Kim Dae-jungia arvostin presidenttinä, samoin kuin aikanaan oppositiopoliitikkonakin. Varsin värikäs elämä ja pressana tuloksia. Tykkäsin erityisesti siitä miten hän hoiti suhteet pohjoiseen naapuriinsa. Päivänpaistepolitiikka toimi, ja tunnelma niemimaalla oli ihan erilainen kuin mitä etenkin tänä vuonna ollaan taas koettu. Vaikka tämä yhdeksän vuoden takainen filmi Baby V.O.X.in konsertista Pyongyangissa.
Musiikki, ilmeet, vaatteet ja meikit, tapa liikuttaa ruumista ja ylipäänsä kaikki on jyrkän erilaista eteläkorealaisten esiintyjien ja pohjoiskorealaisen yleisön välillä. Ero paistaa silmään joka kohdasta. Silti kummallakin puolella näkyy ihan ihmisiä, ei mitään fanaattisia robotteja. Pohjoiskorealaiset katsovat silmät pyöreinä, tai ihmetellen, tai lievästi järkyttyneinä lavalla rajusti liikkuvia eteläisiä, eikä kukaan edes ajattele lähtevänsä rytmiin mukaan. Nykyperspektiivistä katsottuna tämä on kuitenkin aika lailla herttaista.
Yleisön reaktioita on itse asiassa kuvattu vielä paremmin poikabändi Shinhwan konsertissa. He laulavat sekaisin sekä koreaksi että englanniksi Perfect Man -nimistä laulua, ja yleisöllä on ilmeet on näkemisen arvoisia.
Yrmeää Lee Myung-bakia en ole vieläkään oppinut arvostamaan. Hän on vain sotkenut asioita niemimaalla. Jospa Kimin hautajaiset toimisivat tilanteen avaajana. Siinä olisi diplomaattisesti täydellinen paikka muuttaa tyyli jälleen. Itäisessäkin naapurissa on uusi pressa, jolle se luultavasti sopisi paljon paremmin kuin poika-Bushin aikana aloitetut tyhmyydet. Mutta toistaiseksi ei ole siltä näyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti