Mualiman kaunein iän on nuor savolaenen naenen puhumassa ilosesti. Vuan ei sitä ennee paljon kuule, kiel muuttuu suomeks. 

Maailman toiseksi kaunein ääni on vasemmistolaisen naislaulajan ääni; ei mikään koulutettu ääni, vaan sellainen luonnollisen kaunis, vahva ja vähän käheä ääni, joka sopii johtamaan yhteislaulua ryyppyilloissa ja muissa kokoontumisissa. Seurustelin joskus kauan kauan sitten kaksi vuotta sellaisen naisen kanssa. Yhteiselo oli vaihtelevaista, mutta sekä hänen lauluäänensä että hänen tuoksunsa oli kertakaikkisen huumaava. Sellainen, mikä sai unohtamaan kaiken muun. 

Natalia on yksi laulu siltä ajalta, varmaan kaunein niistä. Runo Elvi Sinervo Hämeenlinnan naisvankilassa joskus 1942-44, sävellys Kaj Chydenius 1970-luvun alussa, ja levytys Agit-Prop 1972. Helsingin paikallislehdessä 2004 julkaistu Natalia Tusula-Vereschjaginin tarina täällä. 





Maa vieras on ja kylmä kevät sen.
Natalia, sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa,
jo tuoksuu yössä aistit huumaten akasia.

Taas kerro mulle maasta nuoruutesi,
Natalia, sua kuuntelen,
ja tunnen veres virran lämpöisen,
kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina.

Maa vieras on ja vieras kansa sen.
Natalia, sua tunne en.
Jaan osas vain ja sellin kivisen,
ja uness’ kerran tuoksuu sullekin akasia.

Vaan silmäis sinen, viha tummentaa,
Natalia, kun muistat taas.
On vieras hävittänyt armaan maas,
vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina.

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon.
Natalia, oi kuuletko,
soi yössä rakentajain laulut jo.
He palaavat, ja silloin vapaa on taas Ukraina.

Kun olen perheestä, missä yksi pappa oli lahtari ja toinen punikki, sekä varttunut Kekkosen Suomessa, missä oli kohteliasta kunnioittaa kumpaakin puolta, niin minulle on aina kelvannut molemman suunnan laulut, sekä erikseen että yhdessä. Jääkärimarssissa on itse asiassa sama vihollinen kuin edellisessä marssissa halki laaksojen ja kukkuloiden, eli Venäjän keisarikunta. Olen aina pitänyt sitä hyvin kauniina lauluna, ja sen historiallinen taival paikasta toiseen naisten alushameissa ja puseroiden sisällä antaa lauluun oman miellyttävän sävynsä. 

Sanat Hilfsgruppenführer Heikki Nurmio, sävel Jean Sibelius, molemmat 1917

En vain löydä mistään kunnollista videota. Sen pitää olla sotilassoittokunnan ja sotilaskuoron esittämä kelvatakseen minulle. Mutta ainoa minkä löydän, on Tuubissa oleva parodiaversio, mihin joku on kammottavan huonolla englanninkielellä tehnyt käännöstekstin, sekä lopussa katkaisee laulun Säkkijärven polkkaan. Se on hyvä polkka, mutta parempi omassa videossaan. 



Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meill' armoa ei, kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
:,: Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on suomen kansa. :,:

Kun painui päät muun kansan, maan
me jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa, vaan
yks aatos ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona Kullervon,
soma on sodan kohtalot koittaa,
:,: satu uusi nyt Suomessa syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa. :,:

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,
yks, suuri on Suomen valta,
sen aatetta ei väkivoimat saa
pois Pohjolan taivahan alta,
sen leijonalippua jääkärien
käsivarret jäntevät kantaa
:,: yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa. :,:

Sitten venäläiseen vallankumouslauluun, joka suomeksi tunnetaan nimellä Partisaanimarssi. Tykkäsin aina tästä melodiasta, mutta niin kuin miljoonat muutkin, luulin tämän olevan II maailmansodan lauluja. Vallankumouslaulu tämä on, eikä partisaani tarkoita tässä mitään sissiä, vaan ei-ammattisotilaista koottua sotajoukkoa. Venäjäksi laulun nimi on По долинам и по взгорьям, eli Kautta laaksoin ja kukkulain. Sellaista maasto Amurin ja Primorjen alueella Venäjän Kauko-Idässä on, ja se reissu on varmasti ollut pitkä ja märkä marssia. Sanat Сергей Алымов Sergei Alimov 1920. Säveltäjäksi mainitaan T. Атуров T. Aturov, mutta enempää tietoa sai turhaan etsiä, etenkin alkeellisella venäjänkielelläni; ikään kuin koko ihminen olisi painettu joskus väkisin unhoon. Ilmeisesti kyse on tsaarin aikaisesta sotilasmarssista, johon Alimov kirjoitti uudet sanat. Venäjäksi täältä sekä translitteroinnein ja käännöksin täältä. Ääninäytteet löytää samoista paikoista, sekä vähän heikompina versioina tietysti Tuubista.




По долинам и по взгорьям

По долинам и по взгорьям
Шла дивизия вперед,
Чтобы с бою взять Приморье -
Белой армии оплот.

Наливалися знамена
кумачом последних ран,
Шли лихие эскадроны
Приамурских партизан.

Этих лет не смолкнет слава,
Не померкнет никогда,
Партизанские отряды
Занимали города.

И останутся как в сказке,
Как манящие огни,
Штурмовые ночи Спасска,
Волочаевские дни.

Разгромили атаманов,
Разогнали воевод,
И на Тихом океане
Свой закончили поход.

Takaisin latinalaiseen Amerikkaan. Chilessä tehtiin Salvador Allenden aikaan hyviä lauluja, ja tässä niistä paras: El pueblo unido jamás será vencido. Tekijöinä Sergio Ortega ja Quilapayún, 1970. Käytetty useissa vallankumouksissa ja yrityksissä eri puolilla maailmaa eri kielisinä versioina. Rokkiversiot eivät tässä laulussa haittaa; tosin ne näyttävät kertovan, että el pueblo on pitkälti kadonnut maailmasta 1990-luvun alun jälkeen. 




El pueblo unido jamás será vencido,
¡el pueblo unido jamás será vencido!

De pie, cantad, que vamos a triunfar.
Avanzan ya banderas de unidad,
y tú vendrás marchando junto a mí
y así verás tu canto y tu bandera florecer.
La luz de un rojo amanecer
anuncia ya la vida que vendrá.
De pie, luchad,
el pueblo va a triunfar.
Será mejor la vida que vendrá
a conquistar nuestra felicidad,
y en un clamor mil voces de combate
se alzarán, dirán,
canción de libertad,
con decisión la patria vencerá.

Y ahora el pueblo que se alza en la lucha
con voz de gigante gritando: ¡Adelante!
El pueblo unido jamás será vencido,
¡el pueblo unido jamás será vencido!

La patria está forjando la unidad.
De norte a sur se movilizará,
desde el Salar ardiente y mineral
al Bosque Austral,
unidos en la lucha y el trabajo irán
la patria cubrirán.
Su paso ya anuncia el porvenir.
De pie, cantad que el pueblo va a triunfar
millones ya imponen la verdad.
De acero son ardiente batallón.
Sus manos van llevando la justicia
y la razón, mujer,
con fuego y con valor,
ya estás aquí junto al trabajador.

Y ahora el pueblo que se alza en la lucha
con voz de gigante gritando: ¡Adelante!
El pueblo unido jamás será vencido,
¡El pueblo unido jamás será vencido!
La la la la la la la…

Haaa! Löysin iki-ihanan 大海航行靠舵手 eli Ison ruorimiehen laulun sanat. Luulin, että se oli tehty Kulttuurivallankumouksen aikaan, mutta Kiinan Wikipedia kertookin, että se on tehty jo 1950-luvulla, osaamatta kuitenkaan määrittää tarkkaa vuotta. Kulttuurivallankumouksen aikaan siitä sitten tuli maailman isoin hitti, jonka kaikki, vanhat ja nuoret, osasivat. Sanat 郁文 (Yu Wen) ja sävel 王雙印 (Wang Shuangyin). Translitterointi ja käännös täällä, sekä versio laulustakin. Säkeistöjä on vain yksi, mutta se lauletaan kolme kertaa peräkkäin.




大海航行靠舵手，
万物生长靠太阳。
雨露滋润禾苗壮，
干革命靠的是毛泽东思想。
鱼儿离不开水呀，
瓜儿离不开秧。
革命群众离不开共产党。
毛泽东思想是不落的太阳。

Carlos Pueblan Hasta siempre Comandante vuodelta 1965 oli aina minusta äärettömän kaunis laulu, vaikka en sanoista juuri mitään ymmärtänytkään. Kun sitä nyt kuuntelee, niin onhan se selvästi sanoiltaan oman aikansa valtiollisia lauluja, mutta varmasti kaikkein parhain melodialtaan. 

En kärsi kuunnella kuin klassisia versioita siitä, eli pieni kitaraorkesteri ja käheä-äänisiä miehiä. Tällainen sen olla pitää. Toki kehitystä saa maailmassa olla, mutta diskoversiot, tai tanssityttöjen käyttö lavalla, tai ylenmääräinen paatos raapii sieluani. Nathalie Cardonen versiota, jota Tuubi on täynnään, en kerta kaikkiaan siedä. Guevara tapettiin vasta 1967, joten ei se mikään pateettinen muistolaulu ole. Ja sen käyttö tanssimusiikkinakin on minulle, vanhalle miehelle, kammottavan kornia; taaskaan hittien kuuntelijat eivät kuuntele sanoja eivätkä ajattele laulun historiallista kontekstia. Ei silti, saa laulajana olla kaunis nainenkin, kunhan tunnelma on hyvä, sopivan karhea ja siloittelematon, eikä se kauneus ole millään tavalla keskeisessä asemassa. Tämä pari laulaa hyvin.



 

Hasta siempre Comandante

Aprendimos a quererte
desde la histórica altura
donde el sol de tu bravura
le puso cerco a la muerte.

Estribillo:

Aquí se queda la clara,
la entrañable transparencia,
de tu querida presencia
Comandante Che Guevara.

Tu mano gloriosa y fuerte
sobre la historia dispara
cuando todo Santa Clara
se despierta para verte.

Estribillo

Vienes quemando la brisa
con soles de primavera
para plantar la bandera
con la luz de tu sonrisa.

Estribillo

Tu amor revolucionario
te conduce a nueva empresa
donde esperan la firmeza
de tu brazo libertario.

Estribillo

Seguiremos adelante
como junto a ti seguimos
y con Fidel te decimos:
!Hasta siempre, Comandante!

Estribillo

The Lion Sleeps Tonight on toinen kuuluisa kolonialistinen ryöstö, joka saatiin ratkaistua vasta 2006 - tosin ratkaisun rahallinen merkitys ei ole julkinen. Itse muistan laulun pikkupoika-ajoilta, kun sain säästettyä viikkorahoista, ja olisiko ollut jotain rippiaddressia mukana myös, tarpeeksi rahaa  ihan pienen ja halvan kasettimankan ostoon. Se oli merkiltään Hitachi, siinä oli mikrofoni, joka asetettiin radion kaiuttimen eteen kun Poppamies tai Pop-puolituntinen alkoi, ja sen sisään pantiin BASFin C-kasetti, johon äänitettiin. Lion Sleeps Tonight tuli sille kasetille aika varhaisessa vaiheessa, ja kun nyt olen Tuubista näitä kuunnellut, pääsin luultavimmin kuuntelemaan The Tokensien versiota. Ei ne ensimmäiset kasettinauhat erityisen vahvoja olleet; kun samaa kasettia oli kuunnellut muutaman kymmenen kertaa edes takaisin kelaten, jumittui se. Äidin kysilakalla sitä leikkelin ja liimailin takaisin kasaan, mutta lopulta se meni täysin romuksi. Siihen jäin Lion Sleepsiä kaipailemaan, mutta uutta kasettia jo äänittelin täyteen.  Se että lauluun liittyi jotain hämärää selvisi vasta 2000-luvulla; tarina täällä. 

Solomon Linda teki laulun ja levytti sen yhtyeineen Etelä-Afrikassa vuonna 1939 zuluksi nimellä Mbube, joka on leijonan puhuttelumuoto. Siitä tuli hitti, tosin Linda ei saanut rahaa juuri mitään. Sanat ja niiden englanninkielisen käännöksen löysin täältä, Evening Birdsien alkuperäinen versio on täällä, ja sanat tässä:

Njalo Ekuseni Uya Waletha Amathamsanqa
Yebo!
Amathamsanqa

Mbube
Uyimbube
Uyimbube
Uyimbube
Uyimbube

Uyimbube Mama We
He! He! He! He!

Uyimbube Mama
We We We We We We
Uyimbube
Uyimbube

Kusukela Kudala Kuloku Kuthiwa

Uyimbube
Uyimbube Mama

Pete Seeger Yhdysvalloissa sai rahisevan levyn käsiinsä, ei tiennyt mitä sanat tarkoittivat, eikä saanut edes oikein selvää miten ne lausuttiin, mutta levytti sen siitä huolimatta Weavers-yhtyeensä kanssa 1951. Hän ei koskaan väittänyt laulua omakseen, mutta hänen levy-yhtiönsä jätti royalty-asiat selvittämättä. Kun Weaversien levy alkoi juuri myydä hyvin, Pete Seeger jäi haaviin sen aikaisissa MacCarthyn kommunistivainoissa, joten se ja kaikki muutkin Seegerin levytykset julistettiin pannaan.  Seegerin ensimmäisen version kuulee täältä, ja sanat ovat jotakuinkin tällaiset: 

Way-up-woo
Way-up-woo

A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh

Kymmenen vuotta myöhemmin The Tokens -niminen poikien lauluyhtye levytti sen, siis 1961, ja heitä varten siitä rakennettiin ammattitaitoinen hitti, sanoineen kaikkineen:




We-de-de-de, de-de-de-de-de de, we-um-um-a-way
We-de-de-de, de-de-de-de-de de, we-um-um-a-way

A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh

In the jungle, the mighty jungle, the lion sleeps tonight
In the jungle, the quiet jungle, the lion sleeps tonight

A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh

Near the village, the peaceful village, the lion sleeps tonight
Near the village the quiet village the lion sleeps tonight

A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh

Hush my darling, don't fear my darling, The lion sleeps tonight
Hush my darling, don't fear my darling, The lion sleeps tonight

A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh
A wimoweh, a-wimoweh, a-wimoweh, a wimoweh

We-de-de-de, de-de-de-de-de de, we-um-um-a-way
We-de-de-de, de-de-de-de-de de, we-um-um-a-way

Jos asiaan ei olisi liittynyt rahaa, kyse olisi selvästi ollut eri tulkitsijoiden kehitystyöstä, mutta kun rahaa liikkuu miljoonia dollareita, vaan ei yhtään siitä kohti Johannesburgin slummeja, niin asiaa piti sitten puida oikeudessa. Ihan oikein. 








 

Laulua Rum and Coca Cola aina ihmettelin, että mikä tämä oikein on, mutta löytyi sille historia etsimällä, helpostikin, Wikipediasta. Olipa kerran martiniquelainen laulu nuoresta tytöstä, joka myi itseään Trinidadin kaduilla. Trinidadilainen Lionel Belasco teki siitä oman calypsoversionsa nimeltä L'année Passée (mennyt vuosi), missä lauletaan siitä kuinka tyttö vuosi sitten oli vielä lapsi äitinsä hoivissa, mutta nyt kadulla: 

L'année passée moen té yon fille,
Moen té yon fille L'en caille mama moen,
L'année cela moen c'est yon femme
Moen c'est un' femme a sur la rue.-

Femme la se-coué corps moen ké baou,
Femme la se-coué corps moen ké baou,
Femme la se-coué moen ké baou,
Moen ké baou moen ké baou
Tout ça qui doux.

Temps Martinique té pris du fé
Yo té cherché Man o' Wa',
Pour sauvéces Mart'niquens
Pour mené yo Port-d'Espagne.

1943 Trinidadiin oli sodan takia sijoitettuna amerikkalaisia sotilaita, ja katsellessaan heidän mesoamistaan paikallisten naisten kanssa trinidadilainen calypsomestari Lord Invader (Rupert Grant) käytti melodiaa pohjana omalle laululleen. Sen nimi  Rum and Coca-Cola tulee siitä, että amerikkalaiset sotilaat lantrasivat romminsa kolalla, mitä paikalliset eivät tehneet. 

Since the Yankees come to Trinidad,
They have the young girls all goin' mad.
The young girls say they treat'em nice,
And they give them a better price.

Chorus
They buy rum an' Coca Cola,
Go down to Point Cumana.
Both mother and daughter,
Working for the Yankee dollar.

Ah, look I had a little chick the other day,
But her mother came and took her away,
Herself, her mother and her sisters,
Went in a cab with some soldiers.

Chorus:

They have some aristos
in Port of Spain,
I know a lot, but I won't call name,
And in the day they wouldn't give you a right
But you might see them with the foreigners late at night,

drinking (chorus)

I know a couple who got married one afternoon,
And was to go Miami on their honeymoon,
But the bride run away with a soldier lad,
And the stupid husband went staring mad.

Chorus:

Amerikkalainen laulaja Morey Amsterdam puolestaan vei laulun Yhdysvaltoihin, missä siisti sanoja jonkin verran, sekä julkaisi sen omissa nimissään - tai melodian osalta muissa nimissä; tarina on epäselvä. Andrews Sisters levytti sen, ja siitä tuli 1945 valtaisa hitti Yhdysvalloissa. Belasco ja Lord Invader kävivät myöhemmin vuosia oikeutta tekijänoikeuksista, ja ne lopulta palautettiin heille. Laulu on joka tapauksessa hyvin outo amerikkalaisten naisten esittämänä hittinä; ikään kuin kukaan ei kuuntelisi sanoja, tai ei tajuaisi niiden merkitystä; sitä vain esitetään lukiolaisorkestereiden toimesta vanhempainilloissa ilmeisesti vieläkin.




If you ever go down Trinidad
They make you feel so very glad
Calypso sing and make up rhyme
Guarantee you one real good fine time

Drinkin' rum and Coca-Cola
Go down Point Koomahnah
Both mother and daughter
Workin' for the Yankee dollar

Oh, beat it man, beat it

Since the Yankee come to Trinidad
They got the young girls all goin' mad
Young girls say they treat 'em nice
Make Trinidad like paradise

Drinkin' rum and Coca-Cola
Go down Point Koomahnah
Both mother and daughter
Workin' for the Yankee dollar

Oh, you vex me, you vex me

From Chicachicaree to Mona's Isle
Native girls all dance and smile
Help soldier celebrate his leave
Make every day like New Year's Eve

Drinkin' rum and Coca-Cola
Go down Point Koomahnah
Both mother and daughter
Workin' for the Yankee dollar

It's a fact, man, it's a fact

In old Trinidad, I also fear
The situation is mighty queer
Like the Yankee girl, the native swoon
When she hear der Bingo croon

Drinkin' rum and Coca-Cola
Go down Point Koomahnah
Both mother and daughter
Workin' for the Yankee dollar

Out on Manzanella Beach
G.I. romance with native peach
All night long, make tropic love
Next day, sit in hot sun and cool off

Drinkin' rum and Coca-Cola
Go down Point Koomahnah
Both mother and daughter
Workin' for the Yankee dollar

It's a fact, man, it's a fact

Rum and Coca-Cola
Rum and Coca-Cola
Workin' for the Yankee dollar

Illan ratoksi Atlantin toiselta puolen, vuodelta 1931, Brother, Can You Spare a Dime. Sanat Yip Harburg, sävel Jay Gorney. Bing Crosbyn levyttämä versio teki laulusta kuuluisan 1930-luvulla, Tom Waitsin versio on raskain, vähiten swingahtava ja paras:




They used to tell me I was building a dream, and so I followed the mob,
When there was earth to plow, or guns to bear, I was always there right on the job.
They used to tell me I was building a dream, with peace and glory ahead,
Why should I be standing in line, just waiting for bread?

Once I built a railroad, I made it run, made it race against time.
Once I built a railroad; now it's done. Brother, can you spare a dime?
Once I built a tower, up to the sun, brick, and rivet, and lime;
Once I built a tower, now it's done. Brother, can you spare a dime?

Once in khaki suits, gee we looked swell,
Full of that Yankee Doodly Dum,
Half a million boots went slogging through Hell,
And I was the kid with the drum!

Say, don't you remember, they called me Al; it was Al all the time.
Why don't you remember, I'm your pal? Buddy, can you spare a dime?

Tänään Die Moritat von Mackie Messer Berthold Brechtin ja Kurt Weilin Dreigroschenoperasta vuodelta 1928. Brecht kirjoitti lauluun erilaisia sanoja vuosien mittaan, ja siitä on lukemattomia versioita eri esittäjiltä. Vaikuttavin minusta tämä



mutta hyvä on myös uusi kitarabändi Slutin tekemä versio täällä. Jopa Stingin on pitänyt käydä se laulamassa. Doorsillekin se olisi sopinut, mutta heille kelpasi vain englanniksi alkuaankin tehty Brechtin/Weilin Alabama Song. Amerikkalaisia Las Vegas-tyyppisiä swing-versioita Mackie Messeristä en oikein siedä, eikä teksti oikein millään taivu esitettäväksi revyy-versioina tanssityttöineen muuttumatta korniksi, mutta tämä ainoana kelpaa sitä lajia. Varmaan siksi, että se on tsekkiläinen. 

Und der Haifisch, der hat Zähne
und die trägt er im Gesicht
und Macheath, der hat ein Messer
doch das Messer sieht man nicht.

An 'nem schönen blauen Sonntag
liegt ein toter Mann am Strand
und ein Mensch geht um die Ecke
den man Mackie Messer nennt.

Und Schmul Meier bleibt verschwunden
und so mancher reiche Mann
und sein Geld hat Mackie Messer
dem man nichts beweisen kann.

Jenny Towler ward gefunden
mit 'nem Messer in der Brust
und am Kai geht Mackie Messer
der von allem nichts gewußt.

Und das große Feuer in Soho
sieben Kinder und ein Greis -
in der Menge Mackie Messer, den
man nicht fragt und der nichts weiss.

Und die minderjährige Witwe
deren Namen jeder weiss
wachte auf und war geschändet -
Mackie, welches war dein Preis?
Wachte auf und war geschändet -
Mackie, welches war dein Preis?

Joskus kuulee Brechtin 1930 lisäämän säkeistön:

Denn die einen sind im Dunkeln
Und die andern sind im Licht.
Und man siehet die im Lichte
Die im Dunkeln sieht man nicht.

En tiedä miksi, mutta joka tapauksessa minua kiinnostaa nyt ja jo monta päivää kovasti edellisten sukupolvien musiikki. Sellainen mitä on joskus lapsena kuullut radiosta, mutta ei ymmärtänyt siitä mitään. Nyt kai on viimein aika ottaa selvää sellaisista lauluista, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet päähän vuosikymmenten takaa.

Tässä alku Johann Wolfgang von Goethen runosta Warum gabst du uns die tiefen Blicke ..., jonka
hän kirjoitti 1775 Weimarissa 26 vuotiaana rakastuttuaan toivottomasti Charlotte von Steiniin, joka oli jo 33 vuotias, naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Pianisti Theo Mackeben sävelsi sen 1930-luvulla elokuvamusiikiksi, ja Miliza Korjus lauloi sen ensimmäisen kerran 1935. Laulu tunnetaan joskus nimellä Warum, ja joskus - koska Warum-nimisiä lauluja on saksalaisella kielialueella lähemmäs kymmenen - sen elokuvan mukaan missä laulu ensiksi esitettiin Der Student von Prag - Warum. Siinä kysytään miksi meille ihmisille on annettu hetkiä, jolloin näemme selvästi liian syvään toistemme sydämiin ja tulevaisuutemme, ja epätoivoisesti tunnemme ymmärtävämme liian paljon:



Warum gabst du uns die tiefen Blicke,
unsre Zukunft ahndungsvoll zu schaun,
unsrer Liebe, unsrem Erdenglücke
wähnend selig nimmer hinzutraun?

Warum gabst uns, Schicksal, die Gefühle,
uns einander in das Herz zu sehn,
um durch all die seltenen Gewühle
unser wahr Verhältnis auszuspähn?

Jaa, joskus laulu linkin päässä on tarjolla, joskus ei. Tämä on toinen mahdollisuus.

Bedřich Smetanan lisäksi toinen hieno tsekki oli Karel Čapek, ja pannaanpa tähän vähän häneltä:

PUUTARHURIN RUKOUS

Hyvä Jumala, anna armossasi sadetta joka päivä, jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen. Ja kuten tiedät, hienoa ja lämmintä, jotta se hyvin imeytyy.

Mutta varjele sateelta Silene, Alyssum, Heliathemum, laventeli ja muut, joiden äärettömässä viisaudessasi tiedät pitävän kuivuudesta, ja joiden nimet voin kirjoittaa paperille, jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivä, vaikka ei tietenkään liikaa, eikä Astilben, Gentianan, Hostan eikä Rhododendronin päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta, runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita eikä kirvoja eikä härmää. Ja jos sopii, anna kerran viikossa sataa mietoa lanta- ja kyyhkysenkakkaliuosta.

Amen

Olin pari päivää mökillä ajamassa raivaussahan siimapäällä heinää nurin. Siellä on aari poikineen ajettavaa, se mitä isä ei jaksa, tien reunukset mukaan lukien. On siellä tietysti viitakekin, mutta kyllä sen koneen kanssa on mukavampaa. Nopeamaa ja tarkempaa, ja sillä saa puhdistettua mm. laattakivien välit ja rakennusten seinänvieret tarkkaan. Jälleen kerran mietin, pitäisikö minun sittenkin muuttaa puutarha-alalle.

Oli loistavan viileää, vain +15C ja navakka pohjoistuuli, niin että ei siellä juuri pidempään koskaan tarennut ulkona istuksia. Tällaisesta kesästä minä tykkään. Sopivan viileää työilmaksi. Niitetyn heinän tuoksua ja omaa hikeäni kaipaan kesältä aina kovasti, mutta helteillä ei ole mitään väliä. Kuka niitä mihinkään tarvitsee?

Isä oli niittänut nurin kymmenen kahdestatoista pari vuotta sitten istuttamastani niinipuusta. Ovat vattupusikon keskellä, joten periaatteessa hyvin heikosti havaittavissa, etenkin, jos havainnoitsija on jo vähän huononäköinen 80-vuotias mies, joka tuntee kyllä koivun, lepän ja tammen, mutta ei niinipuuta. Olen kieltänyt häntä tekemästä metässä mitään, mutta ei vain usko.

Kotiin tullessa, peräkärrissä kuorma pilkottua koivua ensi talven saunapuiksi, pysähdyttiin tytären kanssa taas kesäteatteriin. Tällä kertaa en tuijotellut naisia, vaan katsoin näytelmää, joka eteni hyvin. Se oli suomalainen komedia venäläisestä naisesta, joka tulee Suomeen ja saa hyväksi kaiken mihin koskee tai ryhtyy. Oikein mielenkiintoista. 

Vierailin äsken toisessa blogissa, minkä jäljiltä päähäni jäi väkisin soimaan melankolinen Euroopan yhdistymiseen aikoinaan liittynyt laulu. Piti käydä etsimässä sanat oikein esiin. Runohan on jo I ms. ajoilta, Hans Leip kirjoitti sen 1915; Norbert Schultze sitten sävelsi 1938. 




Lied eines jungen Wachtpostens

1. Vor der Kaserne
Vor dem großen Tor
Stand eine Laterne
Und steht sie noch davor
So woll'n wir uns da wieder seh'n
Bei der Laterne wollen wir steh'n
|: Wie einst Lili Marleen. :|

2. Unsere beide Schatten
Sah'n wie einer aus
Daß wir so lieb uns hatten
Das sah man gleich daraus
Und alle Leute soll'n es seh'n
Wenn wir bei der Laterne steh'n
|: Wie einst Lili Marleen. :|

3. Schon rief der Posten,
Sie blasen Zapfenstreich
Das kann drei Tage kosten
Kam'rad, ich komm sogleich
Da sagten wir auf Wiedersehen
Wie gerne wollt ich mit dir geh'n
|: Mit dir Lili Marleen. :|

4. Deine Schritte kennt sie,
Deinen zieren Gang
Alle Abend brennt sie,
Doch mich vergaß sie lang
Und sollte mir ein Leids gescheh'n
Wer wird bei der Laterne stehen
|: Mit dir Lili Marleen? :|

5. Aus dem stillen Raume,
Aus der Erde Grund
Hebt mich wie im Traume
Dein verliebter Mund
Wenn sich die späten Nebel drehn
Werd' ich bei der Laterne steh'n
|: Wie einst Lili Marleen. :|

Löysin mielenkiintoisen paikan. Sevenload (Sieben Tage die Woche hochladen) GmbH näkyy olevan Kölnissä 2006 perustettu turkkilais-saksalainen yhtiö, eräänlainen juutuubin, flikrin, naamakirjan ja television yhdistelmä, mutta erityisesti Tuubia selvästi teknisesti korkeammalla tasolla. Liikkua siellä voi saksaksi, turkiksi, ranskaksi ja englanniksi. Tuubista on tietysti muodostunut mahtava historiallinen arkisto, mistä löytää kaikenlaista japanilaisista 1980-luvun animeista 1940-luvun Waffen-SS:n marsseihin, 1930-luvun meksikolaisiin lauluihin ja 1960-luvun Leonard Cohenin musiikkiin, ja tässä suhteessa Tuubia ei voittane mikään paikka. Mutta sevenloadissa klassinen musiikki soi paremmin. Jos joku vaikka haluaisi tuhlata 12 minuuttia elämästään Smetanan Vltavan kuunteluun, niin TÄÄLTÄ se löytyy hienona. 

Videon kuvat eivät ole Vltavaa (Moldauta), vaan Stille Bachia (Verkkaista puroa) svaabien mailta Baijerista. Mutta ei se haittaa. 

Vierestä löytyy koraali Jesus bleibet meine Freude Johann Sebastian Bachin kantaatista BWV 147, joka on vielä hienompi. Se oli minulla vinyylilevyllä kauan kauan sitten, kunnes hukkasin sen. Tämä koraali ei kestä kuin 3 minuuttia, ja sopii kiireisemmällekin. 

 

Käytiin kesäteatterissa illalla.

Kyllä naiset on kauniita. Teatterissa heitä saa luvallisesti katsoa. Ja katsoa. Ja katsoa.

Juuri kun pääsee haukkumasta helsinkiläisiä juoppoja, tulee vastaan paikkakuntalainen juoppo. Tuli nykimään tytärtäni kun käytiin ostamassa konserttilippuja. Räksiin suhtaudun kyllä ystävällismielisesti ja ymmärtäväisesti, mutta tuollaisen mielellään hakkaisi tajuttomaksi, jos ei tietäisi, että siitä saa itse pahoinpitelysyytteen. Naistenkiusaaja, joka oli siinä härnäämässä infon neitiä, mutta joka luikki tiehensä kun tönäisin sen käden irti tyttärestäni ja jäin seisomaan eteen valmiina. 

Minulta katoaa puhekyky tyystin kun adrenaliini nousee. Neuvottelut voi käydä vain silmin, ja ruumiin asennoilla. 

Että vähän levotonta on paikkakunnalla näin heinäkuussa, mutta eiköhän tämä tästä taas ilmojen viilettyä rauhoitu.

Noita helsinkiläisiä aina näin kesäisin ihmettelen. Täälläkin muutama kesämökkiranta on,  ja sinne ne sitten tulevat tähän aikaan vuodesta. Tultuaan ne alkaa ensin ryypätä ja sen jälkeen kuolla kuin kärpäset. Pari viikkoa putkeen ryypättyään niiltä alkaa pamahdella sydämet, maksat tai diabetes, tai ne lähtee rohkeasti järvelle moottoriveneellä. Osa pysyy hengissä, mutta ei malta olla yrittämättä osoittaa taitojaan miesten töissä. Kirves tai moottorisaha käteen, ja kohta niitä jo tuodaan verisinä terveyskeskukseen. Metsurin ja kirvesmiehen työkaluja ei kenenkään pitäisi ryhtyä kännissä käyttämään, saati sitten ihan taitamattomien. 

Ei ne ole oikein aikuisia.  

Naiset tosin pysyy paremmin hengissä ryyppäämisestä huolimatta, eivätkä veistele itsestään palasia sinne tänne, ainakaan samassa määrin. 

Helsingistä itsestään kyllä tykkään. Se on pieni, mukava ja kaunis kesäkaupunki, suurin osa siitäkin metsää ja rantaa, ja kaikki on siellä niin lähellä. Helsinkiläisetkin ovat selvästi järkevämpiä Helsingissä.

On aika keräillä mansikoita ja räksiä. Räksiä pesii metässä iso kolonia, ja ne tottuivat jo raakilevaiheessa pomppimaan rivien välissä, tarkastamaan milloin marjat kypsyvät. Nyt kun mansikoiden päällä on verkko, pitää sieltä käydä poimimassa pois räksätkin muutamaan kertaan päivässä. Kauempana ollessaan tekisi mieli tappaa ne, mutta itse asiassa tykkään niistä, kun tulen lähelle. Ne on sisukkaita lintuja, yrittävät viimeiseen asti pakoon, nokkivat raivokkaasti kättäni, ja jos ei muuta, niin yrittävät purra. Ovat yleensä sotkeneet itsensä niin pahasti verkkoon, ettei niitä saa irti kuin saksilla, ja verkot joutuu uusimaan vuosittain. Kun vapautetun räksän lopulta heittää kourastaan ilmaan, menee se metsään kuin ohjus. En epäile yhtään, etteikö se olisi pelännyt henkensä edestä.

Mistähän saisi ammattiviljelijöiden käyttämiä lintuverkkoja? Siis kohtuullisen kokoisina palasina; en tarvitse satojen neliöiden kokoisia paketteja. Ne on paljon lujempaa, paksumpaa ja liukkaampaa lankaa, mihin lintu ei tartu niin helposti kiinni, ja mistä sen saa helpommin irti. Niistä saa muotoiltua teltan tapaisia korkeita rakennelmia, niin että itse voi kävellä pystyssä verkon alla, ja linnut pysyvät kaukana marjoista. Kotipuutarhureille myydään pelkkää roskaa. 

Pihaa pilvisenä heinäkuun päivänä

Sydän se on kuusellakin, oli se kuinka pihkainen ja piikkinen hyvänsä.


Mätäs kivellä


Koivun juurella


Kattomehitähdet kukkii kuin kullit


Neilikoita ja katkerankeltaista


Punaista viherharmaalla


Sinistä


Punakeltaista vihreällä


Hopeaa

Isä! Sormi pois suusta!
Isä! Elä piere! Hyi!
Isä! Pois tupakkamainoksen luota!
Isä! Kävele kunnolla! Ei keikuta kaiteen päällä!
Isä! Ei saa tuijottaa! (sillä tyypillä oli yli 10 metallirengasta upotettuna eri puolille naamaansa)
Isä! Elä laula! Ihmiset kahtoo.
Isä! Jalat pois tuolilta! Huonoa käytöstä!
Isä! Tulejo!
Isä! Syö!
Isä! Pois sieltä! Ei saa kiivetä patsaan päälle!

Naispuoliset ihmisolennot alkavat kovin nuorina tarkkailla, määräillä, kontrolloida ja pitää kaikin puolin huolta miespuolisista ihmisolennoista. Mistähän se johtuu? Onko se biologista vai kulttuurillista? Hän siitä selvästi nauttii, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, mutta miten tämä oikeastaan näin meneekään?

Jalkapallokisat on jo kohta loppu. Mielenkiintoista, miten nationalismin symbolit ovat niissä niin kovin voimakkaita, eikä tylsästä Euroopan unionista näy jälkeäkään. Se on varsin romanttista, helppoa ja suojaisan turvallista nationalismia.

Itsekin menee helposti siihen mukaan. On helppo kannattaa jonkin Ruotsin, Saksan, Turkin tai Portugalin joukkuetta kansallisena joukkueena, ja sitä kautta pieneltä osin sulautua sen kansan nationalismiin. Mutta mielenkiintoista on myös, että jonkin Ranskan tai Venäjän joukkuetta ei millään pysty kannattamaan, siinä on absoluuttinen henkinen seinä vastassa, vaikka pystyy kyllä hyvin noteeraamaan hyvät yksilö- ja joukkuetason suoritukset. Mutta näkyy olevan paljon suomalaisia, jotka ei pysty Venäjän kohdalla myöntämään, ainakaan ääneen, että osaa nekin jalkapalloa. 

Venäjä tietysti on vähän erikoistapaus. Mummoni ja pappani syntyivät sen lipun alla Suurruhtinaanmaassa, eikä ole täysin poissuljettua, etteikö heidän lapsenlapsensa voisi kuolla saman lipun alla. Se Neuvostoliitto tuli, oli ja meni kummankin mummoni eliniän aikana. Ei se pitkään kestänyt. Mutta ehkä tämä pieni mahdollisuus siitä, että Venäjän tapauksessa sulautuminen siihen voi fyysisesti realisoitua, estää pienenkin henkisen sulautumisen nationalistiseen venäläisyyteen. 

No, kisoja on kuitenkin ollut mukava katsoa. Eilen sain määräyksen tuoda töistä tullessani telkkarin eteen roiskantteja, mutta kun niitä ei siihen aikaan enää mistään löytänyt, toin jäätelöä, sektiä ja omenaschorlea. Hyvin kelpasivat nekin pelin seuraksi.

Eilisessä pelissä piti kannattaa kumpaakin joukkuetta. Saksahan sen sitten voitti, mutta kyllä Turkin voitto olisi ollut mielenkiintoisempi. 

Tämän kesän viimeiset luennot on nyt pidetty. Minulle tulee aina vähän surullinen olo, kun luentosarja loppuu. Mielellään jatkaisi, etenkin kun alussa tuntemattomien opiskelijoiden kanssa alkaa juuri tulla sinuiksi. Ei heitä, lapsiparkoja, voi kuitenkaan velvoittaa enempään kuin mikä on kohtuullista.  

Pimeä ravintola

Käytiin eilen 20-vuotisen avioliiton kunniaksi syömässä pimeässä ravintolassa. Varasin pöydän toissapäivänä verkon kautta. Kännykät kiinni ja kellot taskuun, niin ettei mitään valoa vahingossakaan tullut mistään. Tarjoilijat oli sokeita, joten he osasivat hyvin toimia pimessä ja pitää meistä huolta. Tytärtä hirvitti alussa, mutta ennen pitkää hän jo sanoi, että pimeässä on kodikasta. Siellä rentoutuu, kun kukaan ei näe.

Se oli hyvin jännää. Kuulo herkistyi äkkiä pimeässä ja kaikkien naapuripöytien keskusteluista tuli Phil Spectorin tyyppinen wall of sound. Sen kuuli liiankin hyvin. Oman suunsa liikkeet syödessä kuuli myös, mutta se oli mukavaa. Ihan pimeää en minä eikä tytär onnistunut näkemään, näköhermot syötti silmien eteen kaikenlaisia himmeitä harhakuvia, mutta vaimo sanoi näkevänsä pelkkää pimeää.

Syöminen oli mukavaa. Kaikki tuoksut, maut, lämpötilat, kovuudet, pehmeydet ja muut ominaisuudet huomasi terävästi. Näöstä pitää tosiaan luopua, jotta joutaisi maistamaan ruokaansa. Intialaiseen ruokailutapaan tuntoaisti tuli osaksi syömistä; puunhan he vielä hyväksyvät joissakin tilanteissa luonnon tekemänä materiaalina, mutta metalli sormien ja suun välissä tuhoaa kunnollisen syömisen. Meistä jokainen teki tilanteessa omat sovelluksensa. Vaimo siistinä ihmisenä ei tökkinyt lautastaan sormillaan, vaan söi mitä lusikkaan tai haarukkaan sattui; minä kokeilin vasemmalla kädellä mitä lautasella oli ja pidin haarukkaa oikeassa kädessä, söin molemmilla käsillä; tytär söi kaiken sormillaan, paitsi keiton. Ruuassa ei ole vain maku, siinä on myös tuntu, joka on tärkeä. Ja mukavaa; en muista milloin viimeksi olisin uittanut sormiani syvällä keittokupissa ja nuollut niitä, tai yrittänyt arvata sormenpäillä, mikä on oliivi ja mikä kastikkeessa uinut pieni viinirypäle, ennen kuin se ehtii suuhuni ja paljastaa itsensä. Viinikin maistui pimeässä äärettömän hyvältä.

Pimeys muutti ajan nopeuden. Tunnilta tuntunut ruokailu kesti kellon mukaan kolme tuntia. Hinta oli kolminnelinkertainen tavalliseen ulkona illastamiseen verrattuna, mutta ruoka gourmet-laatua, ja kokemus hupina ja nautintona hyvinkin kymmenen kertaa tavallisen arvoinen. Pitää käydä joskus toistekin.

Sateinen, harmaa, kylmä perjantai-iltapäivä. Oikein kaunis.

Työt alkaa olla jo tehty. Jos tekisi tähän päälle vielä parin tunnin kävelyn kotiin. 

Jalkapalloa ilmassa. Vaimo on kesälomalla ja istuu kaiket illat television edessä kaljapullon tai sherrylasin kanssa. Minä katson, minkä töiltäni ennätän; tytär lukee kirjoja äitinsä seurana, katsoo maalit ja muut kohahduspaikat. Perheellä on ollut tapana katsoa porukalla televisiota kerran neljään vuoteen, maailmanmestaruuskisat, mutta näköjään pitää tästä lähtien ottaa ohjelmaan myös EM-kisat.

Minulla on nyt oppilaina 7 saksalaista. Ihan samanlaista hiljaista väkeä ne ovat kuin suomalaisetkin. Mainittavin ero taitaa olla, että siinä missä suomalainen opiskelija valittaa luennon tai tapaamisen aikaisuutta klo 8 aamulla muttei enää klo 9, saksalaiset tulee saliin vielä 9.30 leveästi haukotellen. Hiljaisuus osin varmasti johtuu myös siitä, että puhun sen verran esoteerisiä, ettei kenelläkään ole asiasta juuri mitään aikaisempaa tietoa.

Alcottin kirja, jota tyttären kanssa luen, on siitä mielenkiintoinen, että 140 vuotta sitten Yhdysvalloissa selvästi oli ihanteena osata puhua ja lukea englannin lisäksi ranskaa ja saksaa. Nykyään ei ole. Minulla on yleensä vuosittain opiskelijoiden joukossa 2-4 Yhdysvaltoihin tai Kanadaan muuttaneiden suomalaisten jälkeläistä, monet toistakin polvea vasta, mutta vain noin kolmasosa heistä saa edes suomea puhuttua, tai että edes kunnolla yrittää, loput pysyy kaikessa missä voivat ehdottomasti englannissa. No, jotkut kanadalaisista suomalaisten jälkeläisistä osaavat ranskaa.

Saksalaistenkin olettaisi osaavan sitä, sekä muitakin kieliä, kun kerran Euroopan keskustassa asustelevat, mutta käytännössä ainakin nuorten opiskelijoiden kielitaito vaikuttaa kovin vähäiseltä, sekä englannin että muiden vieraiden kielten suhteen. Mielenkiintoista. 

Prunus maackii

Otin moottorisahan ja kaadoin pihasta 3 Prunus maackiita. Ne niin hyvin kasvaisivat karulla petäjäkankaalla, mutta eivät kelpaa varjopuiksi kukkapenkkiin. Liian ravinteikasta, eivät osaa lopettaa syksyllä kasvuaan, versot paleltuu ja rungot halkeilevat talvella. Katselin niitä kevään, 4-6 metrisiksi kasvaneita puita, mutta ei niihin kunnon lehteä tullut. Olivat kuolemassa pystyyn. Hirmuiset 1-2 cm vuosirenkaat. Lumesta ja pakkasesta ne tykkäisivät, ovat Siperian talviin tottuneita, mutta eivät viime talven kaltaisista vesisadetalvista. Kannosta saattaa versoa uutta. Tykkään sen rungosta. 

Mieleeni muistui täältä Malagueña salerosa. Siinä on hyvät sanat, tosin maailmalla on tehty siitä lukemattomia versioita. Tuubissa näkee joitakin; ei kuitenkaan kovin montaa klassista. Enkä The Tubesin tietääkseni ensimmäisenä siitä tekemää rokkibändin soittamaa versiotakaan tuolta löytänyt. Mutta tässä Chingon: 




Malagueña Salerosa

Que bonitos ojos tienes
Debajo de esas dos cejas,
Debajo de esas dos cejas,
Que bonitos ojos tienes!

Ellos me quieren mirar,
Pero si tu no los dejas,
Pero si tu no los dejas
Ni siquiera parpadear.

Malagueña salerosa,
Besar tus labios quisiera,
Besar tus labios quisiera,
Malagueña salerosa.

Y decirte nina hermosa
Eres linda y hechicera,
Eres linda y hechicera,
Como el candor de una rosa.

Si por pobre me desprecias
Yo te concedo razon,
Yo te concedo razon,
Si por pobre me desprecias.

Yo no te ofrezco riquezas
Te ofrezco mi corazon,
Te ofrezco mi corazon
A cambio de mi pobreza.

Laulussa on hyvät sanat. Ne, jotka eivät vielä ole opetelleet espanjaa, voivat halutessaan katsella merkityksiä vaikka tällä Baabelikalalla. Se joskus kääntää aika oikein. 

Malaguena tarkoittaa tietysti málagalaista naista; joka on kaunis kuin rosa eli ruusu, mutta tämä ruusu on 'sale' eli suolainen, mikä viittaa temperamenttiseen naiseen, jonka iholle saattaa kohota suolainen hiki.

Kävin eilen mökillä tyttären kanssa. Tarkistettiin kaikkien rakennusten katot. Ei siellä varsinaisia reikiä missään ollut muutamaa ylös noussutta naulaa lukuunottamatta. Mutta käytiin kaikki paikat kuitenkin lävitse, ja ruikittiin sikaflexiä sinne tänne epäilyttäviin paikkoihin. Kun se nämä paikat ennen pitkää perii, niin opetelkoon tekemään perushuollot. 

Saunottiin ja uitiin. Tai tytär ui, ihan oikeasti, minä uskalsin käydä vain järvessä seisoskelemassa ja kerran kastautumassa. Vanhat miehet käy viluisiksi. Jossain Aristoteleen kirjassa, olisiko ollut Nikomakhoksen etiikka tai joku muu, oli maininta että koska lapset ovat luonnostaan lämpimiä olentoja, pitäisi niitä pienestä pitäen uittaa päivittäin kylmässä joessa. Olin pitänyt käytäntöä lukiessani  jonkin verran raakana, mutta eilen aloin ajatella, että isän houkuttelu järveen se vasta raakaa olikin.