Erinomainen kesä jatkuu, on kosteaa ja kylmää kuin syyskuussa. Täydellinen ulkotyö- ja istutusilma.

Käänsin illalla lapiolla maita nurin luumu- ja päärynäpuiden luota. Niiden juurella pitäisi olla kukkia, mutta sen enempää viime- kuin tänä kesänäkään en ole joutanut pitämään niistä maista huolta. Siellä ei ole juuri muuta kuin heinää ja maahumalaa (Glechoma hederacea). Jotkut siitä tykkää, minä en. Kasvaa rajusti muiden kasvien päälle ja yrittää karata naapureiden pihoille. Haisee pahalta. En suosittele kenellekään. Kylvän ja istutan siihen uudet kasvit. Pohjalle vaikka maarainta. Nopea sekin on menemään, mutta tuskin vaivaa naapureita. Siitä saa hyvää syötävää.

Ostin kaksi uutta päärynää, Olgan tyttären ja Olgan poejan entisen Olgan lisäksi.

Mansikka rupeaa vähitellen vähenemään. Pitkään sitä on saatu syödäkin. Koronat aurinkoisimmalla paikalla ensin, ja sen jälkeen yhä varjommasta Bountyä ja Yytymiä. Se on ikivanha lajike, josta en edes tiedä miten se on joskus virallisesti kirjoitettu, luultavasti Ydym. Sillä nimellä ei kuitenkaan verkosta löydä kuin kymrin kieltä, eikä kukaan näytä tuntevan enää tuollaista mansikkaa. Se on lapsuuteni makuja. Pehmeä, vaaleanpunainen ja mieto mansikka, herkkä homehtumaan ja mätänemään, mutta ihan erimakuinen kuin nämä nykyiset lajikkeet, jotka kaikki ovat järjestään kovia ja napakoita, kestävät hyvin keräämisen vakkoihin ja kaatelun rasioihin. On niissä hiukan makueroja, mutta Yytymi on erilainen kaikkiin muihin verrattuna. Nykymansikoihin tottuneesta se vaikuttaa jauhoiselta, mutta minun suussani sillä on oma viehättävä arominsa, mitä ei mistään muusta mansikasta löydy. Siinä on kaikkein kesäisin ja aurinkoisin maku, ja se tuo mieleen ne ajat, jolloin ensimmäisiä kertoja pussasin tyttöä. Olen vuosikaudet varjellut sitä, etten vain menettäisi. Se on tarhamansikka ajalta ennen Sengaa, ja Sengakin on sentään kehitetty Saksassa jo 1950-luvulla. Ja on nyt käynyt niin vanhanaikaiseksi, homealttiutensa takia, ettei sitäkään enää kukaan viljele.

Yytymi luultavasti kuolee tästä maailmasta minun mukanani, mutta ei kaikkea tarvitse museoida ja säästää yli aikaansa. Omat mansikoiden maut ja kesäisten pusujen muistot kullekin sukupolvelle.