Tykkään Kaari Utriosta. Mukava ja tietää hemmetin paljon. Tekee kovaa töitä. Tuntee arvokkaasti oman arvonsa. Osaa asua ja elää hyvin. Ja kirjoittaa pirullisen hyvin. http://www.kaariutrio.fi/

... on the road again ... ... ...

Viinapullo perkele

löytyi särettynä mökin uimarannasta. Löytäjänä oli veljentyttärentytär (8v). Puhdistin, desinfioin ja panin kääreeseen, silittelin päätä, kanniskelin tyttöä sylissä lopun iltaa huussireissuille ja hampaanpesulle. Kukahan saatana siellä on käynyt, ja minä vuonna? Se oli vanhempaa vuosikertaa, ei vain ollut tähän mennessä sattunut kenenkään jalkaan. Ei meistä kukaan juo rannassa pullon suusta viinaa. Jostakin kauempaa järveen heitetty pullokaan se tuskin on; silloin se olisi hajonnut rantakiville, eikä 5 m päähän niistä. On kuin se olisi lyöty hajalle veneen laitaa vasten, tai ehkä ammuttu hajalle veden pinnalta. Pieninä palasina vajaan metrin syvyydessä, suurin osa sirpaleista lähellä toisiaan. Monta niitä sieltä löytyi, mutta kaikkia ei. 

Kusipäitä liikkuu. Viinaa ei pitäisi myydä kuin muovi- tai pahviastioissa. 

Hyvä päivä taas

Ei mitään sen kummempaa. Hyvää elämää vain. Uusi luku on menossa, helppo tehdä, kirjoitan vain uuteen muotoon viime syksynä Seoulissa esittämäni konferenssipaperin. Se on sellaisenaan jo melkein valmista tekstiä. 

Nukuin päiväunet, elikkä siestan. 

Purin ja pystytin uudestaan yhden kaatumassa olleen muurinpätkän. Tein ruuat perheelle, eli keitin perunat, hain puutarhasta tilliä ja nostin voita ja silliä pöytään. Pelasin tyttären kanssa sulkapalloa. Käytiin koko perhe porukalla uimassa. Katsottiin vanhaa Futuramaa kiekolta ja vanhoja Muumeja videolta. Syötiin jäätelöä. Kohta nukkumaan. 

Aurinko on paistanut, lämmintä 24 astetta. Vielä tämä viikko tällaista elämää. 

Heinäkuu ...

Näyttää yllättäen pahasti siltä, että heinäkuu loppuu kohta. Olen tykännyt tästä kuusta. Ehdottoman paljon. Päivät kotona kirjaa kirjoitellen tai tyttären kanssa jotain tehden, illalla puutarha-, rakennus- tai kivihommissa. Rälläkällä, ruuvarilla, lapiolla tai nuijalla, kaikista tykkään. Päivän päätteeksi rannassa uimassa. Partaa en ole ajanut pitkiin, enkä pessyt itseäni muuten kuin järvivedellä, mutta sillähän puhdistuu. Kirjasta asettui yksi luku taas muotoonsa. Pitää vielä lukea huomenna lävitse, mutta eiköhän se sitten siinä ole. 

Olen tyytyväinen, enkä halua tämän muuttuvan. Mitään muuta en halua kuin tätä. 

Turhapuro

Repäisin sitä eilen minäkin kauppareissulla. Sijoitin rahojani kulttuuriin ja ostin Rismannista kaksi 1970-luvun Turhapuro-elokuvaa. Uuno Turhapuron, sen ihan ensimmäisen, sekä koulutusfilmin siitä miten saadaan rikas ja kaunis vaimo. Vajaa 7 euroa kappale. 

Katsottiin tänään. En ole nähnyt niitä vuosikymmeniin, erinomaisia olivat edelleen. Tykkäsin suuresti. Suosittelen kaikille. 

Vaimo ei suostunut katsomaan ollenkaan, tuntee jo Turhapuron. Tytär katsoi silmät pyöreinä, huusi kovalla äänellä kannustushuutoja aina kun Uunoa vedettiin turpaan, tai kuristettiin. Mitä se nyt sillä lailla?

Kaupoissa

Vaimolla oli pitkästä aikaa vapaa lauantai. Ei mitään velvollisuuksia.  Hän halusi heti pois täältä. Ajeltiin naapurikaupungissa. Käytiin joka ainoassa kaupassa mikä vaimon mieleen juohtui. Hän katseli ja osteli sydämensä kyllyydeltä. Minä ajoin autoa, työnsin kärrejä, kannoin tavaroita (etenkin isot saviruukut on pirun painavaa roinaa) ja odottelin milloin minkin hyllyn päässä. Rankka homma, mutta on aviomiehen se silloin tällöin tehtävä. Kaupoissa ei juuri ole penkkejäkään. Yritin olla aiheuttamatta kohtuutta enempää pahennusta. 

Mutta ihan mukava vaimon kanssa oli olla pitkästä aikaa kahdestaan reissussa, vaikka vain yhden päivän. Tien päällä paras, ja syömässä. 

Ilppikauppias

Kävi ilmalämpöpumppukauppias. Käveli tietä pitkin taloon ja tunki juttusille. Provikkapalkalla ilmeisesti, se panee yrittämään. Ilmeisen uusi alalla, ei tiennyt tekniikasta yhtään mitään, eikä yksiköiden sijoittelusta. Jätin ostamatta, mutta kiinnostuin uudestaan asiasta, ja olen katsellut pitkin verkkoa tietoa nykymalleista ja niiden ongelmista. Panen tänne jonkun linkin muistiin.

Pikaopas lämpöpumppuihin

Suomi 24

En tiedä. Kondenssivesien, eristysten, äänten ja sijoittelun kannalta ongelmallinen laite, voi säästää jonkun verran, mutta ei meidän talossa välttämättä niin paljon, polttopuun ollessa ilmaista. Siis pensaa menee moottorisahaan ja autolla kuskaukseen, mutta kuntoa tulee samalla, niin että sitä rahaa ei lasketa. Luultavasti sopii parhaiten taloon, missä on pelkkä öljy- tai suorasähkölämmitys, tai missä isäntä ei jaksa enää tehdä polttopuita. 

Painonpudotusta

Painoni putosi eilen yhdellä poskihampaalla. Ei montaa grammaa, mutta kuitenkin. Ien kipeytyi ensin hiljakseen viime päivinä, sitten pääkin kävi kipeäksi, ja syyksi löytyi kuollut ja ikenen sisältä haljennut hammas, joka oli alkanut mädätä. Ennen vanhaan ihmisiä kuoli nopeasti sellaisiin, tulehdus leviää äkkiä onteloita myöten aivoihin, jos huonosti sattuu. Ja kuolee niitä nykyäänkin. Joskus 20 vuotta sitten tunsin Etelä-Amerikassa miehen, jonka myöhemmin kuulin menneen 3 päivässä hengiltä mädänneen hampaan takia.

Hyvin vähän me yleensäkään tiedetään mitä meidän ruumiissamme tapahtuu, ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän sieltä saattaa löytyä äkillisiä yllätyksiä.

En ole kovin hyvä kestämään kipua, niin kuin miehet yleensäkin. Jomotusta kyllä kestää kohtuumäärin, mutta kivuliaiden toimenpiteiden kohteena oleminen on pelottavaa. Ja kyllä puudutuspiikin painuminen valmiiksi kipeään ja tulehtuneeseen lihaan on aika kivuliasta. Kun hampaasta saatiin toinenkin puolikas viimein irti, oli olo syvän rauhallinen ja tyytyväinen. Avustaja pyyhki veriroiskeet pois naamaltani.

Kauan sitten muistan armeijassa ollessani yhden rokotusjonon, missä kolme nuorta miestä peräkkäin juuri edelläni pyörtyi piikin tunkeuduttua perskannikkaan. Siellä piti olla lääkärin lisäksi kaksi kiinniottajaa hommissa. Minä sentään en pyörtynyt, ja jäljessäni tuleva jonokin pysyi aika pitkään pystyssä.

Kun tätä miettii, niin otan vastaan paljon valmiimmin kipua naiselta kuin mieheltä. En valita, enkä niin pelkääkään, otan vain vastaan sen mitä nainen sillä kertaa antaa. Käyn siksi yleensä aina naishammaslääkärillä. He vain eivät suostu repimään hampaita suusta, ainakaan poskihampaita, vaan se näkyy työnjaollisesti olevan isojen ukkojen hommia.

Joka tapauksessa elämä jatkuu, jomotus on jo pientä, ja olen tilanteeseen täysin tyytyväinen.

Kivihomma

Ladottiin betonikivet paikoilleen. Ne piti harjata fillerihiekasta puhtaiksi, ja joistakin hioa pois kalkkisaostumia, jotta ne sai mahtumaan takaisin. Tytär lähti nyt jo mielellään töihin, haukkui minut vaihteeksi siitä että olin ehtinyt aloittaa yksin ilman häntä. Latominen onkin mielenkiintoisempaa kuin purkaminen. Jätin laatat nyt hiukkasen korkeammalle kuin reunuskivet. Vähän varaa painua tulevina vuosina. Siellä reunassa sateen ja jäätymisen vaikutus on suurin.

En ole taas pitkiin kunnon töitä tehnyt, ja selkäni siitä sain kipeäksi. Tytär hieroi. Valitti hänkin selkäänsä töissä ollessaan, mutta nuorena ihmisenä palautuu nopeasti, eikä tiennyt illalla koko jutusta enää mitään.

Perhosten juottola

Ripustettiin pihan petäjään jokakesäinen perhosten juottoallas. Litra punkkua ja litra siirappia sotkettuna keskenään. Siellä on joskus ollut perhosia, mutta joskus viinit on juonut orava, joka umpikännissä on hyvin kesy eläin. Nyt sen valtasivat ampparit, joita on siinä mustanaan. Ei ne taida edes kantaa mitään pesäänsä, ryyppäävät vain, eivät lopeta edes sateella. Kuivaa siinä sinänsä on, tein joku vuosi sitten tyttären hajonneen pulkan pohjasta siihen katon.

Ei auta muu kuin antaa ampiaisten juoda viinit pois, ja palata asiaan myöhemmin uudestaan.

Betonikivihommia

Nosteltiin tyttären kanssa ylös reunimmaiset rivit talon ympärillä olevasta betonikiveyksestä. Ovat painuneet 1-3 cm alemmas kuin uloin kehä, joka on suoraan jyrätyn murskeen päällä, eikä painu. Lähempänä talon seinää on tyroksilevyt, joiden päältä kivet ei painu minnekään, mutta siinä välillä on vyöhyke pelkkää hiekkaa, jota ei koskaan pystynyt oikein jyräämään, joten siellä on vuosien kuluessa hiekka painunut kasaan, ja muurahaiset kaivaneet isoja kasoja hiekkaa kivien alta pois. Tänä kesänä kiveys korjataan. Sinne on myös paikoin päässyt kortetta kasvamaan, ja sitä ei saa häädettyä kuin muuttamalla maa emäksiseksi, joten myös kalkkia pannaan paikoitellen reilusti kivien alle.



Tytär ei työstä erityisen innostunut ole, enempi väittää koko ajan vastaan, niin kuin saa tehdäkin. Hän ei kuitenkaan edes oikein pane merkille, että on itse asiassa paljon paremmalla tuulella tehdessään päivisin jonkin verran töitä, verrattuna siihen että löhöilisi, lukisi ja napsuttaisi tietokoneella koko päivän. Jo vartin hikoiltuaan hän on hyvällä tuulella, vaikka jatkaisikin samalla valitustaan. Sen sävy kuitenkin muuttuu murrosikäisen murjotuksesta murrosikäisen kinasteluksi ja auktoriteetin kevyeksi haastamiseksi.

Tyttären kanssa minä ne kivet 9 vuotta sitten ensimmäisen kerran ladoinkin. Hän oli silloin 3-v, ja vietimme kesällä päivät kahdestaan. Hän jaksoi jo silloin kantaa yhden betonitiilin vähän matkaa, hakkasi niitä paikoilleen minun isolla kumivasarallani, tai omalla pienellä teräsvasarallaan, ja leikki hiekassa. Leipoi isoja määriä hiekkakakkuja, joita koristeli heinillä, havunneulasilla ja kävyillä, ja kantoi minulle syötäväksi. Juomaksi oli minulle kuravettä. Minä kaiken asianmukaisesti hotkaisin ja kaadoin selkäni taakse. Toki me välillä luettiin kirjaa, syötiin, nukuttiin päiväunia, leikittiin legoilla yms, mutta päivät pitkät oltiin kuitenkin pihassa kivihommissa. Sellaisissa hommissa hyvin opittiin tuntemaan toisemme.

Pappina

Käytiin eilen häissä. Vihin sen parin, molemmat meidän tiedekunnassa opiskelleita ihmisiä. Mielenkiintoista, miten tällainen vanhempi henkilö alkaa nuorista ihmisistä tuntua vaikka nyt sitten sopivaksi papiksi. Ehkä se gradun ohjaus vähän sellaista hommaa onkin. Initiaatioriittejä molemmat.



Kukat kuskattiin sinne meidän kukkamaista, niillä sai koristella kaikki performanssissa esiintyvät, heitellä kourallisittain häävieraiden päälle, ja jäi niitä ylikin paljon. Muutamasta kymmenestä neliömetristä kukkia on jotain hyötyäkin. Harjaneilikka morsiamen tukassa on ihan nättiä.

Vihkitoimitus piti tehdä suomeksi ja englanniksi. Katselin amerikkalaisia vihkokaavoja verkosta, mutta oli ne niin imeliä, etten pystynyt niitä millään itseeni sovittamaan. Niissä puhuttiin vihkiparin tunteistakin, mikä tietysti on valehtelua; ei vihkijä sellaista pysty oikeasti tietämään. Pidän suomalaisesta siviilivihkikaavasta; erityisesti sen pessimismistä, koska siinä muistutetaan myös vastoinkäymisistä, sekä aviopuolisoiden yhdenvertaisuuden eksplisiittisestä toteamisesta. Niinpä käänsin vain suomalaisen vihkikaavan englanniksi, ja tein riittiin tällaisen käsikirjoituksen:

Yn ja Xn vihkiminen 18.7.2009

Hyvät läsnäolijat. Olemme kokoontuneet tänne Yn ja Xn hääseremoniaa varten. Laillinen vihkiminen on toimitettu eilen NN:n maistraatissa, mutta tänään suoritamme seremonian juhlallisemmin sukulaisten ja ystävien muodostaman suuremman todistajajoukon edessä. Minä en ole pappi, vaan Xn opettaja, ja tunnen myös Yn entuudestaan monen vuoden ajalta. Olen vihkijänä heidän pyytämänään, vanhemman akateemikon ja ystävän ominaisuudessa. Viemme tämän siviilivihkiseremonian lävitse sekä suomeksi että englanniksi.

Dear participants. We have gathered here to the ceremony that will unite Y and X in marriage. The legal ceremony was performed yesterday in NN Municipal Registry Office. Today we shall perform the ceremony in a more festive way in front of relatives and friends. I am not a priest, but X’s teacher, and I have also known Y for many years. I serve as the Officiant after their request, as an older academician and friend.

Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

The purpose of marriage is to start a family for the best of its members and for the preservation of society. Marriage is meant to be permanent, so that family members together can create a happy home.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä YY: Tahdotteko ottaa tämän XXn aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

Tahdon.

In front of these witnesses, I ask you now, YY: Do you want to take this XX as your wife to love her during good times, but also during misfortunes?

I will.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä XX: Tahdotteko ottaa tämän YYn aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

Tahdon.

In front of these witnesses, I ask you now, XX: Do you want to take this YY as your husband to love him during good times, but also during misfortunes?

I will.

Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen totean Teidät aviopuolisoiksi.
As you both have answered in the affirmative, I pronounce that you are Husband and Wife.

X, ota liittonne merkiksi sormus mieheltäsi.
X, receive the ring from your husband as a symbol of your union.

Y, ota liittonne merkiksi sormus vaimoltasi.
Y, receive the ring from your wife as a symbol of your union.

Pari sanaa puolin ja toisin.

Teidät on nyt vihitty avioliittoon myös näiden todistajien läsnäollessa. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

You have now been united in marriage also in front of these witnesses. As spouses, you are equal. In your marriage, love each other, trust each other, and work together for the best of your family.

Pussaus.

Onneksi olkoon. 恭喜 gōngxi.

Luulen sen menneen ihan hyvin. Naiset itkivät, mikä on onnistuneen seremonian varma merkki. Ilma oli niin hyvä, että pidettiin koko seremonia talon pihassa nurmikolla.  

Tytär soitti sähköpianolla komeasti いつでも何度でも, eli kaunottaren ja komean lohikäärmeen rakkaustarinan。Oli kalpea jännityksestä ennen sitä, mutta tyytyväinen sen jälkeen. Morsian ammensi hänelle ja minulla vahingossa boolia viinamaljasta. Tytär joi koko mukin tyhjäksi. Koska siinä oli kaikenlaista hedelmää seassa, hän luuli pienen kitkeryyden kuuluvan asiaan. Kovin vahvaa se ei ollut, huomasin kun join omasta mukistani. Tytär oli sitten ensimmäistä kertaa elämässään humalassa, kävi oikein riehakkaaksi tunniksi pariksi. Oikein hyvä. Itsekin olin suunnilleen hänen iässään ensimmäisen kerran päissäni, isä antoi siideriä joissakin juhlissa. Minusta ensimmäinen pieni humala on paras kokea juuri tällaisissa tilanteissa. Ei minusta ainakaan juoppoa tullut. Myöhemmin illalla koski tyttärellä jo vähän päähän, annoin pillerin. Niin on sitten ensimmäinen rapulakin koettu, ja nähty että viinasta voi tulla sellaistakin. 

Jotkut valittaa suomalaisista hääruuista. Tuolla ei ollut mitään valittamista. Päivällinen oli tavallinen hyvä suomalainen; savusiikaa, perunoita ja leipää. Iltapäivällä oli boolin kanssa hedelmiä ja juustonpalasia, lapsille karkkejakin - joita minäkin kävin hakemassa. Illallinen oli heinävintillä ja alkoi kiinalaisella napsilla, jota minä otin vain pari milliä, ja sen jälkeen oli tuhottomasti kiinalaista ruokaa, jota syötiin niin paljon kuin jaksettiin. Morsiamen perhe sitä oli tehnyt. Lopuksi täytekakkua. 

Oikein hienot ja mukavat häät. Ajelin kotiin pari tuntia valoisassa yössä, tytär nukkui vieressä niin kuin pienenäkin. 

Kotona join lasillisen kiinalaista viinaa. Häävieraat oli muut melkein kaikki jäämässä sinne yöksi, ja olivat juoneet hiljakseen koko iltapäivän, tulematta kuitenkaan kukaan millään tavalla känniin. Niin kuin nyt suomalaiset yleensä osaa juoda. 

Kiinalainen viina on hyvää. Se ikään kuin kipinöi suussa. 

Kukkia

Kukkia on taas niin perkeleesti, piha täynnä. Mukavaahan se on.

Vaikka tässä on kaikenlaista pientä näprätty ja nukuttu päiväunia, niin olen minä saanut kasaan kaksi lukua kirjaankin. Siitä se.

Murkkuja

Käytiin tyttären kanssa kaupasta Baitionia ja Raidia. Kahdenlaista siltä varalta että ainakin toinen toimisi. Se reilu 10v mikä tässä on asuttu en ole murkkuja tappanut, mutta niiden määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja tänä kesänä niitä tuntuu olevan joka paikassa. Ensimmäistä kertaa ovat tulleet sisäänkin. Tytär vihaa niitä.

Eli käytiin myrkkyä ja leviteltiin pitkin talon ja liiterin seinustoja, kukkamaihin ja nurmikolle, mansikkamaahan. Niitä on tosiaan nyt joka paikassa, ja kun tontilla on kiveystä paljon, niin ei niitä siellä alla mikään uhanne. Jospa se määrä siitä vähenisi. Hyötyeläimiähän ne sinänsä ovat, ja on niillä periaatteessa elämän oikeus siinä missä minullakin, mutta liika on liikaa.

Vaimo sanoo että tyttären luonne on 95% minulta ja 5% häneltä. Voi olla.

Iiro Rantalan porukan vierailusta näyttää olleen hyötyä. Olen yrittänyt houkutella tytärtä soittamaan häissä pianoa, ja maanantaisen konsertin jälkeen hän on alkanut viimein myöntyä ja harjoitella. Ongelmana minusta on, että hänellä on vanhan kansan klassisen pianomusiikin opettaja, joka opettaa korjaamalla virheitä koko ajan tyttären soittaessa. Ei mikään paha nainen, ajaa kesät talvet Siperian huskyillä pitkin teitä ja peltoja, joko kärrillä tai reellä. Kehuukin tytärtä kyllä välillä, mutta joka tapauksessa virheet ovat huomion keskipisteessä koko ajan. Sellaisella ei saa oikein aikaan rohkeaa esiintyvää taiteilijaa. Uusi Trio näytti toisenlaisen esiintymisen mallia. Siitä vaan soittamaan. Totta kai oikein hyvin, ja siellä takana on tietysti paljon veivaamista, mutta joka tapauksessa soittamaan. Eli hyvän reissun tekivät.

Räksäverkko

Rakensin tyttären kanssa liiterin vintillä olleista laudanpätkistä telineen räksäverkkoa varten. Tavallisia 4" vajaakanttilautoja, jotka sahasin halki, niin että puutavara riitti paremmin, eikä tarvinnut käydä ostamassa lisää. Verkkohan ei paina mitään, eikä tellingin päällä tarvitse itse kiipeillä. Reivoilla sen saa täysin tukevaksi joka suuntaan. Korkeutta sillä on 1500mm, eli tytär ja vaimo mahtuvat kohtuullisen hyvin seisomaan sisällä suorina pää verkossa kiinni, paitsi kannatinrimojen kohdilla. Minäkin pystyn liikkumaan siellä varsin helposti, vaikka kumarassa tietysti.


Päälle viriteltiin tiukkaan 8x22 m verkko. Ei se viljelijälaatua ole, sellaista pitäisi tilata kerralla jotain 500 m2, mutta näkyy tuolla pärjäävän. Kimalainen menee siitä läpi ongelmitta. Yhtään räksää ei ole tarvinnut tänä kesänä irroitella verkosta. Eivät pääse mansikoita lähellekään, eivätkä tartu kireään verkkoon. Eipä niitä juuri ole sitten edes pihassa näkynytkään. Talitintti kyttää rakennelman laelta kasvimaan ötököitä ja kantaa niitä pesäänsä, joka on autokatoksessa pöntössä. Kiinni ei ole jäänyt sekään yhtään kertaa. Koko höskä on kiinni ruuveilla ja on nopea purkaa parin viikon päästä.

Etualalla on toinen verkko, hyvin tiheä. Sen alla on japanilaisia 大根 daikoneita eli isojuuria. Retikoiksi niitä kai Suomessa sanotaan, mutta en tykkää siitä nimestä. Etikka on siitä mausta kaukana. Parhaat kasvaa täällä 30cm mittaisiksi ja lapsen käsivarren paksuisiksi. Yleensä ovat kuitenkin pienempiä ja laihempia. Hyviä silti. Mutta ilman ötökkäverkkoa niistä ei saa syötäviä. Kaalikärpäsen toukka syö ne täyteen pieniä reikiä ja sotkee ne paskallaan. Daikonit on ennen kaikkea vaimoa varten. Sen suu kestää syödä niitä paljaaltaan vaikka kokonaisen juuren kerralla, eikä se mistään muusta vihanneksestä tykkää niin paljon kuin niistä. Tytär ja minä tyydytään vähempään.

Sähkökaapin ovet

Asensin viimein sähkökaappiin ovet. Onpahan nekin nyt paikallaan, ja eteinen sen verran siistimpi. Ovet on paikallisesta ovitehtaasta, valmiiksi saranoituja. Sähkötaulun jäähdytysrivoille on riittävästi tilaa, ja jäähtymistä ovien ei pitäisi haitata yhtään, tilaa on riittävästi niin niiden ala- kuin yläpuolellakin ilman kiertoa varten.



Jotta oviaukko tulisi oikean levyiseksi, piti huonetta vähän kaventaa siltä kohtaa. Tein pienen seinänpätkän, jonka päällystin leppälaudoilla. Tavallista harmaaleppää. Ne on mökin lepistä, kaatelin niitä joku vuosi sitten polttopuiksi ja teetin parhaimmista lautoja. En viitsinyt käyttää niitä höyläämössä oikeiksi paneleiksi, vaan höyläsin itse ja ajoin jyrsimellä reunoihin pienet koristeurat, lakkaa päälle vanhan purkin pohjasta. Tuli sekin purkki käytettyä loppuun. Noin pienet laudanpätkät siitä tuskin vääntyvät tai pullistelevat, vaikka eivät olekaan toisissaan kiinni panelilautojen tapaan. Ruuveilla ne näkyvästi kiinnitin. Pidän rakenteista jotka voi kätevästi purkaa. Mietin siihen hyllykön tekoakin, mutta ei siitä oikein kunnollisia olisi saanut. Koolingit vie oman tilansa, eikä hyllyille olisi jäänyt oikein mitään.


Tykkään lepästä. Se on kaunista pehmeää puuta, jota on helppo työstää, ja joka siitä nätisti hiljalleen tummuu. Eikä sitä ole joka talossa.

Iiro Rantala New Trio

Iiro Rantala New Trio kävi taunissa. Niin pieni konsertti, ettei se näy edes heidän keikkakalenterissaan. Mutta oli hyvä. Heitä ei salin pienuus haitannut. Tytär nauroi ensimmäisen 10 minuuttia ja monta kertaa myöhemminkin. Osasivat erinomaisesti myös soittaa. Iiro Rantalaa olen kuullut aiemminkin, näitä muita en, mutta kuulinpahan nyt. Tässä Shit Catapult



Tässä toinen: Pekka Pohjola.

Tytär saattoi hyvin sanoa, ettei ollut koskaan ennen kuullut sellaista musiikkia.

Miehillä on se helppous elämässään, ettei tarvitse näyttää kauniilta. Kunhan vain osaa tehdä jotain hyvin.

Lin Biaon soturi

Nytkin kävi mielenkiintoisia vieraita. 林彪 Lin Biaon entinen soturi perheineen. Ensimmäistä kertaa elämässään Kiinan ulkopuolella. Köyhän perheen poika, syntynyt juuri Kiinan sisällissodan lopussa. Pääsi uudessa Kiinassa kouluun, sieltä meni armeijaan, missä kouluttautui ensin kuorma-autokuskiksi ja sitten hyökkäysvaunukuskiksi. Kuului Lin Biaon joukkoihin. 1969 kun Kiinan ja Neuvostoliiton välille syttyi sota Ussuri-joella Aarresaaren (珍寶島 Zhēnbǎo dǎo/остров Даманский) hallinnasta, lähetettiin hänetkin sinne taistelemaan. Muistan minäkin pikkupoikana nähneeni lehdissä kuvia jomman kumman puolen tapetuista ja poltetuista sotilaista. Mutta vieraani säilyi hengissä, koska taistelut loppuivat juuri kun hänen joukko-osastonsa ehti paikalle.

1971, sen jälkeen kun Lin Biao yritti/ei yrittänyt kaapata valtaa Mao Zedongilta, joka sitten puolestaan tapatti/ei tapattanut Liniä, Linin sotilaat puhdistettiin Kiinan kansanarmeijasta. Vieraani tapauksessa ei mitenkään raa'asti; hän oli siinä vaiheessa vain jonkun kapteenin autonkuljettaja, ja liian alhaalla komentorakenteessa ollakseen millään tavalla vastuussa mistään tai vaaraksi. Sai vain lopputilin armeijasta ja kehotuksen etsiä töitä jostain. Löysi niitä ennen pitkää yhdestä yliopistosta, missä tarvittiin autonkuljettaja-vahtimestaria. Löysi saman yliopiston sairaalasta sairaanhoitajan vaimokseen, ja teki hänen kanssaan kaksi tytärtä, juuri ennen kuin yhden lapsen politiikka astui voimaan. Jää ensi vuoden jälkeen jo eläkkeelle.

Suomeen hän tuli sen takia, että toinen näistä tyttäristä on oppilaani, joka viimein sai gradunsa valmiiksi, ja menee viikon päästä naimisiin suomalaisen nuoren miehen kanssa. Sekin on oma tarinansa, johon liittyy vuosien takainen Valmetin paperikoneiden kaupparatsun perheen asuminen Kiinassa, joka johti kahden nuoren ihmisen tapaamiseen. Minut on pyydetty papiksi häihin; ei siksi että teologi olisin, vaan muuten vain professorina ja molemmat tuntevana sopiva viemään vihkikaavan seremoniallisesti lävitse. Kumpikaan heistä ei mihinkään kirkkoon kuulu. En ole ennen sellaista performanssia lävitse vienytkään, mutta eiköhän siitä selvitä.

Niinpä isä ja äiti olivat ensimmäistä kertaa Kiinan ulkopuolella, ja pärjäsivät ihan hyvin. Molemmat tytöt ja sulhanen tietysti opastivat ja tulkkasivat. Koska kellään ei ole paljoa rahaa, eikä sitä kannata tuhlata, Suomen katseleminen turistina tehdään kulkemalla sulhasen isän autolla tuttujen perheiden luona, niin ei tarvitse maksaa hotelleista, ja sillä tavalla he meidänkin luonamme kaksi päivää ja yhden yön olivat.

Pystyivät syömään kohtuuhyvin suomalaista ruokaa, paitsi että maustesilli ei mennyt millään, ei edes lautaselle asti. Äiti ei pystynyt menemään alasti saunaan minun perheeni naisten kanssa, mutta onnistui sentään omien tyttäriensä kanssa. Kiinassa ei aikuiset näyttäydy toisilleen alastomina, edes oman perheen sisällä, ja vielä vähemmän vieraiden kanssa. Mutta isä pokkana kävi saunassa kunnolla minun ja sulhasen kanssa, löi reilusti löylyäkin, kun kauhan hänelle annoin. Siinäpähän näkevät maailmaa ja oppivat sen outoja tapoja.

Ja minä näin taas kerran konkreettisesti miten rajusti maailma koko ajan muuttuu. Mieluisia vieraita nämäkin.

Jos tätäkään milloinkaan kukaan lukee, niin suosittelen hänelle pienen Hans Roslingin videon katsomista: Chimpanzees Know Better.

Veljentyttären tyttäret oli käymässä, 5 ja 8 v. Panin ne töihin; töitä varten lapset kai on olemassa. Imuroimaan, perunoita pesemään ja pahvilaatikoita särkemään. Vein jäteasemalle ison kasan kaikenlaista rojua vanhoista tietokoneista vanhoihin pahvilaatikoihin, mitä on nurkissa pyörinyt. Käytin pikkutyttöjä kyllä uimassa ja ammeessa, syötin mehujäitä ja suolapähkinöitä. En pelkästään töitä teettänyt. Suurimmaksi osaksi aikaa ne leikkivät oman tyttäreni kanssa, ei minun tarvinnut olla kuin seremoniamestarina ja joskus erotuomarina.

Kyllä 12-vuotias järkevä ja kaikenlaiseen tottunut tytär on paljon helpompi kuin kaksi pientä hyvin tiukasti äitinsä siipien suojassa kasvanutta lasta. Mutta siinäpähän vähän maailmanpiiriään avarsivat. Jo ne oppivat tykkäämään pippurista ja currystäkin paistetuissa munissa.

Elizabeth Wongistakaan en koskaan ehtinyt kirjoittaa.



Tapaus pysähdytti silti.

Keväällä kävin jonkun kerran töiden jälkeen Kalevankankaan hautausmaalla kävelemässä. Soittaja-Leskisen haudalla kävin joka kerta. Oli tieteellinen idolini ja esikuvani. Viisi vuotta minua vanhempi. Saa nähdä pääsenkö hänen ikäänsä. Elämän urat on vaihtelevia, ei mitään suoria valtaojia. Hautakivet on hyvät, kuka sitten lie suunnitellutkaan. On murtopintaa, taltan jälkeä ja pehmeäksi hiottua kiveä.



Kuvaa ottaessani silloin joskus pyhä tarkoitus oli panna se tänne, mutta ei silloin mitään jaksanut.

Viikonloppu syötiin indonesialaisia chiliruokia, oli sieltä käymässä ruuanlaitosta tykkäävä vieras. Maanantai norjalaista sissimuonaa, mitä yhdessä sotaharjoituksessa käyneeltä tutulta saatiin. Pusseihin kuumaa vettä ja lusikalla naamaan. Tämä päivä kuopiolaista muikkukukkoa. Minä ja tytär pärjätään melkein millä ihmisruualla tahansa. Vietetään edelleen rauhallisia kesäpäiviä kahdestaan.

Vaimo tulee illalla myöhään töistä rättiväsyneenä ja lähtee aamulla aikaisin, useimmat lauantait mukaan luettuina. Kesälomat pyörii muilla, hän jo piti omaansa sen minkä pystyi. Yritetään tyttären kanssa pitää se, että hänellä ei kotona olisi töitä.

Kyllä minulle koti-isän hommat kelpaisivat. Tätäkin osaan.

Luin tänään 20 sivua väitöskirjan käsikirjoitusta - hyvää sellaista - ja sammahdin saman tien. En päässyt edes johdannon loppuun. Nukuin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tyttären kanssa kaupungilla ruokaa hakemassa ja vaihtamassa shekkejä rahaksi. Tytär sai 25 euroa stipendinä hyvin menneistä opiskeluista, ja minä 50 puntaa toistakymmentä vuotta sitten julkaistujen kirjojen myyntipalkkioita. Ei paljoa, eikä myynti ole koskaan ollut isoa, mutta vuodesta toiseen menee hiljalleen. Illalla kävin tyttären kanssa naapurikunnassa kesäteatterissa. Siellä pysyin hyvin hereillä.

Tällainen työtahti pitäisi olla talvellakin. Aina pitäisi päästä nukkumaan kun nukuttaa.

Parsojen koulutus

Luin puolitoista gradun kässäriä. Alkaa taas tuntua siltä, että jotain mielellään tekisi.

Annettiin tyttären kanssa tukiopetusta eilen koulutetuille parsoille. Venähtivät sisällä taimiastiassa niin pitkiksi, etteivät oikein pysy pystyssä. Tuettiin ne tikuilla ja niinellä pystyyn. Tein viime syksynä parin lapion syvyisen parsamaan, jonka täytin kompostilla, karkealla hiekalla ja mullalla. Kasvatan siinä tänä kesänä mustajuuria ja sipuleita, jokunen auringonkukkakin näkyy olevan lintujen talvella kylvämänä. Ensi keväänä pistän siihen parsat, ja syömään päästään toivottavasti tyttären ylioppilasjuhliin. Se on suunnitelma. Kuuden vuoden päähän.

Vaihdoin kesärenkaat vaimon ja tyttären polkupyöriin. Vähän myöhään, mutta vielä nolompaa olisi ollut tehdä se heinäkuun lopussa. Muuten olen viime päivät nukuskellut päivin ja öin, istuttanut jonkun puun ja kukan, kitkenyt toisia, käynyt tyttären kanssa sirkuksessa. Kouluttanut parsan taimia isompiin ruukkuihin. Syönyt urakalla retiisejä, joita tuli aika paljon. Juonut iltaisin paraguaylaista cañaa ja polttanut sikareita. Huippututkimusta ei ole tullut tehtyä, mutta mukavaa on ollut.

Tyttären kanssa päivät kahdestaan kotona, kummallakaan ei ole enää erityistä vuorokausirytmiä. Vaimo vain lähtee aina aamuisin aikaisin töihin. Tyttären kanssa yleensä lueskellaan samaan aikaan eri kirjoja, käytetään eri tietokoneita samaan aikaan, tehdään ruokaa porukalla ja syödään, tehdään puutarhahommia yhdessä. Renkaan vaihtamisenkin tänään opetin, vaikkei sen käsivoimat vielä riitä päällysrenkaiden paikalleen vääntämiseen. Siitä ne kasvaa.

Toyota Prius

Ostin maaliskuun lopulla Toyotan Riuskin, ja olen ajanut sillä kuukausittain n. 5000 km. Sitä antaa kepeästi joskus kaikenlaisia lupauksia, ja ne tulevat aikanaan lunastukseen, ja niin vietin loppukevään tien päällä. En aio enää ajaa tuota tahtia, mutta tulipahan tuokin aika nähtyä.

Tässä se hymyilee uutena ensimmäisen vahauksensa päälle vienoa jenihymyä isosiskonsa vierellä.



Koska auto herättää erittäin suuria intohimoja, kohtuullisia puolesta ja kohtuuttomia vastaan, panen tähän muistiin omat kokemukseni.

Olen tyypillinen Riuskin ostaja, yli 50-vuotias mies, joka on jo maksanut talolainansa. Samalla se on ensimmäinen uusi auto, jonka olen ostanut. Tähän asti olen aina ajanut vanhoilla romuilla, joista en ole yhtään kulkevassa kunnossa myynyt, vaan vasta sitten kun ne ovat levähtäneet tielle, eivätkä enää ole kelvanneet kuin romuksi. Eli ekologisuutta on elinkierron muodossa harrastettu ennenkin.

Vaimo taas ei ole ikinä ostanut kuin uusia autoja. Hän ei jostain syystä luota vanhoihin romuihin. Niinpä edellinen auto, jolla ajelin, oli Toyota Avensis farmari vuosimallia 2007. Se on hyvä auto, vahva, nopea ja luotettava, käsivaihteinen. Bensaa se vie minun käytössäni 7.2 litraa satasella keskimäärin. Vaimolla melkein litran enemmän. Hän polkee reippaammin sekä kaasua että jarrua, eikä liikoja ennakoi tilanteita.

Riuski tuntui Aveen verrattuna alussa tivoliautolta, koska siinä ei ole vaihteita ollenkaan, paitsi eteen ja taakse. No, on siinä vapaakin, mutta sitä tulee harvoin käytettyä. Ei tarvitse kuin panna se napista käyntiin, vaihde eteenpäin ja painaa hissukseen kaasua. Tietokone ja planeettapyörästö hoitavat portaattomasti liikkumisen eri nopeuksissa. Vasenta jalkaa ei tarvitse mihinkään, eikä oikealla kädellä tee ohjaamisen lisäksi paljon muuta kuin pitelee vissypulloa juotaessa. Käsikaasu, elikkä vakionopeudensäädin, pitää vauhdin tasaisena kohtuullisen tasaisilla tai loivan mäkisillä teillä. Niinpä sellaisilla voi hyvin heittää kengät pois ja istua tuolilla jalat ristissä, mikä on ihmiselle luonnollisin ja paras tapa. Ei ihmisen jalkoja ole rakennettu sijoitettavaksi kolmeen 90 asteen kulmaan aamusta iltaan. Minä saan sellaisesta selkäni kipeäksi. Hätäjarrutusta istumatapani hidastaa n. 1s verran, mutta hidastakoon.

Paljonko Riuski vie pensaa? Näkyy vaihtelevan paljon ilman ja moottorin lämpötilan suhteen; moottorin lämpiäminen ja akun täyttyminen vie 20-30 km ajoa, riippuen ilman lämpötilasta. Se on yhdistelmä kaupunkiautoa ja maantieautoa. Kääntyy hyvin ketterästä kuten kaupunkiauto, mutta varsinainen polttoaineen säästö kuitenkin tulee esiin vasta pidemmässä maantieajossa. Kauppareissu, jossa on useampia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, helposti vie 7 l/100km. Se on kuitenkin 1350 kg painoinen, mikä tuollaisessa ajossa tuntuu hyvin. Pidempi kaupunkiajaminen, tilanteesta riippuen, ja moottorin lämmittyä, vie n. 5 l/100km. 

Se on nopea jos tarvitaan, rekan ohitse pääsee ripeästi. Ohjattavuus on kiikkerämpi kuin Avessa, alussa pyrin aina kääntämään liikaa nopeissa tilanteissa, niin että rekan takaa vastaantulijan kaistalle lähteminen tahtoi olla heijaamista, mutta rattiin tottuu nopeasti. On hyvä myös että sillä voi hitaassa vauhdissa ajaa pelkällä sähkömoottorilla. Esimerkiksi Tampereella Tullintorin alakerran parkkihallissa, etenkin jos ajaa peräsokkeloihin asti, se on ihanteellinen. Ei pidä meteliä eikä tee pakokaasuja.

Maantiellä, lämpimällä moottorilla, kuivalla tiellä sisään ajetuilla kesärenkailla kulutus riippuu paljolti vauhdista:

140 km/h : 7.5 l/100km
120 km/h : 6
110 km/h : 5.5
100 km/h : 5
90 km/h : 4.5
80 km/h : 4

Luvut ovat mittareista suoraan; nopeusmittarin heitto 100 km/h vauhdissa näyttää olevan n. 5, vähemmän nopeuden laskiessa. Ja kulutusluvut samoin ovat mittarista; en ole jaksanut ryhtyä laskeskelemaan bensalitroja ja kilometrejä laskimen avulla, vaikka tietysti pitäisi, jos tarkka haluaisi olla. Mutta jääköön se insinööreille. Tiestö on täkäläistä mäkimaastoa, jossa on koko ajan nousua tai laskua; tasaista ei löydy kummoisia pätkiä. Normaalit työreissut kylmällä koneella kahdesti kolmesti käynnistäen ja kaikenlaiset maastot ajaen kulutus on yleensä välillä 4.8-5.2. Siihen mahtuu sekä nopeita että hitaita taipaleita. Ensimmäisen Nissan Sunini kanssa minulla oli kynä, paperia ja taskulaskin, jolla kulutusta laskeskelin. Sillä oli aika lailla samanlaista, sikäli kuin muistan, mutta oli se puolta kevyempi autokin. Talvella ja huonolla kelillä noihin lukuihin saa panna lisää 0.2-0.5 l/100km. Vaihteluväli minulla on 4.5-5.8, johtuen jossain määrin tiestä ja muusta liikenteestä, mutta ennen kaikkea kuskin mielentilasta.

Ajan Riuskilla joka tapauksessa selvästi hitaammin kuin Avella tein. Siinä on niin hyvä kulutuksen näyttö, että sen kanssa tulee mittariahneeksi. Tekee mieli kokeilla paljollako tällä kertaa pääsee. Hyvin mäkisillä teillä halvinta on ajaa jalkakaasulla antaen vauhdin pudota ylämäissä, mutta loivemmilla teillä halvinta on ajaa käsikaasulla. Tietokone käyttää sähköä parhaiten hyväksi yhdessä käsikaasun kanssa.

Sen mainostettu yhdistetty kulutus on 4.3, johon kyllä pääsee ajamalla 80:ä ja alun vielä hiljemmin. Muuten kuluu enemmän. Olen tehnyt yhden 40 km testireissun maantiellä kulutuksella 3.9, mutta siinä ajettiin hiljaa ja käytettiin akku tyhjäksi.

Piti ottaa selvää miten noita virallisia kulutuslukuja oikein mitataan. Toiminnan takana on EEC:n vuoden 1980 direktiivi 80/1268/ETY sekä sen tarkennus 2004/3/EY. Niissä annetaan mahdollisuus tehdä testit tien päällä, mutta käytännössä testit kaikki tehdään nykyään dynamometrillä, eli auton vetävät pyörät ajetaan rullien päälle. Niihin asetetaan valmistajan ilmoituksen mukaisesti vastusta ilmanvastuksen, renkaiden vierintäkitkan, ja auton sisäisen kitkan mukaisesti. Ja valmistaja nämä testit usein itse tekeekin, tosin oletettavasti tarkkaan sääntökirjan mukaisesti. Ne tehdään yhdellä autolla, joka oletettavasti on satunnaisesti valittu, mutta joka joka tapauksessa saa edustaa koko automallia. Kaikki tehdään sisällä hallissa lämpimässä ilmassa, 20-30 astetta. Esimerkiksi Riuski varmasti hyötyy siitä, että ajoviima ei jäähdytä moottoria, vaan se lämpiää nopeasti säästölämpötilaan. Auton pitää olla sisäänajettu, vähintään 3000 km. 

Harjaantunut testikuski sitten istuu sisään autoon, vääntää kaikki ylimääräiset laitteet kuten stereot tai lämmittimen/kylmettimen pois päältä, pistää vaihteen kohdalleen ja alkaa kaasutella. Kaupunkiajotesti lähtee liikkeelle kylmällä moottorilla. Siinä 195 s eli  3 min 15 s aikana ajetaan 4 km kiihdyttäen, hidastaen ja pysähtyen kolmeen kertaan. Huippunopeus on 50 km/h, mutta keskinopeus 19 km/h. Tästä ei kuitenkaan saa vielä testitulosta, vaan koko homma tehdään vielä kolmeen kertaan peräkkäin, mistä sitten otetaan keskiarvo, eli sen kylmän moottorin kylmyys ei kovin suurella prosentilla lopputuloksessa näy.

Kun moottori näissä testeissä on lämmennyt kunnolla, ajetaan maatietesti. Siinä pyöritetään rullia 400 s eli vajaan 7 min aikana 7 km matka. Se on 4 kiihdytystä, joiden välillä on 1 pieni hidastus sekä 5 periodia tasaista ajoa, lopussa pitkä hidastus. Huippunopeudessa 120 km/h ei ajella pitkään, ja keskivauhti testissä on 63 km/h.  

Näite testejä pitää tehdä niin pitkään, että kaikki sattuu kohdalleen toimenpiteiden, ajan ja matkan suhteen. Ja kuskin on oltava hyvin harjaantunut ammattilainen, jolle testin johtaja vielä huudellee vierestä ohjeita. Autovalmistajat voivat tietysti tehdä testejä viikkoja tai kuukausia eri autoyksilöillä ja eri testiajajilla, kunhan sieltä vain joku täydellinen raportoidaan EU:lle. Suhtauduin asiaan sääntöjä lukiessani ensin silmät pyöreinä epäillen koko touhua huijaukseksi, mutta olen tottunut nyt asiaan, ja eiköhän noista suuntaa antavia lukuja saada. 

Yllättävintä oli alhainen keskinopeus. Noilla nopeuksilla niin Riuski kuin mikä tahansa muukin auto pääsee useimmissa olosuhteissa myös maantiellä valmistajan ilmoittamiin EU-hyväksyttyihin kulutus- ja päästölukemiin. Ei se sen ihmeellisempää ole. On ihmisten omaa syytä, jos he ajelevat normaaliajossaan paljon kovempaa kuin testeissä tehdään. Hyvä kun tämänkin tiedän, ei tarvitse enää ihmetellä. Tieto joskus vähentääkin tuskaa. 

Teillä on ollut mielenkiintoista ajaa 80-90 km tuntinopeuksia. Siellä on väkeä, jonka olemassaolosta en ole ennen tiennytkään. Ihmisiä, jotka eivät uskalla ohittaa, syystä tai toisesta. Ne nuuskii persettä pitkät matkat, ajavat ilmiselvän kireinä ja hermostuneesti, mutta eivät mene ohi millään edes pitkillä tyhjillä suorilla vaikka niille merkkiä vinkkaa. En ymmärrä niitä ihmisiä. Minä olen tottunut menemään kohteliaasti ohi, jos eteen tulee itseäni selvästi hitaampi auto. Hyvässä paikassa ohi, paluu oikealle kaistalle riittävän kaukana, niin että rapa ei roisku hänen päälleen. Hän ajaa niin kuin haluaa, minä ajan niin kuin haluan. Wir beide sind glückliche.

Pensan säästöt verrattuna siihen että olisin ajanut saman 10 000 km matkan Avella ovat

2 l x 10 000/100 x 1.30 e/l = 260e, eli jos ajan tänä vuonna 30 000 km, säästöä tulee pensasta n. 750 e. Ei se nyt niin kamalasti ole auton hintaan verraten, 35.500 e. Paremmin säästää, jos ei aja ollenkaan, mutta se ei tässä asuinpaikassa ja tässä työssä ole mahdollista. 200 l on kuitenkin kohtalainen määrä vähemmän myrkkyä ilmassa, mutta ei nyt niin kovin paljoa kuitenkaan.

Yhden kolhun olen autoon saanut jo tehtyä. Maaliskuussa melkein heti sen ostettuani Turussa hotelli Centron pihassa peruutin jonkinlaiseen matalaan betonivalliin. Auton takaosassa oli senttinen rapakerros suolatuilta teiltä, maassa tuore lumikerros, ja kello lähellä puoltayötä. En nähnyt minne peruutin, ja veistin vasemmasta takakulmasta viirun maalia irti. Maalasin ja lakkasin sen kotiin päästyäni autotallissa. Ei ole alkuperäisen näköinen, mutta eiköhän se ole vain auton ja kuskin parhaaksi, että pieni ruhje on. Ei tarvitse enää huolehtia sen ensimmäisen tulemisesta.

Mitäs muuta siinä autossa on? Sisäänkäynti, lukitseminen ja käynnistys avain taskussa. Kamera takana, mikä helpottaa kaupunkipysäköintiä. Tosin jos katsoo pelkkää kameraa, parkkeeraa autonsa helposti vinoon. Kiinteä navigaattori, jota ei voi varastaa, ja joka on kätevä oudoissa kaupungeissa. Ei starttimoottoria, joten sitä ei saa käyntiin, vaikka murtautuisi sisään ja yrittäisi yhdistellä sähköjohtoja. Hajottamaan sen tietysti pystyy. Huonoa on, että turvavöistä vinkumista ei voi ohjelmoida pois millään. Jos pelkääjän paikalle panee repun, jossa on tietokone ja pari kirjaa, vinkuu se jo turvavyön kiinnittämistä. Takapenkillä pääni ottaa kattoon, jos yritän istua selkä suorana; vain edessä on täysi pääntila. Jalkatilan kuramatot on tehty jostain ekologisesta kierrätysmuovista, joka haisee lievästi pahalta. Mutta ei tässä oikein muuta valittamista tule mieleen.

Riuskin uusi malli tulee myyntiin Suomessa syyskuussa, mutta ei minua harmita vanhan mallin osto. Malli aina vanhenee, ja ostipa mitä tekniikkaa tahansa, niin seuraavan vuoden mainoksista saa aina lukea suurta hehkutusta uuden puolesta. Niin se vain menee, ja siihen alkaa olla jo tottunut. Maaliskuussa tarvittiin toinen auto, joten se hankittiin. 

Joka tapauksessa olen autoon nyt tottunut ja tykkään sillä ajamisesta kovasti. Erinomainen peli. Olen täysin tyytyväinen, en kadu kauppaa yhtään, enkä halua vaihtaa mihinkään muuhun. Vaimokin ajaa kaikkein mieluimmin sillä. Kun joskus vaihdan, niin uuteen Riuskiin. Sillä oletuksella että kyllä talossa Aven kaltainen raktorikin tarvitaan puun, laudan, kivien, tiilien yms tarpeellisen kuskaamiseen.

Minne se helmikuu hävisi?

Istun viimein jalat takan reunustalla ja lämmittelen. Tuli palaa kirkkaasti, vetää hyvin. Juhannuspäivä, +12 lämmintä, vettä tulee.

Se on lämmintä, suhteessa siihen, että yritän totutella vuodenaikaan, joka ei enää olekaan helmikuuta. Siitä kuukaudesta on viimeiset selkeät muistikuvat, sen jälkeen lähdin tien päälle.

ケツメイシllä Ketsumeishillä on laulu トレイン Train, joka tarkkaan kuvaa viimekuukautista elämää, paitsi että junan tilalla minulla oli auto. Ja puvun ja ravatin tilalla varkut ja henskelit.



Siinä on hieno animekin. Joka kertoo mistä tarinassa on kyse.

Tässä on nyt ollut suvantoviikko, jolloin olen nukkunut parit päiväunet melkein päivittäin, pysymättä valveilla enempää kuin viisi tuntia kerrallaan. Olisi pitänyt tehdä huippututkimusta, mutta ei sitä niin vain tehdä. Ihmisiä jaksaa paimentaa väsyneempänäkin, mutta aivojen vääntäminen tiettyyn nimenomaiseen suuntaan tietyllä nimenomaisella tavalla ei niin helposti onnistu. Ensi viikko menee jälleen tien päällä, mutta heinäkuuksi pitäisi lopulta rauhoittua. Pitää tehdä se huippututkimus sitten, ja ne kansainväliset refereeartikkelit. Sitä varten ne kesälomat kai ovat.

Onneksi tytär on taas palannut. Hän pitää huolta siitä, että elämä ei pääse liian hallinnollisen vakavaksi.

färjan är sen

Det är underligt att jag bara har tid att skriva min dagbok endast när jag är utomlands, eller på väg. Nu väntar jag på färjan i Turku hafen. Skall ha en seminar i Stockholm, och försöker byta mitt hjärna igen till svenska.

Jag har ingenting att göra, och det är trevligt.