Parsat

Kaikki taas vähän myöhässä. Istutettiin tyttären kanssa parsan taimet lopulliselle paikalleen. Maan muokkasin syvältä syksyllä 2008, siemenet kylvettiin potteihin keväällä 2009, ja 2015 pitäisi syödä sieltä parsaa tyttären ylioppilasjuhlissa. Sen jälkeen se häipyykin jonnekin opiskelemaan tai töihin tai maata kiertämään, seikkailee erilaisten poikaystävien kanssa, eikä sitä enää juuri tapaa kuin jouluna ja vastaavina. Paitsi jos tekee lapsen ja tarvitsee silloin tällöin vanhuksia hoitajaksi. Niin tämä tästä tulee menemään, sikäli kuin itse kullakin elämää ja terveyttä riittää. Tuskin se peräkammarin tytöksi tänne kotiin rupeaa, vaikka isä sitä salaa voi toivoakin.

Toivotaan onnea parsan kasvulle.

Juhannus

meni hyvin perinteiseen tapaan mökillä isäni seurana. Tapettiin itikoita, käytiin saunassa ja uitiin, syötiin savulahnaa, kuunneltiin sadetta peltikatolla, pelattiin paskoo ja mäntiin nukkumaan. Ryyppäsin kolome pulloo lonkeroo.

Lahnaverkko oli tarttunut isoon hakoon. Niitä puita on nostettu järvestä ylös polttopuiksi jo kymmeniä. Vähän kauempaa ja syvempää löytyi vielä yksi. Saatiin sen kevyempi pää pintaan, soudettiin pitkän aikaa rantaan päin. Raskaampi pää raahasi pohjaa myöten. Kun jalat yletti pohjaan heitin vaatteet pois ja hyppäsin veneestä järveen. Irrottelin siellä verkon haosta ja laitoin isän soutelemaan kotiin. Talutin itse haon raskaammasta päästä pitäen 200m kotirantaan, missä nostettiin se laiturille kuivamaan. Järvessä käsiteltävissä, kuivalla hirveän painava.

Laituri on helppo paikka missä isä pääsee sitä pienimään. Ei pääse työt loppumaan. Aika vahva se on vielä 82-vuotiaana. Pieniä aikoja tosin vain, sitten on aina huoahettava. Vuan kuitennii. Hakoa se ei pystynyt enää kannattelemaan, mutta souti, välillä leväten.

Milloin lie puu järveen kaatunut? Ehkä joskus Isonvihan aikaan? En tiedä yhtään millä nopeudella puu siellä maatuu. Mutta Isovihakin oli vasta äsken.

Prius vuoden päästä

Reilu vuosi sitten ostin Riuskin, joka on siis 2004-2009 tyyppiä. Tunnelmat siltä ajalta täällä. Tuttavuuden syvennyttyä voin sanoa tykkääväni autosta entistä enemmän. Aina luotettava, kätevä, ketterä ja halpa käytössä. Navigaattorin käytön opettelin vasta viime kesänä, minkä jälkeen sitä on käytetty paljon. Myös Tukholmassa ja Trondien kotona se aina kertoo miellyttävillä naisäänillä miten pitäisi ryhmittyä ja milloin kääntyä. Suomea se ei puhu, mutta melkein kaikkia länsieurooppalaisia kieliä kuitenkin.

Talvella keskikulutus oli 5.2 l/100 km. Lämmitykset moottoriin ja sisätiloihin, sekä kitkat niin koneistossa kuin tietä vasten vievät energiaa.

Kuivilla teillä lumien sulettua ja lämpötilan noustua selvästi nollan yläpuolelle kulutus putosi lukemaan 4.7 l/100 km normaalissa työmatka-ajossa. Jo silloin kun ajoin vielä kitkarenkailla. Vaihto kesärenkaisiin ei sitä lukemaan pudottanut ollenkaan. Kitkoihin olen siis myös hyvin tykästynyt. Hiljainen pehmeä kyyti, pitoa kohtuullisen hyvin, ja ne suostuttelevat kuskin tasaiseen ennakoivaan ajoon. En enää vaihtaisi rapiseviin nastoihin.

Norjan reissun reilu 1000 km ajettiin 4.8 l/100 km. Siinä näkyy sekä Ruotsin teiden korkeammat nopeusrajoitukset, Norjan teiden korkeuserot, painavampi kuorma, että vaimon raskaampi kaasu- ja jarrujalka. Eli ei suurta eroa.

Toissapäivänä ajoin 70 km tietoisesti yrittäen säästää polttoainetta, rauhallisin kiihdytyksin ja pitkin moottorijarrutuksin, taajama + maantieajoa, hyvin mäkistä maastoa suurin osa, parin rekan ohitusta lukuunottamatta nopeuden vaihdellessa 50-90 km välillä, keskinopeuden ollessa koko matkalla n. 70 km/h. Auton mittarin kulutuslukema oli 4.2 l/100 km. Toyotan ilmoittama EU-yhdistetty kulutus on 4.3 l/100 km. Eli kyllä siihen halutessaan pääsee, mutta normaali kulutus on kuitenkin tuota vähän suurempi.

Säästö ei sitten niin ihmeellisen suuri ole, jos sitä vertaan vaikka vaimon farmari-Avensikseen, missä olisin itse ajajana. 2 l vähempi kulutus kuin Avella x 30 000 km ajoa vuodessa/100 x 1.40 e/l = 840e. On se kuitenkin 600 l vähemmän kulutettua polttoainetta. Jos laskin oikein. Paljonko se tekee CO2 päästöinä en tiedä, siihenkin on luultavasti kaava jossain olemassa.

Ajoin keväällä autoa määräaikaishuollossa käyttäessäni Riuskin tämän vuoden mallin. Sille luvataan 3.9 l/100 km kulutus. Se on myös vähän nopeampi kiihtymään, koska siinä on 1.8 l moottori; minun mallissani kone on 1.5 l. Ero ei käytännössä kovin suuri ole, minun autossani moottorin ääni vain muuttuu kimeämmäksi kaasutettaessa, ja nopeuden nousu on hiukan hitaampi. Nykyiselläkään ei kuitenkaan ole ohituksissa mitään vaikeuksia. Sähkömoottori avustaa niin tehokkaasti. Uusi malli on selvästi hiukan parempi kuin tämä vanhani, mutta ei kovin paljon. Vaihtaa en aio, mikään tekniikkafanaatikko en ole. Mutta jonkun vuoden päästä luulen vaihtavani uuteen Riuskiin. Silloin se lienee jo varsin erilainen auto.

Päivitys

Tänne ei ole paljoa jaksanut kirjoittaa. Töitä ja konferensseja kuun alku, perheen kanssa Norjassa viikko, kylmässä sateessa ja tuulessa koko ajan. Sieltä palattua vein serkun hautaan ja sorruin sen jälkeen tautiin. Kahteen. Flunssaa viruksena, ja punkkikuppaa spirokeettabakteereina. Olin jo koko punkin unohtanut, upposi käteeni kauan sitten toukokuussa. Vaimo huomasi rinkulat nahkassani ja alkoi tiukata olenko ollut punkin kanssa tekemisissä. Vaimot on aika käteviä olentoja.

Olin minä kipeä. Nyt alkaa ruumis itse päästä voitolle viruksista, ja tuhti annos antibioottia päivässä alkaa hoidella borrelioosin. Ennen ihmiset kuoli tällaisiin. Sitä on mielenkiintoista ajatella.

Norjassa oltiin Tröndelagissa sellaisen kaverin luona, jonka kanssa olen joskus 35 vuotta sitten tehnyt yhden talven töitä kibbutsissa Israelissa. Lähinnä pessyt ruokalassa muutaman sadan ihmisen astiat kolme kertaa päivässä. Silloin tultiin hyvin toimeen keskenämme. Panin taannoin sen nimen huvikseni kuukkeliin, ja Norjasta se löytyi. Oli mennyt sikäläisen naisen kanssa naimisiin, kouluttanut itselleen ammatin, muuttanut pieneen kuntaan asumaan, rakentanut talon ja kasvattanut perheen. Eri ihmisiä me nyt oltiin kuin silloin alle 20-vuotiaina, mutta toimeen tultiin keskenämme hyvin edelleen. Samoin perheet.

Norjassahan on aina nättiä, vaikka sataisi kuinka paljon. Muuallakin kuin siellä vuonon rannalla.

Alle Menschen müssen sterben

Tykkään savolaisista hautajaisista. Ensin puhutaan mukavia, sitten viedään seremoniat nopeasti mutta asiallisesti lävitse, minkä jälkeen taas puhutaan mukavia. Sitten mennään kotiin. Tällä kertaa kannoin serkkumiehen hautaan. Alkaa mennä väkeä jo omasta sukupolvestani, vaikka tervaskantojakin on vielä jokunen jäljellä.



Alle Menschen müssen sterben,
alles Fleisch vergeht wie Heu,
was da lebet, muss verderben, soll es anders werden neu.
Dieser Leib, der muss verwessen,
wenn er ewig soll genesen
der so grossen Herrlichkeit,
die den Frommen ist bereit.

Omena vielä kukkii

Olen kasvattanut ne 30 vuotta sitten rauhan aikana siemenistä, jotka on otettu tätini puista, jotka hän kasvatti jatkosodan jälkeen naimisiin mentyään uudistalonsa puutarhaan siemenistä, jotka on otettu mummoni puista, jotka hän kasvatti itsenäisyyssodan jälkeen siemenistä, jotka on otettu omenoista, jotka hän toi järven toiselta puolen taloon miniäksi tullessaan.

Niistä tulee taas mehua.

Suvivirsi

Oli suvivirren päivä. Tytär häipyi suoraan tilaisuudesta luokkakaverinsa kanssa Vantaalle aloittelemaan kesälomaansa, vaihtoi vain korkosandaalit tavallisiin kenkiin auton takakontista mennessään, otti pakatun kassinsa, heitti todistuksensa takapenkille, vilkutti mennessään. Kiihkeää ja nopeaa on nuori elämä.

Minä nukuin yön, puolen päivän aikaan 3 tunnin päiväunet, ja illalla 4 tunnin päiväunet; heräsin yhdeksältä jokin aika sitten. Kevätlukukausi ei lopu millään, vaan koko ajan kaatuu jotain joltakulta kesken jäänyttä niskaan kuin israelilaisia kommandoja. Tänään ei sitten ole jaksanut muuta kuin nukkua. Ihan heti ei kannata nyt taas itseään sänkyyn tarjota.

Miina hiljentyy

Jo meni Miina hiljaiseksi. Lopetti suosiolla haukunnan, ei tarvinnut minun edes komentaa. Mökkinaapurilla on tällaisia, mitä koiria sitten lienevätkään. Kaksi tällaista valkeaa Miinaa selvästi isompaa, ja kaksi tummanruskeaa, Miinan kokoista, näitä kahta arempia, taka-alalla räksyttäviä. Ei nämä koirat ihmisvihamielisiä ole, vaikkakin täysin kouluttamattomia, eivät usko isäntäväen komentoja, niin kuin yleensä Kennelväellä tahtoo olla. Sen takia ne on aidan takana. Mutta Miinaa kohtaan niistä lähti niin kova aggressiivinen meteli, että vaikka Miina kuinka yritti vastata, niin vähemmistöön se auttamatta jäi. Lopetti sitten haukkumisen kokonaan, piti minua itsensä ja naapurin koirien välissä. Kaupunkikotonamme lahden takaisten aitauksessa olevien hirvikoirien kanssa Miina vielä pärjää haukussa, vaikka niitä onkin kaksi, mutta ovat sentään pienempiä. Näiden neljän kanssa ei ollut mitään lähtöjä. Oli se vähän järkyttynyt.

Tavataan kyllä vielä. Kävelen siitä aidan vartta oman tonttini reunaa usein sinne istuttamiani puita katselemassa.

Toinen kuva samasta, erilainen aamuauringossa

Kimalaiset tykkää tästä niin illalla kuin aamullakin. Ei se paljon ihmisen nenään tuoksu, mutta on siellä mettä varmasti.

Rhododendron canadense

Tämä kukkii dauricumin jälkeen, melkein heti perässä. Luonnonpuu tämäkin. Kolme näitä olen istuttanut petäjien alle, tämä yksi, vanhin kaikista, pärjää hyvin, kahta muuta ovat jänikset runnelleet pahasti. Näkyvät käyvän nuorien pensaiden kimppuun, mutta jättävän tämän rauhaan. En tiedä miksi. Siro pensas, joka kukkii aikansa nätisti ja viettää sitten lopun kesää rauhassa omissa oloissaan.

Se on vähän kuin isohko violettikukkainen suopursu (Rhododendron tomentosum). Niitä pitäisi ehkä järjestää tämän kaveriksi. Ekologialtaan hyvin samanlaisia. Toki kukka on erinäköinen, mutta olemus silti samanlainen.

Kesärenkaat

Saattoi olla hullunrohkeaa, mutta päätin jo vaihtaa kesärenkaat autoon. En yllytä muita samaan, jäinen tie on vaarallinen.

Tytär hallitsee jo kaikki muut työvaiheet, paitsi muttereiden alkuhöllennyksen ja loppukiristyksen. Niihin ei vielä voima riitä, mutta pyörä nousee jo pulteille. On hän vuosikaudet keväin syksyin harjoitellut. Lähinnä ollut tunkin käyttäjänä, mutta nyt tahtoo jo ristiavaimeen ja pyörään käsiksi.

Miina pääosin valvoo toimintaa, joskaan ei liian niuhosti.

Pihanurmi

Pihanurmeahan ei kannata ajaa ennen kuin se on kunnolla kukkinut.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?21877601

Rhododendron dauricum

Dahurian rodo, syvältä Siperiasta, talvenkestävä, auringonkestävä, kukkii nätisti aikaisin. Voin suositella.

Jo tosin kukkii Elviirakin. Olen tykännyt kovin tästä rodokeväästä. Sadetta tarpeeksi, aina vähän päästä.

Pinoon

Nyt ne viimein on pinossa. Nuo riittää hyvin talveksi 2011-12. Tiedän kyllä että korkein ihanne puun kuivaamiseen olisi 2 vuotta ulkona ja 1 sisällä, mutta se ei aina onnistu. Ensi talvi poltetaan 1-8 vuotta vanhaa puuta, monesta pienestä pinosta koottuna, seuraavaksi talveksi tulevat tämän pinon puut. Jos syksyllä ehtii, olisi mukava tehdä samanlainen pino. Mutta usein syksyllä ei ole ehtinyt, ennen kuin on on joulu, eikä metässä näe tehdä silloin enää paljon mitään.

Noiden pilkkomiseen ja pinoamiseen meni minulta eilinen päivä, vaimo edellisenä iltana tosin jo vähän aloitteli. Tytär auttoi pinoamisessa. Heittelin puut ylös hänelle, ja hän pisteli järjestykseen. Loppuvaiheessa jo liian korkea pinota maasta käsin. Tänään on tuntunut ruumis vähän jäykältä. Kirves sai kuitenkin nousta ja laskea kohtuu monta kertaa eilen, selkä ja kädet vielä useammin.

On aina kamalan hauskaa kun joku törkyää itsensä kunnolla.

Keväisessä metässä on omat makunsa. Tykkään etenkin koivun ja mustikan lehdistä, ketunleivistä tietysti myös, kuusen ja lehtikuusen pehmeistä neulasista, ja jalavan siemeniä on mukava syödä kourallinen aina ohi kulkiessaan. Aika pian kaikki nämä kovettuu. Koivun lehti alkaa olla jo niin iso ja kova, ettei sitä enää mielellään syö, eikä siinä ole enää samaa aromiakaan kuin hiirenkorvassa.

Ressu päälle juuri ennen kuin rupesi satamaan. Helteet on ohi, kaunista sadetta tässä on kaivattukin. Jotkut valittaa ettei nämä ohuet ressut kestä mitään. Aurinko tuhoaakin nopeasti tällaisen. Se tulee täyteen pientä reikää, joista vesi valuu läpi. Niitä pitää käyttää vähintään kaksi kerrosta päällekäin, niin että ylempi kerros suojaa alempaa auringonvalolta. Tämä ressu on laskostettu 4 kerrokseen, ja on ollut käytössä vuodesta 2004 lähtien. Alakerrokset on edelleen täysin vedenpitäviä. Isoin moka minkä ressuilla voi tehdä on liika suojaaminen, eli pinon ympäröiminen ressuilla liian tiukkaan, niin että puut homehtuu. Olen tehnyt joskus niin, kokemusta on. Pahinta on käyttää 1-kerroksista ressua tiukasti pinon ympärillä, niin että päältä valuu vesi sisään, muttei pääse haihtumaan pois. Tätä en sentään itse ole kokeillut.

Sinistä

Tällaiseen leppeään säähän alkaa tottua. Siihenkin että taivas voi olla ihan sininen koko päivän. Sen kunniaksi




Adriano Celentano Azzurro 1968

Videolta puuttuu ensimmäinen säkeistö, mutta Celentano itse laulutyylineen näkyy tässä parhaiten. Eli minkä näköisestä naamasta tuollainen ääni aikoinaan lähti. 

Cerco l'estate tutto l'anno e all'improvviso eccola qua
Lei è partita per le spiagge e sono solo quassù in città
Sento fischiare sopra i tetti un aeroplano che se ne va

Azzurro, il pomeriggio è troppo azzurro e lungo per me
Mi accorgo di non avere più risorse senza di te
E allora io quasi quasi prendo il treno e vengo, vengo a te
Il treno dei desideri nei miei pensieri all'incontrario va'

Sembra quand'ero all'oratorio, con tanto sole, tanti anni fa
Quelle domeniche da solo in un cortile, a passeggiare
Ora mi annoio più di allora, neanche un prete per chiacchierare

Azzurro, il pomeriggio è troppo azzurro e lungo per me
Mi accorgo di non avere più risorse senza di te
E allora io quasi quasi prendo il treno e vengo, vengo a te
Il treno dei desideri nei miei pensieri all'incontrario va'

Cerco un po' d'Africa in giardino, tra l'oleandro e il baobab
Come facevo da bambino, ma qui c'è gente, non si può più
Stanno innaffiando le tue rose, non c'è il leone, chissà dov'è

Azzurro, il pomeriggio è troppo azzurro e lungo per me
Mi accorgo di non avere più risorse senza di te
E allora io quasi quasi prendo il treno e vengo, vengo a te
Mie treno dei desideri nei miei pensieri all'incontrario va' ....

Tällä viikolla alkaa olla jo liikaa tekemistä. Seihtemältä tielle, kymmeneltä takaisin kotiin. Kyllä tämä tästä vielä selkenee.

Pieniksi

Puut on saatu jo tähän vaiheeseen, revittyä metästä tien varteen ja pätkittyä melkein kaikki jo pieniksi. Vielä pilkkominen ja pinoaminen. Se on jo siistimpää hommaa, hiki vain tulee. Jos siis ei lyö itseensä.

Puukasan takana näkyy miten lehti tulee puuhun. Kaipa tämä minun metänhoitoni on jonkin tyyppistä jatkuvaa kasvatusta. Olen ottanut sieltä vanhaa puustoa kolmeen kertaan viimeisen 15 v aikana, niin että sitä ei enää ole. Uutta puustoa olen istutellut samaan tahtiin, pieninä taimina, pääosin siemenestä kasvattamiani, niin että se on nyt 2-6 m korkuista, lajin kasvunopeudesta riippuen. Siellä on nyt kohtuullisen tasainen nuori puusto, joka vielä näyttää hentoiselta ja harvalta, mutta sen pitäisi 10 vuodessa alkaa näyttää taas metältä. Sulkeutua niin, että vattuinen heinikko heikkenee ja puiden alla pääsee taas hyvin kävelemään, sini- ja valkovuokko pääsee taas leviämään.

Minulla on siellä hämäläinen sinivuokkokanta. Kurusta Tampereen läheltä. Yhden kauan sitten tuntemani tyttöystävän kotitalon metistä. Siemeninä nekin tuotuina. Kaunis kukka on sinivuokko.

Kuumaa

Miina ei selvästi ole uimari. Ei tehnyt mieli mennä järveen ollenkaan, kuusen alla varjossa oli paras. Koko muu perhe kävi uimassa. Tosin ei pitkää aikaa.

Helatorstain aatto

Viimein kotona, lähempänä jo puolta yötä. Työt ei lopu tekemällä, pitää vain lopettaa tekeminen.

Ensimmäinen kevään lämmin päivä, +20C. Nuoriso riehaantui iloitsemaan, mahdollisesti ehkäpä hyvinkin Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoa ... niitä alkoi kerääntyä puistoon illalla, nuoret miehet T-paidoissa, nuoret naiset lyhyissä hameissa ja sandaaleissa, muovikasseja kantaen, ilon ja riemun säveliä ilmoille päästellen. Niin ne traditiot jatkuu, vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen, varsin samanlaisina.

Lintumusiikkia

Kaveri kävi taidenäyttelyssä.

Äitienpäiväinnovaatio

Lopputuloksena oli perinteinen äitienpäiväinnovaatio, eli ammatileipurien tekeleistä poikkeava kakku. Meidän talossa nyt greippikakku mansikkakermavaahdolla. Hyvä oli, syötiin heti kaikki pois. Vaimollekin kelpasi, kunhan sai aikaa tottua makuun.

Kyllä miestyövoiman hyväksikäytön harjoittelu kuuluu nuoren naisen kotikasvatukseen. Minä olen niin hyvä ja tehokas apulainen, että tulevilla poikaystävillä on samaan tekemistä. Epäilen myös, että mielelläni näkisin tyttärellä jotakuinkin itseni kaltaisen aviomiehen. Tätä kautta se luultavasti hankitaan.

Kakkupohja

Tytär päätti, että äitienpäiväksi pitää tehdä kaakku. Ei se mitään, tehdään pois. Minä minä voin avustaa, kunhan tytär hoitaa sokerileipurimestarin hommat. Vatkasin sitten sähkövatkaimella taikinan ja tytär heitteli ainekset kuppiin. Jännä tilanne minulle. Olen tehnyt samaa työtä ollessani itse 13-vuotias, monta vuosikymmentä sitten; silloin leipurina vain oli äitini. Kun taloon oltiin saatu ostettua sähkövatkain, joutui poika töihin jokainen lauantai, koska pystyi sitä konetta pitelemään. Muuta ei tarvinnut yleensä tehdäkään.

Muuten olen sitä mieltä, että kyllä naisten ja miesten välillä saa vallita työnjako. Selvästi sukupuolittunut ja ikivanhoista traditioista sisältönsä saanut. Se helpottaa elämää ja tekee siitä mielenkiintoisempaa. Ei sen työnjaon tarvitse jyrkkä olla, kunhan on olemassa. Olen mielelläni tarvittaessa hanslankarina naisten töissä, mutten työnjohtajana. Kannan jauhoja pöytään, väännän tiukemmalle kaapin saranaruuvvia, vatkaan taikinaa, nuolen vatkaimen terät, huuhtelen astioita tyttären tiskatessa. Vastaavasti otan mielelläni naisia mehtätöihin, mutten työnjohtotehtäviin.

Pestiin Miina tyttären kanssa. Äitienpäivän aatto on vähän kuin jouluaatto. Koirien ja miesten pitää terävöittää kodillista olemassaoloaan. Tyttärelle tämä on paikka, missä ottaa asioiden ohjat käsiinsä.

Mara Tremblay jälleen

Lapsettomien päivän kunniaksi vähän kaunista ihmissuhdemusiikkia. Olen kovin tykästynyt Mara Tremblayn ääneen. Takana kova viikko, voipuneena tässä sohvalla makaan, tubeksessa kuljeskellen. (kirjoitin aamulla; tätä ei saanut julkaistua silloin)



Tu n'es pas libre — paroles: Mara Tremblay / musique: Mara Tremblay

Tu n’es pas libre, mon amour
Je sens que tu attends toujours celle qui reviendra, je le vois
Derrière tes pupilles lourdes, tu n’es plus là
Et ne réponds qu’à la moitié de toi

Et je cherche les étoiles
Éclairée par le feu du fond de tes yeux
Garde, garde sur mon cœur
Et les chérir ainsi encore un peu

Je ne suis pas libre, mon amour
De t’aimer comme il se doit
J’ai trop perdu mes moyens, je crois
Ceux qui me gardent au chaud
Me font voler plus haut que le ciel
Quand je suis avec toi

Vole, vole sans rien dire
On se comprend bien mieux ainsi
Colle, colle ton respire
Que je te savoure encore un peu

Si tu reviens, mon amour
Et veux remettre ton cœur sur le mien
Tu verras, je suis là
Jamais mon corps n’oubliera
Quand tu m’ouvres les bras
Pour aller me blottir contre toi

Il y a une place dans ma vie
Où tous les rêves sont avec toi
Je l’ai vu, je l’ai senti
Le garde sur mon cœur encore un peu

Tu n’es pas libre, mon amour
Je sens que tu attends toujours celle qui reviendra
Je ne sais pas...

Sanat täältä taas.

Passuunakukka

Tänäänkin satoi. Ei se mitään, luin taas opiskelijoiden kirjoituksia. Ne ei lopu koskaan, niitä on aina odottamassa. Jos huomenna on kuivempaa, lähen mökille. Vappu on mennyt kokonaan töissä.

Pasuunakukka rupesi kukkimaan. Se tuoksuu erittäin vahvasti, täyttää helposti koko talon, jos avaa sen huoneen oven. Vaimo sitä kasvatti monta vuotta eikä saanut koskaan kukkimaan. Aikoi heittää pois, mutta minä otin sen sitten itselleni toissa syksynä. Olihan siinä kuitenkin jo kohtalainen runko. Käräytin siltä lehdet kolmeen kertaan viime kesänä, ensin unohtamalla sen keväällä ensimmäisenä päivänä täyteen aurinkoon, sitten unohtamalla sen kastelemisen heinäkuussa, ja kolmannen kerran ruikkaamalla säkistä liikaa apulantaa elokuussa, jolloin sitä ei pitäisi lannoittaa ollenkaan. En vain ollut muistanut aikaisemmin. Tässä tulos:

Talven se oli minun virallisessa työhuoneessani, joka meillä on aina talvet kylmänä, +8 astetta. Teen mieluiten töitä tässä tuvan sohvassa, missä näkee muutakin perhettä. Sielläkin huoneessa se ennen joulua karisti lehtensä. Ilmeisesti se kuitenkin on aika sitkeä otus, jota ei niin vain saakaan tapettua; lehtensä vain pudottaa herkästi. Tuoksu on erittäin hieno.

Kalliolla vappuna

Sadepäivä, pääosin töissä, opiskelijoiden kirjoituksia lukemassa. Vappu sujuu hyvin näinkin, kun koko päivän sataa. Vasta illalla taukosi vähäksi aikaa. Kiipeiltiin Miinan kanssa kallioilla. Talvella sinne ei uskalla mennä. Siellä voi pudota yhtä korkealta kuin petäjän latvasta. 

Täältä me tultiin alas, tässä ollaan puolessa välissä. Miinan valjaat on tässä käytännölliset. Niillä voi jarruttaa menoa alaspäin ja auttaa ylöspäin.

Täältä ei edes yritetty.

Alhaalla varjossa oli vielä lunta, ja paljon lätäköitä. Pinnalta jo sulia, mutta tämäkin oli pohjaltaan vielä umpijäässä, syvyyttä puolisen metriä. Ennen pitkää sinne sammakko ja itikka ja sudenkorento käyvät munimassa muniaan.

Lisää kevään ääniä

Keväissä on monenlaisia tunnelmia. Tässä Mara Tremblaylta 'Le printemps des amants', viime vuonna julkaistulta albumilta Tu m'intimides. Hän on Quebeqistä. 

Le printemps des amants — paroles: Mara Tremblay / musique: Mara Tremblay

Il y a dans ma tête comme une voix
Qui s’entête à dire que toi
T’es ma fête, et dans mon silence je pense
Au chemin, à cette voie
Qui nous unit pour une fois
Pour une vie et dans ce silence, je danse

Car dans le nord de notre amour, il y a le vent
Qui nous porte où il y a le temps qui s’arrête un instant
Pour la fête, le printemps
Des amours et des amants

Et je découvre chaque jour
Que ton amour est sans détour
Un trésor rempli de lumière se libère
Et les étoiles et le matin
Et le courage d’être bien
Et la mélodie du bonheur

Et dans le nord de notre amour, il y a le vent
Qui nous porte où il y a le temps qui s’arrête un instant
Pour la fête, le printemps
Des amours et des amants

Sanat täältä hänen kotisivultaan.

Kevään ääniä

Frühlingsstimmen, Josef Strauss nuorempi 1882, Natalie Dessay 1993. 

Pinnaattilettuja ja kuohumehua

Tytär sai kotitaloudesta kotiläksyksi pihan siivoamista. Tuli kysymään minulta jotain helppoa ja nopeaa hommaa. Niinpä haravoitiin talon ympärykset, sekä mätettiin talon edestä sepeliä ja kuivaheinää tielle kilokaupalla. Kunnan tie, kunnan sepelit ja kunnan heinää. Saisivat vetää siihen päällysteen niin tämäkin homma helpottuisi. Tytär valitti taukoamatta töitä tehdessään ja oli tyytyväinen urakasta kun oltiin saatu se tehtyä. Murrosikäiset on sellaisia. Työnteko tekee niille hyvää.

Paistettiin päälle pinnaattilettuja sekä avattiin kuohumansikkamehupullo. Tytär ja vaimo olivat löytäneet sellaisen hunajakaupasta eilen. Riekon marjatila Keski-Suomessa sitä tekee. Aikuisen suuhun varsin makeaa mansikkamehua kuplilla, mutta tytär tykkäsi kovasti. Kilistettiin sen kunniaksi että vaimon työt on selvästi helpottuneet. Ei se vielä neljältä kotiin pääse, vaan tulee kuuden-seitsemän aikaan, mutta päivät on helpompia kuin ennen. Ei riitaa, ei tarpeettomia töitä, ei päivystyksiä, vain perustehtävien hoito ja nuorempien kouluttaminen. Kohta alkaa kahden viikon lomakin. Kaikki sujuu.

Белой акации

Kaunis kevätlaulu jälleen. Mietin sitä miten kansainvälinen minua edeltävä sukupolvi olikaan. Maassa oli venäläisiä ja saksalaisia paljon, kiinteää kanssakäymistä molempien kanssa. Edellisten kanssa tosin sotaa, mutta silti tuon ajan suomalaisten suhde venäläiseen kulttuuriin oli paljon läheisempi kuin minun, joka tiesin vain suljetun Neuvostoliiton, joka oli aika kumma ja hyvin hyvin vieras maa.

Tykkään Tamara Lundin äänestä suuresti. Oopperalaulajan koulutus tekisi monelle nykyisellekin populäärilaulajalle hyvää.



Белой акации гроздья душистые
Вновь аромата полны,
Вновь разливается песнь соловьиная
В тихом сиянии, сиянии луны!

Помнишь ли лето, под белой акацией
Слушали песнь соловья?..
Тихо шептала мне чудная, светлая:

"Милый, навек.. навек твоя".

Karkea käännös:
Terttuina tuoksuva valkoinen akaasia
Jälleen kerran, täynnä aromia,
Jälleen laulaa satakieli täyteisesti
Hiljalleen loistaa, loistaa kuutamo!

Muistatko kesän, valkoinen akaasia
Kuuntelimme laulua satakielen? ..
Hiljaa hän kuiskasi minulle ihanasti, kirkkaasti:
"Rakas, ikuisesti .. ikuisesti sinun.

Tuossa videossa tosin näkyy tuomen (Prunus padus) kukkia, eikä mitään akaasiaa. Eikä se puu, mistä laulu kertoo, ole nykybotaniikan nimeämisoppien mukaan akaasia, vaan robinia (Robinia pseudoacacia). Alkuaan pohjoisamerikkalainen puu, joka tuotiin sieltä Eurooppaan jo 1601, ja jota on sittemmin viljelty ja annettu villiintyä pitkin Keski- ja Itä-Eurooppaa. Kyllähän lajista 400 vuodessa tulee jo varsin kotoperäinen. Ja ukrainalaiset tietysti nimeää puita ihan oman mielensä mukaan.