon. 
Miina ei ilmiselvästi ole edellisissä kodeissaan savottoihin tottunut. Mukana kuitenkin kulkee. Välillä metässä lumessa pyörimässä, välillä makaa auton takapenkillä. Takaovi on auki. Toimii hyvin koirankoppina, eikä sille tule turkissaan kylmäkään näin pienellä pakkasella (4-6 C) kun makuualusta on lämmin. Kun se on autossa, ei jää kaatuvien puiden alle. Sinne se menee kun saha pörähtää käyntiin. Kun se hiljenee, saattaa Miina tulla ehdottelemaan josko lähdettäisiin jo kotiin. Eihän sitä heti, vasta kun on aika lopettaa.
Lyhyt on jo marraskuinen päivä. Neljältä on niin hämärää, että ei kannata enää tehdä töitä moottorisahan kanssa. Eikä enää jaksaisikaan, epätavallinen liikkuminen painavissa varusteissa 10 cm lumessa ja risuissa kahlaten alkaa äkkiä tuntua lihaksissa, kun päätyöni teen tällä helvetinkoneella sohvassa istuen. Vahvoja ovat olleet, isäni sukupolven miehet. Puun kaatoa päivästä toiseen talvella, pokasahalla. Karsinta kirveellä, ja kuorien poisto petkeleellä. Tukit on nostettu rekeen miespelissä.
2 kommenttia:
Hyvää vastapainoa!
Joo. Mukava tehdä monenlaisia hommia.
Lähetä kommentti