Eteen tuli sellainenkin paikka, jossa sai pitää päällä toppatakkinsa.
Kun näissä paikoissa kiertelee, pitää muistaa aina olla kohtelias ja kehua paikkaa taivaisiin, muuten isännät ovat kovin noloja. Tasot vaihtelee, järkyttävästikin, mutta sitä ei saa sanoa isännille suoraan. Yhtä tärkeää on jaksaa syödä valtavasti, koska pankvetti aina tulee vastaan vääjäämättömällä varmuudella. Asian kestää jos se on kerran päivään, mutta kaksi sellaista on jo todella tuskallista.
Ei niin etteikö se erittäin hyvää olisi, ja kiinalaisessa ruuassa on aina mukana niin paljon kasviksia, että syötävää riittää. Ongelma on, että sitä on vieraille paljon, paljon pitäisi syödä, ja isännät ystävällisesti usein vielä mättävät sitä lautaselleni. Etten vain nälkäisenä heidän luotaan lähtisi. Tämä maa ei vielä ole päässyt irti kulttuurisesta nälänhätäsyndroomasta. Vanhimmat on tietysti syntyneet Qin-imperiumissa, ja keskivanhat eläneet Suuren harppauksen ja Kulttuurivallankumouksen ajat.
Kiinassa ei aina kaikki mene systemaattisesti loppuun asti. Talossa voi olla ulkoseinillä ja sisääntuloaulassa silmät häikäisevän paljon lasia ja marmorilaattaa, mutta jossain yläkerrosten perukoilla ihmisten työhuoneet ahtaita ja nuhjuisia, ja vessa vino lastulevykoppi ovi niin vinossa ettei sitä saa kiinni. Näillä on kiire ja kunnianhimoa, mutta aina ei raha, taito eikä kärsivällisyys riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti