34

34 astetta oli taas mittarissa varjossa illalla viiden aikaan. On se lämmintä, mutta talossa on nyt ihan hyvä olla. Ollaan varottu liikoja tuulettamasta ikkunoista. Auringon puolella on ikkunat ja verhot kiinni, ilmanvaihto on koneella niin kuin talvellakin. Lämmönvaihdin toimii nyt päinvastoin. Ulos poistuva viileämpi sisäilma jäähdyttää vähän sisään tulevaa ulkoilmaa. Öisin sitten ikkunat auki, etenkin pohjoisen ja idän puolelta. Hyvin toimii toistaiseksi. Alakerran betonilattiasta on toki iso hyöty siitäkin.

Kävin isossa kaupungissa pitkästä aikaa työhommissa. Ajoin parin viikon partanikin pois sen kunniaksi, ja vaihdoin Turhapurovaatteet siistimpiin.

Kaupungissa näki naisia, jotka eivät muuten koskaan käytä hametta, hameissa. Heidät kyllä pani merkille.

kukat ne kukkii

Härkäpapu kelpaisi kukkamaahankin.

Tätä me sanotaa Puolankukaksi, nähtiin niitä ensimmäisen kerran Slubicessa Puolassa. Toisen kerran ollaankin nähty vain omassa pihassa. Pysyttelee hyvin hengissä, ei leviä liiaksi. Harmaaksi käenkukaksi (Lychnis coronaria) sitä puutarhapalstoilla sanotaan. Väriksi sanovat aniliininpunaisen. Minulle tuollainen väri on violetti. Enkä tiedä mitä aniliini tarkoittaa; vanilliinin vain tiedän. Joka tapauksessa komea väri. Sen aina huomaa.

Rupeaa siellä kukkimaan jotain nappulakukkiakin. Luultavasti olen tämänkin itse taimitarhalta käynyt hankkimassa vuonna muutamana, mutta ei minulla enää ole aavistustakaan siitä mikä tämä on.


Haa! Kun tarpeeksi myöhään kehtaa käyttää sadettajaa pihassa, niin tulihan sitä sadettakin viimein. Kymmentä vaille puolen yön. Saakin sataa nyt koko yön.

Piru vie, loppui viidessä minuutissa.

Ulkoseinän pesua

En tiedä mikä on, talon ulkoseinät ja riimalaudat mustuu hiljalleen. Lyöty paikalleen ja maalattu kahteen kertaan n. 10 vuotta sitten. Toki valkeassa pinnassa kaikki helposti näkyy. Pölyä siellä on, ja sisäkulmissa hämähäkin verkkoja, mutta on siellä jotain elävääkin, mitä lie hometta tai levää. Pieniä mustia pisteitä, joita tulee vuosien mittaan yhä tiheämpään. Enemmän sitä on viileämmillä ja kosteammilla puolilla taloa, joten jokin elämänmuoto se on, mutta kaikkialta löytyy. Enemmän ylhäältä kuin alhaalta; tavallista hometta se ei ole. Maalin laadustakaan ei liene kyse. Se tarttuu myös ovien pinnoille.

Kokeilin pestä seinät painepesurilla. Ulkovuorauslaudan pitäisi kestää vähän vettä. Järvivedellä vain, ilman mitään kemikaaleja, ja ero on selkeä. On maalipintakin jo himmennyt, mutta puhtaana vielä kohtuullisen valkea kuitenkin. Etenkin kuivuttuaan ja kaukaa katsoen. Tavallista Tikkurilan öljymaalia. Se pysyy hyvin puussa edelleen, painesuihku ei kuori sitä pois, paitsi paikoitellen joistakin leveistä reunalaudoista. Niitä oppii varomaan parin suihkauksen jälkeen. Pieniä viiruja niistä vain lähti. Muissa pysyy ongelmitta. Ei taida tarvitakaan maalata seiniä uudestaan vielä tänä kesänä. Painepesurilla kätevä ja nopea muutaman tunnin homma koko talo pukin kanssa kiertäen; maalaamiseen menisi telineitä rakennellessa ja siirrellessä monta päivää.

Kevyttä hommaa. Ruuat sitä myöten.

Humalisto

Rakennuskaari 1.1.1734/2

7 luku Miten humalisto on istutettava ja kunnossa pidettävä

1 §

Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.

2 §

Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen Tuomaanpäivää. Jos nimismies sen laiminlyö, maksakoon itse sen sakon.

3 §

Jos talonpojalla jo on kaksisatasalkoinen humalisto, pitäköön sen voimassa, ja enentäköön sitä, jos voipi. Jos hän laskee humaliston rappiolle, vetäköön sakkoa talarin kustakin neljästäkymmenestä salosta. Jos hän sen ihan autioksi jättää, vetäköön sakkoa kymmenen talaria ja tehköön humaliston uudestaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäjän nimismies maksaa sakkona ison kasan taalareita, jos joku huomaa, ettei hän ole hoitanut syyskäräjillä velvollisuuksiaan. Eihän täällä ole missään talossa 200 humalasalkoa, useimmissa ei yhtään. Minulla on ainakin 5 vuotta siitä kun viimeksi olen japanilaisia kesähumaloita  (Humulus japonicus) kasvattanut. Niittyhumalaa (Prunella vulgaris) minulla sen sijaan on paljon. Maahumalan (Glechoma hederacea) olen saanut melkein tapettua. Nousee sitä joskus kuitenkin vielä siellä täällä esiin. Pirun sitkeä kasvi. 

Laki tarkoittaa myös sitä, että Ruotsin vallan aikaan oluella on ollut iso merkitys valtakunnan taloudessa. Robert Malthus Ruotsia kierrellessään mainitsi kovan ryyppäämisen, vaikkakin huomautti Venäjällä ryypättävän vielä enemmän.  An Essay on the Principle of Population julkaistiinkin vasta 1798, paljon myöhemin kuin yo laki Ruotsissa säädettiin. 

Koiralakeja

Katselin FinLex kokoelmasta ajantasaista koiria koskevaa lainsäädäntöä, oman koirani kävelyjen kannalta. Ulkona riimussa yms oleville koirille on omia säännöksiään, lähinnä se, että liikkumistilaa on oltava vähintään 40 m2. Voimassa olevassa laissa näkyy olevan monenlaisia historiallisia kerrostumia, Ruotsin, Venäjän ja Suomen vallan ajoilta. No, Venäjän ajalta ei mitään tärkeää koirien suhteen. 

Rakennuskaari 1.1.1734/2

22 luku   Toisen elukan taikka koiran haavoittamisesta tahi tappamisesta ja sairaan elukan ostamisesta tahi myymisestä; niin myös elukasta taikka koirasta, joka vahingoittaa toisen elukkaa.  

6 §

Joka tahallansa tappaa toisen koiran, vetäköön sakkoa kolme talaria. Jos se on karjakoira, metsäkoira taikka kahlekoira, vetäköön sakkoa kaksinkertaisesti ja maksakoon sen hinnan. Vihaista koiraa, joka puree ihmistä ja eläimiä, ei saa pitää irti.

8 §

Jos koira tahi muu eläin raivostuu, salvatkoon omistaja sen heti sisälle taikka tappakoon, tiedon siitä saatuansa. Jos hän ei sitä tee, vetäköön sakkoa kymmenen talaria. Jos vahinko tapahtuu, korvatkoon senkin. Joka usuttaa koiran toisen omistaman eläimen päälle ja tämä siten vahingoittuu, korvatkoon täysin vahingon ja vetäköön sakkoa neljänneksen eläimen arvosta.

Koira on selvästi erikoisasemassa suhteessa muihin eläimiin, koska se on erikseen mainittu. 1700-luvun säädökset liittyvät lähinnä väkivaltaan, sen jälkien korvaamiseen ja siltä suojautumiseen.

Nykysäännöksistä tärkein on Metsästyslaki, alkuaan säädetty 1934, uusi laki 1962; voimassa on nyt:

Metsästyslaki 28.6.1993/615

8 LUKU Koiran pitäminen

51 § Koiran kiinnipitovelvollisuus

Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:

1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;

2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;

3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;

4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä

5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.

53 § Koiran pitäminen toisen alueella

Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella. 

Eli rauhoitusaikana koira on oltava kävelyttäjänsä hallinnassa aina, sekä saatavissa välittömästi kiinni. Omassa tai kaverin pihassa luvan kanssa koira saa olla vapaammin. Tarkoitus on, että tiineenä olevia riistaeläimiä ja syntyneitä poikasia ei saa tappaa, vahingoittaa eikä häiritä. Rauhoitusajan ulkopuolella koira saa kulkea vapaasti, paitsi toisen ihmisen maalla, minne tarvitaan irtipitolupa ympäri vuoden. Tässä laissa on koira mukana jo ammattimaisena työntekijänä, jolloin sitä koskevat eri säädökset kuin työtä tekemätöntä laiskaa koiraa, jota vain "pidetään".

Sitten on vuoden 2003 Järjestyslaki, joka toi koirien omistajien elämään taajaman käsitteen:

Järjestyslaki 612/2003

1 luku Yleiset säännökset

1 § Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

2 § Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) yleisellä paikalla:

a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;

b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin;

2) taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajama-liikennemerkillä.

4 luku Eläimet

14 § Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

2) pidettävä huolta, ettei koira pääse yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille, kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle kytkemättömänä, yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa. Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä. 

Kiinnipitosäännös koskee siis vain taajamaa, erityistä hygieniaa vaativia kokoontumisalueita ja spesifisiä rakennettuja urheilualueita, joissa liikutaan nopeasti. Ei julkista paikkaa sinänsä, ja taajaman statuksen ratkaisee liikennemerkki. Taajamassakaan se ei koske omaa pihaa, jos se on aidattu, ja omistaja on koiransa kanssa siellä pihassa. Taajaman ulkopuolella tilannetta säätelee Metsästyslaki ympäri vuoden. 

Tässä laissa näkyy, että ihmisen elinympäristö eriytyy funktionaalisesti erilaisiin paikkoihin, joissa säännösten vahvuus vaihtelee; leikkikentällä pitää olla kytkettynä ja siististi, mutta hoitamattomaan pusikkoon saa koira kaupungissakin käydä laillisesti paskalla. Koirien ammattien määrä on lisääntynyt Metsästyslaista, ja koirien ohella muitakin kodeissa eleleviä eläimiä nousee erikoisasemaan jonnekin ihmisen ja tuotantoeläinten välimaastoon. 

Säännökset merkisevät sitä, että rikon päivittäin lakia kävelyttämällä Miinaa hihna taskussa taajama-alueella pihani lähettyvillä. Mutta jos kävellään 400m pohjoiseen, tullaan taajaman ulkopuolelle, ja lain rikkominen päättyy. No, taidanpa jatkaa rikoksen teitä. 

Mansikat loppuivat pellolta, ja tytär lopetti työnsä. Olisi kyllä lopettanut jo muutenkin tällä viikolla. Minulla olikin jo turvallinen tunne, että kaksi naista on talossa hankkimassa rahaa. Mutta ei tässä erityisen turvattomia olla nytkään. Tytär on vielä niin nuori, että hänestä ei töiden loppuessa tule työtöntä, vaan vain kesälomalainen.

Tehdään yhdessä ruokaa ja toimitellaan erilaisia talon ylläpitoon tarvittavia töitä, ja puhellaan välillä. Auttelen tytärtä kasviensa kuivaamisessa; hän yrittää nyt litistää erilaisia ohdakkeita, ja niiden päälle on tarvittu sen verran raskaita betonikiviä, että hän ei jaksa niitä oikein itse nostaa. Muuten keskitytään kumpikin omiin kirjoihimme. Eli tavallista rauhallista kesäelämää.

Kuvassa prässi. Siellä litistyy.

Illalla oli enää +23 astetta ulkona varjossa. 10 astetta kylmempää kuin viikko sitten. Kyllä sellaisen huomaa. Yhtäältä helpottaa, toisaalta kaipaa kuumaa. Ei niin että se niin mukavaa olisi ollut, mutta äärimmäiset olosuhteet ovat aina mielenkiintoisia. Ja johan tuohon rupesi tottumaan.

Puutarhalammikko

Lampi oli vajunut puoleen ennen vesipumpun hankkimista. Se on tontin alavimmassa kohdassa, kaivinkoneella vielä syvennetty. Syvyys 80 cm. 0.6 mm muovi. Vesi tulee talon ja autotallin katoilta putkia myöten. En ole puhdistanut sitä edellisen pitkän helteen jälkeen, eli 7-8 vuoteen. Toki pinnalta keräillään syksyisin lehtiä, mutta paljon niitä vajoaa pohjaankin. Lampi ei juuri leväty, koska on niin varjoisessa paikassa, mutta vihreää ja sameaa se vesi jo oli.

Joten mätin sen sangolla tyhjäksi. Menin munasillani lampeen ja heittelin vedet ylös. Olisi se pumppukin olemassa nyt, mutta olkoon järvessä. Tunti meni mättämiseen ja puolimädän lehtikerroksen nosteluun pois pohjasta.

Kovin nätti lampi se ei ole. On se kivetty ympäri rälläkällä muotoilluin betonilaatoin, ja naruverkkoa viritelty reinoille. Normaaleja heinikkokasveja siihen sitten on kertynyt. Kaupasta ostin punaisen lumpeen, istutin sen harvaan puulaatikkoon, ja on se jo monta vuotta siellä hengissä pärjännyt, yhden kukan aina tehnyt. Enempää en lammelle ole kehdannut tehdäkään. Kasteluvettä varten se lähinnä on olemassa, ja puutarhassa on vielä paljon muuta laittamista.

Lammen pääasialliset asukkaat on sammakoita. Niitä on siellä paljon, etenkin helteiden aikaan. Luulenpa niiden tykkäävän kasvillisuudesta sellaisena kuin se on.

Lopuksi täytettynä seuraavana aamuna. Sangossa vanhaa vihreää puhtainta pintavettä, lammessa ruskehtavaa järvivettä. Pohja näkyy; vuosiin ei ole näkynyt. Vesi sameni nopeasti pohjaa kohden. Eiköhän tämän kanssa tule nyt taas toimeen. Ympäristössä näkyy se hävitys mitä muutama 100 litraa vettä ja pohjamuraa tekee sangosta heitettynä, mutta se korjaantuu itsestään. Lannoitettahan murainen likavesi on. Jos lammesta olisi halunnut tasaisen ja sievän, vettä aivan pintaan asti, olisi kaivinkoneella pitänyt ottaa reunatkin kohtuu syvään. Siellä on joka paikassa isoa kiveä, joita ei käsivoimin liikutella, ja jotka tekevät maan epätasaiseksi. Mutta minulle kelpaa, ja sammakot näyttää palailevan.

Surffimusiikkia

Sopinee helteisiin.

Mansikoita

Kävin 20 kg mansikoita, pääosin tyttären poimimia, 5 euroa kilo. Siivottiin ne, paksautettiin liemeksi, pantiin purkkiin ja pakkaseen.

Lapsia, melkein kaikki tyttöjä, sekä erilaisia työttömiä, siellä pellolla aherteli. Venäläisille, virolaisille ja puolalaisille tehokerääjille tarvitsisi asunnot, mitä tässä talossa ei ole. Niinpä he joutuvat tyytymään suomalaisiin, paikallisiin jotka palaavat illaksi koteihinsa. Mutta nousee sieltä marjaa suomalaisinkin voimin.

Tyttärestä on parissa viikossa tullut jo ammattilainen. Kohta työt loppuukin, helle kypsytti marjat kerralla.

Vettä järvestä

Rodon lehdet on märkiä tänään siksi että vaimo hermostui sunnuntaina. Kukat pitkin tonttia alkoivat nuupahtaa, vesi lammesta vähetä, eikä sieltä kastelukannulla kaikille olisi jaksanut kantaakaan. Vaimon hermostuminen merkitsee aina töitä minulle. 2002 tai 2003 oli pitkä kuiva helle, jolloin kaikki ruskistui. Silloin lupasin ennen pitkää hankkia taloon järvestä vettä. Vesipumput oli siinä vaiheessa myyty jo koko maasta loppuun. Jäin odottelemaan että kunta ruoppaisi vieressä olevan melkein umpeen kasvaneen lahden mistä vettä olisi kätevä ottaa läheltä. Olen siihen antanut kirjallisen luvankin naapuritontin omistajana. Ei sitä kuitenkaan koskaan tapahtunut; se ei ole tuotannollinen investointi, ja on aina jäänyt syrjään.

Niinpä nyt sitten. Sunnuntaina kuljettiin vaimon kanssa pusikossa 10 m narunpätkää vetäen ja mittailtiin reittejä lähimpään niemeen, missä on kunnollista avovettä. Tämä meidän järvi on matala mutapohjainen vesialue, missä monennnäköinen ruovikko kasvaa sakeasti, ja täyttää matalammat lahdet eloperäisellä jätteellä. 130m oli lyhyin järkevä reitti. Nousua on tontin topografisen kartan mukaan 6 m.

Maanantain kuljeskelin rautakaupoissa ja soittelin maahantuojille. Veden imeminen osoittautui fysikaalisesti mahdottomaksi sille matkalle sillä nousulla; pitäisi olla paksumpi ilmakehä. Paine ei riitä. Joten sitten järveen upotettava työntävä pumppu. Nekin oli maahantuojalta jo loppuneet, uutta oli ulkomailta tulossa elokuussa, pieni erä. Mutta tiistaina rautakaupan alahyllyn takanurkasta löytyi yksi, joka oli unohtunut. Olivat saaneet viikko sitten 10 pumppua, joista 9 oli myyty samana päivänä, ja tämä yksi oli jäänyt piiloon. CLEN DIVERTRON 1000. Täsmälleen se mitä etsin, ja mitä maahantuojan tekninen asiantuntija oli suosittanut. Sitten 130 metriä tuuman korkeapaineputkea ja 2 x 20 m puutarhaletkua - jota oli jäljellä enää pari 13mm rullaa, mitkä heti kaappasin. Rautakauppa ei saanut sitä enää mistää lisää. Eikä 13 mm liittimiä, sopivat oli myyty kaikki. Kotona oli verstaan hyllyllä 13 mm kupariputkea, josta klemmareilla tein toimivan liittimen. Olin tietysti viimeisillä hetkillä liikkeellä. Varastot ei missään enää ole isot, kaikki perustuu tavaravirtoihin, ja jos tulee tavallista isompi kysyntäpiikki, on valtakunta äkkiä tyhjä tavarasta. Näin toimii markkinatalous. Messinkihelat putkiliikkeestä; niitä sentään oli.

Tiistai-iltana kierittelin vesiputken pusikoiden lävitse rantaan. Tytär auttoi pumpun ja helojen asennuksessa. Keskiviikkona iltapäivällä tuli sähkömies, ja vedettiin maakaapeli vesiputken viertä rantaan. Töpseli seinään, ja vettä alkoi tulla. Kaikki kävi hyvin kätevästi.

Nyt minulla on rannassa pumppu, jonka kuka tahansa ohikulkija, jolla on järeät tongit mukanaan, tai saha, pystyy viemään matkassaan. Varsin rauhallisia nämä rannat kuitenkin on. Tuollaisen uppopumpun ehdoton etu kuitenkin on, että se työntää vettä hyvin perille asti, eikä sen kanssa tarvitse äheltää siemenveden kanssa. Se olisi iso homma keväisin 130 metrisellä putkella. Tämä pumppu tarvitsee vain heittää järveen ja kytkeä sähköt; se on heti käyttövalmis.

Eilinen ilta ja tämä päivä ollaan kasteltu ympäriinsä kaikkea mikä kasvaa. Tänä iltana rupesi sitten viimein satamaankin, mutta se ei haittaa. Maa on niin kuumaa, että pieni sade höyrystyy sieltä nopeasti. Kastelun päälle saa hyvin sataa, liikaa sitä vettä ei nyt tule. Helokit saa rehottaa rauhassa.

Kuten näkyy, minä en kukkiani sommittele. Kasvit katson sopiviksi kullekin maalajille, mutta sen jälkeen riittää että kasvaa.

34

34 astetta varjossa klo 5 illalla. Lämpimämpään suuntaan ollaan koko ajan menossa. Huippulämpötila nousee asteen päivässä. Talon ympärillä on niin paljon betonikiveä, sepeliä ja kivituhkaa, että siihen aurinko tarttuu. Sisälämpötilaa en tiedä, sitä ei ole kukaan mitannut. Ei meillä edes ole sisämittaria ... onpas, paninhan minä pakkasen tarkkailua varten erkkeriin 7 vuotta sitten mittarit ylös ja lattian rajaan. 27 ja 28 astetta niissä on. Talon alakerta vielä vastustaa kuumuutta, veispukissa kaverit kehuu miten heillä on yli 30 astetta sisällä. Eikä tuule ollenkaan.

Joka tapauksessa Lotussutrahan viilentää. Tätä on nyt hyvä kuunnella.

Henkien kätkemiä

Kävelyillä koiran ja tyttären kanssa tulee aina välillä vastaan henkien kätkemien autoja. Siellä on varmaan omistajat seikkailemassa jossain, ja palaavat jonain päivänä, ajavat autonsa pois. Tämä auto on odottanut jo puolitoista vuotta. Siellä on suksetkin sisällä.

Tämä auto on odottanut jo kolme tai neljä vuotta. Noinkohan sen pois ajaminen enää onnistuukaan. Luultavasti sen omistajat on pysyneet sikoina ja syöty jo aikoja sitten. Ladon kattokin romahti viime talven lumissa. Ei siellä ole enää ketään pitämässä paikoista ja asioista huolta. Viereen on noussut uusia taloja, mutta tämä on jäänyt paksun lepikon sisään piiloon. Ei näy enää tielle. Pitää mennä sisään katsomaan.

夏の思い出

Vähän viileää musiikkia jäähdyttämään keskikesän kuumuutta. 夏の思い出 (Natsu no omoide) eli Kesämuistoja. Laulajan ja pianistin nimiä ei ole kerrottu, mutta äänite on Koobesta vuodelta 2009. Laulun sanat ovat 江間章子 Ema Shookon, sävelmä 中田喜直 Nakada Yoshinaon, vuodelta 1949. Kesän kukkasista ja varjon viileydestä tässä lauletaan.

夏がくれば　思い出す
はるかな尾瀬（おぜ）　遠い空
霧のなかに　うかびくる
やさしい影　野の小径（こみち）
水芭蕉（みずばしょう）の花が　咲いている
夢見て咲いている水のほとり
石楠花（しゃくなげ）色に　たそがれる
はるかな尾瀬　遠い空

夏がくれば　思い出す
はるかな尾瀬　野の旅よ
花のなかに　そよそよと
ゆれゆれる　浮き島よ
水芭蕉の花が　匂っている
夢みて匂っている水のほとり
まなこつぶれば　なつかしい
はるかな尾瀬　遠い空

Raivausta

Kuljin eilen iltapäivällä kilometrin verran tässä lähimetässä raivaussahan ja siimapään, sekä käsileikkurinkin kanssa. Siellä on pusikon seassa kiviä niin paljon, että metalliterän hajottaa nopeasti. Heinikko on niin sankkaa, ettei niitä näe, ennen kuin kolahtaa. Kokemusta on takavuosilta. Hontelo taimikko katkeaa kyllä siimallakin; sitä vain kuluu kohtalaisen paljon. Paksummat sitten käsileikkurilla. Isommaksi päässyttä jätin pystyyn, varjoa luomaan ja muita kurissa pitämään. Oksia karsin pois.

Kunta kaatoi täältä jokunen vuosi sitten metän, hyvään tarkoitukseen tietysti, velkojen maksuun ja verojen vastustamiseen, yms. Jätti harvakseltaan isojakin puita pystyyn, koska tämä on kaavassa merkitty puistoksi. Tuore kangasmehtä - kostea lehtomaa alkoi kuitenkin sen jälkeen tietysti kasvaa uutta niin sakeasti, ettei siellä tahdo enää päästä eteenpäin. Pihlajaa, leppää, koivua, heiniä ja viholaisia. Pariin kesään ei ollut koiraa, joten siitä ei ollut haittaa, mutta nyt sinne on taas päästävä kelillä kuin kelillä. Joten aukaisin polut. Luvan kanssa siinä mielessä, että joku vuosi sitten soitin kunnan rakennustarkastajalle ja pyysin luvan pusikon raivaukseen. Sen hän auliisti antoi. Ei maksa kunnalle mitään. En sittemmin ole lupaa uusinut, mutta eiköhän tuo vanhakin kelvanne.

Ehkä sinne tulee taas muutakin koiraväkeä, joka nyt on kaikonnut. Toukokuussa siellä vielä ihmisiä kulki. Mitä enemmän tallaajia, sen parempana nuo polut pysyy. Koirankävelyttäjät on täällä lähes kaikki naisia; ei ne itse lähde mehtiä raivaamaan. Punkkeja metässä on pirusti. Niitäkin tämä vähän hillitsee. Ja käveleehän siellä kuivalla kelillä, mutta kun sataa, tai elokuun aamukastekin riittää, niin kastuu vyötäröään myöten, sakeimmilla paikoilla kaulaansa myöten.

Aurinkoisimmilla paikoilla metän reunoissa on vattua, horsmaa, mesiangervoa, viholaista ja kahden metrin ohdaketta niin sakeasti, ettei siellä edes heinä pärjää paitsi ihan tuossa polun kohdalla alikasvoksena. Mukavia kasveja kaikki, mutta läpi niistä on päästävä.

Sen jälkeen uimaan perheen kanssa. Viileä vesi tekee hyvää paarman puremille.

Vuvuzela-Konzert

Tässä kesän mittaan on ehtinyt jo tykästyä tähän Etelä-Afrikan moderniin kansallissoittimeen. Kohta tätä ei enää kuule. Huomenna, tai siis tänään, on viimeinen peli.

Tytär on nyt ollut viikon töissä. Onhan siellä pellolla kuuma, itikoita, kärpäsiä ja paarmoja, ja lihakset käy kipeiksi keräilyasennossa. On oppinut puhumaan jo duunaripuhetta. Mutta sisukkaasti se sinne joka aamu on mennyt, ei myöhästele. Ja on aika ylpeäkin itsestään. Mansikoita tulee koreihin paljon, ainakin sen verran kuin 13-vuotiaalta voi odottaa. Päivät on 7-tuntisia, talo tarjoaa päivällä voileipiä, juomaa ja jäätelöä. Työsopimus on vain 2.5 viikoksi. Siinä pääsee hyvin työn makuun, selkäkivut alkaa jo hellittää, ja saa vähän itse hankittua rahaa. Ja hyvän kokemuksen.

En ennen ollut tiennytkään, että 13-vuotias saa laillisesti ryhtyä työtulosta perittävän ansiotuloveron maksajaksi Suomessa - jos täyttää samana vuonna 14. Mutta niin sieltä vain verotoimisto verokortin lähetti. Itse tytär sen puhelimella tilasi, tosin makasin vieressä sohvalla mahdollisesti tarvittavana neuvonantajana. Veroa tietysti menee vain 0% tuon vertaisista vuosituloista. Tämänvertainen lapsityö on minusta joka tapauksessa pelkästään hyvä asia.

Kypsymisiä

Mansikat ja räksänpoijat kypsyy taas samaan aikaan. Piti tänäkin vuonna ruveta rakennushommiin. Tällä ne pitää erossa toisistaan.

Hiljainen on kylätie

Tytär häipyi äsken pyörällään tuota tietä myöten ensimmäiseen työpäiväänsä. Pölykin on jo laskeutunut.

Mansikkaa keräämään; niissä hommissa minäkin ensimmäiset palkkatyöni tein. Keksi sen parin luokkakaverinsa kanssa. 6.30 taipaleelle, 6.45 rantatorin laidalta mansikkaisännän autokuljetus, 7.00 pellolla. Paluu joskus iltapäivästä.

Hyvähän se on, työnteko ... mutta olen minä vähän järkyttynyt ... samanlainen tunne kuin silloin kun tytär lähti ensimmäisenä aamuna kouluun ... silloin hänet kyllä saatettiin perille asti.

Vuosipäivä

Ollaan oltu naimisissa 22v ja muutama päivä päälle. Vaimolla oli tänään vapaata töistä, joten käytiin ajelulla, yhdessä niistä monista kaupungeista joissa vastanaineina asuttiin. Syötiin täällä, kohtuullisen kallista, mutta erittäin hyvää ruokaa. Mausteöljyssä marinoidut savustetut muikut etenkin jäivät mieleen. Silloin nuorempina ei tällaisiin paikkoihin ollut varaa, pienillä palkoilla määräaikaisissa työsuhteissa kumpikin, erilaisia velkoja maksellen, mutta nyt velattomana voi hyvin viedä perheensä kerran vuodessa tällaiseen paikkaan syömään. Mutta kyllä 144 euroa 3 hengen päiväateriasta kuplavetineen ja mustaviinimarjanlehtimehuineen on aika paljon. Velattomia vanhoja ihmisiä siellä näyttivät muutkin ruokailijat olevan. Ja paikka on niin suosittu, että sisään ei mahtunut ilman pöytävarausta, sekin heti paikan auetessa klo 12; myöhemmin oli jo kaikki täyttä. Suomalaiset käyttää kesällä rahaa, oli lama tai ei. Ja liikeidea on ilmeisen hyvä.

Rehottaa

Helsingin paikallislehti kuukausiliitteessään mainosti jälleen kerran sitä kuinka itä- ja länsisuomalaiset ovat eri kansaa, ja kuinka länsisuomalaiset pitävät luonnon kurissa, siinä missä itäsuomalaiset antavat pihojensa rehottaa. Totta se on. Minä varmasti olen savolainen, ja meijän piha varmasti rehottaa.

Parsat

Kaikki taas vähän myöhässä. Istutettiin tyttären kanssa parsan taimet lopulliselle paikalleen. Maan muokkasin syvältä syksyllä 2008, siemenet kylvettiin potteihin keväällä 2009, ja 2015 pitäisi syödä sieltä parsaa tyttären ylioppilasjuhlissa. Sen jälkeen se häipyykin jonnekin opiskelemaan tai töihin tai maata kiertämään, seikkailee erilaisten poikaystävien kanssa, eikä sitä enää juuri tapaa kuin jouluna ja vastaavina. Paitsi jos tekee lapsen ja tarvitsee silloin tällöin vanhuksia hoitajaksi. Niin tämä tästä tulee menemään, sikäli kuin itse kullakin elämää ja terveyttä riittää. Tuskin se peräkammarin tytöksi tänne kotiin rupeaa, vaikka isä sitä salaa voi toivoakin.

Toivotaan onnea parsan kasvulle.

Juhannus

meni hyvin perinteiseen tapaan mökillä isäni seurana. Tapettiin itikoita, käytiin saunassa ja uitiin, syötiin savulahnaa, kuunneltiin sadetta peltikatolla, pelattiin paskoo ja mäntiin nukkumaan. Ryyppäsin kolome pulloo lonkeroo.

Lahnaverkko oli tarttunut isoon hakoon. Niitä puita on nostettu järvestä ylös polttopuiksi jo kymmeniä. Vähän kauempaa ja syvempää löytyi vielä yksi. Saatiin sen kevyempi pää pintaan, soudettiin pitkän aikaa rantaan päin. Raskaampi pää raahasi pohjaa myöten. Kun jalat yletti pohjaan heitin vaatteet pois ja hyppäsin veneestä järveen. Irrottelin siellä verkon haosta ja laitoin isän soutelemaan kotiin. Talutin itse haon raskaammasta päästä pitäen 200m kotirantaan, missä nostettiin se laiturille kuivamaan. Järvessä käsiteltävissä, kuivalla hirveän painava.

Laituri on helppo paikka missä isä pääsee sitä pienimään. Ei pääse työt loppumaan. Aika vahva se on vielä 82-vuotiaana. Pieniä aikoja tosin vain, sitten on aina huoahettava. Vuan kuitennii. Hakoa se ei pystynyt enää kannattelemaan, mutta souti, välillä leväten.

Milloin lie puu järveen kaatunut? Ehkä joskus Isonvihan aikaan? En tiedä yhtään millä nopeudella puu siellä maatuu. Mutta Isovihakin oli vasta äsken.

Prius vuoden päästä

Reilu vuosi sitten ostin Riuskin, joka on siis 2004-2009 tyyppiä. Tunnelmat siltä ajalta täällä. Tuttavuuden syvennyttyä voin sanoa tykkääväni autosta entistä enemmän. Aina luotettava, kätevä, ketterä ja halpa käytössä. Navigaattorin käytön opettelin vasta viime kesänä, minkä jälkeen sitä on käytetty paljon. Myös Tukholmassa ja Trondien kotona se aina kertoo miellyttävillä naisäänillä miten pitäisi ryhmittyä ja milloin kääntyä. Suomea se ei puhu, mutta melkein kaikkia länsieurooppalaisia kieliä kuitenkin.

Talvella keskikulutus oli 5.2 l/100 km. Lämmitykset moottoriin ja sisätiloihin, sekä kitkat niin koneistossa kuin tietä vasten vievät energiaa.

Kuivilla teillä lumien sulettua ja lämpötilan noustua selvästi nollan yläpuolelle kulutus putosi lukemaan 4.7 l/100 km normaalissa työmatka-ajossa. Jo silloin kun ajoin vielä kitkarenkailla. Vaihto kesärenkaisiin ei sitä lukemaan pudottanut ollenkaan. Kitkoihin olen siis myös hyvin tykästynyt. Hiljainen pehmeä kyyti, pitoa kohtuullisen hyvin, ja ne suostuttelevat kuskin tasaiseen ennakoivaan ajoon. En enää vaihtaisi rapiseviin nastoihin.

Norjan reissun reilu 1000 km ajettiin 4.8 l/100 km. Siinä näkyy sekä Ruotsin teiden korkeammat nopeusrajoitukset, Norjan teiden korkeuserot, painavampi kuorma, että vaimon raskaampi kaasu- ja jarrujalka. Eli ei suurta eroa.

Toissapäivänä ajoin 70 km tietoisesti yrittäen säästää polttoainetta, rauhallisin kiihdytyksin ja pitkin moottorijarrutuksin, taajama + maantieajoa, hyvin mäkistä maastoa suurin osa, parin rekan ohitusta lukuunottamatta nopeuden vaihdellessa 50-90 km välillä, keskinopeuden ollessa koko matkalla n. 70 km/h. Auton mittarin kulutuslukema oli 4.2 l/100 km. Toyotan ilmoittama EU-yhdistetty kulutus on 4.3 l/100 km. Eli kyllä siihen halutessaan pääsee, mutta normaali kulutus on kuitenkin tuota vähän suurempi.

Säästö ei sitten niin ihmeellisen suuri ole, jos sitä vertaan vaikka vaimon farmari-Avensikseen, missä olisin itse ajajana. 2 l vähempi kulutus kuin Avella x 30 000 km ajoa vuodessa/100 x 1.40 e/l = 840e. On se kuitenkin 600 l vähemmän kulutettua polttoainetta. Jos laskin oikein. Paljonko se tekee CO2 päästöinä en tiedä, siihenkin on luultavasti kaava jossain olemassa.

Ajoin keväällä autoa määräaikaishuollossa käyttäessäni Riuskin tämän vuoden mallin. Sille luvataan 3.9 l/100 km kulutus. Se on myös vähän nopeampi kiihtymään, koska siinä on 1.8 l moottori; minun mallissani kone on 1.5 l. Ero ei käytännössä kovin suuri ole, minun autossani moottorin ääni vain muuttuu kimeämmäksi kaasutettaessa, ja nopeuden nousu on hiukan hitaampi. Nykyiselläkään ei kuitenkaan ole ohituksissa mitään vaikeuksia. Sähkömoottori avustaa niin tehokkaasti. Uusi malli on selvästi hiukan parempi kuin tämä vanhani, mutta ei kovin paljon. Vaihtaa en aio, mikään tekniikkafanaatikko en ole. Mutta jonkun vuoden päästä luulen vaihtavani uuteen Riuskiin. Silloin se lienee jo varsin erilainen auto.

Päivitys

Tänne ei ole paljoa jaksanut kirjoittaa. Töitä ja konferensseja kuun alku, perheen kanssa Norjassa viikko, kylmässä sateessa ja tuulessa koko ajan. Sieltä palattua vein serkun hautaan ja sorruin sen jälkeen tautiin. Kahteen. Flunssaa viruksena, ja punkkikuppaa spirokeettabakteereina. Olin jo koko punkin unohtanut, upposi käteeni kauan sitten toukokuussa. Vaimo huomasi rinkulat nahkassani ja alkoi tiukata olenko ollut punkin kanssa tekemisissä. Vaimot on aika käteviä olentoja.

Olin minä kipeä. Nyt alkaa ruumis itse päästä voitolle viruksista, ja tuhti annos antibioottia päivässä alkaa hoidella borrelioosin. Ennen ihmiset kuoli tällaisiin. Sitä on mielenkiintoista ajatella.

Norjassa oltiin Tröndelagissa sellaisen kaverin luona, jonka kanssa olen joskus 35 vuotta sitten tehnyt yhden talven töitä kibbutsissa Israelissa. Lähinnä pessyt ruokalassa muutaman sadan ihmisen astiat kolme kertaa päivässä. Silloin tultiin hyvin toimeen keskenämme. Panin taannoin sen nimen huvikseni kuukkeliin, ja Norjasta se löytyi. Oli mennyt sikäläisen naisen kanssa naimisiin, kouluttanut itselleen ammatin, muuttanut pieneen kuntaan asumaan, rakentanut talon ja kasvattanut perheen. Eri ihmisiä me nyt oltiin kuin silloin alle 20-vuotiaina, mutta toimeen tultiin keskenämme hyvin edelleen. Samoin perheet.

Norjassahan on aina nättiä, vaikka sataisi kuinka paljon. Muuallakin kuin siellä vuonon rannalla.

Alle Menschen müssen sterben

Tykkään savolaisista hautajaisista. Ensin puhutaan mukavia, sitten viedään seremoniat nopeasti mutta asiallisesti lävitse, minkä jälkeen taas puhutaan mukavia. Sitten mennään kotiin. Tällä kertaa kannoin serkkumiehen hautaan. Alkaa mennä väkeä jo omasta sukupolvestani, vaikka tervaskantojakin on vielä jokunen jäljellä.



Alle Menschen müssen sterben,
alles Fleisch vergeht wie Heu,
was da lebet, muss verderben, soll es anders werden neu.
Dieser Leib, der muss verwessen,
wenn er ewig soll genesen
der so grossen Herrlichkeit,
die den Frommen ist bereit.

Omena vielä kukkii

Olen kasvattanut ne 30 vuotta sitten rauhan aikana siemenistä, jotka on otettu tätini puista, jotka hän kasvatti jatkosodan jälkeen naimisiin mentyään uudistalonsa puutarhaan siemenistä, jotka on otettu mummoni puista, jotka hän kasvatti itsenäisyyssodan jälkeen siemenistä, jotka on otettu omenoista, jotka hän toi järven toiselta puolen taloon miniäksi tullessaan.

Niistä tulee taas mehua.

Suvivirsi

Oli suvivirren päivä. Tytär häipyi suoraan tilaisuudesta luokkakaverinsa kanssa Vantaalle aloittelemaan kesälomaansa, vaihtoi vain korkosandaalit tavallisiin kenkiin auton takakontista mennessään, otti pakatun kassinsa, heitti todistuksensa takapenkille, vilkutti mennessään. Kiihkeää ja nopeaa on nuori elämä.

Minä nukuin yön, puolen päivän aikaan 3 tunnin päiväunet, ja illalla 4 tunnin päiväunet; heräsin yhdeksältä jokin aika sitten. Kevätlukukausi ei lopu millään, vaan koko ajan kaatuu jotain joltakulta kesken jäänyttä niskaan kuin israelilaisia kommandoja. Tänään ei sitten ole jaksanut muuta kuin nukkua. Ihan heti ei kannata nyt taas itseään sänkyyn tarjota.

Miina hiljentyy

Jo meni Miina hiljaiseksi. Lopetti suosiolla haukunnan, ei tarvinnut minun edes komentaa. Mökkinaapurilla on tällaisia, mitä koiria sitten lienevätkään. Kaksi tällaista valkeaa Miinaa selvästi isompaa, ja kaksi tummanruskeaa, Miinan kokoista, näitä kahta arempia, taka-alalla räksyttäviä. Ei nämä koirat ihmisvihamielisiä ole, vaikkakin täysin kouluttamattomia, eivät usko isäntäväen komentoja, niin kuin yleensä Kennelväellä tahtoo olla. Sen takia ne on aidan takana. Mutta Miinaa kohtaan niistä lähti niin kova aggressiivinen meteli, että vaikka Miina kuinka yritti vastata, niin vähemmistöön se auttamatta jäi. Lopetti sitten haukkumisen kokonaan, piti minua itsensä ja naapurin koirien välissä. Kaupunkikotonamme lahden takaisten aitauksessa olevien hirvikoirien kanssa Miina vielä pärjää haukussa, vaikka niitä onkin kaksi, mutta ovat sentään pienempiä. Näiden neljän kanssa ei ollut mitään lähtöjä. Oli se vähän järkyttynyt.

Tavataan kyllä vielä. Kävelen siitä aidan vartta oman tonttini reunaa usein sinne istuttamiani puita katselemassa.

Toinen kuva samasta, erilainen aamuauringossa

Kimalaiset tykkää tästä niin illalla kuin aamullakin. Ei se paljon ihmisen nenään tuoksu, mutta on siellä mettä varmasti.