No niin, tässä on rakenneltu loppukevään ja kesän opetusbudjettia, ja arvioitu yhdeksää tutkijanpaikkahakemusta. Siihen hyvin pitkä päivä meni. Mutta kyllä nämä työt tästä taas sujuu.

Pitkän perjantain makasin melkein kokonaan pelkkiä univelkoja, mutta Lankalauantaina otin mottorisahan ja läksin oekeesiin töehin. Oun istuttanna mökille ossaan tonttia erinäkösiä pohosboreaalisen vyöhykkeen puita, eilispäevän työmuan kohilla sekamehtänä lähinnä Fraxinus mandshurica, Fraxinus excelcior, Quercus robur, Ulmus glabra ja Thuja occidentalis. Luonnostaan siellä tietysti kasvaa Alnus incanaa ja Sorbus aucuparista. Ja kuusta tahtoo nousta ku saekesänä vesheinee kasvimualle. Ylimpänä minulla on ollu varjopuuna leppiä, vuan kun se istutettu puusto on nyt jo 3-5 metristä, niin joutaa ylin kerros jo hyvinniin poes. Oesin voenna ottoo aekasemminnii, vuan kun tuota polttopuuta on ollu yllin kyllin.

Kuasin sieltä isommiks piässeitä kuusia, usseempia leppiä ja yhen koevun. Tiukkoo lunta ol 20 cm; hyvi raskasta kahlata, vuan helepotti paljo puihe pätkimistä paekalla. Puihi ei tarttunna mehtee ollenkaa, puhtaat rungot nii korkeella multapinnasta että ku varovasti sahas, sae ne hyvi nätisti pieniks.



Taaempana näkys ikäänku oesin kuatana pitkää kantoon. Nii minä teinnii. Minu on paljo helepompi tähätä runko oekeesee suuntaa ku sahhoo riittävän korkeelta. Mikkää ammattimetsurha minä en ou. Kannon oun sitten sahanna poekki muan rajasta yhellä sahhauksella. Ja aeka hyvi minä jokkaese oekeeseen paekkaa saennii. Tein tietysti hittaasti töetä, viime viikkoe jäliltä on aeka rapakunnossa. Ja siinä vaeheessa ku tein viärää suuntaa kallellaa olevaa leppää liian syvän kuatokolon, katoen jo parraaksi lopettoo. Ku läksin sahhoomaa puuta poekki, kallistu se het terän mäntyä koko levveyveltää sissää terän piälle, eikä sitä nalakkia työntämällä suanna purettua. Minulla ol sitä varte taettotikkaat, joilla virittelin korkeemmalle puuhu köyven, ja vein sillä puun nurite oekeeseen suuntaan. Kävelin tietysti ite alta poes riittävän vilikkaasti.

Vuan ku huolimattomuusvirheitä rupes tulemaa, lopetin. On siinä pantu nuri ja pätkitty puolen talaven puut perreelle, isä ne halakoo ja pinnoo kesällä. Ei ennee jaksa mottorsahhoo käsitellä, vuan kirvestä hyvinnii. Selekään koski, mikä ol iso naatinto, koska ei koskenna piähä. Iha oekeen työn hellyyvet lihaksissa. Tytär illalla hiero selän, ja yöllä nukutti makkeesti. Oun minä tyytyväene.

En ehkä ihan sano, että moottorsaha on miehen paras ystävä, vuan kyllä se niitä parraeta on.

Muuttolintuja

Lunta tuli 10 cm. Sade niin sakeaa että hädin tuskin sai kuvattua mitään. Pimeää kuin joulukuussa.

Pihasta löytyi 3 mustarastasta ja 7 peippoa. Yrittivät sieltä lumen seasta löytää jotain syötävää. Yksi mustarastas onnistui syömään linnunmakkaraa, muut keräilivät murusia hangesta. 

Kun sade taukosi kolasin pihan ja kylvin maahan maapähkinärouhetta ja kaurahiutaleita. Nälkä se on muuttajilla. Ovat meidän pihassa jatkuvasti, ilmeisesti muualla ei taas ole ruokaa. 

Pikmin

En ole jaksanut kirjoittaa tänne moneen viikkoon. On ollut aika kamalaa. Ollaan maattu vaimon kanssa vuorosunnuntaisin migreenissä. Samoihin päiviin ei ole ollut varaa edes satuttaa kipua, jotta saisi tämän elämän jollakin tavalla sujumaan. Vaimo on poistanut jonot vastaanotoilta, minä olen saanut yksikköni pysymään jollain lailla kasassa.

Ensin aloin syödä kamalasti makeaa, ja samalla hiljalleen katosi minkään muun ruuan halu. Rättiväsyneenä se ei maistunut oikein miltään. Hyväksi kasvisateriaksi alkoi sopia tien päällä nautittu pussillinen suolapähkinöitä, kourallinen Pandan yrttilakuja, ja pullollinen sitruunalla maistettua kuplavettä. Ajan nyt n. 1000 km viikossa. Mutta sokerilla ei pitkään pärjännyt stressihuumeena, vaan menin Turussa yhtenä iltana R-kioskille. Ostin rasian sikareita ja tulitikut. Olen polttanut siitä lähtien. Rupeaisin ryyppäämäänkin, mutta näiden alkoholistieni esimerkki ei vielä ole siihen rohkaissut. 

Niin, ei se vain minä ja vaimo ole. Yksi kollegani sortui taas viinaan, töissä joka toinen viikko, joka toinen horjumassa kaupungilla opiskelijoiden ihmeteltävänä. Työt ja selvittelyt tietysti meidän muiden niskaan. Olen saanut hänet nyt taas kerran terveys- ja sosiaalihuollon piiriin, aika tiukkaan kontrolliin ja säännölliseen antabukseen. Elää raittiina, tai ryyppää taas ja kuolee antabuksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Laihtunut, elänyt ilmeisesti pitkiä aikoja pelkällä viinalla. 

Toinen kollega sortui taas viinaan, hakattiin veriseksi ja ryöstettiin. On nyt sairaslomalla. Kolmas kollega meni konferenssissa psykoosiin. Järjestin hänet kotiinsa lepäämään pariksi viikoksi, on taas tolpillaan.

Naiset usein väittävät olevansa miehiä lujempia, mutta ei ne ole sen kummempia. Siinä ne hajoaa missä miehetkin. 

Luulin joskus, että yliopisto-opettajan hommat tarkoittaa rauhallista kirjojen lueskelua, niiden kirjoittelua, ja välillä mukavien luentojen pitämistä oppilaille, mutta maailma on opettanut. Yhtäältä tämä on tappelua Opetusministeriötä ja oman yliopiston johtoa vastaan, toisaalta niiden määräyksiin mukautumista, koska pikkunilkin kapinat voivat merkitä palkanmaksun vaarantumista alaisille. Ja pään hakkaamisesta seinään ei saa kuin otsansa ruvelle. Toisaalta tämä on epämiellyttävien budjettileikkausten seurausten pakottamista työntekijöilleen, ja kollegojen sortumisen aiheuttaman työtaakan kasaamista jäljellä olevien niskaan. Kolmaalta tämä on sosiaalihoitajana ja terapeuttina toimimista milloin työkavereille, milloin oppilaille. Ja neljäältä on sitä opettamistakin, mikä monta kertaa on tämän elämän suolaa, mutta nyt on aina liian väsynyt pystyäkseen nauttimaan edes hyvistä seminaari-istunnoista.

No, mutta on tässä omaa karua kauneuttaankin. Tunnen itseni niin saatanallisen tarpeelliseksi. Tosin, jos minä potkaisen tyhjää, niin sitten jostakusta muusta tulee se saatanan tarpeellinen, mutta siihen asti. 

Japanissa oli 2000-luvun alussa kaunis Nintendoon mainoslaulu Pikuminien peliin. Rakkauden laulu. Se oli iso hitti itsessään, koska siitä tuli töissään tapettavien sarariimanien tunnuslaulu. Heitäkin sortui kasapäin suurten organisaatioiden rakenteellisissa uudistuksissa. Se on melodialtaan, sovitukseltaan ja esitykseltään kamalan kaunis. Olkoon se tämän ajan musiikkina tässäkin blogissa. 

愛のうた Ai no uta  Rakkauden laulu.

Sanat ja sävel Strawberry Flower, 2001.

ひっこぬかれて
Hikkonukarete
Kun meidät on revitty juuriltamme
あなた だけに　ついてゆく
anata dake ni tsuite yuku
seuraamme vain sinua.
きょうも　はこぶ　たたかう
kyoo mo hakobu tatakau
Tänäänkin kannamme tavaroita, taistelemme,
ふえる　そして　たべられる。
fueru soshite taberareru. 
lisäännymme ja tulemme syödyiksi.

ほったかされて
Hottakasarete
Vaikka meidät hylkäisit
またあって　なげられて
mata atte nagerarete
ja taas tavatessamme heittäisit meidät pois
でも　わたしたち　
demo watashitachi
niin me silti
あなたに　したがいつくします。
anata ni shitagaitsukushimasu
seuraamme ja tottelemme sinua. 

そろそろ　あそんじゃおうかな
sorosoro asonjaookanaa
Eikö ruveta jo leikkimään,
そっと　でかけてみようかなーんて
sotto dekakete miyookanaante
olisi mukava lähteä hiljaa ulos,
ああ　ああ　あのそらに
aa aa ano sora ni
aa aa tuota taivasta 
こいとか　しながら
koi toka shinagara
rakastan. 

いろんな　いのちが
ironna inochi ga
Monenlaista elämää
いきている　このほしで
ikite iru kono hoshi de
elää tällä tähdellä.
きょうも　はこぶ　たたかう
kyoo mo hakobu tatakau
Tänäänkin kannamme tavaroita, taistelemme,
ふえる　そして　たべられる。
fueru soshite taberareru
lisäännymme ja tulemme syödyiksi. 

ひっこぬかれて
Hikkonukarete
Meidät on revitty juuriltamme
あつまって　とばされて
atsumatte tobasarete
kerätty yhteen, lennätetty ilmaan,
でも　わたしたち
demo watashitachi
mutta me emme
あいしてくれとは　いわないよ。
aishitekure to wa iwanai yo
pyydä sinua rakastamaan meitä. 


そろそろ　あそんじゃおうかな
sorosoro asonjaookanaa
Eikö ruveta jo leikkimään,
もっと　がんばってみようかなーんて
motto gambatte miyookanaante 
eikö yritettäisi vielä lujemmin?
ああ　ああ　あのそらに
aa aa ano sora ni
Aa aa tuota taivasta
こいとか　しながら
koi toka shinagara
rakastan.

ちから あわせて
Chikara awasete
Yhdistämme voimamme,
たたかって　たべられて
tatakatte taberarete
taistelemme, tulemme syödyiksi,
でも　わたしたち　
demo watashitachi
mutta silti me
あなたに　したがいつくします。
anata ni shitagaitsukushimasu
seuraamme ja tottelemme sinua.

たちむかって
Tachimukatte
Rintamassa,
だまって　ついてって
damatte tsuitette
hiljaisina, seuraamme sinua,
でも　わたしたち
demo watashitachi
ja me emme
あいしてくれとは　いわないよ。
aishitekure to wa iwanai yo. 
pyydä sinua rakastamaan meitä. 

Saman laulun uudempi ja ehkä vielä kammottavamman kauniimpi versio tässä. 

¨

  :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Stand by Your Man

Alkuperäinenkin on tänne saatava;  Tammy Wynette ja Billy Sherrill tekijöinä vuonna 1968, Tammy Wynette laulajana: 

Tätä pitäisi jokaisen naisen laulaa aamuisin, jotta paremmin muistaisivat käyttäytyä oikein miehiään kohtaan. Sanat niille, jotka eivät vielä osaa tätä ulkoa. 

Sometimes its hard to be a woman
Giving all your love to just one man
You'll have bad times
And he'll have good times
Doing things that you don't understand
But if you love him you'll forgive him
Even though he's hard to understand
And if you love him
Oh be proud of him
'Cause after all he's just a man
Stand by your man
Give him two arms to cling to
And something warm to come to
When nights are cold and lonely
Stand by your man
And show the world you love him
Keep giving all the love you can
Stand by your man

Blues Brothers Raw Hide

Rakentamisen jatkoksi klassinen Blues Brothersin versio Raw Hidesta, vuodelta 1980. Saisi tämä olla pidempikin, jättävät puolet sanoista laulamatta. Mutta tiukka.



Ja ne sanat

Rollin rollin rollin
Though the streams are swollen
Keep them doggies rolling
Rawhide
Rain and wind and weather
Hell bent for leather
Wishing my girl was by my side
All the things Im missin
Good victuals, love and kissin
Are waiting at the end of my ride

Move em on (head em up)
Head em up (move em on)
Move em on (head em up)
Rawhide
Cut em out (ride em in)
Ride em in (cut em out)
Cut em out (ride em in)
Rawhide

Ja mikä laulu siellä olisi tämän jälkeen tullutkaan ... Stand By Your Man se on.
Tämäkin on hyvä versio.

Tässä kuvassa näkyy peilikuappi, jonka jokin aika sitten sain kiinnitettyä seinään, laipioon ja lattiaan. Nyt kun sitä on käytössä katsonut, näkee miten se toimii. Vaimo, joka sen halusi, vie sinne aina tarkkaan takkinsa. 

Tyttären ja minun ulkovaatteet sen sijaan alkavat olla aina sohvan päällä tai alla, tai keittiön tuolien päällä. Takkinsa vielä kohtalaisen usein ripusti joko avokoukkuun tai henkariin, joka vanhassa naulakossa oli, mutta tämän nykyisen kanssa on liikaa työtä. Näin vaimon vaatteille on enemmän tilaa hänen kaapissaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä. 

Vastapäiselle seinälle roppasin pienen kuapin. Se on niin kapea, ettei sen sisään paljoa mahdu; muutama kenkä ja lankkipurkki yms. Sen päälle ostin lasiliikkeestä peilin. Oli sen verran iso, 900 x 1300, että se piti tuoda kotiin farmarin peräkontissa takapenkit eteen käännettyinä. Verstaalla oli tähteeksi jäänyt pala 12 mm vesivaneria, josta sahasin sopivan kokoisen palan peilin alustaksi. Päällystin sen vielä kuplamuovilla, joka oli ollut yhden pöytätason pehmusteena, ja niin peilillä oli pehmeä matka kotiin. Kannoin sen sitten varovasti vaimon kanssa sisään. Ei vain ole tottunut käsittelemään tuon kokoisia lasipaloja ilman kehyksiä; ei tiedä mitä ne kestää ja mistä ne hajoaa.



Asentaminen ei periaatteessa ollut vaikeaa; käytännössä tein siinä pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä mittavirheen yläpidikkeiden kanssa, joten jouduin poramaan seinaan reiät kahteen kertaan. Sitä sattuu. Sentin heitto. Ei paljoa näy, mutta voin joskus ostaa pakkelia ja vetäistä ylimääräiset reiät umpeen.

Niin tuli taloon toinenkin peili, tai siis kolmas; vaatekaapissahan on peiliovet. Vuosikymmen ollaan pärjätty pienellä Anttilanpeilillä eteisessä. Ja vessan seinäkaapissa oli peiliovet. Mutta silti naisvieraat ovat joskus valitelleet meikkaamisessa tarvittavan peilin puutetta. Ja kai se tytärkin ennen pitkää alkaa kaivata jotain, josta saa tuijottaa miettiväisesti omaa naamaansa.

Eli vietiin se vanha Anttilapeili hänen huoneeseensa. Annoin vasaran ja messinkinaulan, pyysin lyömään sen naulan mihin haluaa. Niin tuli peili pimeimpään nurkkaan kirjahyllyn taakse. Sieltä itsensä näkee, jos haluaa mennä katsomaan. Tytär tulee monessa suhteessa isäänsä.

米良美一 Ombra mai fu

Teshigotoya Kichibeistä pääsee vielä vähän korkeammalle. Japanissa on kuuluisa kontratenori Mera Yoshikazu 米良美一, jolta tähän näytteeksi Ombra mai fu, aaria Georg Friedrich Händelin oopperasta Xerxes vuodelta 1738. Tältä kai ne on eunukitkin kuulostaneet. 

Sanat menee näin:

Ombra mai fù
di vegetabile,
cara ed amabile,
soave più.

Hiihtäminen on hyvä juttu.

わすれ雪

Vielä vähän vanhaa musiikkia. 手仕事屋きち兵衛 Teshigotoya Kichibei eli käsityöläinen Kichibei, ja Kichibei on tyypiltään 1800-luvun nimiä, on puuseppä, joka tekee myös runoja ja säveltää. 1986, jolloin menin Japaniin ensimmäistä kertaa, hän päätti vaihtaa ammattia ja levytti kasetillisen lauluja. Niistä tuli isoja hittejä, ja muistan kun kuuntelin niitä 2m x 2.5m huoneistossani kasettimankalta. Isoksi mieheksi hänellä on aika hento ääni, mutta runoilija hän ennen kaikkea onkin. 

Muutama vuosi sen jälkeen kävi perheessä jonkinlainen tragedia, ja hän lopetti keikkahommat, palasi puusepäksi ja kasvatti yksinhuoltajana kaksi lasta. Puuseppähän voi tehdä töitä kotonaan, ja on siellä ottamassa vastaan lapset iltapäivällä koulusta. Japanissa ei mitään päivähoitoa eikä iltapäiväkerhoja ole. Nykyään lapset on jo isoja, opiskelevat muualla, mutta きち兵衛 elelee edelleen kotikylässään. Pitää silloin tällöin lauluillan kaverinsa kylpylähotellissa, ja hotellin aulassa myydään vastapalvelukseksi hänen levyjään, runokirjojaan ja puusepäntuotteita. Hän myy niitä myös kotisivuillaan, vaikkei näytä hirveästi panostavan markkinointiin. Elää niin kuin tykkää, mutta pitää huolen perheestäänkin. Tykkään tuollaisesta. 

Tässäpä siis わすれ雪 Wasure yuki, eli Unohduksen lumi. Sieltä vuodelta 1986, tarina parinmuodostusmarkkinoilta, suhteesta joka ei mennytkään niin kuin odotettiin. 

Sanat menee suunnilleen näin. Siellä voi olla jokunen virhe. 

雪が降る　
今日も降る 　
巷のざわめき　
消して降る 　
夜の雪は　
やさしく降る 　
できるなら　
この胸の 　
痛み消して積もれ 　
あなたの　
あの面影 　
隠して　
積もって消してしまえ 　
わすれ雪になれ・・・ 

幸せに　
なりたくて 　
見つめてきたのは　
あなただけ 　
いつの間にか　
信じていた 　
あなたとの　
ささやかな 　
当たり前の暮らし 　
あなたを　
愛していた 　
あの日も
季節に曇れて行く
忘れられないのに・・・

未練なら
消してくれ
冷たく優しきわすれ雪
そっと積もれ
止まずに降れ
燃えている
残り人
上にそっと積もれ
あなたが
残して行った
この姫
包むねおかして降れ
わすれ雪になれ・・・

Työntekoa

Tämä alkaa vähitellen käydä raskaaksi. Vaimo on töissä 11-tuntisia työpäiviä viitenä päivänä viikossa + erilaista työlukemista kotona. Lauantaisin hän tekee vain lyhennetyn 8-tuntisen työpäivän. Sunnuntait makaa joko migreenissä, tai muuten vain. Ei ne yksityissektorilla sellaiseen suostuisi. Saa nähdä miten pitkään vaimokaan jaksaa, ja milloin kunnan terveydenhuolto sitten romahtaa. Muistelee sitä miten nuorena valvoi välillä yönkin ja jatkoi suoraan toisen työpäivän siihen perään, mutta hän olikin silloin paljon nuorempi, eikä hänellä ollut henkilöstö- ja budjettiasioita huolehdittavana öisin sängyssä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että minä ja tytär tehdään nykyään kaikki kotitaloustyöt, vaatteiden pesu mukaan luettuna. Joskus talo on täynnä naisia, enkä silloin koske niihin ollenkaan, mutta osaan kyllä kaiken tarpeellisen. Ei ne sen vaikeampia ole kuin miesten työtkään, ja paljon kevyempiä ja siistimpiä. Ei niitä mies helposti minään töinä edes pidä, mutta kunhan niitä on tarpeeksi, niin huomaa kyllä miten jatkuva huolenpito isosta kasasta tehtäviä, jotka Hannah Arendtin raatamisen (miksi labour minusta on paras kääntää) käsitteen tapaan eivät valmistu koskaan, vaan ovat edessä joka ainoa päivä uudestaan, alkaa käydä työstä sekin. Tytär tekee melkein kaikki ruuat kun kotona ollaan, mikä sopii minulle; auttelen missä hän tarvitsee. Mitään eineksiä meillä ei olla koskaan syöty, paitsi nyt joskus maistettu. Eikä meillä kasva avuttomia ihmisiä. 

Mutta kyllä tässä alkaa itse kukin väsyä. Minullakin työt hiljalleen kiihtyy. Eduskunta nyhrää uutta yliopistolakia, mikä aiheuttaa monenlaista hässäkkää, ja näyttää lisäävän autoritäärisen demokratian piirteitä niin valtakunnassa kuin korkeammassa opetuksessammekin. Kuusi hallinnollista uudistusta on edelleen menossa päällekäin eteenpäin, eli kaikki on täydessä sotkussa. 

Murheenkryynini raitis putki ei pitkään pitänyt, eikä hän ole vielä tänä vuonna ollut kuin kaksi täyttä viikkoa opetustöissään. Kuukausia on kulunut kaksi. En voi tehdä asialle paljon mitään, kyllä hän yrittää. Ja on hyvä tyyppi selvin päin ollessaan. Näkee sen hänen oppilaistaankin; ovat lojaaleja hänelle ja odottavat josko seuraavalla viikolla asiat etenisivät, vaikka olen tarjonnut ohjausta ja vaihtoehtoisia kurssien suoritusmuotoja. Erottamismenettelyyn en halua vielä lähteä ollenkaan. 

Ja oli tässä vaikea kiusaamistapauskin. Pitkä ja kamala. Tapahtunut tosin kauan sitten lukioaikana, mutta sen kammo nousi nyt pintaan uudestaan väitöskirjaa tehdessä, ja ihminen meni ihan lukkoon ja lamaan. Väitöskirjan tekijähän pääsee erilaisissa yhteyksissä, kuten seminaari- ja konferenssiesiintymisissään, internettiin, mistä hakukone löytää hänen nimensä. Rakennettiin hänelle taiteilijanimi ja tehtiin uusi sähköpostiosoitekin, niin että hänen ei tarvitse pelätä muinaisten vainoajien saavan häntä kiinni täältä kaukaa edes Kuukkelin avulla. Se tuntui hänet rauhoittavan, ja työ jatkuu. En oikein muuta osannut. Selvitelköön itse omaa menneisyyttään sellaisina palasina kuin pystyy sulattamaan, salanimen antaman suojan takaa. 

Blogeja en ole jaksanut lukea, ei ole aikaa, väsyttää ja huolia on tässä nyt tarpeeksi lähipiirissäkin. Mutta tulipahan kirjoitettua tämä edes. 

島唄

Vaihteeksi taas vanhaa musiikkia, 島唄 Shimauta eli Saarilaulu. Tämä on tokiolaisen The Boomin tekemä vuonna 1993, konserttiesitys samalta vuodelta. Sävel ja sanat 宮沢和史 Miyazawa Kazufumi. Hän laulaakin, ja soitin on 三線 sanshin, eli kolmikielinen. 

Kuten äänestä kuuluu, tämä on kaipauslaulu. Tarina on Okinawalta keväältä 1945, jolloin saaren siviiliväestöä teurastivat sekä Yhdysvaltain että Japanin armeijat, samalla kun teurastivat toisiaan. Hän tapasi hänet sokeriruokopellolla, ja pian sen jälkeen hän murhasi itsensä pommisuojassa kalkkikiviluolassa, kuten tuhannet muutkin okinawalaiset. Hän jäi henkiin, mutta muistaa vielä. 

でいごの花が咲き　　
風を呼び　嵐が来た　
でいごが咲き乱れ　　
風を呼び　嵐が来た　
繰り返す　哀しみは　
島わたる　波のよう　
　
ウージの森で　　　　
あなたと出会い　　　
ウージの下で　　　 
千代にさよなら 　　 
　
島唄よ　風にのり　　
鳥と共に　海を渡れ 
島唄よ　風にのり届けておくれ
わたしぬ涙　　　　　
　
でいごの花も散り　　
さざ波がゆれるだけ　
ささやかな幸せは　　
うたかたぬ波の花　　
　
ウージの森で　　　　
歌った友よ　　　　 
ウージの下で　　　　
八千代に別れ　　　　
　
島唄よ　風に乗り　　
鳥とともに　海を渡れ
島唄よ　風に乗り　　
届けておくれ　　　　
私の愛を
　
海よ
宇宙よ
神よ
命よ
このまま永遠に夕凪を

Jos laulaja irvistää liian rumasti, niin tässä on nätimpi amerikkalainen a cappella -versio, vuodelta 2006. Wesleyan Spirits. 

Serkun poika oli reipas nuorimies. Kätevä käsistään ja puhuu nyt 20-vuotiaana sen ruotsinsa lisäksi suomea, espanjaa ja englantia. Suunnittelee lähtevänsä armeijan käytyään palkkasoturiksi Afganistaniin tai Tsadiin, ja jos pysyy hengissä, kiertelevänsä vielä vähän maailmaa sen jälkeen. Meksikossa olisi valmis työpaikka, mutta huonompi palkka kuin sotilaalla. Sen jälkeen tuulimyllysähköteknikkokouluun, tavallisiin töihin, vaimon voisi ottaa, ja asettua asumaan vanhaan kotitaloon peltojen ja metsien keskelle. Maailma on katselemista ja rahantekoa varten, koti on asumista varten. Ja asumiseen tarvitaan tilaa ja avaruutta. Olen samaa mieltä. 

Se poika oli lapsena vahva ja helvetillisen itsepäinen. Reilu 15 vuotta sitten oltiin jossain kiilillä odottelemassa ylitystä. Lossin tulo kesti, autojono tiellä venyi pitkäksi, lapset rupesi kuumassa kiukkuamaan, ja lähdettiin kaikki ulos tutkimaan mitä mielenkiintoista ojan pohjalla olisi. Lossi tuli, autojono lähti liikkumaan, ja muu porukka saatiin vilauksessa takaisin autoon, paitsi tämä junttura, joka tapansa mukaan kieltäytyi lähtemästä. En katsele sellaista pitkään, toin hänet kainalossa autoon, mutta en yksin: puolitoistametrinen koivu tuli mukana. Ei laskenut siitä irti, ei millään. Puussa lie ollut vähän vahingoittuneet juuret, koska poika sai revittyä sen maasta. Tungin hänet koivuineen takapenkille muiden sekaan, ja matka jatkui. 

Isänsä hänelle silloin kuria sai, ja isoveli, joka löi tarvittaessa turpaan, mutta äidillään oli isoja hankaluuksia. Nyt hän on erittäin hyväkäytöksinen ja kohtelias nuorimies. Selvästi lujatahtoinen edelleen, mutta hän on oppinut jalostamaan tahtonsa sellaiseen muotoon, että ei turhan päiten joudu hankaluuksiin maailman kanssa, vaan saa maailman mielellään tekemään juuri niin kuin hän haluaa. 

Käymään tuli yksi japanilainen neitonen ja serkun poika Ruotsista, molemmat samaan aikaan. Vierashuoneen lattiassa on taas lämpöä ja talossa meteliä. Epäsosiaalisena miehenä, joka ei kotonaan puhu juuri mitään, annan muiden hoitaa seuranpidon, mutta on minusta mukavaa, että talossa on ihmisiä. 

Paska juttu

Tää on kunnian osotus paska mutseille.

En tosin osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin he, mutta hepä kertovatkin vain tarinoita, kun taas minun tarinani on tosi. 

Kävelin rauhassa ja viattomana kotiani kohti, kun kävelytiellä rivitalojen kohdalla rupesi paskattamaan. Niin perkeleesti, eikä siinä ihmisten ikkunoiden alle voinut mennä paskalle mihinkään. Kului sata metriä toisensa jälkeen rivakasti astellen, ja tilanne alkoi käydä vaikeaksi. Ei auttanut luja tahto, ei miehekkäiden emootioiden väreily mielen pinnalla, ei perkeleen ja saatanan epätoivoinen ähkiminen, eikä peräaukon sulkijalihasten voima. Mies ei joskus mahda ruumiilleen mitään. Lävitse tuli pieninä ryöpsähdyksinä kaasun ja liejun sekaista sotkua, ja sitä tietä riitti vielä pitkään. 

Metsään päästyäni laskin housut alas ja päästin loput ulos kylmään maailmaan. Lie ollut laktoosia jossain ruuassa. Liejua oli kuitenkin jo housuni täynnä. Kävelin jäätä myöten kotiin. Emootioiden vallassa. Paska valui hiljalleen jalkojani pitkin alaspäin, ja verkkarit alkoivat ulkopinnaltaan hiljalleen jäätyä pakkasessa. En suosittele lämmittelykeinoksi. 

Kotona kävelin saappaat jalassa suihkuun, ja pidin tarkastuksen. Saappaissa, pipossa, kaulaliinassa, hanskoissa ja päällystakissa ei ollut yhtään. 

Mutta ei se vielä tähän päättynyt. Viemärissä oli putkimiehen apulainen, eli harso, joka oli täynnä naisten hiuksia. Ripulipaska asettui hiusten sekaan kuin märkä betoni. Vasta kun suihkukopin lattialla oli 3 cm paksua ruskeaa vettä huomasin asian. Harso oli väärin asennettu, ja minulta meni hyvän aikaa ennen kuin sain kynnet verillä revittyä viemärin kannen auki ja kouraistua kourallisen tukkaa pois harson päältä. Tulipahan puhdistettua sekin. 

Hyvin koulutettuna aviomiehenä en normaalisti kuse lattialle suihkussa käydessäni, mutta teinpä sen nyt, saman tien. 

Vaatteet herkesivät haisemasta jo toisen pitkän konepesun jälkeen. 

Näin olen jälleen yhtä elämänkokemusta rikkaampi. 

Naiset ovat hyvin emotionaalisia olentoja

Päätarkastaja antoi yhdelle ohjaamalleni gradulle arvosanaksi eximian, ja kolmisivuinen lausunto oli täynnä kommentteja kuten "poikkeuksellisen kypsä, hyvin kirjoitettu ja hallittu tutkimus" ...  "kirjoittamistaito ja tyyli ansaitsee erityismaininnan" ... "käytetään hyväksi monitieteisiä elementtejä mutta ei jättäydytä näiden vietäväksi" ... "ja mikä parasta ..." "hän hallitsee suomenkielen suvereenisti ja pystyy näin ollen monipuolistamaan ilmaisuaan monin eri tavoin"  ... "Näillä perusteilla esitän ilomielin N.N:n pro gradu –tutkielman hyväksymistä arvolauseella eximia cum laude approbatur."

Hän on aina äärimmilleen hallittu nuori nainen, ja nytkin kun näytin hänelle lausunnon, ei hänen ilmeensä värähtänytkään, eikä äänen sävelkulku muuttunut yhtään, mutta hän alkoi hehkua. Jos hänet olisi pannut pimeään huoneeseen, hän varmasti olisi pystynyt lukemaan kirjaa omassa valossaan. 

Rakas päiväkirja

Enpä ole joutanut sinuun paljoa kirjoittelemaan. Vaimon työtilanne on työllistänyt kotona kohtalaisen paljon. Minä ja tytär ollaan otettu hoitaaksemme kaikki kotihommat; lumityöt, puunkannot, lämmitykset, siivoukset, kompostin hoidon, lintujen ruokinnan, ruuanlaiton, kaupassa käynnin, ja mitä täällä nyt onkaan. Ruoka on joko tehty tai olen käynyt hakemassa Thai-ravintolasta valmiit ruuat.

Pyykit hän saa pestä näin sunnuntaisin, ja pestä vessanpytyt yms asiat mitkä hänelle ovat tärkeitä. Käy naisen kunnian päälle jos yhtään ei saa kodista pitää huolta. Ja onhan se liikuntaakin. 

Vaimo nukkuu minkä pystyy ja jaksaa, mutta kyllä tämä tästä rupeaa taas selviämään. Kaikki meinasi pysähtyä, kun hänen migreeninsä kävi jokapäiväiseksi ja hän lakkasi kireydeltään nukkumasta öisin. Mutta näyttää siltä, että jos vaimo lopettaa tai joutuu sairaslomalle, niin kunnan terveydenhuolto romahtaa. Ainakin hän itse on sitä mieltä. 

Hän on joutunut terveyskeskuksessa useampaankin konfliktiin, yksi niistä äkkikuulemalta yllättävä. Osa sairaanhoitajista on sitä mieltä että vaimo on väärässä käydessään Medonen lääkäreitä vastaan, koska heillä on sairaanhoitajien mielestä niin kaunis hymy. Ne on nuoria miehiä, jotka tekee löysään tahtiin ne työt mitä tekee; vaimo taas on vanha äkäinen nainen, joka tekee töitä niin paljon kuin suinkin pystyy. Kaipa se tilanne herättää sairaanhoitajissa eroottisen helliä tunteita reppulääkäreitä kohtaan. 

Minulla on töitä tavallisen kohtuullisesti, mutta ei mitään paniikkia missään. Saan riittävästi liikuntaa, ravintoa ja unta niin että kaikki hoituu. Unta saa senkin takia, että vaimo ei saa nukuttua, jos en ole vieressä kuorsaamassa ja pieremässä, joten nukkumaan mennään aina aikaisin. 

Äitini katsoi ajan tulleen vaihtaa taas paikkakuntaa. Johan hän puoli vuotta meillä asuikin. Muutti nyt yhteen lähikaupunkiin. Ajoin hänet sinne muuttokuorman kanssa, järjestin kaappeihin lastillisen ruokaa, television, tietokoneen ja internetyhteyden. Se internet hänelle tärkeintä taitaa olla, siitä hän ainakin eniten huolehtii. Yhteyksiä pitää pitää niin moneen ihmiseen eri puolilla maata ja maailmaa. Ikää on nyt 76 vuotta. Unohdan sen kyllä taas, mutta tulipahan kysyttyä. Alkoi miettiä, että jos hän muuttaisi Israeliin. Ei ole tuohon ikään ehtinyt vielä ulkomailla kunnolla asuakaan. 

Talo on nyt aika tyhjä. Ei täällä ole enää kuin minä, vaimo ja tytär. Ei yhtään lyhyt- eikä pitkäaikaista vierasta, eikä koiraakaan. Lopetin alakerran eteläpään lämmittämisen, tai siis säädin lattialämmön siellä +8 asteeseen. Niitä huoneita voi käyttää jääkaappeina, ja ne saa nopeasti taas lämpimiksi kun joku niitä tarvitsee. 

Vaimon ennen joulua ostamien kaappien asentaminen jämähti paikoilleen. Mieleeni tuli alakerran isomman vessan lattialaattojen uusiminen. Ostin ne joskus kuumimpaan rakennusaikaan marraskuussa 1998 Rismannista, illalla myöhään palkkatyön jälkeen kotiin mennessäni. Kunhan nyt jotain laattaa otin, vuokra-asunnosta oltiin lentämässä ulos ja edes vessa piti saada käyttökuntoon ennen kuin rakennukselle voitiin muuttaa asumaan. Rumat ovat, mutta on niihin jo yli 10 vuotta sopeuduttu, ja ei minulla taida riittää energiaa niiden uusimiseen. Kaappeja vielä roppailee kaiken muun seassa seiniin, mutta vessan kalusteiden repiminen paikaltaan paskapyttyä ja suhkukaappia myöten, uudet vesieristeet lattiaan ja kaikki mitä siihen mukaan tulee on niin iso homma, että jää tekemättä. Vieraitahan minä en päästä kotiini töihin, tykkään omien käsieni jäljestä, oli se hyvää tai välttävää. Eli kävin vain tilaamassa uusiin kalusteisiin sopivan vesialtaan ja uuden vesihanan, johon ei enää tarvita pesukoneliitintä. Kunhan ne tulevat, lyön kaapit seinään. 

Mitäs muuta? Teiden auraus lumesta alkaa toimia. Ilmeisesti yrittäjällä oli käynnistysvaikeuksia toiminnassaan. Täällä on vain tottunut siihen, että kaikki peruspalvelut ovat parempia kuin kaupungeissa, joten herkästi ärtyy milloin tilanne putoaa kaupunkitasolle. Eiköhän se siitä. 

Vielä muuta? Myyrät on lihavimpia lintujensyöttöpaikkojen alla. Niitä asuu lumen alla isot yhdyskunnat, syövät lintujen pudottelemaa ruokaa. Ja silloin tällöin närhi tai varis syö jonkun niistä. Ne varovat kaikkea lentävää, myös hömö- ja talitinttejä, mutta eivät jostain syystä oravia, vaikka ne ovat myyriä paljon isompia, ja ainakin kesäisin syövät lintujen munia ja poikasia, jotka ovat selvää lihaa. Kova vilinä siellä joka tapauksessa käy aamuisin ja ennen hämärän tuloa illalla, niin maassa kuin ilmassakin, eli kaikki ahtavat mahansa kaksi kertaa päivässä täyteen. Sillä tuntuu pakkasessa hyvin pärjäävän. 

Eiköhän tätä tässä jo ollut. 

Julkinen ja yksityinen 3

No jaa, pärjäsiväthän ne ihmiset ennen kunnanlääkäreiden aikaankin. Niitä oli yksi kunnassaan, ja hänen vastaanotollaan käynnit maksoi jokainen omasta kukkarostaan. Lääkärillä ei käyty kuin silloin kun oli pakko, mutta sentään silloin kuitenkin. Elämän pituus oli vähän lyhyempi kuin nykyään, mutta se sentään lyheni itse kultakin vain loppupäästä, joten ei se lie niin paljon haitannut. Ovatpa silloin riittävästi eläneet, ja niin varmaan mekin tulemme tekemään. Mitäpä tässä huolehtimaan. 

Julkinen ja yksityinen 2

Toinen kohta julkisen ja yksityisen palvelun välisessä asiassa, jota tällaisessa pienessä kunnassa on joutunut katsomaan, on terveydenhuolto. Hoitavatko meitä kunnanvirkaan valitut lääkärit, vai Medonen keikkalääkärit. On selvinnyt, että Medonen lääkäri on pääsääntöisesti nuori ja kokematon, ottaa työvuorollaan vastaan vain 17 lähi- tai puhelinpotilasta, maksaa kunnalle 3 kertaa enemmän kuin virkalääkäri, eikä tietysti tee välttämättömiä hallintotöitä. Paljonko hän henkilökohtaisesti saa palkkaa ja paljonko menee firmalle on kuulemma liikesalaisuus. Virkalääkäri taas hoitaa niin monta potilasta kuin suinkin ehtii, on vanhempi ja kokeneempi, hoitaen enemmän itse terveeksi asti, tehden vähemmän lähetteitä keskussairaalaan, sekä hoitaa hallinnon. Lisäksi hän tuntee potilaansa vuosikymmenien ajalta, tietää entiset toimenpiteet ja lääkitykset. Asuu kunnassa ja käyttää palkkansa kohtuullisen osan oman kunnan tavaroiden ja palvelusten ostamiseen, sekä tietysti maksaa veronsa kuntaan. Hän tekee kaksinkertaisen työn Medonen lääkäriin verrattuna ja maksaa kunnalle vain kolmanneksen sen verran.

Ja näkyy olevan sukupuuttoon häviävä olento. Nuoret valmistuneet lääkärit eivät suostu enää perinteisiin virkoihin ollenkaan, sikäli kuin joutuvat potilastyöhön eivätkä onnistu saamaan itselleen siistejä tutkijanhommia; eivät hankaliin työaikoihin, eivätkä edes lakimääräiseen harjoitteluun suoraan terveyskeskusten alaisina, vaan vain reppufirmojen työntekijöinä. Samalla Medone näkyy väkisin yrittävän kaapata itselleen kunnallisia terveyskeskuksia ja pakottaa sanomaan irti viroissa vielä jäljellä olevat vanhanaikaiset lääkärit. Kun kunta rapsahtaa tilanteeseen, missä perinteisiä ei enää riitäkään, eikä uusia saa mistään, on palkattava reppulääkäreitä, ja heihin totuttua Medone alkaa kiristää kuntaa ilmoittamalla ettei toimita enää reppulaisia, jos koko toimintaa ei ulkoisteta heille. 

Mielenkiintoista. En löydä verkosta paljoakaan kritiikkiä Medonea vastaan; tosin kyllä avoimen valheellista mainostamista parin vuoden takaa, sekä hoitajien erittäin kovaa kritiikkiä työnantajaansa kohtaan, mutta muuten Medone tuntuu yhtäältä tahkoavan rajua voittoa omistajilleen, jotka saavat ottaa siitä suurimman osan pääomatuloina, ja toisaalta kasvavan kohti suurta pohjoismaista imperiumia, tuoden mieleen sen Prebenin yrityksen ... mikä sen nimi olikaan ... ja, Tombola var det. 

Tulevaisuus ei oikeastaan pelota, kuoleehan tässä joka tapauksessa, mutta ehkä ne viimeiset vuodet tulevat olemaan hankalampia yksityisen, kalliin ja huonolaatuisen terveydenhoidon piirissä. Lääkäritkin näkyvät muuttuvan, eikä vanhustenhuollossa tahkota tulevaisuudessakaan rahaa siihen malliin kuin mitä lääkärit noin trendinä näyttävät haluavan. 

Minua tämä koskee sen verran, että tällaiset kireät tilanteet kunnan terveystoimessa saavat aikaan monenlaista riitaa. Vaimo on rättiväsynyt, tekee viikossa 6 päivää töitä 8-16 tuntisia päiviä, syö huonosti, nukkuu levottomasti ja on alkanut käydä unissaan kovalla äänellä uudestaan töissä käymiään väittelyitä. Menee kohta ihan raunioksi. Olen sanonut sille että eroaa tuollaisesta paskavirasta, lepäilee puolisen vuotta kotona rauhassa, ja etsiskelee sitten itselleen vaikka keikkahommia, muttei kyllä mielellään Medonelta. Velattomia ollaan, ja se toinen autokin saadaan pankissa olevilla rahoilla ihan milloin tahansa. 

julkinen ja yksityinen

Suomessa on lunta ja sitä pääsee kolaamaan. Siitä olen onnellinen, ja usein olen töihin päässyt. 

Ongelma alkaa pihani ulkopuolelta. Ilmeisesti meitä kuntalaisia aletaan vähitellen valmistella kuntaliitokseen jonkin lähikaupungin kanssa. Teiden auraus on yksityistetty ja jäljen heti näkee. Ennen täällä saattoi olla hyvillään siitä, että miehet lähti aamulla viideltä töihin lumisina aamuina, ja hyvissä ajoin ennen kuin tytär lähti kouluun oli tiet ja pyörätiet aurattu puhtaaksi. Ei enää, usein ei edes vielä sitten kun tytär palaa kotiin. 

Tyttärellä on raa'at vanhemmat, jotka pakottavat hänet ajamaan kouluun pyörällä. Ei matkaa ole kuin kilometri, mutta kuitenkin. Naapurin lihavan pojan kiltit vanhemmat vievät hänet joka aamu autolla kouluun, ja hakevat pois. Luokkatovereita ovat. Mutta tytär ei ainakaan ole lihava, ja hän jaksaa kepeästi kävellä isänsä kanssa pidemmänkin matkan tarvittaessa ja valittamatta. Ja ehkä hänellä ei ole sitten osteoporoosia vanhana. 

Mutta nyt kun teitä ei aurata, niin edes minun kaltaiseni ilkeä vanhempi ei kehtaisi lähettää tyttöä taivaltamaan 10-15 cm hangessa kouluun ja takaisin. Auraisivat edes pyörätiet lapsille, mutta ei. 

Ei vika ehkä ole vain sen yksityisen firman, joka työt nyt tekee. Luultavasti tekijöitä on vähemmän. Mutta työt tapahtuu silti hitaasti, ja työn jälki on usein huonoa, lumikasoja yllättäen keskellä tietä. Kunnan miehet sentään yrittivät tehdä kunnollista palvelua kuntalaisille, ja niillä oli hyvä työmoraali, niin että kaikki aina sujui, ja lapsista pidettiin huolta. Yksityiseen palveluun tällainen ei näy kuuluvan. Ja kun tilanteet näin pienissä kunnissa helposti kehittyvät monopoleiksi, niin tuskin se pidemmän päälle halvaksi käy. 

Yksityistäminen selvästi poikii yksityisiä investointeja. Jos kerran teistä ei enää pidetä huolta, niin on meidän se toinen auto ostettava. Pitää vaimonkin päästä töihin, siinä missä tyttären kouluun. Pyöräilijöitä ovat molemmat olleet tähän asti. 

Näin tässä pidetään maailmantaloutta pystyssä. 

Voyage voyage

Paikalleenkaan ei oikein osaa täydelleen asettua, mutta tässä sitä vain ollaan. Mutta yhtä hyvin voisi olla liikkeessäkin, jossain muualla. Ehkä tämä laulu on oikeaa tunnelmaa. En tiedä kenen versio tämä on, ei ilmeisesti Gregoriania vaikka tyyli on sama. Venäläisellä sivustolla saksalaiset laulamassa ranskaa Baden-Württenbergissä. Lopputulos on joka tapauksessa sopii minulle. Vähän imelä ja helppo kuunnella, mutta riittävän hidas ja haikea. вояж-вояж. 

Au dessus des vieux volcans 
Glisse des ailes sous les tapis du vent 
Voyage, voyage 
Eternellement 
De nuages en marécages 
De vent d'Espagne en pluie d'équateur 
Voyage, voyage 
Vole dans les hauteurs 
Au dessus des capitales 
Des idées fatales 
Regardent l'océan 

Voyage, voyage 
Plus loin que la nuit et le jour 
Voyage 
Dans l'espace inouï de l'amour 
Voyage, voyage 
Sur l'eau sacrée d'un fleuve indien 
Voyage 
Et jamais ne revient 

Sur le Gange ou l'Amazone 
Chez les blacks, chez les sikhs, chez les jaunes 
Voyage, voyage 
Dans tout le royaume 
Sur les dunes du Sahara 
Des iles Fidji au Fujiyama 
Voyage, voyage 
Ne t'arrêtes pas 
Au dessus des barbelés 
Des coeurs bombardés 
Regardent l'océan 

Voyage, voyage 
Plus loin que la nuit et le jour 
Voyage 
Dans l'espace inouï de l'amour 
Voyage, voyage 
Voyage, voyage 

Voyage, voyage 
Plus loin que la nuit et le jour 
Voyage 
Dans l'espace inouï de l'amour 
Voyage, voyage 
Sur l'eau sacrée d'un fleuve indien 
Voyage 
Et jamais ne revient.

Auteurs Jean-Michel Rivat & Dominique Dubois
Compositeur Jean-Michel Rivat

Ihan aito venäläinen Seigei Mihaevin laulama versiokin löytyy. Pienillä tehosteilla tähän tosiaan on saatu aitovenäläinen tunnelma, hyvin erilainen kuin saksalaisilla. 

http://www.youtube.com/watch?v=DW5icEb5nk4

新年好意, 恭喜發財!

Hyvää uutta vuotta!

Gott nytt år! 

Kiina ... mitä siitä ajatella. Kai samaa mitä moni muukin on sanonut. On Kiina, josta tykkää ja jota ihailee. On Kiina, joka inhottaa, tai vihastuttaa, tai tekee surulliseksi. Ja on Kiina, josta ei tiedä mitä ajatella. Nämä kolme Kiinaa ovat aina päällekäin ja sisäkkäin, eikä koskaan tiedä mikä niistä seuraavan kadunkulman takaa tulee vastaan.



Tykkään ainakin näistä vanhuksista ja jokusesta nuoremmastakin, jotka joka aamu auringon noustessa käyvät puistossa tanssimassa, oli pakkanen millainen hyvänsä.

Täysi päivä. Tutkittiin buddhalaisia temppeleitä. 大钟寺古钟博物馆 oli lakannut toimimasta buddhalaisena instituutiona viimeistään Kulttuurivallankumouksen aikaan, jos ei aiemmin, eikä ollut siihen tarkoitukseen palannut. Se oli valtion omaisuutta ja sinne oli sijoitettu kellomuseo, eli siis temppelikellomuseo. Siellä oli yksi kello Suomestakin, eli ilmeisesti Neuvostoliiton aikaan Karjalasta kuljetettu ortodoksikirkon kello, jonka tekstit olivat venäjäksi. Siellä oli petäjissä myös joulukoristeita, ehkä yrityksenä saada joku käymään paikalla. Ihan tyhjää. Ei ketään, paitsi n. 10 naista myymässä lippuja ja vahtimassa paikkoja.



佛香阁 Kesäpalatsissa oli restauroinnin alaisena samoin kuin Kielletty kaupunki oli 2007-8. Se oli pääasiassa patrioottisen koulutuksen käytössä, eli siellä muistutettiin joka välissä miten britit ja ranskalaiset polttivat sen rakennukset Toisessa Oopiumsodassa 1860. Äitikeisarinna sitten rakennutti sen uusiksi myöhemmin. Siellä näkyi paljon koululuokkia opettajiensa kanssa ja muita turisteja. Buddhan kuvan edessä oli harvakseltaan joku rukoilija, mutta pääasiassa se oli turistikäytössä. En edes tiedä toimiiko paikka temppelinä; ei siellä ainakaan munkkeja näkynyt ollenkaan, eikä suitsuke haissut yhtään.



雍和宫 on iso laamalaistemppeli, jonka Zhou Enlai Kulttuurivallankumouksen aikaan sai säästettyä, ja se on palannut elämään. Se toimii täysin. Siellä oli paljon munkkeja ja paljon paikallista väkeä, ennen kaikkea nuoria. Isot peltiastiat oli täynnä kyteviä suitsukkeita ja tuhkaa. Se oli todella kovassa käytössä. Minäkin omani poltin ja kumarsin. Buddhalainenhan olen minäkin, jos nyt en laamalainen. Muttei sillä väliä.

Tutkimuksilta palattua syötiin, ja minä kävin ensin kokovartalohieronnassa. Eilinen kaveri teki sen. Minulla oli viileähkössä huoneessa aina peitto päällä siellä mistä ei hierottu, alusvaatteet muutenkin ylläni, ja lakanan lävitse hän hieroi. Erittäin hyvin; alueet, lihakset ja akupisteet. Tosin jossain määrin eri pisteet kuin mitä minä olen oppinut, mutta kuitenkin. Hieronnassa pitää käyttää voimaa, joskaan ei ruhjoen, eikä vain sivellä tärkeimmät lihakset lävitse, niin kuin olen suomalaisilla hierojilla tottunut. Mieshieroja on niin voimakas, että mitään selässä kävelyä vietnamilaisten naisten tapaan ei tarvita.

Kävin leikkauttamassa tukkani sen jälkeen. Minulla on nyt sitten kiinalaisen miehen kampaus, mutta tukkahan on uusiutuva luonnonvara. Erityisen miellyttävää se ei ollut; ylimielinen nuori mies puhui välillä kännykkään, välillä kavereidensa kanssa, välillä juoksenteli jossain, ja leikkeli tukkaani muistaessaan. Siellä parturissa tuli ikävä Vietnamiin. Mutta tulipahan nähtyä tuokin.

Vielä kävin kaupasta durianin ja söin sen, mutta kovin oli maku edelleen haalistunut. Ei enää paljon mitään. Maku ei kestä seisottamista, eikä etenkään jo leikattuna. Ei mahda mitään. Pitäisi päästä jonnekin etelämmäksi.

Tänään ei ollut tuulista, ja Peking peittyi heti savusumuun. Tunsi sen hengittäessään. Joko täällä tuulee viiltävästi mutta on raikasta ja kirkasta, tai ei tuule mutta tietoisesti huomaa hengittävänsä.

Niin, siltä varalta että joku harvinainen lukija saattaa erehtyä luulemaan minun osaavan puhua kiinaa, niin ei, ei, ei, ei, ei ei-ei-ei, siitä ole kysymys ollenkaan. Minulla on n. 10 sanan aktiivinen sanavarasto, jolla monesta asiasta selviää. Kirjoittamalla vähän paremmin, ja koneella kirjoittamalla sanakirjan kanssa tietysti vielä paremmin. Opettelua, opettelua.

1月16日 天安门，赌徒，长城

Minun piti päästä vanhan kommunistin kanssa Maon mauseleumiin, mutta taksin saannin hankaluus ja ajo aamuruuhkassa romutti sen suunnitelman; tunti myöhässä. Kaikkea ei voi saada.

Mutta tapasin pyjama päällä kotonaan pörssikeinottelua harjoittavan kauniin naisen. Hänelle tuli avioero siellä kotopuolessaan, ikää on kohta jo 30, ja kaupallisen alan yliopistotutkinto. Hän pakkasi laukkunsa, tuli Pekingiin, vuokrasi huoneen, osti tietokoneen ja muutaman huonekalun, sekä alkoi pelata. Pienillä panoksilla, kohtalaisin riskein, luotettavan tutun pääomalla. Voittoa ei ole paljon, mutta sen verran että vuokran maksaa ja syö, itse asiassa ihan hyvin. Nyt kriisimarkkinoilla kisaa käydään näköjään ulkomaisten pelureitten halvalla myymistä kiinalaisten pankkien osakkeista; niiden hinta kiinalaisten käsissä sahaa aika lailla, joten olemalla valppaana tietokoneen ääressä näkyy tällä hetkellä tekevän pientä voittoa.  Toivottavasti hän pärjää, ja ehkä pärjää jos ei käy ahneeksi ja ala pelata isommilla panoksilla lainarahalla. Löytää helposti itsensä sen jälkeen bordellista tai kurkku auki leikattuna. Tai ehkä mieluummin heitettynä 21 kerroksesta alas, tai autolla päälle ajettuna. Tai hänestä voi tulle menestynyt bisneswoman, joka omistaa 10 tehdasta ja 20 kerrostaloa, ja jonka kaikki tuntevat. Ei tiedä koskaan.

Syöty on taas, niin mahdottomasti. On pitänyt löysätä vyötä, kyse on pelkästä mekaanisesta ruumiin venymisestä. Joskus tuntuu että kiinalaiset syö kuin viimeistä päivää. Purkin ympärillä näkyy tämän kaunottaren kaunis käsi. 

Kävin kuntoilemassa pitkällä muurilla. En ole koskaan kehdannut siellä ennen käydäkään. Sanovat, että 1990-luvulla sinne päälle oli kiskottu raihnainen kameli, jonka selässä sai otattaa itsestään valokuvia. Muurin ulkopuolella oli narulla keppeihin sidottuja kaneja, joita sai ampua muurilta oikeilla jousilla. Mutta ei ollut enää muuta kuin kolme erittäin lihavaa pientä karhua. Olympialaiset viimeistään on siivonneet perinteiset huvitukset. Niille sai maksusta heitellä keksin ja omenan palasia. Eikä kai siellä betonimontussa ole muuta tekemistä kuin syöminen ja nukkuminen. Parempi kai näillä karhuilla täällä oli kuin niillä, joilta karhufarmeilla lypsetään jatkuvasti katetrilla sappinestettä kiinalaisiin lääkkeisiin. 

Durian ja 足按摩

Kävin kalliimman luokan tavaratalon ruokaosastolla ja siellä kävellessäni leijui nenääni vieno mutta heti huumaava durianin tuoksu. Se on täysin vastustamaton. Hedelmähyllyn päästä lähde löytyi, valmiiksi leikattuja muovikelmuun käärittyjä durianin palasia. Täällä olevat durianit on tietysti lennätetty jostain Thaimaasta, Malesiasta tai Indonesiasta, ja muovikelmussa olevat ovat makunsa puolesta yhtä laadukkaita kuin appelsiinit Suomessa, mutta ei niitä silti voinut ohittaa. Kassalle kävelin yhden paketin kanssa ja kotona hotellissa söin. On se ihme hedelmä. Kun kerran oppii sitä syömään, ymmärtää millainen nautinto se on. 

Ja vähän myöhemmin kävin jalkahieronnassa. Ovat kipeytyneet kävellessä. Ja onhan se mukavaa, jos hieroja osaa. Tämä osasi, sattui erinomainen paikka. Nuori hunanilainen mies, erittäin ammattitaitoinen. Teki jalkakylvyn aikana hartia- ja selkähieronnan, veisti terävällä taltalla - siis tosiaan terävällä, kokeilin sitä - liiat nahkat pois, ja hieroi niin hyvin etten ole niin hyvää saanut missään. Tunnin ja vartin hieronta. Pyöristin maksaessani summan ylöspäin niin, että hinnaksi tuli 10 euroa. 

Lopuksi kävin vieressä pienessä baarissa, missä käy keltatukkaisia kiinalaisia, kortinpelaajia, äänekkäitä naisia yms mukavaa väkeä, juomassa pienen lasillisen 北京二锅头. Se on 56% erittäin vahvan makuista viinaa, joka juodaan raakana huoneenlämpöisenä. Se on vähän niin kuin pontikkaa, mutta kuitenkin erilaista, yksi kiinalaisen 白酒 lajeja. Halvimmasta päästä; sitä saa parilla eurolla 3 litran pänikän. Luultavasti Pekingin kuuluisin juoma. Se maistuu ihmisen suussa ensimmäisellä kerralla kamalalta, mutta siihen tottuu, ja useamman juontikerran jälkeen siitä alkaa tykätä. Se on vähän kuin durian. 

Että nautiskeltu on. 

Olen tykästynyt kovin tuohon keitettyyn veteen. Se lämmittää, on hyvää juoda, helppoa valmistaa, ei haittaa nukkumista illalla, ei jää mahaan painamaan, ja siitä pääsee helposti eroon housunsa vetoketjun avaamalla. Parhaat keksinnöt ovat usein hyvin yksinkertaisia. Tätä pitää ruveta juomaan Suomessakin.