津軽海峡・冬景色 Tsugaru kaikyoo fuyu geshiki, eli Tsugarun salmen talvimaisema on tarina hokkaidoolaisesta naisesta, joka lähti Tokioon onneaan etsimään, ja palaa nyt yöjunalla takaisin kotiin. Suhde mieheen on päättynyt, eikä mikään muukaan Tokiossa pidättele. Rautatien päässä Aomorissa, joskus aamuyön puolella, on sakea lumipyry. Siellä piti vaihtaa lauttaan, jolla Honshuun ja Hokkaidoon välillä oleva karu Tsugarun salmi ylitettiin. Lunta sataa, pakkasessa lautan ikkunat huurtuvat mitään puhumattomien ihmisten hengityksestä, mitään ei näe, ja mieliala on maiseman mukainen.

Laulu on tehty 1977, jolloin lautta oli vielä olemassa. Oli se vielä 1986, jolloin olen itsekin sillä purjehtinut. Kolmen tunnin matka silloin; nyt siinä on rautatietunneli, mistä pikajuna kulkee lävitse 20 minuutissa. Se lauttamatka meren ylitse oli hyvää aikaa puhdistaa sieluaan, ja jättää Honshuu taakse. Hokkaidoolainen tietää, että kotisaarella alkaa uusi elämä, vaikka tokiolainen ei sitä tuosta laulusta välttämättä kuule.

Laulu on 演歌 enka. Linkki on hiukan höpsöön Suomen Wikipedian artikkeliin; ei enkaa minään kantrina kannata suomalaisille esitellä. Enka on samaa kuin tango Suomessa. Sama rytmi, sama sydänsurujen tunnelma, sama tapa kertoa tunnelmia kuvailemalla maisemia.

Enkat ovat koostumukseltaan vähän samanlaisia kuin Shanghain laulut; niissä usein on mukana traditionaalisia sävelkulkuja ja joskus traditionaalisia soittimia, mutta mausteina; päämelodiat ja soittimet ovat nykyaikaisia. Useimmat laulajat ovat naisia, naisen puku on melkein aina perinteinen kimono, mutta nykyään hyvällä enkalaulajalla on varsin laaja ääniskaala. Naisen pitää osata laulaa myös matalalta ja raa'asti, jos niin tarvitaan.

津軽海峡・冬景色 sanat ovat 阿久悠 Aku Yuun, sävel 三木たかし Miki Takashin, mutta harva sitä taitaa muistaa. He ovat jääneet täysin laulajan varjoon. Laulu on 石川 さゆり Ishikawa Sayurin laulu. Yksi kuuluisimmista enkoista kautta aikojen. Tuubissakin on siitä ainakin kymmenen erilaista hänen esittämäänsä versiota; harva muu sitä edes uskaltaa yrittää laulaa. Minä olen kuullut sen ensimmäistä kertaa syksyllä 1986, juuri silloin, kun hiukan samanlaisissa tunnelmissa matkustin Hokkaidoon.



上野発の夜行列車　おりた時から
青森駅は　雪の中
北へ帰る人の群れは　誰も無口で
海鳴りだけを　きいている
私もひとり　連絡船に乗り
こごえそうな鴎見つめ
泣いていました
ああ　津軽海峡　冬景色

ごらんあれが竜飛岬北のはずれと
見知らぬ人が　指をさす
息でくもる窓のガラス　ふいてみたけど
はるかにかすみ　見えるだけ
さよならあなた　私は帰ります
風の音が胸をゆする
泣けとばかりに
ああ　津軽海峡　冬景色

さよならあなた　私は帰ります
風の音が胸をゆする
泣けとばかりに
ああ　津軽海峡　冬景色