Pajut heräilee

Kiiltopajun kissat on vielä vaaleita auringossa,

 varjommassa näkee karvojen alta tumman pohjan.

 Mustuvapajun kissat rupeaa jo puhertumaan karvoituksen alla.

Pakkasta on öisin -10 - -15 astetta. Se ei näitä haittaa. Iltapäivisin käy aina plussan puolella. 

Huhtikuun alun puutarhaa

Rusakot käy syömässä. Saa ne käydä, tätäkin luumupuskaa saa harventaa. Pitää kasvattaa tähän yksi runko taas. Paleltui toissa talvena ja muuttui puskaksi.

 Pääosin rusakot on tämän talven syöneet jouluna kaatamani haavan yläoksien kuorta. Olen käynyt välillä nostelemassa kasan alaosista uutta oksaa kuorittavaksi.

 Rodot on suojattu auringolta. Menee kauan ennen kuin nuo pienet petäjät on niin isoja että alkavat hoitaa varjostamisen.

 Tämän pöntön katto pitäisi joskus korjata. Vettä vielä pitää kuitenkin hyvin.

Hankiainen

Hankiainen jatkuu. Koko piha on kovaa kävelyaluetta.

 Voi lumella hyvin istuakin.

 Sähkölinjojen alla pääsee hyvin kävelemään. Heinikko ja vatukko on taipuneena lumen alla.

 Oravan jälkiä sentin parin syvyisessä lumessa hankiaisen päällä. Tämä ja seuraava ovat mielenkiintoisia kuvia. Oikeasti ne ovat kuvia painuneista jäljistä, mutta yhtä usein kuin koloilta ne näyttää myös kohokuvioilta.

 Kun silmä päättää kummalla tavalla se näitä haluaa katsoa, niin sitä ei järkeilemällä eikä tahdon voimalla muuteta. Mutta seuraavalla kerralla kuvia katsottaessa silmä voi päättää taas toisin.

Tai sitten ei.

Haaste

Sain haasteen, mutta en käräjille kuitenkaan: "Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)." Haastajana on Lepis.

OK, en jatka tätä eteenpäin niin kuin en muitakaan vastaavia, mutta saa asian tuosta poimia kuka vain haluaa.  Toki pyrin aina vastaamaan suoraan kysymykseen. Asiat listaan:

1. Tytär
2. Vaimo
3. Koira
4. Naiset ylipäänsä

Sitten on jo vähän mietittävä ....

5. Kirkas pakkaspäivä
6. Opiskelijat, jotka hoitavat opiskelunsa sekä hyvin että ajallaan
7. Kohtuulliset ruumiilliset hikiset ponnistukset
8. Puutarha ... etenkin ne puut
9. Kirjoittaminen kunhan siihen on ensin päässyt sisään
10. Hyvät piirretyt elokuvat

Georgian ruokaa

Georgialaiset osaavat maustamisen taidon. Kesän 2008 sota Georgian ja Venäjän välillä ei lopettanut georgialaisravintoloita Venäjältä ollenkaan. Jos ne jonkin verran kansallismielisiä asiakkaita menettivätkin, niin vastaavasti Venäjän hallitusta noin ylipäänsä vastustavia venäläisiä alkoi siirtyä georgialaisravintoloiden asiakkaiksi. Niissä on kyllä tosi hyvät ruuat.

Tässä on juustopiirakkaa ja munakoisoa pähkinätahnalla. Oikein hyvää. Paistetun juustopiirakan nyt tietää hyväksi joka tapauksessa, mutta munakoiso etenkin on vihannes, joka on hyvää vasta kun sen osaa hyvin laittaa ruuaksi, ja georgialaiset osaavat. 

Georgialaista viiniä ravintolasta sai, mutta kivennäisvettä ei. Bordžom ja viinit on olleet Venäjälle tuontikiellossa jo vuodesta 2006 lähtien, ja tilanne on vain jämähtänyt paikoilleen. Niitä tulee kuitenkin Venäjälle edelleen kohtuullisia määriä etenkin valkovenäläisten kuskaamana. Sinne ei ole mitään tuontikieltoa, ja Venäjän-Valkovenäjän tulliliiton ansiosta VV:stä saa tuoda vapaasti tavaraa Venäjälle, tai ainakaan tuontia ei kovin tiukasti valvota. Eli joskus näissä ravintoloissa on Georgian juomia, joskus ei. Logistiikkaa ei saada tasaiseksi virraksi.

Asiat toimii, vaikka eivät täydellisesti toimisikaan.

Demokraattista kritiikkiä

Venäläiset, ainakin nämä demokraatit, ovat aina niin niin niin kriittisiä omaa maataan kohtaan. Eikä siinä mitään, onhan täällä autoritarismia, oligarkkeja, korruptiota, mielivaltaa ja aika isot tuloerot. Olin ollut sitä uskossa että näytän kadulla kävellessäni venäläiseltä, koska en minä enää huomaa mitään eroa. Samanlaisia vaatteita nämä käyttää kuin suomalaisetkin, joku huolitellummin ja joku sekaisemmin, minä tässä jälkimmäisessä kategoriassa. No olkoon, ne kaikkein huonoimmissa ja pesemättömimmissä vaatteissa kulkevat Suomesta puuttuu, mutta kuitenkin. Vaan ei, erehtynyt olen: "Venäläinen on aina surullisen näköinen, ulkomaalaisen erottaa aina".

Olen käynyt Leningradissa ensimmäistä kertaa 1970 luokkaretkellä, missä viinaa alettiin myydä 15-vuotiaille heti rajalla. Ensimmäiset meistä oli polvillaan hangessa yrjöämässä bussin vieressä jo ennen Viipuria. Lapset kerjäsi purukumia ja vaihtoivat sitä kommunistimerkkeihin, isommat teki kauppaa ostaen länsimaisia vaatteita, huijaavia valuutanvaihtajia oli niskassa koko ajan. Synkkiä miliisejä kulki katukuvassa melkein yhtä tiheään. Ruoka oli kaalisoppaa ja borts-keittoa. Hotellisiivooja teki töitään työntelemällä jalallaan rättiä pitkin lattian keskiosia. Se taisi jäädä työn laadusta voimakkaimmin mieleen siivoamista silmät pyöreinä katsellessani; minut oltiin pantu kotona jo pikkujätkästä lähtien siivoamaan kunnolla lauantaisin joko oma huone tai koko talo jos vanhemmat oli töissä, joten osasin verrata.

10 vuotta sitten täällä oli vielä paljon levottomampaa ja vaarallisempaa varkaiden suhteen. Paikat oli selvästi huonommassa kunnossa. Hotelleissa soiteltiin miesasiakkaiden huoneisiin ja tyrkytettiin naista, tai naiset kävi kimppuun käytävällä kävellessä. Sekä mafian nahkatakkimiehiä että OMONin yms turvallisuusjoukkoja liikui näkyvästi kaupungilla. Tämä kaikki on nyt poissa, eikä mitään välittömän uhkan tunnelmaa leiju ilmassa.

Nyt nämä pitää isoja mielenosoituksia Putinia vastaan kaikessa rauhassa, puhuvat kovaan ääneen politiikkaa siisteissä ravintoloissa aistikkaasti maustettua kohtuuedullista ruokaa syöden. Kaupoissa on tavaraa, isot henkilöautot täyttää kadut, taloja ja katuja pidetään kunnossa ja korjataan koko ajan. Autokuskeille on nykyään viinan suhteen nollatoleranssi, promilleja ei saa olla yhtään, ja ainakin eilen illalla ravintolassa autoilijat noudattivat lakia mutisematta. Vettä lasiin.

Lapsia nämä eivät kuitenkaan vieläkään tee. Seurueen 3- ja 4-kymppisillä naisilla ei kellään ollut lapsia. Sanoivat olevansa "childfree". Jokaisella oli 2-3 työpaikkaa, jokaisesta pieni palkka, mutta kun työpaikkoja on useampia ja on aina töissä, niin pysyy tuloissa ja saa sen auton maksettua. Kovempaa elämä täällä varmaan ihmisille on kuin Suomessa, mutta on niitä pahempiakin paikkoja, tämänkin maan lähihistoriassa.

Täällä käy ihan mielellään nykyään. Ei ole isoa eroa reissussa tänne ja reissussa Ruotsiin, paitsi viisumin hankkiminen.

No ... on tämä vielä vähän Ruotsia eksoottisempaa. Tätä maata joutuu vielä miettimään, ainakin enemmän kuin Ruotsia. Niin kai ne tekee nämä demokraatitkin, ja ovat siksi niin kriittisiä. Ovat kriittisiä kyllä ruotsalaisetkin, aina jostain valittamassa. Tiedä vaikka olisivat suomalaisetkin, kun asiaa rupeaa siltä kantilta miettimään ...

Tulkattuna

23.15, päivän työt ohitse, myös illastaminen isäntien kanssa. Ihan mukavaa oli sekin. Ruuat on Venäjällä nykyään hyvät, eikä kukaan lähtenyt vetämään urakalla votkaa.  Viiniä vain kohtuudella. Nyt ennen pääsiäistä ravintoloissa on paastoruokalistat, mutta ei siltä tilannut kukaan muu kuin minä; lihaa ne veti kaikki sumeilematta. Arvelivat kuitenkin olevansa parempia kristittyjä kuin suomalaiset, joilla ei edes ole paastoruokalistoja. Niin heille kerroin, vaikka mistäpä minä tiedän. En ole vain Suomessa sellaista koskaan nähnyt.

Ravintolassa oli yllättävän alhainen lämpötila. Vain mukavan lämmintä. Töissä oli niin kuuma että hiki valui pitkin selkää, vaikka päällä oli vain aluspaita ja pitkähihainen paita. Voi miten nämä jaksaa lämmittää.

Kaunis nainen kuiskaili työpaikalla koko ajan korvaani - mutta hän oli vain simultaanitulkki, ei sen enempää. Mukavaa kuitenkin kun oli koko ajan nainen vieressä. Näiden venäläisten kanssa on vähän samanlaista kuin kiinalaistenkin kanssa. Joku yleensä kääntää. Nyt oli palkattu oikein ammattilainen kääntäjäyhtiöstä.

Kyllä se kääntäminen aika paljon tekee esiintymisestä hankalampaa. Ajatus ja argumentti on katkaistava vähän päästä kun odottaa tulkin puhuvan omalla vuorollaan; koska olin ainoa ei-venäläinen tilaisuudessa, tulkkaus englannista venäjäksi ei ollut simultaania vaan vuorottaista.

Mutta kai se ihan ok meni. Suunnilleen sen tietää siitä että naiset hymyilee vielä tilaisuuden jälkeenkin. Naisten hymy on aika tarkka ja armoton mittari. Saa sitten nähdä poikiiko tämä tulevaisuudessa ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa. Vai ei. Näistä ei koskaan tiedä; kaikki tekeminen tuntuu riippuvan osastojen välisistä valta- ja resurssitaisteluista. Aika näyttää.

Aika ruveta nukkumaan. Näkyy onnistuvan kun heittää peiton syrjään ja nukkuu kylpytakin alla. Jäähdytettyä tätä huonetta ei saa millään.

Pietarin arkkitehtuuria

Kovin mielenkiintoista täällä ei ole ehtinyt olla, mitä nyt on vähän kulkenut kaupungilla paikasta toiseen. Demokraattisia kansalaisia on toki mielenkiintoista kuunnella heidä kritisoidessaan vallanpitäjiä ja korruptiota siitä kuinka kaupungin klassinen arkkitehtuuri tuhotaan sumeilematta. Esimerkkinä Stockmannin tavaratalo Moskovan aseman edessä,

Ja Galerian kauppakeskus siitä parin sadan metrin päässä. Ongelmana näissä on, että nämä ovat feikkejä. Stockmannia edeltänyt talo pantiin totaalisesti maan tasalle ja tehtiin paikalle uusi. Sen ulkokoristeet ovat joko entisöityjä vanhoja tai sitten vanhojen mallien mukaan tehtyjä uusia. Galeria vain jäljittelee venäläistä imperiaalista arkkitehtuuria, mutta on kokonaan uusi rakennus.

Mutta no, enpä tiedä. 30-vuotiaassa hometalossa aikani töitä tehtyäni tiedän ettei sellaisissa välttämättä ole mukavaa. Se että museovirasto ei anna purkaa sitä "koska rakennettu kokonaisuus muuttuisi" on täysin typerää. Jos se olisi 300 vuotta vanha niin asian ymmärtäisi. Minusta on ihan ok että käyttökelvottomat rakennukset puretaan ja tehdään uudet, joissa on kunnollinen lämpöeristys, lämmitys, ilmanvaihto ja toimiva tekniikka. Nämä venäläiset sentää tekee ympäristöön sopivaa väritystä ja tyyliä. Suomessa uudisrakentamisen arkkitehtoninen tyyli muutti kaupunkien keskustojen ilmeen totaalisesti 1960-luvulta lähtien toisenlaiseksi, halvahkoista lasi- ja betonilaatikoista koostuvaksi mössöksi. Minusta näissä Pietarin taloissa on kuitenkin tyyliä. Ei niitä satunnainen vierailija erota visuaalisesti viereisistä taloista. Minusta Venäjällä ainakin näiden historiallisten kaupunkien keskustoissa hoidetaan asia komeammin kuin Suomessa. 

Lämmittäminen on kyllä ongelma täällä. Galeriassa ei pysty olemaan sisällä muutamaa minuuttia kauempaa ulkovaatteilla. Pitäisi vaihtaa sortseihin, T-paitaan ja sandaaleihin. Venäläisiä asia ei näytä häiritsevän. Ovat ilmeisen tottuneita sisäisiin tropiikkeihin.

Minä en ole tässä prameassa keskustassa töissä. Vanhalla alueella kyllä, mutta sellaisella missä on tällaisia taloja, ja missä kulkukoirat juoksentelee kaduilla ruokaa etsien. Nopeita olentoja, ei niitä satunnainen kuvaaja niin vain nappaa kameraan. Talo sentään ei päässyt karkuun. 

Työpaikalla on ikkunat vielä tallessa. Kätevää; tuulee erittäin kovaa, tietänee sadetta. Ei palennut sisällä, eikä liikenteen meteli tule sisään niin kuin ikkunattomaan taloon tulee. Lämmintä +6 astetta, joten sade tulee varmaan vetenä. Lunta täällä etelän kaupungissa ei näe enää missään; metissä oli tullessa vielä kerros.

Tikkojen paratiisissa

Eli maassa jossa on metissä paljon pystyyn kuollutta puuta.

Eikä kaukana, vain kaupungissa joka oli suomalaistenkin pääkaupunki alle 100 vuotta sitten.

Koska näillä on pääsiäinen vasta parin viikon päästä, voi täällä tehdä töitä sen ajan kun Suomi on taas kerran kiinni.

Ottavat vakavasti kansainvälisen imagonsa, pyrkivät hälventämään että täällä olisi niin kylmä kuin mielikuvat Siperiasta antavat ymmärtää (-70 astetta tai jotain). Allegrossa väännettiin lämpönappia ylös heti kun Vainikkalasta päästiin tälle puolelle. Ollaan energiaa suurin määrin tuottavassa maassa, missä ei tarvitse turhia säästellä. Hotellihuoneen termostaatti oli asetettu lämpötilaan +28 C. Crowne Plaza Ligovskii Prospektilla lähellä Moskovan asemaa, eli kansainvälinen ketju. Meillä kotona makuuhuoneissa on +15 talvella, kuumemmassa ei oikein voi nukkua. Asetin huoneen termostaatin kyllä kunnolliseen lämpötilaan, mutta eihän tämä nopeasti jäähdy kun ei ikkunaakaan saa auki. Eli ensi yö menee alasti sängyllä pyöriessä. Joka tänne lähtee, leikin kestäköön.  Ei tässä alasti olla pitkiin nukuttukaan, viime kesänä viimeksi.

Rumia kuvia

Märkä ja sohjoinen maantie, joka on vielä lämmin, yhdistyneenä pakkasilmaan, saa aikaan suojakuorrutuksen auton kylkiin. Olisi oikeastaan kätevää vetää auton pintaan musta alustamassa. Se on lujaa ja pitää ruosteen loitolla. Aina yhtä nätti. 

Pyörien taakse  pitkälle kertyy lokarin jatke. Muuten hyvä, mutta jäätyessään kovin hankala. Ei tahdo pyörät pyöriä kunnolla, etenkään kun pyörää kääntää. Voi tuhota pakkoja jos jäätyy kovaksi. Pois se piti autosta potkia niin kauan kuin sen vielä sai.

Kolausta on ollut tänään kahteen kertaan, mutta niinpä on piha taas kerran työnnelty lumesta puhtaaksi. Ihan hyvä.

Hyvä kirja: Jari Lehtinen, Animen aika

Siitäkin huolimatta että alan kuulostan Panglossilta, vaikka enempi mieltäisin itseni vain Leibnitziksi, pitää jälleen panna otsikkoon sana "hyvä". Luin hyvän kirjan, Jari Lehtinen (2011) Animen aika. Japanilaisen animaation historia, Helsinki: Finn Lectura. Tässä linkki tekijän blogiin:

http://teknokekko.vuodatus.net/blog/3057563/animen-aika-tekno-kekko-on-taas-pyorayttanyt-kirjan/

Kirjaa on siellä jo kehuttu aivan kiitettävästi. Se on laaja, monipuolinen, asiantunteva selkeästi ja vetävästi kirjoitettu, hyvin mielenkiintoinen kirja. Sen saa isoksi kuvitetuksi kirjaksi yllättävän halpaan hintaan 27 euroa täältä.  Itse sen ostin tuota kautta ja muutamassa päivässä kirja tilauksen jälkeen tuli postissa kotiin. Lueskelin sitä palan kerrallaan sitä mukaan kuin muilta tekemisiltäni ehdin, mutta pidin lukemisestani kaiken aikaa. Oikein hyvä ostos, ja ylpeänä tällaisen kirjan voi kohta siirtää kirjahyllyynsä lepäämään. Ei tällaisia joka vuosi Suomessa tehdä.

Voi kirjasta toki ainakin kolme huomautusta tehdä. Kaikesta aina voi.

Yksi on se, että se on hyvin selvästi fanipohjalta tehty, ja ilmentää siten nuoren miehen mielenkiinnon kohteita siinä millaisia animeita on valittu tarinan keskiöön. Niitä on sujuvasti laajennettu nuoren naisen mielenkiinnon kohteilla. Lasten animet siitä kuitenkin lähestulkoon puuttuvat, sellaiset joita minä olen tyttären kanssa katsonut varmaan satoja tunteja jostain 3-vuotiaan kiinnostuksen kohteista lähtien, kuten Anpanman (アンパンマン), Doraemon (ドラえもん), Arare-chan / Dr. Slump (アラレちゃん) tai Chibi Maruko-chan (ちびまる子ちゃん). Nämäkin on Japanissa olleet megahittejä ja pari sukupolvea japanilaisia lapsia on ne nähnyt, mutta ei se mitään. Ei niiden puuttuminen kirjaa pahenna. Niitä ei koskaan Suomessa tulla näkemään yleisesti, eikä Lehtisen olisi kannattanutkaan kirjoittaa asioista jotka häntä eivät kiinnosta. Muumien animehistoria Japanissa on esitetty ihan hyvin.

Toinen asia on, että tekijä mitä ilmeisimmin ei osaa japania. Se näkyy erityisesti nimien kirjoitusasuissa; esimerkiksi pitkä vokaali, vaikkapa "oo", on esitetty kirjassa milloin makronilla 'ō', milloin japanilaisella 'ou' -rakenteella (mikä on kaikkein huonoin tapa, koska kirjoitusasussa おう kirjain う viittaa vain vokaalin pidentymiseen, ei erilliseen äänteeseen), milloin lyhyenä vokaalina 'o'. Ei tämäkään sinänsä mitään isompaa haittaa. Aivan pikkiriikkisen vain rapauttaa kirjoittajan aristotelista ethosta, koska hän osoittaa niin selvästi, että hänen asiantuntemuksellaan on yhdessä suunnassa nopeasti vastaan tuleva raja.

Kolmas huomautus menee julkaisijalle Finn Lecturalle, joka ei ole viitsinyt kertoa kirjassa sen julkaisupaikkaa. Kansainvälinen tapa on että kirjoista ilmaistaan nykyään sen julkaisupaikka, eikä ikivanhaan suomalaiseen tapaan painopaikkaa. ISBN -numeroista ei ole tullut mikään standardi artikkelien ja kirjojen kirjallisuusluetteloissa. Toki julkaisijan kotipaikka löytyy Kuukkelilla hakemalla, mutta on se vähän mokaa että kirjasta itsestään ei sitä löydy. 

Hyvä oli maanantaikin

Työnteko maistui eilen sen verran puulta että lopetin kesken ja ajoin mökille. Ylityötunteja maaliskuussakin niin paljon että joka arkipäivä ei tarvitsisi olla töissä. 

Mökillä oli niin lujat hankiaiset että ne hyvin kantoi 70 kg miestä ja vaatteita + 40 kg apulantaa. Lisäksi sinne kulki 50 litraa puuntuhkaa, mutta se oli jo keveämpää. Sitä tulee talossa niin paljon että ei pidä joka vuosi mennä kylvämään kotipihaan, jottei suolaa maaperää liiaksi. Niinpä välillä vien tuhkia mökille mehtään. Siellä on kalkkia ja mineraaleja lehtometsän tyyliin käyttävää puuta sen verran että sinne mahtuu. Samoin osa puustosta tarvitsee lisälannoitusta joskus; riippuen vähän siitä maaperästä mihin ne on istutettu. Maassa missä on kasvanut vuosisadan sankkaa lepikkoa on aika hyvä mineraalikoostumus, mutta vieressä missä on ollut pelkkää kuusikkoa saman ajan menee marjakuusi keltaiseksi. Rodot tarvitsee apulantaa jne. Ja marjakuusi kalkkia. Jne. Kyllä kaikki on helppoa kun on hyvä hankiainen; niin hyvä kävellä missä tahansa. Vatun varret ja heinät on taipuneina lumen alle, eivätkä ole tiellä. Eikä itikoita ollenkaan. Lunta sisämaassa 30-40 cm. Kotona vielä yli 50 cm.

Toisin kuin meillä kotona, oli mökillä rantapenkat jo sulana. Pohjoisempana on siis vähemmän lunta tänä talvena; edellisenä talvenahan tuolla oli maan lumiennätys, toista metriä. Uutisista kuului että etelässä satoi lunta kovaa eilenkin, mutta ei mökillä yhtään. Pilvistä toki oli, mutta muuten kuivaa lievää pakkasta.

Puhistin linnunpöntöt. Enemmän ne pesii ihan pihapiirin pöntöissä kuin kauempana metässä, missä useimmat pöntöt oli tyhjiä. Sama telkänpöntöissä; kolmesta pöntöstä saunan vieressä olevassa oli pesitty onnistuneesti, mutta kahdessa muussa kauempana olevassa ei ollut munankuoria eikä höyheniä ollenkaan. Oli niissä kuitenkin käyty istuksimassa. Uudet purut niihinkin.  ... tuolla jossain keskustelupalstoilla minne illalla satunnaisesti eksyin joku ukko väitti että munakuoret pitäisi jättää pönttöön merkiksi onnistuneesta pesinnästä vaikka aluset muuten vaihtaakin puhtaisiin ... pitää kokeilla ensi kerralla.

Raahasin takametässä helmipöllön pöntön uuteen puuhun. Helvetinmoinen homma, koska pönttö on niin painava ja iso että sen kanssa ei tahdo mahtua samoille tikkaille mitenkään, eikä tahdo jaksaa pidellä sitä paikoillaan niin että saisi solmittua kaapelit puun taakse kiinni. Luja se kyllä on painonsa vastapainoksi, edelleen yhtä kova kuin uusi. Vesivanerikatto ja lujat seinät; kestää vuosikymmeniä. Se oli yhdessä paikassa tarjolla nyt jo 5 vuotta, mutta ei siinä koskaan kukaan asunut. Ehkä ei ole sattunut pöllöä kohdalle. Enkä tiedä tarvitsisiko se aluset alleen niin kuin telkkäkin. En tiedä osaako pöllö kerätä puista naavaa pesäänsä; kolopesijät ei kyllä usein ole mitään rakentajia. Ei siinä tähän asti alusia ollut, mutta kokeilin nyt niiden kanssa. Luultavasti se on riittävän korkealla. Reiluun kolmeen metriin sen sai, pidempiä tikkaita minulla ei nyt mökillä ollutkaan. Talvella 2013 siellä voi ehkä joku kokeilla asumista ... tai sitten jälleen ei. Kyllä alueella myyriä jonkin verran on.

Tulipahan käytyä taas. Väsyneenä ja tyytyväisenä palasin. Kotona pimeällä odotti pihassa 10 cm uutta lunta.

Hyvä sunnuntai

Hyvä päivä tänään. Näitä tarvitsee silloin tällöin. On viimeinkin niin pakkanen että jääpuikkoja pystyy muodostumaan räystäälle kevätauringossa. Tosin lupasivat -19 C ja tuli vain -10, mutta hyvä että edes jotain.

 Hiihdeltiin perheen porukalla järven ympäri. Isohan tämä järvi ei ole, puolentoista kierroksen tekemiseen meni vain kaksi tuntia. Kapean pitkulainen matala mutapohjainen järvi.

 Järvessä on yhteensä 8 saarta, jotka tänään kierrettiin kaikki. Tai Miina nyt ei kaikkia kiertänyt, kolme kuitenkin. Jätti järven ääripäät käymättä kummassakin suunnassa. Melkein kaikki tämän järven rannat kasvaa osmankäämiä ja järviruokoa, etenkin saarien ja mantereen väliset matalikot. Etenkin osmankäämiä. Mukava kasvihan se on.

 Joki joka tähän järveen laskee on jo aika pitkälle sula. Joutsenia on näkynyt noin kolmisen viikon ajan jo. Tällaisista paikoista löytyy varmaan jo ruokaa niille.

Hiihtolenkin jälkeen kiersin lähimetät ja puhistin tekemäni linnunpöntöt. Ei linnut kaikkia metässä ja metän reunassa olevia pönttöjä edes käytä. Ne on lähinnä kottaraisen pönttöjä, mutta vaikka meillä pyörii tähän aikaan kevättä - nytkin - kottarainen tai pari pihassa, niin ei ne koskaan jää pesimään. Tänne talon räystään alle, minne tein rivin tervapääskyn pesiä, olisi tunkua vaikka kuinka. Nämä on talitinttien suosiossa, pääskystä en ole nähnyt näissä ensimmäistäkään. Viime keväänä en joutanut näitä puhdistamaan; 11 pöntöstä 9 sisälsi pesämateriaalia. Luulen silti ettei siellä 11 paria tinttejä ole asunut, vaan vain yksi, tai sitten kaksi peräkkäin. Kahdessa pesässä oli selviä munankuoria, muissakin oli asuttu; jos ei kesällä, talvella ainakin. Meidän makuuhuoneen ikkuna on tuossa takana. Linnut tekee vain turhaa työtä yrittämällä rakentaa monta pesää, eivät ilmeisesti erota kunnolla mikä reikä olikaan oikea. 

   
Hienot hankiaiset. Kestivät aamulla pakkasessa täysin suvereenisesti sekä Arjaa että minua. Tässä Miina istu yhdellä vakiopaikallaan, pellon pintaan on vielä puolisen metriä.

Käytiin tänään saunassa. Ollaan siirrytty sunnuntaisaunomiseen, etenkin jos ollaan päästy hikoamaan.  Ja ihminen on puhtaimmillaan viikon alkaessa. Saunan päälle kävin istumassa tuolla samalla paikalla missä Miina nyt on, mutta yllätyin. Paitsi että lumi on kylmää, oli se myös yllättävän terävää. Siinä on pieniä piikkejä. Sain selvän reiän toiseen pakaraani pelkästään istumalla hankiaislumelle. Samoin vaimo päivällä kerran kaatuessaan eteenpäin sai leukaansa kaksi pistohaavaa. Pieniä pieniä; ei näistä haavoista mikään ole iso eikä tärkeä, mutta mielenkiintoisia olivat. Piikkejä hankiaisella, niin pieniä että ne ei tunnu paljaan jalan alla, mutta  pehmeämmän nahkan lävitse ne uppoaa kuin neulat. Ei välttämättä edes tunne kipua ollekaan, eli on ne teräviä.                                                                                                                        

Helppo talvi

Mennyt talvi oli kyllä helppo. Ei juuri pakkasta, yhden viikon taisi pitää helmikuussa. Ei paljoa lunta; katolla ei tarvinnut käydä kertaakaan kolan kanssa. Maassa kolaamista silloin tällöin tammi-helmikuussa, mutta aika vähän. Polttopuita on kulunut pari kuutiota vähemmän kuin edellisenä talvena, eikä ole ollut kylmä talossakaan.

Jos Riuskilta kului viime talvena bensiiniä 6 l/100 km, niin tänä vuonna maaliskuun viimeisenä päivänä mittarissa oli 5 l/100 km. Pakkanen ja epätasainen lumipolanne teillä kuluttaa polttoainetta aika paljon. Lämmin sää ja tasainen pikipinta, vaikka märkäkin, kuluttaa selvästi vähemmän. Toki kulutus nousi helmikuun loppuun mennessä jo lukemaan 5.2 l/100 km, mutta laski maaliskuussa taas. Ja toki ajoin etenkin maaliskuun aika hiljaa, eli mittarissa oli melkein aina nopeusrajoitus + 5km/h + mittarivirhe 5%, yhtäältä laskeakseni stressiä tietoisesti olemalla pitämättä kiirettä tiellä paikasta toiseen siirtyessäni, mutta toisaalta nähdäkseni miten alas saan kulutuslukeman laskemaan.  Laskee se tuollaisella tyylillä ajaessa.

On ollut auto paskainen koko maaliskuun. Mutta kun on ollut lämmintä, on sen ja vaimon auton saanut joko lauantai-iltana tai sunnuntaina pestyä edes kerran viikkoon. Jos välttämättä haluaa ostaa valkean auton, niin pitäisi sitä jaksaa pestä. Kuvassa siis pestynä. Ei voi erehtyä. 

Maaliskuu 2012 ...

Rakas julkinen päiväkirja, maaliskuusta ei jää paljoa muisteltavaa. Leidenin reissu oli mukava, mutta niin kuin aina, matkustamisesta rangaistaan kolminkertaisella työmäärällä palattua. Täysiä työviikkoja, kuumeetonta flunssaa ja väsymystä, viikonloputkin sotkuisilla teillä etsimässä navigaattorilla missä tämä ja tuo paikka mahtaisi olla, ja onko siellä vapaata parkkipaikkaa. Vettä, loskaa ja jäätä sillä parkkipaikalla.

Hämäriä saleja, joskus harvakseltaan harmaapäistä yleisöä, joskus enemmän ja nuorempaa; aiheet kaikkea sekalaista mitä humanistiselta matkasaarnaajalta voidaan pyytää: väkivallattomuutta intialaisessa filosofiassa; väkivaltaa, seksiä ja paskaa japanilaisessa animessa ... minulta lähtee kaikkea mitä halutaan ...

Hiihtämään pääsin koko maaliskuussa hyvälle järvenpinnalle tasan kaksi kertaa. Jos ei satanut räntää tai vettä, olin joko jossain muualla tien päällä tai sängyn pohjalla vetämättömissä kurkku ja korvat kipeinä.

Koko kuukausi niin pirun lämmintä että Miina alkoi läähättää 300 metrin kävelyn jälkeen ja löi jarrut päälle. Vanhuus on vanhuutta, ei sille mitään voi. Järvellä se ei haitannut, oli helppo hiihtää ympyrää suoraan kävelevän koiran ympärillä, mutta teillä se hidasti ja lyhensi aamu- ja iltalenkit.

Jotkut sentään oli maaliskuun rauhallisemmissa hommissa. Leveäosmankäämit pisti siemenensä jäälle menemään kohti uusia seikkailuja. Vaikka olikin märkää, oli myös tuulista. Kapeaosmankäämit on vieläkin tiukkoina pojanpamppuina, niillä ei ole ollut kiire purkautua. Huhtikuussa vasta. 

Mutta niin on saatu maaliskuu pakettiin. Saapa nähdä mitä kaikkea mukavaa huhtikuu tuo tullesaan.

Erään matkan pää

Ohitti minut yhdellä suoralla, hujahti ohi vain. Vauhtia arviolta 150 km/h; joka tapauksessa rajua ylinopeutta hän ajoi, ehti juuri takaisin oikealle kaistalle vastaan tulevan auton edestä. Aamulla klo 7 jälkeen; räntäsadetta, tien pinta hyyhmässä ja sen alla jäässä. Minä ajelin töihin, rauhallisesti, 85 km/h, olin lähtenyt niin ajoissa että kiirettä ei ollut, ja keli oli hyvin huono.

Se oli itse asiassa sama suora missä itse olen saanut toistaiseksi ainoan ylinopeussakkoni, saattoi olla vuonna 2004. Ohitustilanteessa sekin. Mutta silloin oli kirkas kuiva päivä.

10 min kuluttua tulin isoon risteykseen, missä tapasin saman auton, tien poskessa lyhtypylvääseen pysähtyneenä. Törmäys on ollut kova. Pylväs oli poikki ja sen säleitä ympäri maastoa, myös tielle asti lentäneinä, ja auton osia oli samalla tavoin lennellyt ympäriinsä. Pylväs roikkui sähköjohdosta, auto oli vetänyt sen juuren pari metriä metsän suuntaan, mihin se oli rinteeseen pysähtynyt. Kuski oli pysynyt tiellä niin kauan kuin ajoi kovaa, mutta menettänyt hallinnan kun risteys tuli vastaan ja hän on ruvennut loivassa alamäessä jarruttamaan.

En jäänyt turistiksi katselemaan, siinä oli jo 5 autoa pysähtyneenä ja ihmiset soittelemassa kännyköillään. Kohta tuli vastaan 2 poliisiautoa ja ambulanssi vilkut päällä. Eli luultavasti kuski oli vielä hengissä, turvavyön ja suojatyynynsä suojissa, pylväskin murtuessaan jo vauhtia hidastaneena. Käteviä tuollaiset alhaalta ontoksi poratut nykypylväät, jotka antaa tällaisissa tilanteissa periksi. 

Mikä lie kuskilla kiireen aiheuttanut? Kiihko päästä jonnekin nopeasti? Raivo? Jännityksen halu? Mitään poliiseja ei perästä ajanut, joten tuskin hän pakomatkalla oli. Ei tiedä; siihen pylvääseen se kiire kuitenkin loppui.

Illalla töistä klo 7 jälkeen palatessa otin paikasta kuvan. Se oli jo pitkälti siistitty. Auto viety pois ja pylväs irrotettu johdosta sekä laskettu siististi maahan. Isoimmat rojut kerätty pois niin tieltä kuin ojastakin.

Pysäyttää se tuollainen näkijänsäkin. Tuntuu vielä mielessä näin illalla. Kitkarenkaiden yksi hyvä puoli on, että niistä tietää varmasti ettei ne pidä hyvin tuollaisella kelillä, missä on räntää mustan jään päällä. Ne pitää ok kohtuullisella vauhdilla ja pehmeästi ennakoiden ajaen, ja niiden kanssa tietää ettei pidä yrittääkään liikaa. 


Blogger ei nyt salli kuvien lähettämistä. Ei mahda mitään, mutta eipähän nuo tosin kovin kauniitakaan olisi olleet. ... ei mene kuvia nyt aamuyöstäkään. Alan vähän väsyä tähän. "Turha kiire pois ...", mutta saisi tämä alkaa jo toimia.  ...  ...  Jaha, eipä noinkaan, kyse on muusta:  Google vain tekee jäynää Operalle eikä salli sen käyttöä Bloggerissa. Chromella nousee kuvat ongelmitta. Mutta tällainen epäkohteliaisuus taitaa merkitä sitä että Bloggerin ja minun suhteeseen voi tulla säröjä.

---------------

Pari päivää myöhemmin, 1.4. Kuskin profiilista kiertää huhu, luulisin pääpiirteissään luotettavaksi: 22-vuotias nainen, täydessä kännissä, ei vahingoittunut kolarissa millään tavalla. Kortti toki kuivumaan, rikosrekisterin alku, vahinkojen korvaaminen ja sen sellaista. Nuo pylväät ei ole mitään halpoja, luulisin että uusiminen maksaa useita tuhansia euroja töineen; kaksikin reissua nosturiautolla ja miehistöllä, siis siivoaminen kolarin jälkeen ja uuden pylvään asennus kunhan routa sulaa.

Mitä lie tehnyt nuori nainen kännissä vanhan auton ratissa räntäisenä torstaiaamuna klo 7 jälkeen 150 km/h mittarissa?  Raivo motiivina ensimmäisenä mieleen nousee. Ei ehkä yhtä niistä kaikkein ihanimmista öistä takana, ja päivän alkaminen kunnon riidalla? Mutta ei tiedä, tätä ei ole huhut selvittäneet. Onhan hän voinut vain lyödä humalapäissään vetoa kuinka nopeasti pääsee paikasta a paikkaan b. Olenko vain sukupuolten tasa-arvon kannalta epäneutraali ajatellessani että jälkimmäinen vaihtoehto viittaisi todennäköisemmin nuoreen mieheen, joita pidän taipuvaisempina vastuuttomaan käytökseen kuin naisia, jotka yleensä toimivat vastuullisemmin muita ihmisiä kohtaan, paitsi raivostuessaan?

Dominoes

On jopa Dominoes kun oikein syvälle menee. Barrettin toiselta ja viimeiseltä sooloalbumilta vuodelta 1970.

It's an idea, someday
in my tears, my dreams
don't you want to see her proof?
Life that comes of no harm
you and I, you and I and dominoes,
the day goes by...

You and I in place
wasting time on dominoes
a day so dark, so warm
life that comes of no harm
you and I and dominoes,
time goes by...

Fireworks and heat,
someday hold a shell,
a stick or play
overheard a lark today
losing when my mind's astray
don't you want to know with your pretty hair
stretch your hand,
glad feel,
in an echo for your way.

It's an idea, someday...

Scarecrow

Huh! Täältähän löytyi Variksenpelättikin kun vähän kaiveli. Utubessa on vaikka mitä.



Tämäkin Syd Barrettin jälkeä vuodelta 1967

The black and green scarecrow,
as everyone knows,
stood with a bird on his hat and straw everywhere.
He didn't care....
He stood in a field where barley grows.

His head did no thinking,
his arms didn't move,
except when the wind cut up rough and mice ran around on the ground.
He stood in a field where barley grows.

The black and green scarecrow is sadder than me,
but now he's resigned to his fate 'cause life's not unkind.
He doesn't mind.
He stood in a field where barley grows.

Arnold Layne

Ei paljoa ehdi täällä käydä, töitä ja tehtävää niin tiheään tahtiin jatkuvasti. Mutta jottei blogi aivan ruostuisi kiinni niin pieni pätkä outoa vanhaa musiikkia tänne.



Pink Floydin ensimmäinen single vuodelta 1967. Tekijä Syd Barrett. Tarina transvestiitista joka varastelee pyykkinaruilta naisten vaatteita.

Arnold Layne had a strange hobby
Collecting clothes
Moonshine washing line
They suit him fine

On the wall hung a tall mirror
Distorted view, see through baby blue
He dug it

Oh, Arnold Layne
It's not the same, takes two to know
Two to know, two to know, two to know
Why can't you see?

Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne

Now he's caught - a nasty sort of person.
They gave him time
Doors bang - chain gang - he hates it

Oh, Arnold Layne
It's not the same, takes two to know
Two to know, two to know, two to know,
Why can't you see?

Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne
Don't do it again.

Kirja

Kirja ulos tänäkin vuonna, tosin vain toimitettu esseekokoelma, ja vain yhtenä neljästä toimittajasta. Mutta tein kuitenkin töistä aika ison osan.

Verkkojulkaisu vain. Sen piti tulla ulos WSOY:ltä uusimuotoisena julkaisuna, itse asiassa ensimmäisenä sellaisena, jota ei paineta varastoon ollenkaan, vaan tilaaja tilaa kirjan verkon kautta ja se painetaan sekä kansitetaan hänelle yksilöllisesti. Toimitetaan perille postitse. Kirjan hinnan pitäisi samalla pudota aika roimasti jonnekin 20 euron tietämille, varastokulujen yms jäädessä kokonaan pois. En tiedä miten Kirjanvälityksen tyyppiset yritykset tulisivat toimeen sellaisen julkaisemisen kanssa; kirjakaupathan ovat jo pitkälti kuolleet pois muualta kuin suurista kaupungeista ja suurten markettien kirjaosastoilta.

Näin siis piti käydä.

Ei kuitenkaan. Sen mukaan mitä minulle kerrottiin, kyseisen järjestelmän haltija ja WSOY:n mahdollinen kumppani olisi ollut hollantilainen yhtiö, joka ei halunnut antaa kääntää sitä suomeksi, vaan vaati järjestelmän pysyttämistä englanninkielisenä. Missä ei tietysti olisi ollut mitään mieltä jos kirjoja haluaa Suomessa myydä. En tiedä. Näin vain kerrottiin.

Koska kirjan piti olla julkaistuna jo nyt, ei meille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin panna se verkkoon, mikä oli nopea toimenpide. Hyvä niin. Ei vie tilaa kenenkään hyllyissä, jos ei erehdy printtaaman. Kukapas sitä kuitenkaan enää sellaista.

Kotona taas

-9 astetta, kirkasta ja kuivaa. Tiet oli sulaneet, helppo ajaa kotiin pikipinnalla. Kuutamo loisti taivaalla ja pohjoisen puolella juoksenteli pieniä revontulia. Apsin juustosämpylä hoiti illallisen.

Portilla oli auran työntämästä loskasta kohonnut röpelöinen jäävalli, mutta sen sai varsikolalla tönimällä laskettua kohtuullisen matalaksi. Koti oli vähän viileä, mutta tulta takkaan ja viltti peiton päälle lämmikkeeksi. Eiköhän tuolla kohta tarkene.

Hotel de Doelenin verkkopääte ei aamulla toiminut, eikä saatu laskua kortilla maksettua. Ei se mitään. Kaveri tulosti laskun paperille ja pyysi maksamaan kotiin palattua. Ei laskuttanut aamiaisista, vaikka ne ei periaatteessa kuuluneetkaan huoneen hintaan. Maksoin juuri sen laskun, helppoa ja nopeaa IBAN numeroilla nykyään. Kyllä EU:ssa on käteviä puolia, kunhan eteläeurooppalaiset vain selviäisivät saksalaisen taloudellisen kilpailukyvyn kanssa.

Hollannista tykkäsin ja hollantilaisia arvostan kovasti. Hotelli oli sitä mukavampi mitä pidempään siellä oli, ja laskun hoituminen tuolla lailla oli piste hyvän reissun päälle. Ei mennyt Visan prosenttejakaan. En ole tällaistakaan nähnyt ennen.

Tijd om gaan

Aika lähteä kotiin päin. Tykkäsin täkäläisistä kaduista, jotka on päällystetty kapeilla tiileillä. Paitsi täällä vanhassa kaupungissa, myös uudemmilla alueilla. Vaikka siellä on muunkinlaisia kiviä. Naisille, joilla on kovin kapeat korot, tämä ei ole hyvä kaupunki, mutta se ongelma ratkeaa käyttämällä parempia kenkiä.

 Kanaaleista löytyy kaikenlaista, mutta ei se haittaa, pääosin on siistiä.

 Täällä kävisi mielellään toistekin.

Mutta paistaa se aurinko Suomessakin. Kohti pajunkissoja siis.

Pohjanmeren rannalla

Sain ylipuhuttua perheen siihen että vuokrataan pyörät ja lähdetään ajelemaan, eikä ajeta junalla taas johonkin muuhun kaupunkiin. Sopimus oli että ensin vain pari kilometriä ja tullaan takaisin jos ei ole mukavaa, mutta kun he pääsivät polkemisen makuun, niin ei enää mitään ongelmaa. Pyörät on hyviä ja rannikkoa lukuun ottamatta täällä on hyvin tasaista. Pyöräteitä ja -väyliä on joka paikassa, ja pyörille on omat liikennevalonsa risteyksissä. Ja pyöriä on paljon. Päivän vuokra pyörältä oli 7.50, pantti 50 e. Minä sain punaisen, naisille mustat. Satula oli kovin alhaalla, nostin sen ylös kuvan ottamisen jälkeen.

 Ajeltiin jonkin verran eksyillen Wassenaariin ja sieltä rantaan. Perillä syötiin rantakuppilassa ja käveltiin sitten Pohjanmeren rannalla. Hiekkaa niin pitkälle kuin suinkin pystyi näkemään, kumpaankin suuntaan. Navakasta tuulesta huolimatta ihmisiä, lapsiperheitä, koiraperheitä ja hevosilla ratsastajia kohtuumäärä vaeltelemassa pitkin hiekkaa.

 Jatkettiin sitten pohjoiseen Katwijkiin päin hiekkadyynien poikki. Ne ovat haavoittuva ekosysteemi, eikä siellä saa liikkua kuin määrättyjä teitä pitkin. Mutta sehän riittää. Täällä ei ole tasaista, vaan ylä- ja alamäkiä.

 Heinien ja piikkipuskien lisäksi siellä kasvaa petäjiä, joita sanoisin rannikkomännyiksi (Pinus pinaster). Välimeren alueelta kotoisin, mutta pärjää täällä niin kuin Englanninkin rannikoilla mereisessä ilmastossa.  2-neulasinen petäjä, mutta hyvin pitkät neulaset. Niistäkin näkee että eteläinen laji se on. Vaikuttaa viihtyvän hyvin Hollannin hiekkaperässä.

 Sisemmällä maassa takaisin Leideniin päin ei enää ole hiekkaa, vaan jälleen tasaista. Eikä vedestä ole puutetta. Koko tämä seutukunta on Reihin deltaa. Se jakautuu moniin pieniin virtoihin ja kanaaleihin ennen Pohjanmereen laskemistaan, ja kaikki vesialueet käytetään kyllä hyväksi. Kerrostalojakin rakennetaan suoraan kanaaliin likoamaan.

 Ja omakotitaloja, joiden verannalta pääsee omalla veneellä matkailemaan. Jos haluaa; ei noiden laitureissa kyllä pieniä jollia kummenpia näkynyt. Vettä on, mutta ei se kovin nättiä ollut, ja haisikin lievän epämiellyttävästi. Jos näillä olisi kirkkaat puhtaat vedet virtaamassa talojensa perustuksia pitkin niin sitten paremmin ymmärtäisin halun päästä sen ääreen.

Reilun viiden tunnin reissu siitä yhteensä tuli. Vajaa tunti siitä rannalla syömässä ja kävellen, muuten lähes koko aika pyörien selässä, mitä välillä pysähdyttiin karttaa tai maisemia katselemaan. Kun Leidenista rantaan on suoraan 10 km, ja reissua tehtiin mutkitellen myös pohjois-eteläsuunnassa yhteensä  reilu 4 tuntia ajaen, niin arvelisin meidän ajelleen ainakin 40 km. Kyllä se jaloissa jonkin verran nyt tuntuu, etenkin minulla jolla ei edes Suomessa ole pyörää nykyään, mutta hyvät pyörät ja hyvät tiet teki reissusta kuitenkin aika kevyen. Hiihtolomallahan perhe on, saa tämän verran kuntoillakin.

Hortus Botanicus 2

Tulppaanit ei vielä kuki. Niiden mukuloita tosin myydään nyt, istuttamista varten; varsinainen kukkimisaika on vasta huhtikuussa. Nyt täällä kukkii lumikellot

 mukulaleinikit

 puutarhakrookukset

 ja erilaiset krookusten pienempikukkaiset luonnonlajit

 Hortus Botanicuksessa oli myös jotain joka toi mieleen Haihatuksen. Vanhasta roinasta kokoon pantu teos, joka epäilemättä on taidetta, koska ei se mitään muuta voi olla. Ihan mukava.

Jos vertaa tätä reissua viime syksyiseen Lontoon reissuun, niin ei sinne kyllä kannattaisi ihmisen mennä. Leidenissa on paljon mukavampaa ja mielenkiintoisempaa. Sanovat myös vaimo ja tytär, jotka ovat täällä hiihtoloman vietossa. Hollannissa on kaupoissa paremmat tavarat kuin Lontoossa, Leidenissa paremmat kuin Amsterdamissa - minne on junalla 20 min/5 euroa. Paremmat tavarat tarkoittaa värkkejä joiden ympärille voi kääriä tyttären tukkaa eri näköisille nutturoille. Hintataso on maltillisempi kuin Lontoossa ja liikkuminen helppoa. Onnettoman tiheisiin turistikeskittymiin, missä ei pääse liikkumaan, ja pitkiin jonoihin, ei törmää ollenkaan.