Toyota Prius

Ostin maaliskuun lopulla Toyotan Riuskin, ja olen ajanut sillä kuukausittain n. 5000 km. Sitä antaa kepeästi joskus kaikenlaisia lupauksia, ja ne tulevat aikanaan lunastukseen, ja niin vietin loppukevään tien päällä. En aio enää ajaa tuota tahtia, mutta tulipahan tuokin aika nähtyä.

Tässä se hymyilee uutena ensimmäisen vahauksensa päälle vienoa jenihymyä isosiskonsa vierellä.



Koska auto herättää erittäin suuria intohimoja, kohtuullisia puolesta ja kohtuuttomia vastaan, panen tähän muistiin omat kokemukseni.

Olen tyypillinen Riuskin ostaja, yli 50-vuotias mies, joka on jo maksanut talolainansa. Samalla se on ensimmäinen uusi auto, jonka olen ostanut. Tähän asti olen aina ajanut vanhoilla romuilla, joista en ole yhtään kulkevassa kunnossa myynyt, vaan vasta sitten kun ne ovat levähtäneet tielle, eivätkä enää ole kelvanneet kuin romuksi. Eli ekologisuutta on elinkierron muodossa harrastettu ennenkin.

Vaimo taas ei ole ikinä ostanut kuin uusia autoja. Hän ei jostain syystä luota vanhoihin romuihin. Niinpä edellinen auto, jolla ajelin, oli Toyota Avensis farmari vuosimallia 2007. Se on hyvä auto, vahva, nopea ja luotettava, käsivaihteinen. Bensaa se vie minun käytössäni 7.2 litraa satasella keskimäärin. Vaimolla melkein litran enemmän. Hän polkee reippaammin sekä kaasua että jarrua, eikä liikoja ennakoi tilanteita.

Riuski tuntui Aveen verrattuna alussa tivoliautolta, koska siinä ei ole vaihteita ollenkaan, paitsi eteen ja taakse. No, on siinä vapaakin, mutta sitä tulee harvoin käytettyä. Ei tarvitse kuin panna se napista käyntiin, vaihde eteenpäin ja painaa hissukseen kaasua. Tietokone ja planeettapyörästö hoitavat portaattomasti liikkumisen eri nopeuksissa. Vasenta jalkaa ei tarvitse mihinkään, eikä oikealla kädellä tee ohjaamisen lisäksi paljon muuta kuin pitelee vissypulloa juotaessa. Käsikaasu, elikkä vakionopeudensäädin, pitää vauhdin tasaisena kohtuullisen tasaisilla tai loivan mäkisillä teillä. Niinpä sellaisilla voi hyvin heittää kengät pois ja istua tuolilla jalat ristissä, mikä on ihmiselle luonnollisin ja paras tapa. Ei ihmisen jalkoja ole rakennettu sijoitettavaksi kolmeen 90 asteen kulmaan aamusta iltaan. Minä saan sellaisesta selkäni kipeäksi. Hätäjarrutusta istumatapani hidastaa n. 1s verran, mutta hidastakoon.

Paljonko Riuski vie pensaa? Näkyy vaihtelevan paljon ilman ja moottorin lämpötilan suhteen; moottorin lämpiäminen ja akun täyttyminen vie 20-30 km ajoa, riippuen ilman lämpötilasta. Se on yhdistelmä kaupunkiautoa ja maantieautoa. Kääntyy hyvin ketterästä kuten kaupunkiauto, mutta varsinainen polttoaineen säästö kuitenkin tulee esiin vasta pidemmässä maantieajossa. Kauppareissu, jossa on useampia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, helposti vie 7 l/100km. Se on kuitenkin 1350 kg painoinen, mikä tuollaisessa ajossa tuntuu hyvin. Pidempi kaupunkiajaminen, tilanteesta riippuen, ja moottorin lämmittyä, vie n. 5 l/100km. 

Se on nopea jos tarvitaan, rekan ohitse pääsee ripeästi. Ohjattavuus on kiikkerämpi kuin Avessa, alussa pyrin aina kääntämään liikaa nopeissa tilanteissa, niin että rekan takaa vastaantulijan kaistalle lähteminen tahtoi olla heijaamista, mutta rattiin tottuu nopeasti. On hyvä myös että sillä voi hitaassa vauhdissa ajaa pelkällä sähkömoottorilla. Esimerkiksi Tampereella Tullintorin alakerran parkkihallissa, etenkin jos ajaa peräsokkeloihin asti, se on ihanteellinen. Ei pidä meteliä eikä tee pakokaasuja.

Maantiellä, lämpimällä moottorilla, kuivalla tiellä sisään ajetuilla kesärenkailla kulutus riippuu paljolti vauhdista:

140 km/h : 7.5 l/100km
120 km/h : 6
110 km/h : 5.5
100 km/h : 5
90 km/h : 4.5
80 km/h : 4

Luvut ovat mittareista suoraan; nopeusmittarin heitto 100 km/h vauhdissa näyttää olevan n. 5, vähemmän nopeuden laskiessa. Ja kulutusluvut samoin ovat mittarista; en ole jaksanut ryhtyä laskeskelemaan bensalitroja ja kilometrejä laskimen avulla, vaikka tietysti pitäisi, jos tarkka haluaisi olla. Mutta jääköön se insinööreille. Tiestö on täkäläistä mäkimaastoa, jossa on koko ajan nousua tai laskua; tasaista ei löydy kummoisia pätkiä. Normaalit työreissut kylmällä koneella kahdesti kolmesti käynnistäen ja kaikenlaiset maastot ajaen kulutus on yleensä välillä 4.8-5.2. Siihen mahtuu sekä nopeita että hitaita taipaleita. Ensimmäisen Nissan Sunini kanssa minulla oli kynä, paperia ja taskulaskin, jolla kulutusta laskeskelin. Sillä oli aika lailla samanlaista, sikäli kuin muistan, mutta oli se puolta kevyempi autokin. Talvella ja huonolla kelillä noihin lukuihin saa panna lisää 0.2-0.5 l/100km. Vaihteluväli minulla on 4.5-5.8, johtuen jossain määrin tiestä ja muusta liikenteestä, mutta ennen kaikkea kuskin mielentilasta.

Ajan Riuskilla joka tapauksessa selvästi hitaammin kuin Avella tein. Siinä on niin hyvä kulutuksen näyttö, että sen kanssa tulee mittariahneeksi. Tekee mieli kokeilla paljollako tällä kertaa pääsee. Hyvin mäkisillä teillä halvinta on ajaa jalkakaasulla antaen vauhdin pudota ylämäissä, mutta loivemmilla teillä halvinta on ajaa käsikaasulla. Tietokone käyttää sähköä parhaiten hyväksi yhdessä käsikaasun kanssa.

Sen mainostettu yhdistetty kulutus on 4.3, johon kyllä pääsee ajamalla 80:ä ja alun vielä hiljemmin. Muuten kuluu enemmän. Olen tehnyt yhden 40 km testireissun maantiellä kulutuksella 3.9, mutta siinä ajettiin hiljaa ja käytettiin akku tyhjäksi.

Piti ottaa selvää miten noita virallisia kulutuslukuja oikein mitataan. Toiminnan takana on EEC:n vuoden 1980 direktiivi 80/1268/ETY sekä sen tarkennus 2004/3/EY. Niissä annetaan mahdollisuus tehdä testit tien päällä, mutta käytännössä testit kaikki tehdään nykyään dynamometrillä, eli auton vetävät pyörät ajetaan rullien päälle. Niihin asetetaan valmistajan ilmoituksen mukaisesti vastusta ilmanvastuksen, renkaiden vierintäkitkan, ja auton sisäisen kitkan mukaisesti. Ja valmistaja nämä testit usein itse tekeekin, tosin oletettavasti tarkkaan sääntökirjan mukaisesti. Ne tehdään yhdellä autolla, joka oletettavasti on satunnaisesti valittu, mutta joka joka tapauksessa saa edustaa koko automallia. Kaikki tehdään sisällä hallissa lämpimässä ilmassa, 20-30 astetta. Esimerkiksi Riuski varmasti hyötyy siitä, että ajoviima ei jäähdytä moottoria, vaan se lämpiää nopeasti säästölämpötilaan. Auton pitää olla sisäänajettu, vähintään 3000 km. 

Harjaantunut testikuski sitten istuu sisään autoon, vääntää kaikki ylimääräiset laitteet kuten stereot tai lämmittimen/kylmettimen pois päältä, pistää vaihteen kohdalleen ja alkaa kaasutella. Kaupunkiajotesti lähtee liikkeelle kylmällä moottorilla. Siinä 195 s eli  3 min 15 s aikana ajetaan 4 km kiihdyttäen, hidastaen ja pysähtyen kolmeen kertaan. Huippunopeus on 50 km/h, mutta keskinopeus 19 km/h. Tästä ei kuitenkaan saa vielä testitulosta, vaan koko homma tehdään vielä kolmeen kertaan peräkkäin, mistä sitten otetaan keskiarvo, eli sen kylmän moottorin kylmyys ei kovin suurella prosentilla lopputuloksessa näy.

Kun moottori näissä testeissä on lämmennyt kunnolla, ajetaan maatietesti. Siinä pyöritetään rullia 400 s eli vajaan 7 min aikana 7 km matka. Se on 4 kiihdytystä, joiden välillä on 1 pieni hidastus sekä 5 periodia tasaista ajoa, lopussa pitkä hidastus. Huippunopeudessa 120 km/h ei ajella pitkään, ja keskivauhti testissä on 63 km/h.  

Näite testejä pitää tehdä niin pitkään, että kaikki sattuu kohdalleen toimenpiteiden, ajan ja matkan suhteen. Ja kuskin on oltava hyvin harjaantunut ammattilainen, jolle testin johtaja vielä huudellee vierestä ohjeita. Autovalmistajat voivat tietysti tehdä testejä viikkoja tai kuukausia eri autoyksilöillä ja eri testiajajilla, kunhan sieltä vain joku täydellinen raportoidaan EU:lle. Suhtauduin asiaan sääntöjä lukiessani ensin silmät pyöreinä epäillen koko touhua huijaukseksi, mutta olen tottunut nyt asiaan, ja eiköhän noista suuntaa antavia lukuja saada. 

Yllättävintä oli alhainen keskinopeus. Noilla nopeuksilla niin Riuski kuin mikä tahansa muukin auto pääsee useimmissa olosuhteissa myös maantiellä valmistajan ilmoittamiin EU-hyväksyttyihin kulutus- ja päästölukemiin. Ei se sen ihmeellisempää ole. On ihmisten omaa syytä, jos he ajelevat normaaliajossaan paljon kovempaa kuin testeissä tehdään. Hyvä kun tämänkin tiedän, ei tarvitse enää ihmetellä. Tieto joskus vähentääkin tuskaa. 

Teillä on ollut mielenkiintoista ajaa 80-90 km tuntinopeuksia. Siellä on väkeä, jonka olemassaolosta en ole ennen tiennytkään. Ihmisiä, jotka eivät uskalla ohittaa, syystä tai toisesta. Ne nuuskii persettä pitkät matkat, ajavat ilmiselvän kireinä ja hermostuneesti, mutta eivät mene ohi millään edes pitkillä tyhjillä suorilla vaikka niille merkkiä vinkkaa. En ymmärrä niitä ihmisiä. Minä olen tottunut menemään kohteliaasti ohi, jos eteen tulee itseäni selvästi hitaampi auto. Hyvässä paikassa ohi, paluu oikealle kaistalle riittävän kaukana, niin että rapa ei roisku hänen päälleen. Hän ajaa niin kuin haluaa, minä ajan niin kuin haluan. Wir beide sind glückliche.

Pensan säästöt verrattuna siihen että olisin ajanut saman 10 000 km matkan Avella ovat

2 l x 10 000/100 x 1.30 e/l = 260e, eli jos ajan tänä vuonna 30 000 km, säästöä tulee pensasta n. 750 e. Ei se nyt niin kamalasti ole auton hintaan verraten, 35.500 e. Paremmin säästää, jos ei aja ollenkaan, mutta se ei tässä asuinpaikassa ja tässä työssä ole mahdollista. 200 l on kuitenkin kohtalainen määrä vähemmän myrkkyä ilmassa, mutta ei nyt niin kovin paljoa kuitenkaan.

Yhden kolhun olen autoon saanut jo tehtyä. Maaliskuussa melkein heti sen ostettuani Turussa hotelli Centron pihassa peruutin jonkinlaiseen matalaan betonivalliin. Auton takaosassa oli senttinen rapakerros suolatuilta teiltä, maassa tuore lumikerros, ja kello lähellä puoltayötä. En nähnyt minne peruutin, ja veistin vasemmasta takakulmasta viirun maalia irti. Maalasin ja lakkasin sen kotiin päästyäni autotallissa. Ei ole alkuperäisen näköinen, mutta eiköhän se ole vain auton ja kuskin parhaaksi, että pieni ruhje on. Ei tarvitse enää huolehtia sen ensimmäisen tulemisesta.

Mitäs muuta siinä autossa on? Sisäänkäynti, lukitseminen ja käynnistys avain taskussa. Kamera takana, mikä helpottaa kaupunkipysäköintiä. Tosin jos katsoo pelkkää kameraa, parkkeeraa autonsa helposti vinoon. Kiinteä navigaattori, jota ei voi varastaa, ja joka on kätevä oudoissa kaupungeissa. Ei starttimoottoria, joten sitä ei saa käyntiin, vaikka murtautuisi sisään ja yrittäisi yhdistellä sähköjohtoja. Hajottamaan sen tietysti pystyy. Huonoa on, että turvavöistä vinkumista ei voi ohjelmoida pois millään. Jos pelkääjän paikalle panee repun, jossa on tietokone ja pari kirjaa, vinkuu se jo turvavyön kiinnittämistä. Takapenkillä pääni ottaa kattoon, jos yritän istua selkä suorana; vain edessä on täysi pääntila. Jalkatilan kuramatot on tehty jostain ekologisesta kierrätysmuovista, joka haisee lievästi pahalta. Mutta ei tässä oikein muuta valittamista tule mieleen.

Riuskin uusi malli tulee myyntiin Suomessa syyskuussa, mutta ei minua harmita vanhan mallin osto. Malli aina vanhenee, ja ostipa mitä tekniikkaa tahansa, niin seuraavan vuoden mainoksista saa aina lukea suurta hehkutusta uuden puolesta. Niin se vain menee, ja siihen alkaa olla jo tottunut. Maaliskuussa tarvittiin toinen auto, joten se hankittiin. 

Joka tapauksessa olen autoon nyt tottunut ja tykkään sillä ajamisesta kovasti. Erinomainen peli. Olen täysin tyytyväinen, en kadu kauppaa yhtään, enkä halua vaihtaa mihinkään muuhun. Vaimokin ajaa kaikkein mieluimmin sillä. Kun joskus vaihdan, niin uuteen Riuskiin. Sillä oletuksella että kyllä talossa Aven kaltainen raktorikin tarvitaan puun, laudan, kivien, tiilien yms tarpeellisen kuskaamiseen.