maanantai 30. syyskuuta 2013

Harvennusta

Ennen, noin kuukausi sitten itse asiassa. Taitaa olla parikymmentä vuotta siitä kun rantapuita on viimeksi harvennettu. Uudet puut on jo kasvaneet entisten tilalle. Vielä järvi näkyy, mutta ei enää kovin avoimena. Pihaan tuleva valo alkaa olla jo monen lehvistön läpi siivilöityä, etenkin näin syksymmällä kun aurinko kiertää alempana, ja itikka-aikaan saisi tulla verannalle asti enemmän tuulta.  Saunalta alkaa myös polttopuut loppua. Ajattelin,
joten rupesin harventamaan. Otin tästä pois 6 pihlajaa ja 12 nuorempaa petäjää, sellaisia 10-20 senttisiä tyviläpimitaltaan. Ei tuo lähelläkään aukeaa ole vieläkään, mutta vähän ilmavampaa kuitenkin. Rantatöyrään isoihin petäjiin en aio koskea, ne on olleet tuollaisia jo silloin kun olin pieni poika, mutta lähempänä rakennuksia olevia taidan vielä syksyn mittaan ottaa muutaman pois. Ne on kasvaneet nopeasti valossa ja multamaassa, muistan ne nuorina ohuina puina ajalta jolloin koko piha oli täynnä vanhoja paksuja lahoamaan rupeavia koivuja, enkä kunnioita niitä samalla tavoin kuin rannan vanhoja puita. Niistä sataa nykyään neulasta ja käpyä niin paljon, että paljasjaloin kävely pihassa ei ole enää miellyttävää, vaikka välillä siivoaisikin.
Auringonlaskut on jo aika himmeitä tähän aikaan vuotta. Taivas on aina täynnä pilviä, joko kokonaan, tai pienin aukoin.
Isänsä jälkiin törmää kaikkialla. Tuon kynttilän se on tökännyt jalkaan joskus kaksi vuotta sitten, viimeistä syksyään mökillä viettäessään. Poppana on tätivainaan kutoma. Se sukupolvi alkaa olla jo melkein kaikki haudassa.
Auringosta saa enää niin vähän sähköä, että pitää ruveta säästämään sitä. Missä ei tarvitse luku- tai työvaloa siellä käydessään, kannattaa jo polttaa kynttilää mieluummin.

Kaivon puhdistus II

Tyhjensin kaivon ja saumasin kaikki renkaiden saumat. Onpahan nyt tehty. Menekki oli n. 1 kg pikasementtiä/sauma; alan oppia tekniikkaa ja roiskia vähemmän. Ja kun kaikki pitää kokeilla, heitin kaivoon myös kanakalkkia, jota tuolla pohjalla vähän häämöttää. Vedessä on rautaa kohtalaisesti. Se värjää hiljalleen sekä vesisangon että kattilat, kuten myös on tummentanut alempana olevat kaivonrenkaat.
Minulla ei ollut ennen ostoa käsitystä siitä mitä kanakalkki oikein on, mutta koska se maksoi Agrimarketissa vain 7 euroa 40 kg säkki, niin otin kaksi säkkiä. Koska minulla oli kokemusta vain puutarhakalkista, sekä jauhona että rakeina, olin luullut sen olevan jotain simpukankuorien tapaista harmaahkoa kiveä, mutta se olikin kirkasta ja kiiltävää. Ilmeisesti tämä on kalsiittia. Jossa on muutakin kiveä seassa.
Se on periaatteessa raekooltaan 5 mm, mutta seassa on murskauksesta jäänyttä pölyä. Se pitäisi pestä pois ennen kaivoon heittoa; kokeilin tällaisella systeemillä, missä kaadoin kaiken isoon saaviin ja laskin perään pohjasta käsin kaivosta pumppaamaani vettä.
Aika paljon valkeaa pölyä tällä keinoin lähtikin, mutta pitäisi olla kerralla vähemmän soraa saavissa, tai jonkinlainen iso siivilä, jos sen kaiken haluaisi pois. Kaivon vesi on nyt hieman valkeaan vivahtavaa, mutta ei mitään maitoa kuitenkaan. Kalkki tekee hyvää luustolle, joten ei siitä vaaraa ole; jos tuo kelpaa kanoille syötäväksi, niin kelpaa se ihmisellekin. Luultavasti kalkkipöly ensimmäisenä reagoi veden happamuuteen ja muuttuu kalsiumsuoloiksi, mutta leijuuko ne vedessä, tarttuuko ne kaivon seiniin, vai kerrostuuko ne pohjaan on asia jota en tiedä. Joka tapauksessa juotavaa vettä kaivossa on.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kaivon puhdistus

Mökillä on vanhan kansan pömpelimallinen vinssikaivo, isän sinne rakentama. Kaivon rakennusvuosi on noin 1973, eli 40 v sitten, ja edellisestä puhdistuksesta on aikaa n. 10 v; vanhan kansan tapaan se oli vain tyhjentäminen sangolla mättämällä ja pohjahiekkojen vaihtaminen. Pömpeli on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta ei vielä ole pehmeä. Kestää vielä pitkään.
 Kippasin sen nurin kangella nostamalla ja loput työntämällä. Alla betonikansi ja 80 cm renkaat. Nostin renkaiden viereen vielä lavan, jolle kansi oli helppo siirtää, samoin siitä takaisin paikalleen kaiken lopuksi.
 Kärräsin kottikärrillä paikalle kaikki muutkin lavat mitä minulla oli. Niiden päälle kakkosnelonen parru, jonka päähän olin asentanut 8 mm pultilla ja ruuvilla Motonetista ostamani venevinssin. Siinä on jarru, eli taakka ei pääse luiskahtamaan alas. Teoreettinen horisontaalinen vetokyky 800 kg, joten arvelin että sillä pystyy hyvin 20 kg likaista hiekkaa - ja tarvittaessa minutkin - nostamaan. Hihna narua eikä vaijeria; naru on ystävällistä naisen käsille. Kakkosnelonen ruuveilla kiinni lavapinoihin.
 Polttomoottoripumppu, hyvä vehje. Vaimo nykäisi sen helposti käyntiin, aina silloin kun tarvittiin. Reikätiili narulla kiinni letkun päähän ja kaivon pohjaan. Vähän alkuvettä varastoon myöhempää käyttöä varten.
Pesin seinät tikkailta käsin karkeahkolla autoharjalla, jossa oli puolen metrin varsi. Vaimo pumppasi veden pintaa alemmas rengas renkaalta sitä mukaa kuin etenin; näin kaivo myöskään ei tyhjentynyt liian nopeasti. Jotain niistä seinistä lähti, koska vesi kaivossa sameni nopeasti. En oikein tiedä mitä, mutta ehkä ihan vain savea. Maa on hiesumoreenia, jossa on saveakin seassa. Savi voi leijua vedessä pitkään, ja on 40 vuodessa ehtinyt moneen kertaan kerrostua kaivon seiniin. Kaivon vieressä olevan ison petäjän juuren päitä pisti esiin renkaiden saumoista siellä täällä vielä 3 m maanpinnasta alaspäin. On siellä iso pihjalakin lähellä. Pitänee kaataa ne kummatkin. Yksi valkea sieni kasvoi yhdessä saumassa. Mutta ei siellä näiden lisäksi muuta ollut.
 Kun päästiin pohjalle 4.5 metriin, vaihdoin harjan tukevaan 20 l laastisankoon ja lapioon. Käytin pientä kenttälapiota, jonka terän voi kääntää 90° kulmaan. 80 cm onkalo on niin ahdas, että sitä isommalla välineellä ei oikein mahdu työskentelemään.  Tuo oli hyvin kätevä. Oli minulla kypäräkin varattuna, mutta sen käyttö oli tuolla hankalaa ja kuumaa, joten jätin sen pois. Kaljuhan melkein vastaa kypärää.

Mätin lapiolla liejuista pohjahiekkaa sangon puolilleen, minkä jälkeen vaimo vinssasi sen ylös ja kaatoi sisällön kottikärriin. Välillä hän antoi alas myös imuletkun pään ja nykäisi moottorin käyntiin. Kaivoon tulevan veden sai sillä kätevästi pois, ja näki vähän minkä aineen parissa työskentelee. Puhdas hiekka on mennyt vuosikymmenessä mustaksi liejuiseksi puuroksi. Ainakin kaksi, ehkä kolmekin pitkälle hajonnutta ison sammakon näköistä hahmoa pohjasta olin erottavinani. Pieniä sammakoita siellä on voinut olla myös vaikka kuinka paljon. Sekä tuulen tuomaa lehtien ja neulasten yms lahonneita jäänteitä, pölyä yms. Kaikki tuo meni viinimarjapensaiden taakse yhden kuopan täytteeksi.
Pohjalla viimeisen renkaan alla on iso kivi, mihin kaivaminen 40 v sitten on pysähtynyt. Sen vierestä löytyi hietaa, eli siellä ollaan alkuperäisessä lapion ja kaivinkoneen kauhan koskemattomassa maassa.

Kun pohja oli puhdistettu, rupesin täyttämään Aquellan pikasementillä renkaiden saumoja umpeen, ylhäältä aloittaen, koska siellä oli isoimmat ongelmat. Tytär auttoi laastin teossa; kumirukkaskädellä vetelin sitä saumoihin.  Se kovettuu kylmän veden kanssa sotkettuna 3 minuutissa, joten kovin paljoa sitä ei kannata tehdä kerralla. Yksi 4 kg pussi minulla vain oli, eikä se riittänyt kuin 3 saumaan. Pohjallekin sitä tavaraa putosi melkoisesti; tikkaat ei ole paras työteline, mutta ainoa mahdollinen. Joka tapauksessa edes muutama sauma, joista on tullut hiesua tai juuri sisään, on nyt tukittu.
Lopuksi kärräsin pestyllä kottikärrillä uutta seulottua 0-8 mm hiekkaa kaivon luo ja heittelin lapiolla pohjalle. Sen jälkeen sekoitin 30%:sta vetyperoksidia veteen, 100 ml H2O2/ 10 l H2O. Suihkutin kastelukannulla ilman sihtiä eri puolille seiniä. Sillä paikan pitäisi olla desinfioitu.

Kansi ja pömpeli päälle. Viikon päästä voisi pumpata vedet taas pois, jotta ne kirkastuisi paremmin. Ehkä silloin voisi jatkaa saumojenkin kanssa.

Päivä oli raskas, mutta hyvin mielenkiintoinen. Ei tällaista hommaa joka viikko tule vastaan. Voin suositella. Mukavaa hommaa, kunhan on sadevaatteet päällä.

Aikaa meni 9 tuntia aamukuudesta iltapäiväkolmeen, kaikkine tavaran kantoineen, ruokailuineen ja ruokalepoineen. Rahaa reilu 500 e, mistä pääosa oli pumppu letkuineen ja heloineen, eli suunnilleen sen mitä ammattilaisporukka pyytää kaivon puhdistuksesta. Minulla on sille pumpulle kuitenkin muuta käyttöä myöhemmin, kuten varmaan vinssillekin, joten rahallisestikin kannatti tehdä homma itse. Verkkokaupoista saa pumppuja halvemmalla, mutta ostan koneet mieluummin oikeasta kaupasta. Olin pumppuun oikein tyytyväinen.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Petäjäsavottaa

Tästä se taas alkoi. Polttopuuta tuleviksi vuosiksi. Tällä kertaa pääasiassa nuoria petäjiä. Nämä alkoi jo liiaksi varjostaa omenapuita. Kasvavat huomaamatta hyvin korkeiksi ja tuuheiksi. Yhden kallellaan olevan vedin köydellä oikeaan suuntaan, siksi tikkaat.
 Koivujakin joitakin. Kuten tämän lahoavan. Hiekka-auto reilu 10 v sitten repäisi lanansa reunalla sen kyljen auki. Se on kasvanut paljon nopeammin kuin mitä laho on edennyt, ja olisi kyllä pysynyt pystyssä vielä monta vuotta, mutta siinä missä petäjät vain kasvaa nopeasti hyvässä puutarhamaassa, koivut venyy pelottavan nopeasti. Kannossa näkyy senttisiäkin vuosikasvuja ja pituutta metrikin vuodessa. Siitä olisi kohta tullut niin iso, että sitä olisi ollut vaikea kaataa minnekään rikkomatta rakennuksia tai istutettuja puita sen ympärillä.
 Mökin toisella puolella myös, täällä lähinnä nuoria petäjiä. Ne toimi tammien, suomenpihlajoiden, kuriilienlehtikuusien, sembramäntyjen yms aurinko- ja hallasuojana niiden taimivaiheessa, mutta alkavat nyt viedä tilaa niiden latvuksilta. Minä kyllä tykkeen petäjistä, sekä niiden kahtomisesta että kuatamisesta. Niissä on mukava tuoksu. Näin pieniä on heleppo harrastelijannii kuatoo, 10-20 senttisiä kantoja niistä vuan jäi. Jokkainen kuatu sinne minne pittii, mihin sae olla tyytyväenen.
 Pätkin ne sen mittaisiksi että jaksoin vetää tai kantaa metästä laaniin. Tätä ei metsureiden tarvihe tehä; kone kerree tukit ja ropsit, oksattii nykyään. Vuan raskasta hommoo puihen kansa metässä työskentely on. Mehturin ammatti ei ole heleppo ammatti.
 Saanan räystäille asentelin minkkiverkosta uuvet oravasuojat, isoilla rikoilla ja ruuviloilla kiinni. Koska viikkoon ei oravarreikään asettelemaan verkkoo oltu työnnetty poes, ja orava oes kyllä hyvin jaksanna sen tehä, voen olla aeka varma että sissään ei yhtään elävätä oravata jiännä.
 Kiersin saanan kaekki puolet missee pienen elläimen mäntävätä rakkoo hirsissä ol. Sua nähä purrooko ne ihtesä tuosta lävite. Tuon kansa joutuu jo enemmän yrittämmää.
 Illalla rannalla. Meillä on nätti järvi. Sitä ei kyllästy kahtelemmaan. Vielä kävin saanan jäläkeen järvessä, tosin en ollu pitkään.
Mökillä muistaa isän yhtenään. Sen käenjäläkiä joka paekka täännä.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Härkäpapuja

Kaikkea, minkä siemeniä keväällä maahan pani, tuli yllin kyllin. Kasvukesä. Näistä laittaa moneen kertaan chili con härkäpapua.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

T-paitasyyskuuta

Niin kirkasta, kaunista ja lämmintä syyskuuta, ettei ole todeksi uskoa.

 Mökillä hommissa viikonlopun, koiran kanssa. Poistin ojan pohjalta ja penkoilta 130 pienempää närettä, 50 cm - 3 m korkeita, ja ajoin puruksi. Paksummat moottorisahalla myöhemmin kunhan rupean varsinaisia puita kaatamaan. Toinen puoli ojasta avataan joskus kunhan kerkeän. Purun tungin rodojen alle. Hapanta, mutta jospa ne sen kestää.
 Patentti saunapuupinon pohjaksi. Isä piti polttopuut verannalla, mutta minä kokeilen tätä seinustaa. Siihen että veistäisin hirrestä saunalle oman puuliiterin voi mennä aikaa. Saisi edes tuon saunan valmiiksi joskus, edes sen verran että slammaisi sokkelin siistiksi. Vastahan se on 16 v tuossa odotellut.
 Oravat oli asettunut saunan vintille. Niitä varten asensin sinne rakennusvaiheessa metalliverkon, mutta ei rautalankaverkko niitä näköjään pidä. Purevat sen hajalle. Pitää hankkia minkkiverkkoa. Lämmittelin saunaa pitkään, luulisi piipun kuumuvan niin, että siellä ei näi kuumalla pysty olemaan. Peitin tuon parrujen välisen samalla verkolla, tähteeksi aikoinaan jääneellä palalla. Asensin sen niin että sisältä pääsee työntymään ulos jos oikein tahtoo, mutta ulkoa on hankalampi mennä sisään. Näen ainakin onko siellä liikettä; naapurin mökin katossa ainakin asuvat. Jos tämä olisi vain varapesä. Jos liikettä ei ole, vedän minkkiverkon päälle. Ei niitä kehtaisi nälkään tappaa; joutaisivat näädän ruuaksi mieluummin. Ja on ne kertakaikkisen komeita eläimiä juostessaan yli 20 metristen petäjien latvoissa. Sovussa eletään, kunhan saan uudet verkot saunan katonrajaan.
 Ja tein kaikenlaista muutakin pientä mökillä. Saarnivaahterat (Acer negundo) kasvoi viime kevääseen asti koivujen puristuksessa, eli ei oikeastaan kasvaneet ollenkaan.  Tämä oli metrin korkeudesta eteenpäin lähtenyt kasvamaan vaakasuoraan, ja nyt tänä kesänä kun siellä taas on valoa, on versonut ihan reippaasti. Nostin sen pystyyn; jänikset syö uudet versot talvella jos ne jää matalalle. Runko on ohut, mutta niin kaarnainen, että tuskin jänikselle maistuu.
Olisi siellä ollut pidempäänkin.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syyskuinen auringonlasku

Suuria ei elämässä tapahdu, töistä ei ole puutetta. Aurinko sentään laskee joka ilta.
Syksyllä nämä on joskus villimpiä kuin kesällä. Kosteutta ilmassa enemmän; taivas ja järvi jo pimeämpiä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Palsaminmetästäjän päeväkirjasta

Oletetaanpa että sinulla on kesämökki, jonne noin vuonna 1990 olet heittänyt kourallisen palsamin siemeniä, kun se on aika komea kukka, isokin, ja lapset tykkää paksutella sen siemenkotia. Mettäkin siinä on, kimalaiset tykkää ja voivat hyvin kun sitä isoina puskina kukkii. Jostain matkan varrella kerätyissä siemenissä on sekä himalajanpalsamia (Impatiens glandulifera) että rikkapalsamia (I. parviflora). Nyt vuonna 2013 olet tappanut kumpaakin jo useamman vuoden sekä omalta tontiltasi että naapurin metästä, minne molemmat lajit ovat levinneet. Tämä on vain tällainen oletus, tuskimpa tällaista monelle lienee tapahtunut, jos kellekään, mutta jos näin sattuisi olemaan, saattaisi niiden metästäjä ehkä kirjoittaa jonain syyskuun ensimmäisenä päivänä päiväkirjaansa näin:

1. Kun kaikki näkyvissä olevat yksilöt on hävitetty, ei kannata luulla päässeensä palsameista eroon. Ne on piilossa vattupuskassa, saniaisen alla ja kuusen alla.

2. Niitä ei huomaa ohi kävellessään. Pysähdy, kyykisty ja katso hitaasti. Siirrä vattuja sivuun. Katso myös taaksesi. Varjossa ne on usein hyvin pieniä.

3. Ensin keräät kypsän näköiset siemenkodat ja niistä rähähtävät siemenet taskuun ja viet myöhemmin poltettavaksi.

4. Sitten keräät jokaisen varren juurineen, ne parin sentin mittaisetkin. Niistä kasvaa äkkiä isoja, etenkin kun vatut jo alkavat karistaa lehtiään. Jos on lämmin pitkä syksy, ne pääsee vatun lehtien harvetessa aurinkoon ja antavat mennä täysillä.

5. Rikkapalsami syvässä varjossa kasvaessaan tekee jo 10 cm mittaisena yhden kukan, ja luultavasti pölyttääkin itse itsensä. Miten sinne kimalainenkaan tiensä löytäisi? Sitten se kypsyttää siemensä kaikessa rauhassa. Himalajanpalsami varjossa ja köyhemmässä mehtämaassa tekee kukkaa 15-20 senttisenä.

6. Missä on yksi, on lähes varmasti useita muitakin, jos ovat saaneet olla joitakin vuosia rauhassa. Ne on vain löydettävä.

7. Käy omilla jäljilläsi. Heti ja saman tien. Siellä on kuitenkin joitakin, joita et ensimmäisellä kerralla huomannut.

8. Toista sama muutaman päivän välein, ja seuraavat kesät. Himalajanpalsami vaikuttaa helpommalta hävittää, mutta rikkapalsamilta vaikuttaa jäävän maahan helposti juuren päitä, joista se kasvaa nopeasti uudelleen ylös. Sen varsi myös taipuessaan maata vasten juurtuu nopeasti, joten vartta voi olla enemmän kuin mitä yhdellä nykäisyllä saa käteensä.

9. En tiedä kuinka monta vuotta siemen säilyy itävänä maassa, mutta kannattaa ajatella että noin 20 vuotta.

10. Kerää kasvit tiukkoihin nippuihin, kierrä ne toistensa ympäri. Niin keskimmäiset jää pimeään ja tiukkaan myttyyn, missä yhteyttäminen ja happi loppuvat ja nippu alkaa kohtuullisen ajan päästä lahota. Tunge sitten koko nippu pimeään paikkaan. Jotkut käyttää mustaa säkkiä, mutta heinäkasan alle työntäminen on yhtä hyvä, eikä tarvitse siivota sitä säkkiä jälkeenpäin.

11. Sammalessa en ole niitä vielä tavannut, enkä puolukan seurassakaan. Ne tarvitsee jonkin verran ravinteita. Ei paljoa välttämättä kuitenkaan. Ison kuusen juurelle on vuosien mittaan pudonnut niin paljon neulasia, että se on palsamin kannalta jo ravinteikas paikka, olipa kuinka hapan hyvänsä. Ne kulkee kuusen juurten kautta halki karujen ja soistuvien paikkojen, hyppien vuosi vuodelta eteenpäin. Voi olla että jäniset varpaissaan tai hirvet kavioissaan voivat myös niiden siemeniä kuljetella. Tiedä häntä.

12. Suurin este palsamien metästyksessä on metästäjä ite. Hän ei nimittäin haluaisi niitä löytää ja voi niin muodoin helposti kulkea tiheän ja piikkisen vattupuskan ohitse, kun siellä kerran ei mitään näy olevan. Ja hänellä olisi elämälleen paljon muutakin ja mielenkiintoisempaa käyttöä kuin palsamien kitkeminen, joten hän havoin on täysillä mukana siinä touhussa.

13. Lisätään vielä yksi, tärkeä: älä kitke hämärässä. Hämärässä palsamin helposti sotkee pienen viholaisen lehtiruusukkeeseen. Sen kun kouraansa puristaa, alkaa luonto opettaa.