Hommia pihassa

Ajoin puruksi jouluna kaatamani huavan oksat, jotka oli talven rusakonruokana. Levittelin sitä rodojen alle; kun varjo nyt väheni niiden päältä, alkaa heinä kasvaa reippaammin.

 Ostin viiniköynöksen taimen, Vitis 'Rondon', joka on pääosin Vitis viniferaa, mutta sen talvenkestävyys tulee Vitis amurensikselta. Ei se tosin hirveän talvenkestävä ole, mutta reilut -20 astetta sen pitäisi selvittää. Jospa lumen sisällä sen verran olisi; on meillä sitä aina ollut kovien pakkasten aikaan. Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa se menee hyvin, viljelevät Saksassa ja Briteissäkin. En tiedä onko se paras viini tänne, mutta katsotaan.

 En vielä istuttanut. Aikani verkossa ohjeita luettuani arvelin olevan parasta lähteä lapion ja kangen kanssa puutarhan perille. Joka paikassa neuvoivat kaivamaan 40-60-100 cm syvät istutuskuopat. Juuriston pitäisi mennä ainakin metriin alaspäin, ja hyvin kasvaessaan viiniköynnöksistä voi tulla 100-vuotiaita. Joten kaivettu on nyt, kaksikin kuoppaa, koska kävin ahneeksi ja ajattelin istuttaa jonkin toisenkin viiniköynöksen Rondon kaveriksi. Sekä väännetty kiviä irti hiesusta kohtalainen määrä, ja ajettu hiesua pari kottikärrillistä tontin rajan yli julkiselle puollelle kuoppien tasoitukseen. Syvyyttä näillä istutuskuopilla on n. 80 cm, minkä jälkeen vastaan tuli alkuperäistä mehtämaata, joka on multaa sekin. Ja sen alla on lahoavaa puiden juuristoa, jota myöten viini pääsee vielä syvemmälle jos haluaa juuriaan maahan upottaa. Silttikerros tässä on talon pohjaa kaivettaessa syrjään siirrettyä tarpeetonta maata.

Sieltä isot kivetkin on, raunioksi kerätty tontin nurkkaan. Niiden pitäisi johtaa kesäisin lämpöä maan pinnan yläpuolelta alas multakerrokseen ja  lämmittää maa syvältä. Jospa viini tykkäisi siitäkin. Paikka saa nyt olla pari päivää auki ja lämmetä ennen kuin mitään istutan. Mitään routaa siellä ei missään tullut vastaan, mutta kylmää se vielä on. Eikä minulla ole käyttökelpoista kompostiakaan tässä vaiheessa vuotta. Pitänee ostaa kaupasta pari säkkiä multaa kuoppaa kohden. Tehdään tämä nyt oikein vaikeasti.

Talviturkin heitto

Mökillä meni helatorstai. Vein isän uudestaan sinne. Pätkin viime talvena kaatamani harvennuspuut. Ihan riukua melkein kaikki, mutta kyllä ne palaa ja lämmittää. Siinä on isälle kevyttä halkomis- ja pinoamishommaa muutamaksi päiväksi.

 Kahlasin järveen vesiletkun ja kiinnitin sen lekalla pohjaan. Laiturin vanha pukki oli lahonnut hajalle, joten tehtiin uusi, isän tapaan vanhasta sekalaisesta tavarasta, mitä lautahyllyiltä löytyi. Uutta ei enää hankita; hyvä niinkin, tuleepahan ne käytettyä. Sitten vein laiturinkin järveen. Vettä on tässäkin järvessä paljon normaalia enemmän, laituri on toisen betoniportaan tasalla. Kuulemma vuonna 1974 on viimeksi ollut näin paljon vettä. Elokuuhun mennessä tuosta liikutaan porras portaalta vielä paljon eteenpäin. Laiturin pään kohdalla on vyötäröön asti vettä. Käytin itseäni kokonaan veden alle kaiken päätteeksi, eli se talviturkki on nyt heitetty.

 Kiurunkannus, Corydalis, luullakseni solida eili pystykiurunkannus. Turussa vartiovuorella kukki jalokiurunkannus. Sen siemeniä olisi mukava jostain saada. Nämä pienemmätkin on mukavia, leviävät rauhalliseen tahtiin.

 Vuorijalava - Ulmus glabra - kukkii.

 Ja ne koivut. Niissä on niin paljon kukkia että ne näyttää kellertäviltä eikä vihreiltä, vaikka juuri nyt on myös lehtien puhkeamisen aika. Ihmisiä on sairaaloissa siitepölyn valtavan määrän takia.

Vierailu Saaren kartanossa

Käytiin Mietoisissa Saaren kartanossa seminaaria pitämässä. Se paikka oli historiaa. Vauraassa vanhassa Varsinais-Suomessa; tilasta on kirjallisia mainintoja jo 1200-luvulta lähtien. Nykyisen päärakennuksen kellaripuoli on 1500-luvulta, päällyspuoli 1700-luvulta. Vuoteen 1808 asti pääosin kuninkaan omistuksessa, ja sitä kautta siellä asui virkatehtäviä hoitamassa kautta vuosisatojen lähinnä upseereita tai hallintoaatelisia.

 Piharakennuksina oli myös asuintaloja; siellä on joskus ollut töissä useita kymmeniä ihmisiä. Tämä punainen on moderneinta ruotsalaista arkkitehtuuria 1700-luvulta, ja siinä selvästi näkee sen mallin minkä mukaan syntymäkotitaloni pohjoisessa Savossa on 1940-luvulla rakennettu. Melkein samanlainen, veranta vaan oli leveämpi.

 Nyt paikka on Koneen Säätiön taiteilijaresidenssinä. Sinne saa 2 kk taiteilijastipendejä, eli pääsee tekemään rauhalliseen paikkaan vaihtuvaan monialaiseen taiteilijayhteisöön haluamaansa taidetta joko yksin tai useinkin siellä syntyvällä porukalla. Tässä on osa kiviasetelmasta, joka lienee tarkoitettu pysyväksi. Nimeltään "wa", eli arvatenkin 和, harmonia. Jotensakin kuitenkin mieleen hiipi sitä katsellessa epäilys että nämä on parempia Aasiassa. Nyt se oli läjä kiviä liian pitkässä heinikossa; hankala vielä ajaa sitä heinää kun kivet on tiellä. Sellaista sen nykyisyys. Herttaista väkeä siellä kuitenkin töissä ja asustelemassa oli.

 Paljon mielenkiintoisempi oli paikan historia. Saarihan se ei ole ollut enää pitkään, mutta 1000 vuotta sitten on hyvinkin ollut. Meri näkyy nyt enää tuolla kaukana kapeahkona lahtena. Jossain tuolla rantapelloilla 1700-luvulla kreivi Augustin Ehrensvärd yritti kasvattaa riisiä. Hän oli Linnén ystävä ja sitä kautta kiinnostunut myös hyödyllisestä botaniikasta. Ei tiettävästi kuitenkaan onnistunut riisin viljelyssä; jos olisi onnistunut, olisi meidän ruokavaliomme nyt toisenlainen. Mutta onnistui hän monessa muussa, rakensi muun muassa Suomenlinnan.

 Siellä kasvoi kallioilla paljon pieniä orvokkeja. Epäilen että ne eivät ole 1700-luvulta, vaan paljon uudempia. Sarviorvokkeja ne lienevät, ministyneitä vain. Meidänkin pihassa sarviorvokit on lähteneet leviämään itsekseen siemenistä ja samalla niiden kukinnot pienenevät. Luulenpa näitä sellaisiksi. Ihan nättejä kukkia kuitenkin, etenkin kun niitä kasvoi paikoitellen mattoina.

Että semmoinen paikka. Suomea tutuksi paikkakunta kerrallaan.

Turkkusessa käymässä taas

Turku on näin keväällä nätti kaupunki.

 Turkulaiset tarvitsee historiallisista syistä viisumin halutessaan matkustaa Hollantiin. Sen takia Vartiovuorella Åbo Akademin säätiön palatsissa on Hollannin konsulaatti. Kätevää heille.

Äitien ja madamen päivää

Oli taas äitienpäivä. Piti tehdä kakku, kuten traditioon kuuluu. Jotta päästiin eroon kermavaahdosta ja suklaakuorrutuksesta, keksittiin tyttären kanssa jotain muuta. Meille jäi mieleen 2010 päivän greippikakku, joka oli meistä ollut mukava. Sannalta sitten keksin että kakun rungon voisi tehdä tuorejuustosta. En minä eikä tytär ollut ikinä sellaista tehnytkään. Yllätys oli että kun pantiin litraan maitoa kahden ison sitruunan mehu hävisi se sitruunan maku melkein kokonaan. Muuten kaikki sujui ok.

Määrä ei yhdestä litrasta tullut kovin paljoa, joten tehtiin sama toisestakin litrasta. Pantiin siihen mukaan kaikki puristamisesta irronnut hedelmälihakin, mutta edelleen sitruuna hävisi maidolle. Mielenkiintoista. Suolaa siihen olisi voinut vähän laittaa, muttei uskallettu kun ei tiedetty pilaako se rosessin vai ei.

 Kaivettiin neljästä greipistä sisukset ja tytär taiteili näistä aineksista kakun. Tässä puolessa välissä.

 Ja valmis.

 Madamelle pantiin murujen päälle juustoa, lihakeksejä ja kuivattua kanaa, tässä jo kupista huvenneena.  Arveltiin ettei se syö greippejä kuitenkaan.

 Epäonnistumisen varalta oltiin hankittu myös karamellijäätelöä. Itse asiassa jäätelökakku oli tarkoitus hankkia varasuunnitelmaksi, mutta ei kaupassa eilen illalla enää sellaisia jäljellä ollut. Jäätelö kelpasi päivänsankarille parhaiten. Loppujen lopuksi kävi yllättäen niin, että minä sain syödä äitienpäiväkakusta 3/4. Reseptissä voi tosin olla vielä vähän viilaamista, mutta minusta se oli ihan hyvää. Hyvin täyttävää. Maha turvoksissa koko iltapäivän. Lupasivat vaimo ja tytär tehdä minulle sinappi-mätitahnakakun syntymäpäiväksi. Kuulostaa herkulliselta. Sitä odotellen.

Kukkia ei hankittu. Niitä kukkii tuhansia pihalla. Pikkunarsisseja

 Valkovuokkoja

 Pikkutulppaaneja (Tulipa tarda). Kummasti vain kreetalainen täällä pärjää.

 Isoja narsisseja

 Siinä mistä talvella kolattu lumi kaikkein viimeiseksi suli oli vielä yksi krookuskin kukassa.

 Leskenlehtiä.

 Scilloja sinisinä ja valkoisina, kevättähtiä (Chionodoxa forbesii) ja kiurunkannuksia (Corydalis solida). Tosin kiurunkannusta ei taida olla juuri tähän kuvaan sattunut, mutta melkein toki on.

Kun niiden ei tarvitse tapella heinikon kanssa, melkein mikä tahansa minkä tuonne tökkää leviää muutamassa vuodessa pensaaksi. Siemenistä leviävät moniksikin pensaiksi. 

Kevätliikkeitä

Käytiin eilen vähän kiipeilemässä puissa. Tytär halusi uuden kontortan kävyn. 

 Kylvettiin salaattia, salaattisipuleita ja vielä kerran retiisiä.

Ei pie kesällä pöyvästä ruokoo puuttuman. 

Ol' Man River

Ah gits weary
An' sick of tryin';
Ah'm tired of livin'
An skeered of dyin' ...

En sentään, mutta tässä Paul Robesonin 1936-vuoden versiossa on voimaa. Vaikka valkoisten miesten kirjoittama tämä laulu alkuaan on, iloisemmalta vuodelta 1927, teatterimusiikkia.

Joiltakin se onnistuu

Saraba Rapu Rasmussen

Tyttären kaveri säilyi leikkauksestaan hengissä ja palasi illalla kotiin toipumaan. Rasmussen palasi myös kotiinsa. Heilutteli häntäänsä iloisena isäntänsä jaloissa ja hyppäsi aikailematta hänen autoonsa.  Hyvä niin. Nolompaa jos hoitokoira yrittää piiloon kotiväen tullessa hakemaan tai murjottaa. On sellaistakin nähty.

Nimettiin Rasmussen uudelleen Kyösti Pöystiksi. Oli se vähän kypsymätön, mutta herttainen kuitenkin. On kätevää että niin koirat kuin ihmisetkin on laumaeläimiä. Molemmat osaavat lisätä varsin kätevästi uusia jäseniä porukkaan ja taas erkaantua heistä. Hyvin Kyösti meihin ehti tottua, kehittää elämän rutiinit meidän talossa, heiluttaa meidän kotiin tulijoillemme häntäänsä ja hihkua melkein yhtä paljon kuin omalle isännälleen.

---------
Puhelin kertoi illalla että Kyösti on ollut vähän allapäin kotonaan, ja meillä täällä on tuntunut vähän tyhjältä. Sellaista on meillä laumaeläimillä.

Kevätkylvöjä

Kylvettiin härkäpapua, herneitä, retiisiä, pinaattia ja porkkanaa. Katsottiin että se riittää yhdelle illalle. Tyttärellä on ruotsin kokeet aamulla. Jotain muuta toisella kertaa, kunhan taas ehtii. Rikkaruohot siellä näkyy ehtineen jo hyvälle sirkkataimelle, ja syksyllä levitetyistä pehkuista näyttäisi itävän vehnää.

 Naapurin tytär lähti koirineen, joten meillä on taas rauha maassa. Tosin kävi meillä pianotäti ja tämä tarrasi heti kulli pystyssä sääreen kiinni ja alkoi nytkyttää. Sielläkin on kotona naaraskoiraa, useampiakin. Vaikka uroksia molemmat ollaan, Rasmussen ja minä, niin kyllä meillä kuitenkin hienovaraisuuden asteessa jotain eroa on. Tämä on joskus vähän rasittava. Ei väkivaltainen kuitenkaan, eikä viinaa juo.

Hain isäni pois mökiltä. Ihan sipissä, hyvä kun jaksoi monta kertaa leväten kiivetä portaat kotiinsa kolmanteen kerrokseen. On ollut talven melkein liikkumatta, joten muutaman päivän haravointi, tosin välillä mökin sohvalla makaillen, tuntui. Mutta niin vain sitkeästi väitti että mökillä on mukavaa. Enpä epäile. Siellä se on jo neljä vuosikymmentä kesäisin milloin mitäkin turannut. Yhden kerran se on käynyt ulkomailla; Hollannissa käytin sitä joskus 15 vuotta sitten, keväällä, varta vasten tulppaaneja kahtomassa. Hollannin se halusi nähdä, muu ulkomaa ei sen kummemmin kiinnostanut. Ei kovin paljon kotimaan matkailukaan. Mökillä se vain on ollut aina kun on sinne päässyt, eläkkeelle jäätyään kaiken lumettoman ajan, nyt hyvin vanhana vain toukokuulta syyskuulle. Tällä kertaa vain neljä päivää, sitten kotiin lepäämään.

Nuoren Rasmussenin kärsimykset

Vieraamme on varsin kotiutunut. Tulee illalla vaimon, minun ja Miinan huoneeseen nukkumaan. Saapuu pöydän alle kun syödään. Sille ei kelpaa Miinan murot, joten se ei istuksi koirankupin vieressä, mutta aina sille ennen pitkää jotain kelpaavaa keksitään.

Voi olla että hän palaa vähän laihtuneena kotiinsa; kävelee ja juoksee hihnassa 7-12 km päivässä. Tällainen kulkija, joka väsymättä lähtee lenkille kenen tahansa kanssa ja joka suikkaa kusensa pylvään reunaan ohi mennessään puolessa sekunnissa kelpaa perheen juoksijallekin, eli vaimolle, lenkkikaveriksi. En usko että hän kotonaan on näin paljoa liikuntaa saanut.

Madam Miina on suhtautunut nuorukaiseen hyväntahtoisesti, kunhan ei liian pitkään pidä kuonoaan hänen pyllyssään, eikä vierasta kohdella paremmin kuin häntä.

 Kaikki olisi muuten hyvin ja rauhaisaa, mutta naapuritalon tytär tuli käymään kotonaan koirineen, ja se on pieni narttu. Jolla on kiima parhaimmillaan. Rasmussen kävi heti kimppuun, ja yritti jopa kiivetä naapurin emännän reittä pitkin ylös hänen pelastettuaan neidon syliinsä. Asiaintilan seurauksena Rasmussen on viettänyt viimeiset pari päivää tuntikausia ikkunassa naapurin pihan liikettä kytäten ja kaipuutaan ulisten.

 Ei ole nuorukaisella helppoa. Kun naapurin pihan ohitse kävellään, haisee sieltä uroskoiran nenään huumaava pissi, ja Rasmussen vetää sinne päin kaikin voimin mitä sillä on, mutta ei auta. Minä olen monta kymmentä kiloa raskaampi kuin se, ja nämä on hyviä naapureita. Heidän kanssaan mielellään tulisi toimeen jatkossakin, joten heidän tyttärensä koira saa olla rauhassa.

Ei vieraalla helppoa ole, muttei luullakseni tylsääkään. Matkailu avartaa ja antaa uusia kokemuksia. On sen kotonakin pienen metsän takana toinen koira, vanha harmaantunut miettiväinen labrador-uros, mutta heillä kahdella ei ole suurta kiinnostusta toisiinsa. Meillä on oikeita viettelyksiä.

Tavallaan kyllä ymmärrän Rasmussenia. Sellaista se on meillä miehillä.

Mökkikauden avajaiset

Vein isän mökille. Halusi kokeilla vieläkö hän siellä pärjää. 100 metrin kävely panee sen jo läähättämään. Itse rakentamansa paikka. Haluaa pitää siitä huolta niin kauan kuin suinkin liikkumaan pystyy. Lakaista ainakin verannan ja haravoida etupihan, käyden välillä sohvalla lepäilemässä ja hellaa lämmittämässä. Katolle ei taida enää nousta kattopeltejä tarkastamaan.

 Ravun päästin mökillä irti ensimmäistä kertaa. Se juoksi ensimmäiset 3 tuntia pitkin mehtiä, luultavasti muutaman sadan metrin etäisyydellä. Ei antanut koskea itseensä, ei päästänyt lähellekään. Kiinni pidetty koira, juoksi vapaana kun vapaaksi pääsi. Sen jälkeen tuli nälkä ja se kävi sekä keksillä että taputettavana. Papalta nakkeja. Irti sai olla edelleen, mutta nyt se pysytteli mökin piha-alueella. Pois kun lähdettiin tuli ihan itse auton luo, missä nostin sen kyytiin takapenkille Miinan viereen. Me tullaan juttuun jo oikein hyvin. Kotona tervehtii jo häntä heiluen kaikki palaajat, missä järjestyksessä minäkin päivänä sitten tullaankaan. Kuvaa ei nyt ole, se meni niin kovaa silloin kun minulla sattui olemaan kamera kädessä.

Pilvet taivaalla on jo kesäisiä kumpupilviä, mutta Miekan päällä on vielä jää. Rannasta on 3 metriä sula.

 Pähkinäpensas (Corylus avellana) kukkii. Tänä vuonna on norkkoja paljon, tiedä vaikka saataisiin pähkinöitä syksyllä.

 En kerro mitä tämän kuvan kanssa kävi. Sanottakoon vain että emikukkaan tarkentaminen ei ole kamerallani helppoa, mutta en aio sen takia kalliimpaa kameraa ostaa. Joka tapauksessa meni taidekuvien sarjaan.

 Sinivuokko (Anemone hepatica/Hepatica nobilis) siellä oli myös hehkeimmillään. Nämä on hämäläisiä alkujaan, immigrantteja eli mamuja Savoon. Kanta on Kurusta Tamperelta jonkin matkaa pohjoiseen, ja olen tuonut sieltä pari pientä tainta vuonna 1980. Ne on lisääntyneet ja täyttäneet hyvin uutta kotimaataan, levinneet siemeninä laajalle. Tässä yksi itse kylväytynyt pensas jalavan juurella.

 Toinen taidekuva, eli ainoa kuva jossa takennus heteisiin onnistui. Mutta periaatteessa tarkoitus olisi hyvin voinutkin olla kuvata kuinka kukka kauneudestaan tietoisena kainosti kurkistaa lehden takaa satunnaista ohi kävelevää tontin omistajaa.

 Ihan mukavia ne on sivultakin. Väri on terälehtien ulkoreunalla pehmeämpi.

 Tässä lienee risteydytty kiurunkannuksen (Corydalis solida) kanssa, koska samasta juurakosta kiurunkannuksen lehtien kanssa kukat nousevat.  --- ei vainenkaan.

 Tämäkin on todellinen. Jossain siemenessä on ollut mutaatio, ja tämä sinivuokko kukkiikin valkoisin kukin. En ole huomannut tätä enkä tällaista koskaan aikaisemmin, vaikka varmaan tämä on jo aiemminkin kukkinut, koska tässä on jo kaksi kukkavartta. Mikään hirveä harvinaisuus tämä ei liene; kuukkelilla löytyy monta muutakin samanlaisen löytäjää.

Mökkikausi on sitten avattu tälle kesälle. Toivotaan riittävästi sadetta kesän mittaan.

Toukojäät

Kyllä jäät menee mustiksi ennen kuin sulaa pois.

 Luoteistuuli on kova, repinyt jo aukkoja sinne tänne.

Rapu Rasmussen

Meille tuli eilen tällainen vieras. Pitäisi olla meillä arviolta 9 päivää. Joskus on meidän tytär huolta pidettävänä vieraissa, joskus tulee meille joku.

 Tyttären luokkakaveri ja paras kaveri on leikattavana Helsingissä ja vanhemmat lähtivät ymmärrettävästi mukaan. Lapsella ei ole ihan helppo eikä vaaraton operaatio edessä. Tytär järjesti perheen koiran meille hoitoon. 5-vuotias mäyräkoiran ja beaglen sekoitus. Uros. Pienestä koostaan huolimatta hyvin lihaksikas, vahva ja nopea. Osaa yhden komennon: "paikka!", mutta ei muuta. Ihan hyvin se on perheessä pidetty, ruokittu ja paijattu, mutta kukaan siellä ei ole mikään koirankouluttaja ollut.

Järjestin tämän päivän kotipäiväksi, olen lukenut pinon ihmisten kirjoitelmia ja ollut koirien seurana. Eilisen illan vieras tietysti vaikerteli ja luimisteli meitä. Olisi karannut jos olisi voinut; se pystyy hyppäämään melkein metrin ja avaamaan ulko-oven kahvasta käpälällään. Joi, mutta ei syönyt mitään, paitsi vaimolta keksin. Yleensä koirista tulee minun koiria, mutta tästä taitaa tulla vaimon koira. Arvatenkin kotiperheessä emäntä on se joka huolta pitää; niin useimmissa perheissä näyttää olevan.

Eilen käytettiin pidemmällä ja parillä lyhyemmällä kävelyllä. Tänään olen jatkanut sitä. Viideltä ensimmäisen kerran, sen jälkeen tunnin parin välein. Saapahan purkaa levottomuuttaan liikuntaan. Se koirille yleensä auttaa. Illallisella söi jo, tosin vain lettua, makkaraa ja keksiä, eikä paljoa, mutta kuitenkin. Nahkaluuta on alkanut järsiä omalla matollaan. Miinan pyllyä se käy välillä haistamassa, mikä varmaan myös lohduttaa. Naiset haisee hyvälle. Kyllä se siitä, ei tämä ensimmäinen hoitokoirani ole.

Miinan ruokahalu on kaksinkertaistunut. Syö kaiken mitä kuppiin menee. Annan syödä, paras pitää kumpikin niin kylläisenä kuin mahaan suinkin uppoaa. Kävelyillä Miina on mukana vain puolella. Yrittää kyllä, mutta ei tahdo vanhus jaksaa samaa tahtia kuin tällainen nuorukainen.

En ole kuitenkaan tottunut näin pieniin koiriin. Tämän kanssa pitää varoa ettei astu päälle. Etenkin kun se näin alussa on mennyt vieraassa paikassa puolivauhkona siksakkia joka suuntaan.

Mitään se ei tottele, paitsi sitä "paikkaa!"Hihnassa sitä on aina tiukasti pidetty, kun se ei tule luo kutsumalla. Koska se ei ole vielä edes juuri syönyt mitään, ei ole ollut mitään millä sitä voisi houkutella.   On surullinen, eikä ole oikein halunnut ottaa vastaan taputuksiakaan. Joten ei olla laskettu irti. Mutta eiköhän tässä muutaman päivän sisään jo juttuun tulla. 

Huomenna saavat koirat olla 5 tuntia kahdestaan. 

Salamiakkiviiliä

Syön joka aamu samanlaisen aamiaisen. Purkki kermaviiliä, siihen lusikallinen hunajaa, pari lusikallista viime kesän marjoja, ja päälle 1-3 lasillista teetä - sen mukaan kauanko on aikaa sitä juoda, minuutti vai kaksi tuntia.  

Hunajakaupasta löytyi eilen pieni purkki salmiakkihunajaa, jota tänä aamuna kokeilin vapun kunniaksi. Se oli kuitenkin aika mietoa, joten lisäsin makua pullosta. Hyvää tuli.

Salmiakki käy mausteeksi kaikkeen. Etu-, pää- ja jälkiruokiin, sekä kaikkiin juomiin. Silloin kun haluaa maustaa.