Parsapenkin pohja

Venäytin selkäni muutama päivä sitten. Kunto menee huonoksi tällaisella tietokonetyötahdilla ja selän lihakset veltostuu. Pitäisi jaksaa kävellä ja tehdä töitä ruumiillaankin.

Kipu ajaa ryhdistäytymään. Illoin hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa olen väkisin lopettanut työni ja mennyt puutarhaan kaivamaan lapiolla savea. 2-3 tuntia päivässä. Tykästyin kesällä parsaan ja päätin ruveta kasvattamaan itse. Siihen tarvitaan syvää ja kuohkeaa multaa. Maa täällä kuitenkin on kovaa hiesumoreenia, seassa sinistä savea siellä täällä, ja niitä kiviä tietysti niin perkeleesti, isoa ja pientä. Oikein hyvää maata tällaisiin tarkoituksiin. Kaivoin muutamana iltana 60 cm leveän ja kahden pistolapion syvyisen 5-metrisen kanjonin. En usko sen tarvitsevan salaojitusta; hiesu laskee vettä sen verran lävitse, ettei se näy jäävän paikoilleen, ja tämä tontti on muutenkin nyppylän päällä, mistä vesi virtaa pois joka suuntaan. Maat ja kivet kärräsin kottikärrillä tontin reunaan louhikkoisen maan tasoitteeksi, ja täytin kanjonin karkealla hiekalla, kompostilla ja entisellä pintamullalla. En tiedä saanko siihen parsaa koskaan, mutta onpahan ainakin syvä- ja kuohkeamultainen paikka, jossa voi kasvattaa mitä tahansa. Daikoneita tai mustajuuria.

Samalla sain tasoiteltua tontin reunan, missä oli ennen hankala kävellä, ja vaarallistakin siimaleikkurin kanssa; tyhjennettyä kompostin pohjan valmiista ja puolivalmiista mullasta, sekä tyhjennettyä kompostorin pohjan. Niihin taas mahtuu uutta tavaraa.

Selkä on tykännyt. Kipeä se tietysti on kaivaessa, ennen kuin lämpiää ja vertyy, mutta lihakset alkaa taas vahvistua. Lapiohommien jälkeen tytär on kävellyt illoin selkäni päällä. Sillä tavalla nivelet saa jälleen liikkumaan, ja lihakset rennommiksi. Iltaisin ei paljon enää koskekaan.

Kyllä tämä hoituu töidenkin kannalta. Kun 7 päivää viikossa painaa töitä, pitää antaa itselleen lupa mennä edes iltaisin ennen pimeän tuloa lapion ja kangin kanssa huvittelemaan. Eihän sitä muuten jaksa.