Liiterin katolla

Eilen oli nätti aurinkoinen päivä, pakkasta -5C. Hoitelin liiterin katon, ja otin sinne tyttären kaveriksi. Hän lähinnä otti valokuvia ja hyppeli räystäältä alas. Pisin ilmalento mikä sieltä sai oli 2m, eikä juuri alas työnnetty lumi ollut vielä kovettunut.
Vaimokin ennen pitkää kiipesi ylös ja rupesi lumia työntelemään. Katolla on perheen mukava viettää aurinkoista sunnuntai-iltapäivää. Kinder, Küche, katto kaikille ... Lumi irtosi parhaiten kun lohkoi siitä kolalla isoja lohkareita, jotka kieritti tai työnsi räystään ylitse.

Muistan kun tuon katon asensin. Kirvesmiehen kanssa nostettiin nosturilla kattotiilit ylös, mutta itse minä ne sitten paikoilleen laitoin ja naulasin reunatiilet. Pakkasta oli silloin -20C, mutta kylmä ei vain tullut. Koolingeilla tasapainoilu ja raskaiden tiilien mättäminen piti lämpimänä. Silloin ei kuitenkaan tarvinnut riisuuntua aluspaitasilleen ja kääriä hihoja niin kuin nyt. Raskasta ei ole se kolaus sinänsä, vaikka painunut lumi painavaa onkin. Raskasta on jatkuva pehmeällä alustalla tapahtuva ylös- ja alaspäin kiipeäminen, sekä se tasapainon pitäminen, missä syvälihaksia myöten käyttää kaikkea lihas- ja tasapainoelimiään mitä on.

Katolla

Työntelin talon katolta lumet. Kolmisen tuntia siihen meni. Putoamisvaaraa siellä ei ole, paitsi jos itse kävelee räystään yli. Lumi on jäätynyt kattotiiliin kiinni, eikä luista ollenkaan. Vaikka olisi sulaa, niin kitka tiilen pintaa vasten on niin iso, että lumi liikkuu alamäkeenkin vain hitaasti.

En siis pudonnut, mutta hyppäsin kyllä räystäältä alas. Kesällä sitä ei uskalla tehdä.

Pirun pitkä tammikuu

En ole näin pitkää kuukautta elänyt pitkiin. Ei lopu, ei lopu ei millään. Kai se pituus johtuu siitä että tähän on mahtunut monen tyyppisiä aikoja. Rauhaa ja juoksua, kohtuullisen pitkiä jaksoja kumpiakin. Joka tapauksessa olisin kypsä siirtymään jo eteenpäin.

Raskasta lunta

Pihan petäjästä murtui oksa. Se oli nätti. 3 metriä vaakasuoraa kasvua, mutta eihän se nuori oksa kestä jos painoa kamalasti tulee päälle. Joku päivä sitten satoi alijäähtynyttä vettä, joka peitti kaiken jääkuoreen. Pari päivää sitten satoi siihen päälle outoa lunta. Pakkasta oli 6 astetta, mutta silti se lumi oli painavaa ja jäi tiukasti kiinni. Jos siinäkin oli alijäähtynyttä vettä seassa.

Meiltä lähti vain petäjän kaunein oksa, mutta Etelä-Savossa oli mennyt reilusti puita nurin sähkölangoille. Päiväkausia taloja sähköttä. Meillä ei mitään sellaista, onneksi.

Pimeistä tunneleista

Takana viikko pimeitä lumisateisia tunneleita, aikaisia lähtöjä ja myöhäisiä saapumisia, huonosti nukuttuja lyhyitä öitä ja paimennuksen täyteisiä pitkiä päiviä. Buranaa ja väsymystä. Mutta on monta hommaakin hoidettu, ja 150 ihmistä pidetty kohtuullisen tyytyväisinä.



Se oli kertapaukku. Ei tällaista jatkuvasti. Edessä rauhallinen viikonloppu ja päiväunet kumpanakin päivänä, toipumista ensi viikon lähtöihin lumisille solille. Tulee kuitenkin olemaan rauhallisempaa.

Kyllä noilla teillä ajelee, kohtuullisen auki ne ovat, mutta saisipa ajaa edes joskus päivänvalossa, eikä aina lumisateessa. Sellaisilla kuivilla kirkkailla pakkasteillä.

Lunta ...

... taas. Yöllä tuuli rajusti etelästä, ja se toi joka paikkaan tiukkaan pakkautunutta lunta 10 cm. Aamulla herätessä satoi jo alijäähtynyttä vettä, joka -8C pakkasessa jäädytti kaiken päälle millisen jääkuoren. Oma kolani oli pyllistänyt etelään, joten sillä ei voinut työntää mitään. Ei liukunut. Vaimon pieni ja kevyt kola oli pyllistänyt pohjoiseen, joten se sentään liukui. Sillä olisin kyllä työntänyt muutenkin. Lumi itse oli tarpeeksi paksua ja painavaa.

Omani vein suorilla suihkuhuoneeseen sulamaan, ja vaimon kolan lumitöiden jälkeen. Siinäkin oli työntöaisa ja sivut jääkerroksen peitossa. Reilun kahden tunnin lumityöt, eli aika pitkät. Siinäpähän tuli selkävoimistelua, mikä oli operaation hyvä puoli.

Koivumetsissä rapisee nyt. Riipat täynnä jäätä, tuuli hakkaa niitä toisiaan vasten.

Nuapurin pappa sano vanahan kansan sanoneen, että kolome vuotta on aena samallaesta ilimoo. Elikkä ens talavi vielä tämmöstä lumtalavee. Sitte vaehtuu.

Ei ne aena paekkoosa pie, vua on niihi hyvä uskoo. Tietää mittee outtoo.

Merkkarikoira

Miina on pääasiassa sitä mieltä, että ruoka joka kelpaa ihmiselle, kelpaa koirallekin. Syö lihan, makkaran, juustoleivän ja munakkaan lisäksi vihanneskeitot, curry-riisit, chilillä maustetut risotot, Thai-nuudelit, tuulihatut, lakritsit, merkkarit ja kaiken muunkin mahdollisen salmiakin.

Pääruoka tulee kuitenkin säkistä - pitänee lisätä siltä varalta että joku luulee täällä eläintä rääkättävän. Pitää mahan kunnossa. Orikinaalia olen sille syöttänyt. Teurastajalta en ole hakenut suolenpätkiä tai mitä ne sieltä myyvätkään, enkä ruvennut pitämään Miinalle omaa lihadieettiä. Papanat on riittäneet.

Tomaattia ei syö, eikä kurkkua. Mustat oliivit menee, mutta vihreät ei. On sillä pieniä henkilökohtaisia antipatioita joitakin ruokia kohtaan.

Tuulihattuja

Tytär kysyi: "Isäää, mitä minä tekisin?"
"No, tieppä tuulhattuja", minä vastasin.

Syynä se, että olin nähnyt niitä täällä, tekijän vielä hyvin houkuttelevasti esitteleminä. Meillä ei kukaan ole sellaisia ennen tehnyt, mutta tytär sanoi että hänpä tekee. Keittokirjoissahan on ohjeet.

Sillä aikaa kun tytär teki hatut, minä lämmitin auton ... tein minä muutakin ... ja käytiin sitten kaupasta hakemassa ohjeen mukaisesti Valion valkosuklaa-lime-maitorahkaa yksi purkki ja tiramisu-maitorahkaa toinen. Limellä tuli parempi.

Tällaisia niistä tuli. Kuvattuna aidossa auringonvalossa, joka ylettyi nojatuolin selkänojan päälle.

Oikein hyviä olivat. Sopivat hyvin alkupaloiksi ja jälkiruuaksi. Eivätkä ole vaikeita tehdä. Niitä varmaan saadaan joskus uudestaan.

Lunta ...

Lumitilanne vaikuttaa samanlaiselta kuin viime talvena. On jo paljon ja koko ajan tulee lisää. Tosin tulee tasaisemmin kuin viime vuonna, eli päivittäin. Silloin tuli karmeita määriä yhdellä kertaa, mutta kohtalaisin välein. Nyt saa joka päivä käydä työntämässä 2-5 cm pois pihasta. Hyväähän se tekee terveydelle, selän lihaksille ja muulle sellaiselle, mutta on jokseenkin yksitoikkoista.

Piti lievää suojaa. Peltikattomiehet jo ilahtuivat että nyt lähtee lumet katolta, ei tarvitse kiivetä itse sinne viime talven tapaan. Joiltakin lähti - katon toinen puoli, tai puolet katon toisesta puolesta. Nyt pakastuu taas, joten siihen se ilmeisesti jäi. Jos ei uutta suojaa tule, niin kyllä ne kiipeää. Kattoa ei pidä kovin kauaa pitää toispuolisena. Voi alkaa mennä talo vinoon.

Tiilikattomiehet ei tältä suojalta mitään odottaneet, eivätkä pettyneet. Minä olen katolle jo kiivennytkin ja kolannut kattoikkunoiden seudut. Ei ole tullut tänä talvena vettä sisään, nyt kun tietää ettei lumikerrosta ikkunoiden päällä kannata päästää liian korkeaksi.

Järvellä ei enää kävellä. Siellä on nilkkaan asti vettä. Paksu lumi nostaa sen aina jään päälle. Siellä ei kuljeta ennen kuin lumi päältä sulaa niin että jään päällinen vesi pääsee jäätymään kunnolla. Kävelyreitit Miinan kanssa on käyneet taas kapoisiksi. Metissä ei oikein jaksa enää kahlata, suoja teki lumesta raskaan, ja sitä on paljon. Ei ole jäljellä enää juuri muuta kuin tiet ja metässä pari polkua, joita olen pitänyt auki.

Talvi on mukava vuodenaika, mutta saisi silti olla enemmän pakkasta ja vähemmän ainaista lumisadetta. 30 cm lumipeite riittäisi yhdelle talvelle aivan hyvin.

Nykyajan lauluja

Tämä on tullut paljon autoradiosta. Mielenkiintoinen laulu. Tässä on kaksi eri tarinaa. Yhtäällä on katumus.


Mutta

Päälaelta kantapäihin, sormista silmäluomiin
Tunnen mä vielä kosketuksen, sen toisen
Kaula ja korvanlehdet, olkapäät hiukset huulet,
Muistavat vielä salaisuuden, sen toisen

lauletaan niin että se mitä tapahtui oli selvästi miellyttävää.

Varmaan tämä on laulu ensimmäisestä toisesta.

Loppiainen

Niin tultiin jo loppiaiseenkin. Kuusi vietiin pois, lakaistiin neulaset lattialta, viimeisiä torttuja syödään pakastimesta, ja viimeisen kerran kuunnellaan Vox Aurean Joulukoraaleja.

Joulu loppui taas kerran nopeasti, ja valoisuuden lisääntyminen ennustaa pahaaenteisesti että tänäkin vuonna talvi saattaa päättyä ennen aikojaan, niin kuin on tehnyt joka ainoa vuosi niin kauan kuin muistan. Sille ei kai ole mitään tehtävissä.

House of Night

Kukapa uskoisi minun lukeneen kaikki ilmestyneet P.C ja Kristin Castin kirjoittamat House of Night kirjat? Ne ovat murrosikäisten ja nuorten naisten genreä, kohtuullisella erotiikalla ja jännityksellä maustettuja vampyyrikirjoja. Ne ovat myös selvästi Harri Potterin genreä, sikäli että ollaan nuoria, outoja, oudossa koulussa, ja taistellaan yliluonnollisilla voimilla pahaa vastaan. Potterit ovat kuitenkin sukupuolineutraalimpia - naiset voi vetää minua turpaan tämän takia mutta kuitenkin - koska päähenkilö on miespuolinen ja koska Pottereissa on vain rakkautta, mutta seksi puuttuu. Pottereita lukevat niin pojat kuin tytötkin. Yön talot on selvästi suunnattu naisille, ja vaikka niissäkin erotiikka on suurimmaksi osaksi pussaamista, halaamista ja veren juontia (josta saa orgastisen olon), myös tavallinen seksi leijuu ilmassa vähän päästä. Se että ne selvästi ovat Potterin inspiroimia ei ole mikään paha asia. Ne on erittäin hyvin kirjoitettuja.

Tytär sellaisen ensin suomen kielellä kirjastosta lainasi. Upposi siihen niin syvään, että raivosi kun niitä ei ollut enempää käännetty. Sanottiin hänelle, että lue englanniksi, ja niin tytär löi nyrkin pöytään ja vaati äitiään tilaamaan hänelle seuraavan osan Amazonilta. Pitkälle hän siinä pääsikin, luki varmaan puoleen kirjaan, ennen kuin antoi periksi. Kouluenglannilla ei vielä kovin helposti 14-vuotiaana kirjaa lue. Tyttären siinä minulta sanoja kysellessä kiinnostuin itsekin kirjasta, ja kun se jäi häneltä syrjään, aukaisin sen loppusyksyllä katsoakseni mikä siinä tytärtä niin hirveästi kiehtoi.

Se oli menoa. Tilasin Amazonilta seuraavana päivänä kaikki mitä oli ilmestynyt.

Niissä on hyvä tarina ja hyvät tyypit. Niitä on myös jännä lukea miehenä. En oikein tällaisia naisten kirjoja naisille ole ennen lukenutkaan. Julkisessa keskustelussa mies on suhteellisen paha olento. Ei absoluuttisen paha kuten paholainen, mutta essentialistisesti paha verrattuna naiseen, joka on essentialistisesti hyvä. On väkivaltaista vuosituhantista mieskulttuuria, seksuaalista häirintää, pelon maantiedettä, miehen katsetta, naisen pienempi euro ja niin edelleen. Tässä kirjassa tilanne oli aivan toisenlainen. Yhteisöllisenä rakenteena matriarkaatti, mikä poistaa maskuliinisen valtadimension tekemättä miehistä silti sen heikompia kuin naiset. Heitä vain ei ole johtajan paikoilla, mutta muuten kyllä aktiivisesti toimimassa, samoin kuin naisiakin. Miehet esiintyvät jatkuvan naisten halun kohteina, etenkin jos he tulevat fyysisesti lähelle, ja samalla pahimmassakin miehessä on jotain hyvän toivoa vielä jäljellä. Vain nainen voi olla absoluuttisen paha. Normaalin julkisen keskustelun sukupuoliroolit on käännetty tässä päälaelleen.

Hyvin outo lukukokemus. Miellyttävä.

Enkä usko että niistä kirjoista on tyttärelle haittaa. Kasvaa nopeasti, ja vaikka nurkissa ei ole poikia vielä pyörinytkään, niin ei siihen varmaan enää kauaa mene. Hyvä rakkaudesta on lukea ja kiihkostakin. Tietää mitä ne ovat kun vastaan tulevat.

Aeka tavaran naattii

sano vanaha kansa,

mutta se oli aikaa, jolloin tavaraa oli paljon vähemmän kuin nykyään. Kuskattiin tyttären kanssa eilen kaksi farmariautollista roinaa kierrätysasemalle. Aikakauslehtiä ja valokopioita parilta vuosikymmeneltä, pahvia reilun vuoden kertymä, samoin elektroniikkaa ja kotitalousmetallia. Vaimon viilipurkin kansistakin kertyy vuodessa kohtalainen kasa alumiinia. Roinaa on ollut kertymässä sekä verstaassa että työhuoneeni nurkissa toista vuotta. Sai senkin siivottua täksi vuodeksi pois.

Tytär on vielä sitä mieltä että häneltä ei heitetä mitään pois. Hänen komeroonsa vielä mahtuu pahvilaatikko poikineen, ja suunnitelmissa on, että kunhan hän joskus muuttaa kotoa pois, hänen huoneensa ja komeronsa saa jäädä ennalleen. Niin se varmaan menee ...

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä allergisemmaksi alan käydä tavaralle. Tyhjä on kaunista.

Puista lämpöä

Lämmin on hyvä ja tarpeellinen asia. Tästä pinosta sitä löytyy. Kuivaa ja uunin sekä takan kyljessä valmiiksi lämminnyttä puuta.

Nämä on talvella 2008 kaatuneen/kaadetun petäjän puuainesta. Blogini alkaa jo selvästi ikääntyä. Täällä voi viittailla jo näin vanhoihin asioihin.
http://yamabana.blogspot.com/2008/04/teki-mieli-hajottaa-jotain-ja-is-soitti.html

Nuoruuden energiaa

On suvussa hautaan kannettujen vanhusten vastineeksi sitten näitä nuoriakin. Joilla riittää energiaa tehdä koko ajan jotain, piparitaikinasta lumen kolaamiseen. Minulle riittäisi sohvan pohja vielä joksikin aikaa.
En tiedä pitäisikö tyttärestään olla huolissaan. On murrosikäiseksi niin kovin kiltti. Sai todistukseensakin 5 kymppiä. Minä olin 14 vuotiaana ottanut jo perskännit, poltin päivittäin tupakkaa, enkä ikinä saanut tuollaisia todistuksia.

Eilen oli taas aika kuunnella Händelin Ombra mai fu kappelin uruilla. Palanen sukua kannettiin taas hautaan. Vanhuksia on vielä muutama jäljellä ennen kuin minä ja serkkuni ollaan vanhin elossa oleva sukupolvi.

Sininen

Aurinkoisempina päivinä, mitä kaksi edellistä olivat, taivaalta tulee sinistä sävyä hangen pintaan.
Auringon lähtiessä laskemaan sininen lisääntyy hissukseen. Aivan alin kuva ei kyllä enää ole ihan todellinen.
Tällainen talvi on ollut hyvä jääkävelyille ja hiihtelylle siellä. Kalastajat auraavat teitä; yhtäältä ahkeria auratessaan, toisaalta laiskoja koska tiet on sitä varten että pääsevät verkoilleen autolla. Kai se pääasia on että pääsevät käyttämään koneitaan, tekivät mitä tahansa. Joka tapauksessa se tekee kävelyistä koiran kanssa helppoja. Teitä joille ei kesällä ole asiaa.

Tänään on ruvennut tuulemaan rajusti idästä. Tuuli lähtee vastaan lounaasta tulevaa lumisadetta. Helsinkiläiset pääsevät taas varmaan valittamaan. Täällä pääseuraus on että lumet lähtee puista. Pihaan sitä ei luultavasti paljoa nytkään kertyne.

Harmaanvalkoinen

Suomessa on niin toisenlaiset värit talvella kuin lämpimämmissä ilmastoissa. Vähän sumuisempana hämäränä päivänä ne saattavat kadota kokonaan. Tämä voisi yhtä hyvin olla mustavalkoinen valokuva, mutta ei ole. Näissä väreissä on jotain hyvin rauhallista. Näkymää keittiön ikkunasta hiljaisena pakkaspäivänä pari päivää sitten.

Aatto

meni sopuisasti. Talon töitä pitkälti iltaan uunien lämmityksestä ja vaimon juoksupoikana toimimisesta koiran pesuun. Pukki ei käynyt, mutta sain lahjaksi kaksi kaulaliinaa, toinen vaimon, toinen tyttären neuloma. Siitä voi päätellä, että asiat ovat jokseenkin hyvin. Asiat ovat hyvin kun naisihmiset antavat miesihmiselle jotain lämmintä ja pehmeää ruumiin ympärille kiedottavaa. Siinä on symboliikkaa.

Miinan ympärille puolestaan käärittiin minun vilttini. Märkä koira on pidettävä talvella lämpöisenä. Vilustuu helposti. Ulos en sitä laskenut ennen kuin tänä aamuna lähdettiin seitsemältä kävelylle.

Minä annoin tyttärelle nipun kirjoja, mukaan luettuna Ruususadun, ja vaimolle kukkia sekä kynttilöitä. Ne käytetään pian pois, eivät jää vastuksiksi komeroihin.

Jos rupeaisi syömään torttuja ja katselemaan animeita tyttären kanssa. Ei kiirettä mihinkään.

Turpa huurussa

Jouluaattoa, pakkasta -28 C. Lämmintä; eilen oli kylmempää, tosin ei enempää kuin kaksi astetta. Turvat huurussa täällä taivalletaan.

Mukava ilma. Kirkasta ja kaunista. Olen ollut nyt muutaman päivän Suomessa ja tottunut takaisin oikeaan lämpötilaan. Vaatteitakin on tietysti reilusti päällä.

Talven töitä

Talvella tehdään puutarhatyöt. Japanilaiset ei itse hoida puitaan, vaan jättävät sen yleensä ammattilaisten hommaksi. Ne tulevat paikalle pakettiautolla, leikkaavat puita varsin ronskisti, siivoavat jäljet auton perään ja siirtyvät seuraavaan paikkaan.
Japanilaisilla työmiehillä on mielenkiintoiset saappaat. Kumipohja, kangasvarsi, tiukasti jalanmyötäiset. Nimeltään 地下足袋 jikatabi. Japanilainen keksintö 1900-luvun alkupuolelta. Mielenkiintoisinta niissä on, että ukkovarvas on erillään muista varpaista. Sitä väliä pystyy tarvittaessa käyttämään tavaroiden pitelyyn, ja kiipeilemistä se helpottaa. Samanlaisia saappaita käyttävät niin puutarhurit kuin rakennusmiehetkin. Niihin tarvitaan tietysti omanlaisensa sukat, missä joka varpaalle on oma lokeronsa. Suomessakin sellaisia sukkia näkee joskus, pääasiassa naisilla; Japanissa ne on nimenomaan miesten sukat, joita käytetään tavallisissakin kengissä. Miesten sukkaosastolla näkee paljon erilaisia malleja. Naisten osastollakin on, mutta huomattavasti vähemmän.

Yhtäältä nämä leikkaa puitaan aina hyvin rajusti. Luonnon objektissa pitää selvästi näkyä että ihminen on sitä kontrolloinut. Muuten se ei ole kaunis. Mutta toisaalta nämä myös hoitavat puitaan tarkkaan, vähän kuin lapsia. Tuttipullosta ravintoa vanhoille puille.


Työni alkaa täällä päättyä. Japanilaiset jää omiinsa; minun pitää työntää nippu likaisia vaatteita kassiin ja alkaa siirtyä kohti vielä talvisempia maisemia.

Mielellään jakautuisi useaksi mieheksi ja eläisi yhtä aikaa erilaisia elämiä eri paikoissa. Yhden ruumiin kanssa on niin rajoitettua ja hankalaa.

Talven värejä

Silloin tällöin löytää vielä pitkälti joulukuussakin Japaninvaahteroita lehtineen, vaikka varsinaisesti niiden aika Kiotossa on marraskuussa. Niitä värikkäämpää ei tähän aikaan vuodesta oikein mikään ole. Tieteelliseltä nimeltään se on Acer palmatum, japaniksi 色葉紅葉 irohamomiji. Nimessä on paljon väriä, koska määre iroha tarkoittaa värikäslehtistä, mutta vaahteran nimi, momiji, jo itsessään kirjoitetaan kiinalaisilla merkeillä punalehtinen. Niitä ei kuitenkaan lueta "beniba", merkkien merkityksen mukaisesti, niin kuin voisi odottaa, vaan momiji nimenä on vanhaa japania ja tarkoittaa pienilehtistä vaahteraa. Isolehtisiä kutsutaan nimellä kaede. Joku vain joskus on halunnut kirjoittaa puun nimen tällaisilla merkeillä, mutta en tiedä kuka. Kiinalaiset eivät vaahterasta noita merkkejä käytä. Merkkien toinen lukutapa on kooyoo, mikä tarkoittaa syksyn ruskaa yleensä. Ehkä ne merkit ovat siirtyneet A. palmatumiin tätä kautta, koska se ruskan nimikkolaji on. Useimmat puut vain ruskettuvat, niin kuin lepät Suomessa; ei syksy ollenkaan niin värikäs täällä ole kuin Suomessa.

Vihreän harmaiksi talven värit yleensä käyvät. Puut ja pensaat kyyristyvät sellaisinaan odottelemaan kevättä, jos säilyttävät lehtensä yli talven, niin kuin nämä rodot. Pakkasta ja lunta on harvemmin, yleensä pyöritään nollan yläpuolella ja tuulista riippuen reilussa kymmenessäkin asteessa. Rodot tykkää sellaisesta säästä.

Sorsajoen rannoilla kasvaa matalana Miscanthus sinensistä, jota japanilaiset kutsuvat nimellä ススキ susuki. Sen siemenröyhyistä saa talveen valkeaa väriä.

Siitä on vaikka kuinka monenlaisia lajikkeita, hyvinkin korkeita. Olen joskus kokeillut kasvattaa sitä Suomessa, huonolla menestyksellä. Voi olla parempi; villiintyy helposti lämpimämmissä ilmastoissa. Suomeksi sanovat sitä elehvanttiheinäksi. En tiedä mistä nimi lie poimittu.

Varsinaisia kukkia talvella on vain tässä kasvissa. Camellia japonica, japaniksi 椿 tsubaki. Siitä on tuhansia lajikkeita; en tiedä olenko edes koskaan nähnyt luonnonlajia. Puutarhoissa sitä on paljon. Sen kukinta on vasta alussaan, jatkuu läpi kylmien kuukausien. Ei pelkää pieniä pakkasia kunhan maa ei mene routaan; kuolee kuivuuteen jos ei saa koko ajan imettyä kosteutta. Kiinalaiset kutsuu sitä nimellä 山茶花 shancháhua, eli vuoritee, koska se on teepuun sukulainen. Tee vain kasvaa vielä vähän lämpimämmässä ilmastossa. Tsubakia ei tietääkseni juoda, mutta ehkä siitä tehdään jotain kosmetiikkaa. Kaupoissa näkee pulloja, joiden kyljessä lukee Tsubaki. Mutta ne kuuluvat naisten maailmaan; en tiedä mitä niissä pulloissa on sisällä ja mihin mystiseen niitä käytetään.

Sinisen tynnyrin arvoitus

Kioton yliopiston pääportin luona on sen pääsymboli, vanha kamferipuu. Sen eteen oli ilmestynyt sininen peltitynnöri, jossa lukee ５年でくび, gonen de kubi, eli viidessä vuodessa leikataan kaula. Toisin sanoen sanotaan ihminen irti.

Tynnörin sisältä löytyi vettä, kultakaloja ja kelluva kasvi. Kultakalat siinä tynnörissä vaikuttivat symboloivan elämän epävarmuutta.

Selitys tynnörille löytyi toisena päivänä tuolta polkupyörien takaa rakennelmasta. Teräsputkirunko, muoviset seinät, aaltopeltikatto. Se on ユニオン・エクスタシー　Union Ecstasyn päämaja.

Puolitoista vuotta sitten kaksi määräaikaista työntekijää pantiin ulos niin, että heidän työsuhdettaan ei jatkettu, ja määräaikaisten työntekijöiden ammattiyhdistys riitautti asian. Siihen mahdollisesti liittyi myös työpaikkakiusaamista. Asia on epäselvä. Syytetty esimies kieltää kiusaamisen ja on ilmoittanut halukkuutensa asian puolueettomaan tutkimiseen. Yliopiston johto on kieltänyt asian selvittelyn.

Yhdistyksen epätavallinen nimi tulee siitä, että ammattiyhdistystoiminta on mukavaa sen perustajan mielestä. He pitivät aluksi päämajaansa kamferipuussa, kunnes Kioton yliopiston hallitus oikeuden päätöksellä hääti heidät pois sieltä. Sen jälkeen he rakensivat 20 metrin päähän nykyisen rakennelmansa. Puolitoista vuotta vanha riita on edelleen kesken; siitä käydään kampanjaa plakaateilla eri puolilla kampusta. Sininen tynnyri liittyy yliopiston hallituksen uuteen päätökseen, jonka mukaan kenenkään määräaikaisen työntekijän työsuhdetta ei ketjuteta yli viiden vuoden, vaan työsuhde automaattisesti lopetetaan kun 5 vuotta tulee täyteen. Tämä aktivoi unionin uuteen kampanjaan.

Kiotossakin takana on yhtäältä työlainsäädäntö, joka edellyttää työsuhteiden vakinaistamista jos ne jatkuvat pitkään, ja toisaalta yksityistäminen sekä erilaisen määräaikaisen projektirahoituksen suhteellinen lisääntyminen yliopiston toiminnassa. Sama mikä kaikkialla muuallakin tapahtuu. Projekteihin tarvitaan omat spesialistinsa, ja käytännössä se usein on jokin tietty porukka joka saa hankittua projektin itselleen. Yliopistoissa pyörii siksi paljon väkeä lyhytaikaisilla työsuhteilla. Jos heidät vakinaistettaisiin sitä mukaa kuin he sisään tulevat, kävisi tilanne hyvin nopeasti mahdottomaksi yliopiston budjetin kannalta. Toisaalta Japanissa ei kukaan mielellään jää työttömäksi, koska työttömyysraha on pieni, kestää muutaman kuukauden, eikä töitä ole helppo hankkia, etenkään mitä vanhemmaksi tulee.

Siinä on asetelma, jolle ei liene ratkaisua. Yliopiston johto ei antane periksi, eikä ammattiyhdistyskään. Japanilainen ryhmäkuri, jos se etenee taistelun asteelle, on erittäin luja, eikä Ecstasy varmaan anna periksi tuumaakaan, jos se onnistuu rekrytoimaan uusia jäseniä. He pitävät aina päämajassaan systemaattisesti miehitystä, yksi tai useampi ihminen siellä istuu kirjaa lukemassa, symbolisina merkkeinä taistelun jatkumisesta. Jos uusien jäsenten virta ehtyy, loppuu sen toiminta kun viimeisenkin työsuhde päättyy. Joka tapauksessa puolentoista vuoden mittainen julkinen kiista voi jatkua sellaisenaan vielä vuosikausia.

龍安寺 Ryooanji

Ryooanji on yksi Kioton tunnetuista buddhalaistemppeleistä. Kuvia tästä hiekka- ja kivitarhasta on useimmissa Japanin kulttuurihistoriaa tai estetiikkaa käsittelevissä kirjoissa. Niissä kerrotaan kuinka paikasta saa sitä suuremman esteettisen elämyksen mitä kauemmin sitä katsoo ja miettii.

Toinen nähtävyys Ryooanjissa on hiekkakentän katselijat. Sitä voi katsoa vain yhdeltä sivulta, ja sielläkin on pysyttävä koko ajan puun päällä, kiveykselle ei saa laskeutua. Muille sivuille ei saa mennä. Puuportailla istuu yleensä rivi ihmisiä katsomassa. Kuka pidempään, kuka lyhyempään; talvella kylmyys ja kesällä kuumuus vaikuttavat tähän esteettiseen aikaan huomattavan paljon. Mutta harva siellä hyvälläkään ilmalla 5-10 minuuttia pidempään istuu. Aukea haravoitu hiekkakenttä ja muutama kivi; äkkiähän tuommoisen katsoo. Nopeimmin esteettiseen elämykseen päässeet minuutissa. Tuuli oli taas Siperian suunnasta, mutta aurinko lämmitti välillä, joten ihmiset rivistössä vaihtuivat varsin rauhalliseen tahtiin. Kengät jätettiin temppelin eteiseen ja siellä kuljettiin kumisandaaleissa. Puulattia oli niin kylmä, että sukkasillaan ei olisi tarennut kauaakaan kävellä. Sandaali sentään lämpisi jalassa.

Ryooanjissa on kaikenlaista muutakin. Se on kohtalaisen vanha iso temppelialue, jossa vuosisatojen mittaan ei olla pidetty suurta eroa shintoon suuntaan. Sieltä löytyy yhdeltä saarelta pieni shintoopyhättökin, ja muutenkin siellä kasvaa kohtalaisen paljon hinokeja ja sugeja, puita joita yleensä löytää shintootemppeleistä. Mutta eipähän shintoosta ja buddhalaisuudesta oikeastaan tullut Japanissa uskontoja ennen kuin kristinusko tuli maahan ja toi uskonnon käsitteen tullessaan. Sitä ennen molemmat olivat yhdenlaisia tapoja olla maailmassa muiden tapojen rinnalla, eikä niiden välillä välttämättä tehty selvää eroa.

水杉 shuishan メタセコイア Metasequoia glyptostroboides

Löysin näitä rivistön, syysasussaan. Kiinan sekvojoita. Kalifornian mammuttipetäjän sukulainen, ainoa joka vanhalla mantereella kasvaa. Puu joka tunnettiin ensin vain fossiilina, mutta joita löydettiin elävänä Kiinasta 1944. Kiinaksi vesikuusi ... suunnilleen ... muilla kielillä tunnetaan usein metasekvojana tai punapuuna, saksaksi muinaisen maailman mammuttipuuna (Urweltmammutbaum).
Ne on nättejä, pehmeäneulasisia puita. Rungot alkaa näkyä nyt kun iso osa neulasista on jo pudonnut. Mielelläni kasvattaisin kotonakin. Selviävät talvesta ilmeisesti vain Etelä-Ruotsissa ja siitä etelään. Pärjäävät kuitenkin kylmemmässä kuin amerikkalaiset sukulaisensa, jotka eivät edes lehtiään syksyllä pudota. Tämä puu muistaa selvästi äskeisen jääkauden.
Neulasia on paljon, ja maa puiden alla peittyy niistä kokonaan.

Nämä oli ruokatuntikuvia. Tuuli Tyyneltämereltä on jatkunut, ja kun aurinkokin tänään paistoi, nousi lämpötila lähelle +20 astetta. Kävin ruokatunnilla kaupassa; söin penkillä merilevään käärittyä riisiä (お握り) näitä katsellen. Eilisen illallisen jälkeen ei ole oikein ollut nälkä.

がんこ高瀬川二条苑 Ganko Takasegawa Nijooen

On täällä vielä joissakin vaahteroissa punaisia lehtiä jäljellä.

Ganko Takasegawa Nijooen on Sorsajoen varrella oleva ravintola, vanhan kauppiassuvun entisiin rakennuksiin tehty. Sen vetonaula on ehdottomasti sen puutarha, joka on epätavallisen hieno, iso ja aistikas.
Ruoka on vähän sitä sun tätä. Ei pahaa ollenkaan, mutta ei mitenkään ihmeellistäkään. Liian paljon, liian nopeaan tahtiin työnnettynä, ja liian kallista. Liian suosittu paikka: ryhmä sisään, ruokaa nopeasti täyteen ja ulos, jotta seuraava rahoistaan eroon pääsevä porukka mahtuu sisään. Puutarha on hieno, mutta muuten näistä jokivarren kalliista perinneravintoloista jää aina hiukan tyly olo jäljelle. Harvoin olen käynytkään, ja aina vain kohteliaisuusillallisilla.

鴨川 Kamogawa

Tuuli kääntyi Siperiasta Tyynellemerelle. Lämpötila nousi monta astetta, mutta sateen muutos toi tullessaan. Alkoi heti kun pääsin tämän jokikävelyn toiseen päähän. Sorsajoki on kuitenkin vielä melkein kuiva. Syksyn sateet on olleet vähäisiä.
Japani on järjestyksen maa. Luonto on olemassa jotta se voidaan panna säännölliseen uomaan ja säädellä virtauksia putouksilla ja hidasteilla. Mikä voidaan betonoida, betonoidaan. Sitä ainetta joen pohjakin on; vuorilta vain tulee veden mukana hiekkaa, joka kinostuu paikoitellen.

Joesta pääsee nyt hyvin ylitse kävelemään. Korkeamman veden aikana nämä jää peittoon, taifuunien aikaan reilustikin.

Monen kerroksen väkeä. Köyhimmät alhaalla, rikkaimmat keskellä ja keskituloiset ylimpänä.

Illalla

Ei täällä sen kummempaa tapahdu. Illalla, tai iltayöstä, kun ei enää tarvinnut paimentaa ketään, eikä kääntää kenellekään, eikä selittää sitä eikä tätä, oli mukava lähteä kävelemään yksikseen kaupungille. Katetuille kauppakujille Teramachiin. 

Kattamattomille Kawaramachiin.

Gioniin Sorsajoen rannalle, missä papat soittivat jatsia toppatakit päällä ja pipot päässä. Lämmintä oli jonkin verran yli nollan. Ovat varmaan olleet päivän töissä niin kuin minäkin, tulleet illalla tähän soittamaan sekä yhdessä että yleisölle. Oli niillä tuossa rumpukotelossa rahankeruutakin, mutta ei se näyttänyt olevan pääasia. Kunhan jammailivat huvikseen. Hyvin taitavasti, ja olivat varmasti soittaneet vuosikymmeniä, mutta tuskin he ammattilaisia olivat - koska kerran siinä soittivat. Kuuntelin niin kauan kuin tuulessa tarkenin, ja jatkoin sitten matkaa.

Kahden tunnin iltakävely siellä täällä, tutuilla kaduilla, vuosikymmenien mittaan kuitenkin koko ajan muuttuneilla, oli mukava. Söin sushit välillä kun nälkä tuli. Alan päästä tasapainoon, en ole enää äkäinen enkä ärtyinenkään, alan nauttia olostani täällä. 

... on 24 vuotta siitä kun olen ensimmäistä kertaa käynyt Kiotossa ... näilläkin kaduilla ... suurin osa kaikesta on ihan entisellään ... silloin olin yötä muutaman sadan metrin päässä nykyisestä hotellista, vanhassa ruskeassa puutalossa, joka on jo purettu ja siihen on rakennettu korkeita kivitaloja ... en tunnista enää edes tarkkaa paikkaakaan ... mutta silti suurin osa kaikesta on entisellään ...

Hotelli on ihan hyvä. Meillä on tänne jonkinlainen ison porukan alennus hiljaisen sesongin aikaan. Kiotossa ei juuri nyt ole mitään erikoista nähtävää, ei kukkia, ei kevään hennonvihreitä lehtiä eikä ruskaa, eikä mitään erityisiä seremonioitakaan. Turisteja on vähän, ja hotellin ilmeisesti kannattaa majoittaa meitä huoneitaan täyttämässä ja kohtuullisessa määrin erilaisia palveluitaan käyttämässä. 70 euroa vuorokausi, aivan Kioton keskustassa. Sesonkien aikaan täällä ei oltaisi. Eikä ilman paikallisia tinkijöitä. 

Pöytä

Tällä reissulla tuskin käydään temppelissä. Pelkkä työmatka, tekemistä aamusta iltaan, samalla kun yrittää totuttautua aikaeroon. Eihän siihen heti; nyt ollaan taas aamuyöstä hereillä. Pannaan tähän nyt edes yksi valokuvakin. Kun koko päivän istuminen samassa seminaarissa ei riitä, tavataan vielä illalla kohtuullisen ruuan ja vähäisen viinan merkeissä. Meillä jätettäisiin kukkien hankkiminen pois rahan tuhlauksena, mutta näillä niitä usein on. Onhan ne näyttäviä, olutpullojen korutonta kontrastia vasten. Ei mitään ikebanaa, runsas ja korkea asetelma vain. Sen vieressä on hyvä ihmisten otattaa itsestään muistokuvia tilaisuudesta. 

Bloggerin mielestä kello oli 19.35. 02.35 se minulle oli.

Finnair ...

Finnair näkyy lopettaneen lakkonsa juuri kun olen monenlaisten mutkien jälkeen päässyt viimein Kiotoon. SAS hjälpte, mycket vänligt. Mutta lakkoilee nekin välillä. En tiedä kuka Finnairin lakon voitti; minä ja moni muu siinä hävisi.

Työväenliikkeen voimasta ei ole enää paljoa jäljellä. Vain kansainvälisen kaupan ja liikenteen avainkohdissa olevilla aloilla on enää strategista merkitystä, ja niitä käytetään sitten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välisiin yhteenottoihin. Tavallaan sen ymmärtää, historian kannalta; toisaalta pitää sitä helvetillisen epäoikeudenmukaisena työmatkustajien kannalta. Kerta vuoteen se yhtiö työntekijöineen pilaa jonkin matkan; milloin tarjoilijat, milloin laukkupojat, milloin kuskit päättää ryhtyä oikeutettuun lakkoon / yhtiö päättää kokeilla saako se jonkin ammattiryhmän luopumaan saavutetuista eduistaan. Sille ei taida olla loppua näkyvissä.

Mielelläni vaihtaisin koko Finnairin vaikka Singapore Airlinesiin. Ne käyttää malesialaisia lentoemäntiä, jotka on tehokkaita, ystävällisiä ja kielitaitoisia. Tämäkin lakko varmaan auttoi yhden askeleen eteenpäin Finnairin nurinmenoa. Sitä onnen päivää odotellen, lähden nukkumaan aikaeroja pois.