Miina

Miina on nyt ollut meillä jo useamman viikon, en muista enää tarkasti. Tykkää selvästi olla. On hyvää kaveria kaikkien kanssa, mutta makaa päivät ja yöt minun vieressäni kun olen kotona, ja kulkee minun kanssani kävelyllä. On jäntevöitynyt ja vahvistunut, tekee pitkätkin lenkit jo reippaasti.

Miinaa on selvästi pidetty edellisissä paikoissa kohtalaisen ystävällisesti, mutta löperösti. Se tuntee peruskomennot, osaa istua, mennä maahan ja tulla. Tassuakin se osaa antaa, vaikka se on ihan turha taito, enkä itse käytä sitä komentoa koskaan. Seuraamaan ja odottamaan sitä ei ole opetettu. Eikä opetuksessa olla oltu erityisen tiukkoja eikä ehkä johdonmukaisiakaan; totteleminen on aika hidasta ja laiskaa. Ruualla palkitsemiseen se on tottunut, alussa odotteli aina tuleeko jotain, mutta minä taputan vain kaulalle, en ole oppinut jatkuvaan syöttämiseen. Ehkä Miina on vähän laihtunutkin, en ole nyt punninnut. Laiha se ei missään tapauksessa vieläkään ole. Ja se on mitä ilmeisimmin ulkoillut tähän asti vain tepastelemalla pihalla ja lyhyillä lenkeillä. Paskat se on opetettu tekemään siististi ojaan, tielle se ei tee koskaan, eikä pihaan. Maha toimii hyvin nykyään, kiinteää sulanutta tavaraa, ei hermostunutta ripulia kuten alussa.

Olen aikoinani oppinut sivistyneeseen eurooppalaiseen koiran kanssa kulkemisen tapaan, missä koira koulutetaan niin hyvin, että se kulkee mukana ilman remmiä. Minua ärsyttää nykyinen lainsäädäntö, joka määrää koirat kytketyiksi ulkona. Hankalaa kävelyä niin koiralle kuin isännällekin. Edellisen koirani kanssa en sitä lakia ikinä noudattanut, mutta Miina on vielä vähän arvaamaton. Se haukkuu kovaa hoiperteleville humalaisille sekä toisille koirille. Känniset se lienee oppinut tuntemaan ensimmäisessä perheessään, ja vihaa niitä ilmiselvästi. Toisille koirille se ei varsinaisesti ole vihainen. Päästessään lähelle häntä heiluu ystävällisesti, eikä tappeluita ole tullut koskaan, mutta kun sillä on niin jykevä haukku, se etäämmältä helposti pelottaa sekä toisen koiran että sen taluttajan. Mistähän tuollainenkaan tapa lienee peräisin? Olen saanut sitä vähän hillittyä, mutta en poistettua.

Pienemmillä teillä, poluilla ja metsissä kuljetaan hiljaiseen aikaan vapaasti ilman hihnaa, tosin valjaat kaiken varalta päällä ja hihna taskussa. Miina on nyt jo niin tiukasti minun koirani, että sitä on varsin helppo opettaa. Vähän kuin rakastunut nainen, joka on päästään sekaisin ja sanoo: "päätä sinä kaikesta". Se pysyy aina lähellä, seuraa kohtalaisen hyvin käskettäessä, ja muutenkin tekee ilmeisen mielellään kaiken mitä sanon, vaikkei kuitenkaan nopeasti eikä tarkasti. Eikä pitkäjänteisesti; sitä ei ole kukaan opettanut nuorena keskittymään. Seuraaminen aina keskeytyy mielenkiintoiseen hajuun jossain vasemmalla.

Tämä riittää kuitenkin minulle, mistään näyttelykoiratoiminnasta en ole ikinä ollut kiinnostunut. Haluan vain helppoa ja miellyttävää elämää niin minulle kuin Miinallekin, ja kohtuullinen määrä kuria ja taitoja helpottaa elämää. Toisaalta on jo 15 vuotta siitä kun edellisen kerran oman koiran koulutin, ja olen nyt vanhempana ja töistä väsyneempänä tullut selvästi löperömmäksi itsekin. Riittää, että minulla on tarvittaessa auktoriteettia ottaa tilanne kokonaan omaan hallintaani, hihnan kanssa tai ilman, mutta muuten mennään niin kuin kummallekin on mukavinta.

Iloinen olen Miinasta. Kiintymyksemme on molemminpuolista.