Tänään meni jo ihan graduksi, näihin hetkiin asti. Jotkut ei oikein osaa itse. Niitä pitää neuvoa pitkä päivä.
Kävin kyllä hiihtämässä 8 km tyttären kanssa illalla kun pakkanen taas saapui. Päivällä oli jo epämiellyttävän kuuma auringossa.
愛の歌 ストロベリーフラワー
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Hiljainen lauantai
Työkaverilta joskus vaihdettu lehtikaktus kukkii.
Harakat tuli porukalla ja veti tyhjiksi linnunmakkaroiden loput. Nostelivat pussit oksan päälle ja nokkivat siellä. Nokkelia lintuja.
Limetti-puolukkalikööripiirakka. Tytär halusi tehdä piirakan, joten läksin kauppaan kuskiksi ja maksajaksi. Suurin osa tarpeista oli kotona, mutta jotain piti hakea. Sitruunapiirakka siitä reseptin mukaan piti tulla, mutta ne oli kaupassa sen verran rumia, että otettiin limettejä. Kuusi, kun olivat niin pieniä. Kotona minun hommakseni jäi limetin kuorien raastaminen; tytär teki muun. Niin, minä lorautin vielä puolukkalikööriä täytteeseen. Ihan syötävä piirakka siitä tuli. Vähemmilläkin limeteillä olisi pärjännyt.
Pesin vaimon kanssa autot. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vaimo on ne viimeksi pessyt joskus loka-marraskuussa. Oli jo aika. Hyvä mieli kun on saanut autonsa pestyä.
Muuten luin ja kommentoin pätkän yhtä gradua ja toisen yhtä väitöskirjaa. Huomenna lisää.
Iltapakkasessa käytiin porukalla hiihtämässä jäällä. No, vaimo ja tytär meni edeltä, minä kunhan lukeminen loppui. Siellä on nyt sen verran moottorikelkan jälkiä rinnakkain, että siinä voi kokeilla lukseilla liihtoa. Jos menee sivuun, ei sielläkään lennä nenälleen enää; pehmeää lunta on enää n. 5 cm. Vetelin minä 3 km lukseilla. Edelleen piti välillä pysähtyä läähättämään, mutta nyt ei revähtänyt mitään paikkoja. Säären etuosaan kyllä koski pirusti, ja toiseen polveen vihloi hiihdon jälkeen, mutta kyllä eteenpäin menin. Tasaisella menee selvästi paremmin kuin mäkimaastossa. No, kävin yhden mäenkin, jotta pääsin laskemaan kumpareita moottorikelkan jäljissä, mutta minun kannattaa vielä pysyä ylämäistä kaukana. Siihen ei riitä tekniikka eikä voimat.
Kun hiihtely oli lopuillaan, oli pohjoisessa todella komea viirullinen auringonlasku.
Iltapakkasessa käytiin porukalla hiihtämässä jäällä. No, vaimo ja tytär meni edeltä, minä kunhan lukeminen loppui. Siellä on nyt sen verran moottorikelkan jälkiä rinnakkain, että siinä voi kokeilla lukseilla liihtoa. Jos menee sivuun, ei sielläkään lennä nenälleen enää; pehmeää lunta on enää n. 5 cm. Vetelin minä 3 km lukseilla. Edelleen piti välillä pysähtyä läähättämään, mutta nyt ei revähtänyt mitään paikkoja. Säären etuosaan kyllä koski pirusti, ja toiseen polveen vihloi hiihdon jälkeen, mutta kyllä eteenpäin menin. Tasaisella menee selvästi paremmin kuin mäkimaastossa. No, kävin yhden mäenkin, jotta pääsin laskemaan kumpareita moottorikelkan jäljissä, mutta minun kannattaa vielä pysyä ylämäistä kaukana. Siihen ei riitä tekniikka eikä voimat.
Kun hiihtely oli lopuillaan, oli pohjoisessa todella komea viirullinen auringonlasku.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Piiitkä perjantai
Päivä elämästä. Alkoi joskus ennen neljää, koira käveli portaita alas. Joskus tuolla aikaisemmin väitin olevani mies, mutta olen minä niin paljon nainenkin että kuulen hälyyttävät äänet. Lapsen yskinnän yöllä huoneestaan talon toisesta päästä, tai koiran kävelyn portaissa. Se ei lähde itsekseen alakertaan kuin poikkeustapauksissa. Sen päästyä alas kuulin kuinka se käveli ulko-oven eteen ja veti yrjöt lattialle. Joten laskeuduin nopeasti alas minäkin, päästin koiran ulos yrjöämään rauhassa ja rupesin itse siivoamaan jälkiä.
Nyt näin unen. Tai heräsin niin että muistin sen. Kirjoitin uudestaan tämän kuun alussa julkaistun kirjan johdantoa, mutta tällä kertaa pari vuotta sitten väitelleen oppilaani kanssa, en kirjan todellisen toimituskunnan kanssa. Ei siinä mitään, siitä lähti tulemaan ihan erilainen johdanto, mutta johdanto kuitenkin. Sen ollessa puolessa välissä keskeytin ja lähdin etsimään uutta kirjoituspaikkaa jostain hotellista tai majatalosta, ja siellä huoneissa vaellellessa Miina minut kesken kaiken hereille kutsui. Mukava uni se oli. Olisi sen voinut loppuun asti katsoa, tosin sekavaksi se alkoi jo mennä.
Kun kaikki vaikutti rauhalliselta, palattiin vintille nukkumaan, mutta vajaan puolen tunnin välein sieltä lähdettiin uudelleen yrjölle aamuun asti. Loppui vasta kun mahasta pääsi tällainen pihalle.
Aamiainen naamaan, kermaviiliä, hunajaa, mustikoita ja teetä. Miinan kanssa kävelylle. Tehtiin aamupakkasessa pitkä 5 km kävely. Uamupoloku on vielä luminen. Ei mene enää montaa kuukautta kun tuossa niitetään taas lantion korkuista heinää.
Pakkasta oli enää vain muutama aste. Miinalle aika lämmintä. Vähän päästä se tunki naamansa syvälle lumeen, jäähdytteli siellä päätään ja söi lunta.
Puolen kymmenen aikaan läksin tyttären kanssa hiihtämään. Vaimo halusi harjoitella omilla luistelusuksillaan eikä lähtenyt pitkälle lenkille. Latuja ei enää näköjään pidetä kunnossa. Vaikka on näin hyvät kelit. Paikoitellen niitä on vielä jäljellä, paikoitellen ne on jo tasaisena. Tässä vielä vähän uraa. Vähäkin auttaa; latu ohjaa suksia, ei tarvitse kuin potkia eteenpäin. Jos suksia pitää myös ohjata, hiljenee vauhti ja potkuvoima selvästi.
Hiihdettiin pilvettömän taivaan alla 20 km. Juotiin välillä pariin otteeseen termospullosta kuumaa karpalomehua, jossa oli ruikkaus hunajaa seassa. Kolmen tunnin reissu. Jäällä oli väkeä paljon. On niitä, tällaisena päivänä. Pientä pakkasta puoleen päivään asti, melkein tyyntä ja kirkasta. Kuva ei toki ole ihan täysin dokumentaarinen; sinistä on syvennetty reilusti. Se on nyt sen värinen kuin siellä tuntui.
Kotiin kun päästiin, oli vaimo tehnyt ruuat valmiiksi. Paistettua silakkaa, riisiä ja jäävuorisalaattia. Jälkiruuaksi kotitekoista pashaa. Osaa tehdä parempaa kuin kaupan tavara, joka on hyvää sekin. Ennen syöntiä kävin suihkussa; aurinko lämmittää jo varaajan veden uudelleen lämpimäksi. Syönnin jälkeen oikaisin sohvalle, vedin viltin päälle ja nukuin 3 tuntia. Heräsin neljältä, kuljeskelin vähän aikaa pihassa. Se alkaa olla jo isolta osalta sula ja melkein kuivakin. Tämä on yksi betonikiveyksen kätevyyksistä. Lumeen aurinko ei vielä lujasti tartu, mutta mustaan kiveen jo hanakasti. Ei tarvitse tuolla enää liukastella.
Kun syötiin iltaruoka - samaa, mitäpä hyvää ruokaa vaihtamaan - Miina ilmoitti olevansa nälkäinen. Ei ollut syönyt mitään puoleentoista päivään. Joten kalaa ja koiranmuroja kuppiin, jonka se kerralla tyhjensi. Jospa se on jo terve. Muovit kaikki poissa mahasta.
Tyttärelle ei yksi 20 km pieni hiihto riittänyt liikunnaksi, joten käytiin kävellen kiertämässä yksi kierros järvellä. Moottorikelkan urat oli riittävän kovia kävelyyn. Aurinko laskeskeli hiljalleen. Tätäkin on vähän värjätty. Sen verran että se on nyt realistinen.
Miina ei pysy ollenkaan mukana suksien vauhdissa. Yksi valjakkohiihtäjä siellä tavattiin, puolivuotias karhukoira mukanaan. Toinen koiranhiihdättäjä ilman valjaita, nuori kultainen noutaja hänellä. Ne meni kovaa. Miina kulkee omia vauhtejaan, pysähtyy käyttämään lunta hyväkseen aina vähän päästä.
Lähemmäs 30 km minä tänään pääosin järvillä taivalsin, suksilla ja kävellen. On taas se aika vuodesta jolloin aika saisi pysähtyä, mutta ei se pysähdy.
Illalla katsottiin porukalla vintillä yksi Tora-sanin elokuva ja venyteltiin sen aikana lattialla mattojen päällä. Ei tule venyteltyä kunnolla muulloin kuin elokuvia katsoessa. On olevinaan muuta tekemistä.
Lopuksi kuvat pois kännystä ja kamerasta, tänne päiväkirjaa.
Isä tuli illalla mieleen. Hänen kunniakseen olen tässä kirjoittaessa kuunnellut Sua kohti herrania. Mukavin sävelenä. Sopii piiiitkän perjantaisen järvipäivän iltamusiikiksi. Ja Veteraanin iltahuutoa. Jos ei isä ihan sotaan ehtinytkään, niin kyllä se jo muuten veteraani oli. Isosta ukkokuorosta lähtee hyvä ääni.
Sellainen päivä. Ei mitään töitä. Jos lähtisi nukkumaan. Joutaa jo.
Nyt näin unen. Tai heräsin niin että muistin sen. Kirjoitin uudestaan tämän kuun alussa julkaistun kirjan johdantoa, mutta tällä kertaa pari vuotta sitten väitelleen oppilaani kanssa, en kirjan todellisen toimituskunnan kanssa. Ei siinä mitään, siitä lähti tulemaan ihan erilainen johdanto, mutta johdanto kuitenkin. Sen ollessa puolessa välissä keskeytin ja lähdin etsimään uutta kirjoituspaikkaa jostain hotellista tai majatalosta, ja siellä huoneissa vaellellessa Miina minut kesken kaiken hereille kutsui. Mukava uni se oli. Olisi sen voinut loppuun asti katsoa, tosin sekavaksi se alkoi jo mennä.
Kun kaikki vaikutti rauhalliselta, palattiin vintille nukkumaan, mutta vajaan puolen tunnin välein sieltä lähdettiin uudelleen yrjölle aamuun asti. Loppui vasta kun mahasta pääsi tällainen pihalle.
Maustepurkin sirotesiivilä se on. Mistä lie maailmalta sen milloin löytänyt. Purkkia ei yrjön seasta löytynyt, joten kai se ei ole sitä syönyt. Mitä lie purkissa ollut. Onneksi ei myrkkyä. Äitini koirankuljetusreiteillä oli joku vuosi sitten koiranmyrkyttäjä, jota ei kai koskaan saatu kiinni. Se vain lopetti.
Vetäisin piikkimaton selkäni alle, jos saisi nukuttua vielä, mutta ei: vaimon kännykkä alkoi soittaa kuudelta Kuutamosonaattia vartin välein jossain kauempana. Vaimo ei sellaisiin herää, mutta minä kyllä siinä vaiheessa aamua. Jonkinlaisessa horroksessa kuitenkin olin kahdeksaan asti, kunnes vaimo alkoi pirteänä tehdä sängyssä aamuvoimisteluja ja potkia minua, joten katsoin että ei kannata enää yrittää.
Aamiainen naamaan, kermaviiliä, hunajaa, mustikoita ja teetä. Miinan kanssa kävelylle. Tehtiin aamupakkasessa pitkä 5 km kävely. Uamupoloku on vielä luminen. Ei mene enää montaa kuukautta kun tuossa niitetään taas lantion korkuista heinää.
Tyttärelle ei yksi 20 km pieni hiihto riittänyt liikunnaksi, joten käytiin kävellen kiertämässä yksi kierros järvellä. Moottorikelkan urat oli riittävän kovia kävelyyn. Aurinko laskeskeli hiljalleen. Tätäkin on vähän värjätty. Sen verran että se on nyt realistinen.
Illalla katsottiin porukalla vintillä yksi Tora-sanin elokuva ja venyteltiin sen aikana lattialla mattojen päällä. Ei tule venyteltyä kunnolla muulloin kuin elokuvia katsoessa. On olevinaan muuta tekemistä.
Lopuksi kuvat pois kännystä ja kamerasta, tänne päiväkirjaa.
Isä tuli illalla mieleen. Hänen kunniakseen olen tässä kirjoittaessa kuunnellut Sua kohti herrania. Mukavin sävelenä. Sopii piiiitkän perjantaisen järvipäivän iltamusiikiksi. Ja Veteraanin iltahuutoa. Jos ei isä ihan sotaan ehtinytkään, niin kyllä se jo muuten veteraani oli. Isosta ukkokuorosta lähtee hyvä ääni.
Sellainen päivä. Ei mitään töitä. Jos lähtisi nukkumaan. Joutaa jo.
torstai 28. maaliskuuta 2013
Tragedian lumo
Sen verran väsynyt, että kohtalainen osa päivää meni taas videoita katsellen. Loma-aika nyt periaatteessa onkin; pääsiäisloma. Eilen sain yhden väittelyn paperit selväksi, yksi väitöskirja lähti painoon ja kolmas esitarkastukseen. Yksi seminaari on taas pidetty. Kolme gradua on odottamassa kommentointia. Yksi gradu lähti liikkeelle hartaan kuuntelun ja neuvottelun jälkeen. Yhden projektisuunnitelman tein. Tuo kaikki vaivaiseen 12 tuntiin. Teen yliopistolle tulosta niin perkeleesti, mutta tänään kiirastorstaina siis vähän vähemmän. Aika paljon vähemmän. Ei aina jaksa.
Eilen hiihtelin 4 km ja tänään tyttären kanssa 6 km. Illalla auringon laskiessa jäähtyy ja järvellä voi hiihtää, vaikka ei siellä latuja enää ole olemassa. Muttei oikein vielä hankiaistakaan. Iltapäivisin on +3-4 astetta lämmintä, öisin 10-15 astetta pakkasta.
Kolarivideoita taas monta katselin. Jokin niissä viehättää. Se draama varmaan. Niissä on pelkkä perustarina kerta toisensa jälkeen, ei prologeja, ei epilogeja, ei mitään turhaa. Vähän miesten kirouksia ja naisten kirkunaa joskus, jos mukana on alkuperäisiä ääniraitoja. Mutta melkein on mukavinta kun niihin on tehty oma musiikkitaustansa; niiden tarina- eikä dokumenttiluonne tulee sitä kautta paremmin esiin. Kuten esimerkiksi näissä Videoregistratorovin kokoelmissa, joita hänellä on nyt kaikkiaan 80, muutaman minuutin pätkiä.
Подборка ДТП свидеорегистраторов 60
Northrop Frye käsitteli klassisessa Anatomy of Criticism -kirjassaan tragedian luonnetta. Se on narraviivimuoto, joka kertoo yleisölleen, että maailmaa ei voi olennaisesti muuttaa. Jotain pientä voi tehdä, mutta perusasioille ei ihminen voi mitään. Kohtalo on vahvempi voima kuin ihminen. Tragedia on siksi opetusmuotoinen tarina. Se kertoo henkiinjääneille, että he ovat vain pieniä ihmisiä, joita on vielä onnistanut, koska he ovat edelleen hengissä, mutta että heidän on ymmärrettävä kohtalon suuruus ja sattumanvaraisuus. Sitä ei voi hallita. Kertoo se myös, että onnettomuuksia vastaan voi ja pitääkin yrittää varustautua, mutta jos huono onni sattuu kohdalle, ei siitäkään mitään hyötyä ole. Pitää vain oppia tyynesti hyväksymään sen mitä maailma kulloinkin antaa.
Nuo videot ovat pelkkää tragediaa, muutama sekunti aina kutakin. Niissä esiintyy neljä perustyyppiä: syyllinen, syytön, viaton ja todistaja. Mutta kunkin tarinan alkaessa ei koskaan tiedä kenen näkökulmasta asiaa katsotaan ... jaa, ei koskaan viattoman, koska hän ei aja autoa. Viaton on se, joka ei oikeastaan ollenkaan kuulu liikenteeksi kutsuttuun onnenpeliin; eli hän on onnettomuudekseen tielle tai kulkuneuvoon joutunut eläin, kuten hanhi em. videossa, tai koira, hevonen, lehmä, hirvi. Tai lapsi. Nainen ei ole viaton, koska hän on pelaajana mukana, useimmin syyttömänä, joskus myös syyllisenä. Miehet useammin ovat syyllisiä - ja toki myös syyttömiäkin, koska heitä on liikenteessä enemmän.
Venäjällä ei ole mitään säädöksiä talvi- ja nastarenkaista. Niitä voi pitää tai olla pitämättä. Monilla ei mitä ilmeisimmin niitä ole autonsa alla; sen verran kamalia liukasteluja videoissa on.
Videot opettavat, että kannattaa pitää turvavyö kiinni, ajaa rauhallisesti, huolehtia että alla on kunnon renkaat, katsoa sekä taistapeiliin että eteen ja olla jäämättä kuorma-auton alle. Erityisesti ei kannata jäädä täyskuormatun yhdistelmärekan alle. Henkilöauto ei sellaiselle pärjää ollenkaan.
Toisekseen ne neuvovat, että olitpa miten varovainen tahansa, maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Sinä itse voit mokata milloin tahansa, ja joku toinen voi tehdä sen yhtä hyvin. Kohtaloasi et voi välttää. Suhtaudu vain jäljellä olevaan terveyteesi ja elämääsi tyynesti, takertumatta niihin liian tiukkaan. Joskus niistä eroat.
Sellaisia videoita ne Venäjällä tekee. Siellä ja meillä on joissakin suhteissa hyvin samanlainen kulttuuri.
Eilen hiihtelin 4 km ja tänään tyttären kanssa 6 km. Illalla auringon laskiessa jäähtyy ja järvellä voi hiihtää, vaikka ei siellä latuja enää ole olemassa. Muttei oikein vielä hankiaistakaan. Iltapäivisin on +3-4 astetta lämmintä, öisin 10-15 astetta pakkasta.
Kolarivideoita taas monta katselin. Jokin niissä viehättää. Se draama varmaan. Niissä on pelkkä perustarina kerta toisensa jälkeen, ei prologeja, ei epilogeja, ei mitään turhaa. Vähän miesten kirouksia ja naisten kirkunaa joskus, jos mukana on alkuperäisiä ääniraitoja. Mutta melkein on mukavinta kun niihin on tehty oma musiikkitaustansa; niiden tarina- eikä dokumenttiluonne tulee sitä kautta paremmin esiin. Kuten esimerkiksi näissä Videoregistratorovin kokoelmissa, joita hänellä on nyt kaikkiaan 80, muutaman minuutin pätkiä.
Подборка ДТП свидеорегистраторов 60
Northrop Frye käsitteli klassisessa Anatomy of Criticism -kirjassaan tragedian luonnetta. Se on narraviivimuoto, joka kertoo yleisölleen, että maailmaa ei voi olennaisesti muuttaa. Jotain pientä voi tehdä, mutta perusasioille ei ihminen voi mitään. Kohtalo on vahvempi voima kuin ihminen. Tragedia on siksi opetusmuotoinen tarina. Se kertoo henkiinjääneille, että he ovat vain pieniä ihmisiä, joita on vielä onnistanut, koska he ovat edelleen hengissä, mutta että heidän on ymmärrettävä kohtalon suuruus ja sattumanvaraisuus. Sitä ei voi hallita. Kertoo se myös, että onnettomuuksia vastaan voi ja pitääkin yrittää varustautua, mutta jos huono onni sattuu kohdalle, ei siitäkään mitään hyötyä ole. Pitää vain oppia tyynesti hyväksymään sen mitä maailma kulloinkin antaa.
Nuo videot ovat pelkkää tragediaa, muutama sekunti aina kutakin. Niissä esiintyy neljä perustyyppiä: syyllinen, syytön, viaton ja todistaja. Mutta kunkin tarinan alkaessa ei koskaan tiedä kenen näkökulmasta asiaa katsotaan ... jaa, ei koskaan viattoman, koska hän ei aja autoa. Viaton on se, joka ei oikeastaan ollenkaan kuulu liikenteeksi kutsuttuun onnenpeliin; eli hän on onnettomuudekseen tielle tai kulkuneuvoon joutunut eläin, kuten hanhi em. videossa, tai koira, hevonen, lehmä, hirvi. Tai lapsi. Nainen ei ole viaton, koska hän on pelaajana mukana, useimmin syyttömänä, joskus myös syyllisenä. Miehet useammin ovat syyllisiä - ja toki myös syyttömiäkin, koska heitä on liikenteessä enemmän.
Venäjällä ei ole mitään säädöksiä talvi- ja nastarenkaista. Niitä voi pitää tai olla pitämättä. Monilla ei mitä ilmeisimmin niitä ole autonsa alla; sen verran kamalia liukasteluja videoissa on.
Videot opettavat, että kannattaa pitää turvavyö kiinni, ajaa rauhallisesti, huolehtia että alla on kunnon renkaat, katsoa sekä taistapeiliin että eteen ja olla jäämättä kuorma-auton alle. Erityisesti ei kannata jäädä täyskuormatun yhdistelmärekan alle. Henkilöauto ei sellaiselle pärjää ollenkaan.
Toisekseen ne neuvovat, että olitpa miten varovainen tahansa, maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Sinä itse voit mokata milloin tahansa, ja joku toinen voi tehdä sen yhtä hyvin. Kohtaloasi et voi välttää. Suhtaudu vain jäljellä olevaan terveyteesi ja elämääsi tyynesti, takertumatta niihin liian tiukkaan. Joskus niistä eroat.
Sellaisia videoita ne Venäjällä tekee. Siellä ja meillä on joissakin suhteissa hyvin samanlainen kulttuuri.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
10 km
Olen nyt saanut hierottua, venyteltyä ja levättyä ruumiini siihen kuntoon, että enää ei ole kramppeja, ja jotain taas jaksaakin. Tänään 10 km aitoa perinteistä hiihtoa järven jäällä. Eilen 4 km. Tänään jo aika nopeastikin, siellä missä vähänkään latua oli. Missä oli vain tasaisen epätasaista niin siellä hitaammin; sukset lipsuu sivulle sellaisissa paikoissa.
Nanogrip pitää
Vaimo hankki uudet sukset. Peltosen nanogripit ladyille, eli niiden väri on punainen. Tyhmää erotella värit sukupuolen mukaan. Ite tykkään punaisesta joka paikassa, mutta ei se minusta naista tee.
Joka tapauksessa näin hyvin pitää nanosuksi uudella lumella lämpötilassa +0°C.
Jäätyvät erinomaisesti tuollaisissa olosuhteissa. Sopivat hyvin kuntoiluun, esimerkiksi kävelyyn, mutta vaimo meinasi silti hermostua ostokseensa. Tältä ne näytti ympäri käännettyinä:
Siklasin lumen ja jään pois, hankasin rukkasella ja talouspaperilla suksien pinnan ihan puhtaaksi jäästä. Sen jälkeen levittelin pohjiin tätä:
Jäätymisenestoainetta. Se lopetti kerralla nanopohjien jäätymisen, ja kun vaimo 4 km lenkkiä aikansa kiersi, ei lumi enää ollut sillä uutta. Väittävät tuollaisen käsittelyn kestävän vain 5-10 km tilanteesta riippuen, mutta joka tapauksessa vaimolla ei enää ollut ongelmia suksiensa kanssa.
Nanoista on niin monenlaista tarinaa. Eri vuosien pinnoitteet ilmeisesti ovat jonkin verran erilaiset; veteraaneilta kuulee juttua suksista, jotka ei pakkasen puolella luista ollenkaan edes alamäessä, mutta nollakeleissä pärjää. Tyttärellä on tammikuussa hankitut nanot, eikä ne ole jäätyneet nuoskalumessakaan kertaakaan. Alkuaikoina en tiennyt tuollaisesta jäänestostakaan mitään. Vaimolla taas maaliskuussa ostetut sukset jäätyi heti kolmannella kokeilukerralla. Tyttären sukset luistaa eteenpäin vielä -15°C kylmässä oikein hyvin, mutta pito niissä on huonohko kaikissa lämpötiloissa, ja pakkasella jäisellä ladulla ei ollenkaan, niin että pitovoiteen tarvitsee pohjaan.
Vaimon suksissa taas vaikuttaisi olevan huonohko luisto kaikissa lämpötiloissa; se liikkeessä sanottu 20 km sisäänhiihtoa tuli hyvin täyteen jo ennen sunnuntaita. Mutta hyvä pito ainakin nollassa ja muutamassa pakkasasteessa.
Tietysti suksien jäykkyydet voivat paljon vaikuttaa asiaan, mutta voi myös olla että pohjien pinnoite kerta kaikkiaan on erilainen eri suksissa.
Joka tapauksessa näin hyvin pitää nanosuksi uudella lumella lämpötilassa +0°C.
Nanoista on niin monenlaista tarinaa. Eri vuosien pinnoitteet ilmeisesti ovat jonkin verran erilaiset; veteraaneilta kuulee juttua suksista, jotka ei pakkasen puolella luista ollenkaan edes alamäessä, mutta nollakeleissä pärjää. Tyttärellä on tammikuussa hankitut nanot, eikä ne ole jäätyneet nuoskalumessakaan kertaakaan. Alkuaikoina en tiennyt tuollaisesta jäänestostakaan mitään. Vaimolla taas maaliskuussa ostetut sukset jäätyi heti kolmannella kokeilukerralla. Tyttären sukset luistaa eteenpäin vielä -15°C kylmässä oikein hyvin, mutta pito niissä on huonohko kaikissa lämpötiloissa, ja pakkasella jäisellä ladulla ei ollenkaan, niin että pitovoiteen tarvitsee pohjaan.
Vaimon suksissa taas vaikuttaisi olevan huonohko luisto kaikissa lämpötiloissa; se liikkeessä sanottu 20 km sisäänhiihtoa tuli hyvin täyteen jo ennen sunnuntaita. Mutta hyvä pito ainakin nollassa ja muutamassa pakkasasteessa.
Tietysti suksien jäykkyydet voivat paljon vaikuttaa asiaan, mutta voi myös olla että pohjien pinnoite kerta kaikkiaan on erilainen eri suksissa.
Sunnuntaihiihtoa
Jos joskus on jaksanut valokuvankin ottaa, ei ole jaksanut laittaa sitä tänne. Tässä on aamulla pari tuntia tyhjää, jos vähän päivittelisi. Sunnuntaina hiihdettiin. Viime päivinä on satanut lunta sen verran, että tuuli on täyttänyt sillä konelatujen urat.
Pehmeää lunta muuten jäällä 10 cm. Halutessaan siellä voi hyvin hiihtää, mutta kun nykyisissä sauvoissa ei ole porkkia ollenkaan, niin kätevintä pysyä moottorikelkan jäljissä ja uurtaa vähän vakoa niihin.
Niin paljon ei kuitenkaan ole satanut, että uutta lunta metässä näkyisi. Se mitä siellä näkyy on rajujen tuulten irti repimää tavaraa latujen pohjille kasattuna. Näillä laduilla ei enää hiihdetä.
Kovin paljon en hiihtänyt muutenkaan. Perjantaina kävin 4 km lukseilla vähän liihtoa kokeilemassa taas, mutta yhtä kamalaa kuin viikon alussakin. Henki ei tahdo riittää, vasen reisi oli revähtää ja jalkapöydän ja varpaiden lihakset kummassakin jalassa kipeytyivät. Liihtomonoissa ei tahdo osata pitää edes tasapainoa, ja jostakin syystä jännitän jalkojani koko ajan. Niillä suksilla pitäisi päästä harjoittelemaan tasaiselle, mutta järvellä on se 10 cm pehmeää lunta vielä, eikä metässä ole tasaista ollenkaan.
Nyt sunnuntaina jalat oli oikeassa hiihdossakin niin helvetillisen kipeät, etenkin oikea jalka, että piti välillä pysähtyä istumaan kivelle, jolta aurinko oli jo sulattanut päältä lumet, heittää mono pois jalasta ja hieroa ukkovarpaasta kantapäähän menevä lihas sen verran auki että siinä taas veri kiersi. Koko päivän hiihtomatkaksi tuli minulla 5 km. Tytär hiihti 15 km ja vaimo 20 km. Eli naisväki oli hyvässä kunnossa, mies edelleen hyvin väsynyt. Aina ei jaksa. Sen verran hiihtoa kuitenkin että illalla nukahti ennen yhdeksää. Valvominen jäi alle 12 tunnin silloin.
Pehmeää lunta muuten jäällä 10 cm. Halutessaan siellä voi hyvin hiihtää, mutta kun nykyisissä sauvoissa ei ole porkkia ollenkaan, niin kätevintä pysyä moottorikelkan jäljissä ja uurtaa vähän vakoa niihin.
Niin paljon ei kuitenkaan ole satanut, että uutta lunta metässä näkyisi. Se mitä siellä näkyy on rajujen tuulten irti repimää tavaraa latujen pohjille kasattuna. Näillä laduilla ei enää hiihdetä.
Nyt sunnuntaina jalat oli oikeassa hiihdossakin niin helvetillisen kipeät, etenkin oikea jalka, että piti välillä pysähtyä istumaan kivelle, jolta aurinko oli jo sulattanut päältä lumet, heittää mono pois jalasta ja hieroa ukkovarpaasta kantapäähän menevä lihas sen verran auki että siinä taas veri kiersi. Koko päivän hiihtomatkaksi tuli minulla 5 km. Tytär hiihti 15 km ja vaimo 20 km. Eli naisväki oli hyvässä kunnossa, mies edelleen hyvin väsynyt. Aina ei jaksa. Sen verran hiihtoa kuitenkin että illalla nukahti ennen yhdeksää. Valvominen jäi alle 12 tunnin silloin.
Osaa ne suomalaisetkin
Ei suomalaiset liikennekäyttäytymisessä venäläisille häviä.
Tässä on kuski ajatellut ajaa liikenneympyrässä suoraan, mutta on jäänyt koristeeseen kiinni.
Huapalämpöö
.jpg)
Haapa on hyvää polttopuuta. Nättiä pinossa, kuivaa helposti yhdessä kesässä aurinkoisella paikalla, kevyttä kanniskella kuivana ja palaa mukavasti rätisten ja paukkuen. Jos sen lämpöarvo tilavuusmitoilla laskettuna ei ihan pihlajan tai koivun veroinen olekaan, niin ei se mitenkään huonokaan ole. Hyvin sillä uuni lämpiää.
Tämä latvus on nyt maaliskuun mittaan suunnilleen kaikki poltettu. Lämmintä on talossa ollut, ja paukkeesta uunissa on tykätty.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Lukset on liihtoa varten
Kun suksilla ja luistelu"suksilla" on käytössä ero kuin yöllä ja päivällä, pitäisi niihin liittyvää terminologiaa selkeyttää. Samojen sanojen käyttö eri käsitteiden yhteydessä antaa niistä epäselvän kuvan. Erityisesti se vauhdikas vaappuva eteneminen, mitä luistelu"suksilla" tehdään, ei missään nimessä ole hiihtoa.
Luistelu"sukset" = lukset
Luistelu"hiihto" = liihto
Luksilla liihdetään.
Luistelu"sukset" = lukset
Luistelu"hiihto" = liihto
Luksilla liihdetään.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Luisteluhiihtoa ...
6 km luistelusuksilla. 2 km siitä järven päällä sauvoilla parityöntöä edeten, moottorikelkan vetämällä perusladulla, edes ja takaisin. Loput sitä ihteään. On se kamalaa. Niin hyvin kuin jo oikeaa hiihtoa jaksan ja osaankin, niin tämä ei suju ollenkaan. 300 m hiihtoa tasaisella tai 100 m mäkeä niin pitää pysähtyä lepäämään. Sydän hakkaa rinnassa ja henkeä pitää haukkoa.
Yksi syy kai on se että ihan eri lihakset joutuu töihin. Oikeassa - vaikka koko ruumiillaan hiihtääkin - suurimman työn tekevät sääret ja jalkaterät. Niitä olen tottunut hyvin käyttämään, koska olen aina kävellyt paljon ja kevyesti. Hiihto on pitkälti nimenomaan kävelyä, johon on lisätty liuku ja vähän auttamista käsillä. Jos voitelu on onnistunut, niin en paljoa edes käsiä käytä, ja kun niissä on nykyään vain kevyet hiilikuitusauvat, ei kädet juuri väsy pitkälläkään lenkillä. 1980-luvun vanhoissa sauvoissani oli sen verran enemmän pelkkää kannattelemista, että niiden kanssa väsyi vaikka ei paljoa niillä olisi työnnellytkään. Luistelussa näkyy tarvitsevan persettä ja reisiä, eikä minulla ilmeisesti niissä ole ollenkaan niin hyvät lihakset. Se panee läähättämään.
Toinen syy lienee se, että olen joko ylirasittunut tai tulossa kipeäksi. Nenä vuotaa ja yskittää, väsyttää teki jotain tai oli tekemättä. Tänään ei kai olisi kannattanut hiihtääkään, mutta mieli teki.
Suksissa ei ole mitään vikaa. Ne luistaa, ovat jäntevät ja veisivät miestä mielellään hyvinkin nopeasti eteenpäin. Mies vain ei nyt ole samaa luokkaa suksien kanssa.
Tyttärelle riitti 4 km hiihtoa. Mehtäladulla on kovan itätuulen pudottelemaa roskaa niin paljon, että oikea suksi ei siellä luista. Luistelusukset siellä menee, niihin ei yhtä helposti ota. Järvellä tuulee niin rajusti, että mukava ei ole sielläkään. Joten hän vain saattoi minut tuskien taipaleelleni, kiersi itse kerran järven ympäri ja palasi kotiin.
Yksi syy kai on se että ihan eri lihakset joutuu töihin. Oikeassa - vaikka koko ruumiillaan hiihtääkin - suurimman työn tekevät sääret ja jalkaterät. Niitä olen tottunut hyvin käyttämään, koska olen aina kävellyt paljon ja kevyesti. Hiihto on pitkälti nimenomaan kävelyä, johon on lisätty liuku ja vähän auttamista käsillä. Jos voitelu on onnistunut, niin en paljoa edes käsiä käytä, ja kun niissä on nykyään vain kevyet hiilikuitusauvat, ei kädet juuri väsy pitkälläkään lenkillä. 1980-luvun vanhoissa sauvoissani oli sen verran enemmän pelkkää kannattelemista, että niiden kanssa väsyi vaikka ei paljoa niillä olisi työnnellytkään. Luistelussa näkyy tarvitsevan persettä ja reisiä, eikä minulla ilmeisesti niissä ole ollenkaan niin hyvät lihakset. Se panee läähättämään.
Toinen syy lienee se, että olen joko ylirasittunut tai tulossa kipeäksi. Nenä vuotaa ja yskittää, väsyttää teki jotain tai oli tekemättä. Tänään ei kai olisi kannattanut hiihtääkään, mutta mieli teki.
Suksissa ei ole mitään vikaa. Ne luistaa, ovat jäntevät ja veisivät miestä mielellään hyvinkin nopeasti eteenpäin. Mies vain ei nyt ole samaa luokkaa suksien kanssa.
Tyttärelle riitti 4 km hiihtoa. Mehtäladulla on kovan itätuulen pudottelemaa roskaa niin paljon, että oikea suksi ei siellä luista. Luistelusukset siellä menee, niihin ei yhtä helposti ota. Järvellä tuulee niin rajusti, että mukava ei ole sielläkään. Joten hän vain saattoi minut tuskien taipaleelleni, kiersi itse kerran järven ympäri ja palasi kotiin.
Venäläisiin liikennevideoihin ei kyllästy koskaan
Подбор ДТП на видеорегистратор # 11
Niitä katsoessa ei ole tunne että ne olisivat ehdottomasti jossain muualla toisenlaisessa maailmassa ... jos nuoruudessa olisi mennyt muutama asia toisin, voisin itse olla liikenteessä vähän samanlaisella raggarimeiningillä, vanha Lada alla.
Mutta enpä siellä kuitenkaan ole. Tänään olen selvittänyt kaikki mahdolliset tentit, joita helmikuun jälkeen on pinoon kertynyt. Paljon muutakin olisi pitänyt tehdä, mutta ei saa aikaiseksi. Kaikki muu kuin videoiden kahtelu on täyttä tervan juontia.
Lopetetaan tämä sarja jo tähän.
Подборка ДТП с видеорегистраторов 41
Kun näitä katsoo reilusti yli 50 päivässä, niin sitten rupeaa jo riittämään.
Niitä katsoessa ei ole tunne että ne olisivat ehdottomasti jossain muualla toisenlaisessa maailmassa ... jos nuoruudessa olisi mennyt muutama asia toisin, voisin itse olla liikenteessä vähän samanlaisella raggarimeiningillä, vanha Lada alla.
Mutta enpä siellä kuitenkaan ole. Tänään olen selvittänyt kaikki mahdolliset tentit, joita helmikuun jälkeen on pinoon kertynyt. Paljon muutakin olisi pitänyt tehdä, mutta ei saa aikaiseksi. Kaikki muu kuin videoiden kahtelu on täyttä tervan juontia.
Lopetetaan tämä sarja jo tähän.
Подборка ДТП с видеорегистраторов 41
Kun näitä katsoo reilusti yli 50 päivässä, niin sitten rupeaa jo riittämään.
Sir Edward Elgarin
Pomp and Circumstance March No.1
Reipasta brittimarssia imperiumin viimeisten suuruudenpäivien ajoilta.
Nyt on tehty töitä niin pitkään käytännössä kaikki valveillaoloaika, mikä ei ole mennyt hiihtämiseen, nukkumiseen tai muuhun ruumiin huoltoon, että pää alkaa pysähtyä. Näkyy siitä että vaikka pitäisi jatkaa, ja ihmisiä on odottamassa jonoksi asti, menee musiikin kuunteluksi. Jo tässä samaan putkeen on pyörähtänyt jo puolitoista kuukautta.
Reipasta brittimarssia imperiumin viimeisten suuruudenpäivien ajoilta.
Nyt on tehty töitä niin pitkään käytännössä kaikki valveillaoloaika, mikä ei ole mennyt hiihtämiseen, nukkumiseen tai muuhun ruumiin huoltoon, että pää alkaa pysähtyä. Näkyy siitä että vaikka pitäisi jatkaa, ja ihmisiä on odottamassa jonoksi asti, menee musiikin kuunteluksi. Jo tässä samaan putkeen on pyörähtänyt jo puolitoista kuukautta.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
17 km
Tänään käytiin koko perhe tarkastamassa yksi ennen tuntematon latu. Se oli mukavissa petäjämaisemissa, ilmeisen hiekkaista kangasta. Latuna se oli kohtalaisen raskas hiihtää, koska se oli koko ajan loivaa ylämäkeä, mennen tullen. Samaa latua palattiin. Eli alamäet meni nopeasti ja huomaamatta; sen minkä huomasi oli jatkuva kiipeäminen ylöspäin.
Vaikka petäjämetässä sinänsä oli mukava ja valoisa hiihtää, oli tämä vähän pitkästyttävä latu. Suoraa latua kilometrikaupalla. Lienee tehty mehtäautotien päälle, ja se puolestaan on noudatellut harjujen lakia. Yksi kelo siellä tuli yhdessä vaiheessa vastaan. Nähtävyytenä.
Siellä on selvästi ollut enemmänkin mehtää, mutta nyt monin paikoin oli jäljellä vain siemenpuut. Ja luultavasti lumen alla isoja kantoja. Kevätmaisemana ei paha kuitenkaan. Kumpuja, varjoja ja valoja.
Suksistani alkaa kovassa käytössä kadota jäntevyys. Johan niillä ikääkin on. Voidepesä alkaa laahata liu'ussa lähellä ladun pintaa, kerää sieltä kaikki roskat, ja vauhti alkaa hidastua.
Kunto on kasvanut kovasti menneen 2 kk mittaan. Olenhan toki aina jonkin verran liikkunut, mutta en tällaisia määriä näin hikiliikuntaa. Oikean hiihdon tekniikka on taas tullut automaattiseksi ja pystyn hiihtämään aika kovaa kohtuullisia useamman kilometrin matkoja. Tosin tällä viikolla hiihdot taisi jäädä vain 36 km:iin, mutta on tuossakin jo jotain. Lihakset ei ole tuon vertaisen hiihtolenkin jälkeen enää juurikaan kipeät, ja polvien niveletkin alkaa tottua rasitukseen. Ranteet tottuivat uusiin sauvoihin.
Koko perhe on huomannut maaliskuuhiihtäjien tulon laduille. Tähän mennessä ollaan hiihdetty pääosin totisten harrastajien ja kilpahiihtäjien seassa, ja ne on painaneet meistä aina ohitse. Nyt laduilla on myös väkeä, joka hiihtää meitä hitaammin, tottumattomammin, ja vieläkin huonommilla varusteilla kuin me.
Kunto on kasvanut kovasti menneen 2 kk mittaan. Olenhan toki aina jonkin verran liikkunut, mutta en tällaisia määriä näin hikiliikuntaa. Oikean hiihdon tekniikka on taas tullut automaattiseksi ja pystyn hiihtämään aika kovaa kohtuullisia useamman kilometrin matkoja. Tosin tällä viikolla hiihdot taisi jäädä vain 36 km:iin, mutta on tuossakin jo jotain. Lihakset ei ole tuon vertaisen hiihtolenkin jälkeen enää juurikaan kipeät, ja polvien niveletkin alkaa tottua rasitukseen. Ranteet tottuivat uusiin sauvoihin.
Koko perhe on huomannut maaliskuuhiihtäjien tulon laduille. Tähän mennessä ollaan hiihdetty pääosin totisten harrastajien ja kilpahiihtäjien seassa, ja ne on painaneet meistä aina ohitse. Nyt laduilla on myös väkeä, joka hiihtää meitä hitaammin, tottumattomammin, ja vieläkin huonommilla varusteilla kuin me.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
15 km
Työt on haitanneet vakavasti terveellistä elämää, mutta tänään viimein. 15 km järvihiihtoa. Ensin pienempi reissu Miinan kanssa. Lunta tuli monta päivää, mutta sen seurauksena järvillä on taas hyvät syvät ladut. Pientä vengurrusta niissä monesti on, moottorikelkka on kulkenut vähän epätasaisesti paksussa pakkaslumessa. Miinalle riitti pari kilometriä reippailua, minkä jälkeen vein sen takaisin kotiin, auton takapenkille odottamaan perheen paluuta. On siellä kaikkein rauhallisin.
Suksista loppui pito välillä. Ei ongelmaa; ladun sivuun, taskusta voidetta suksen pohjaan, sukset aurinkoon kuivumaan, mies myös pieneen auringonottoon. Ensi talvena minulla on uudet sukset ja niissä lujemmat voiteet.
Maaliskuun hiihtäjät on tulleet laduille. Nythän siellä näteintä ja helpointa on. Sellaisia mekin ennen oltiin. Ihan kaikki ei jaksa hiihtää suksilla, vaan käyttävät helpompia kulkuvälineitä.
Suksista loppui pito välillä. Ei ongelmaa; ladun sivuun, taskusta voidetta suksen pohjaan, sukset aurinkoon kuivumaan, mies myös pieneen auringonottoon. Ensi talvena minulla on uudet sukset ja niissä lujemmat voiteet.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
4 km tuskien taival
Ensimmäistä kertaa eläissäni luistelusuksilla. Säärien etuosa kipeytyi heti ensimmäisen 5 m jälkeen ja muutenkin käyttöön joutui sellaisia lihasryhmiä että niitä ei ennen ollut tarvinnut vaivata. Vähän kulkua eteenpäin ja sitten lepoa vähän. Ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi helpottaa, luistelumatkat piteni ja lepotauot harveni. Kivutkin väheni. Säärikipu loppui. Tulipahan nähtyä tuokin. Ei heti huomenna uudestaan. Vaatii kyllä opettelua ja totuttelua.
Olin luullut pitkiä sauvoja kömpelöiksi, mutta ei. Ne oli oikein kätevät ja niillä sai hyvin työnneltyä vauhtia myös tasalaskussa valmisladulla loivissa alamäissä.
Kolmas huomio on, että amatöörinkin ensimmäistä kertaa raudalla tekemällä suksien pohjustuksella ja kelivoitelulla on iso merkitys. En ole eläissäni hiihtänyt niin liukkailla suksilla. Ei mitään väliä sillä että maa ja taivas oli täynnä terävää -9°C pakkaslunta. Luisti todella ihmeellisesti. Toki olin ohjeet lukenut ja tein kaiken niin hyvin kuin osasin. Ilman sitä luistoa tuskat luultavasti olisivat olleet isommat.
Olin luullut pitkiä sauvoja kömpelöiksi, mutta ei. Ne oli oikein kätevät ja niillä sai hyvin työnneltyä vauhtia myös tasalaskussa valmisladulla loivissa alamäissä.
Kolmas huomio on, että amatöörinkin ensimmäistä kertaa raudalla tekemällä suksien pohjustuksella ja kelivoitelulla on iso merkitys. En ole eläissäni hiihtänyt niin liukkailla suksilla. Ei mitään väliä sillä että maa ja taivas oli täynnä terävää -9°C pakkaslunta. Luisti todella ihmeellisesti. Toki olin ohjeet lukenut ja tein kaiken niin hyvin kuin osasin. Ilman sitä luistoa tuskat luultavasti olisivat olleet isommat.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Huono keli
Tiet liukkaat, ilma täynnä pöllyävää lunta, niin että näkyvyyttä ei välillä ollut kuin 10 metriä. Tässä on jo aika selkeää; en huomannut alkaa kuvata siellä missä lunta lensi oikein paksusti. Pakkasta -10, joten satava lumi oli kevyttä. Liikenne erittäin epätasaista: seitsemääkymppiä jotkut, satasta jotkut; jotkut sekä että vaihdellen. Vaarallista menoa sellaisessa jonossa. Hengissä selvisin.
Ostin luistelusukset. Kaikki kohtuuhinnoissa tähän aikaan vuodesta, jos vain tavaraa löytyy. Jos opettelisi jotain muutakin, kun kerran näin paljon tänä vuonna hiihtää. Ostin myös voiteluraudan ja voidetankoja, messinki- ja nailonharjan. Opettelin illan käytännön suksikemiaa. Vähän kuin kynttilän vetämistä suksen pohjaan ennen, mutta nyt vain kuumalla raudalla sulatellen. Hyvin samanlaista ainetta kuitenkin.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
100 km
Tänään hiihtelin vaimon kanssa 25 km. Tytär jo väsyi hiihtämiseen. Vaimon kanssa mentiin rauhalliseen tahtiin loivasti kumpuilevaa mehtämaastoa. -6 - -10°C; lähdettiin hiihtämään vasta 14.30 iltapäivällä, ja iltaa kohden pakastui, 3.5 tunnin reissulla.
Tällä viikolla olen sitten hiihtänyt 100 km täyteen. Se kaikki vanhoilla muovisangonpohjasuksilla, ei keveillä ja liukkailla tekniikan uusimmilla luomuksilla.
------------
Illalla piti vielä tuohon kirjoittaa, että uniongelmia ei ole ollut sen jälkeen kun isompia määriä hiihtämään rupesin. Nukahdin kuitenkin ennen kuin jaksoin sen tehdä. Hiihdon jälkeen juomaan, saunaan, venyttelemään, syömään ja vähän viiniä päälle. Vielä valokuvat kännykästä läppäriin - en juuri enää kuvaa kuin kännykällä; sävyttömämpiä kuvia, mutta kevyt kuskata mukana - ja pieni päiväkirjamerkintä tänne. Juuri ja juuri jaksoi sen jälkeen panna koneen kannen kiinni, kääntää sen sohvan selkää vasten seisomaan, laittaa silmälasit sohvan alle talteen, vetää viltin päälleen ja painaa pään tyynyyn; bloggerin mukaan klo 20:24.
Vaimo herätteli 23:30 tienoilla hampaiden pesulle ja oikeaan sänkyyn siirtymiseen. Minkä tein.
------------
Illalla piti vielä tuohon kirjoittaa, että uniongelmia ei ole ollut sen jälkeen kun isompia määriä hiihtämään rupesin. Nukahdin kuitenkin ennen kuin jaksoin sen tehdä. Hiihdon jälkeen juomaan, saunaan, venyttelemään, syömään ja vähän viiniä päälle. Vielä valokuvat kännykästä läppäriin - en juuri enää kuvaa kuin kännykällä; sävyttömämpiä kuvia, mutta kevyt kuskata mukana - ja pieni päiväkirjamerkintä tänne. Juuri ja juuri jaksoi sen jälkeen panna koneen kannen kiinni, kääntää sen sohvan selkää vasten seisomaan, laittaa silmälasit sohvan alle talteen, vetää viltin päälleen ja painaa pään tyynyyn; bloggerin mukaan klo 20:24.
Vaimo herätteli 23:30 tienoilla hampaiden pesulle ja oikeaan sänkyyn siirtymiseen. Minkä tein.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
15 km jälleen
Tällä kertaa vaaramaisemissa, tyttären kanssa. Vaimo ei tykkää laskea kovin jyrkkiä rinteitä. Meiltä on tuonne parinkymmenen kilometrin matka autolla.
Kilpahiihtäjät siellä harjoittelee. Me mentiin ihan rauhassa ylämäet. Siellä on tällaisia nousuja; tässä ollaan vasta alussa. Tytär siellä painaa ylöspäin. Pystysuoraan mitaten 64 m nousu. Korkeampia vuoria on olemassa, mutta kiipeämistä on tuossakin.
Tässä sama mäki ylempää kuvattuna; ei vielä päällä asti kuitenkaan. Alamäet on samanlaisia, niin että niissä saa hyvät vauhdit.
Siellä on hyvät maisemat, ja mehtojakkii näkköö jos sattuu onnistummaan. Meitä ei, vuan meton paskoo sentään nähtiin.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
15 km
tyttären kanssa, kahteen otteeseen. Käytiin välillä kotona syömässä. Vaikea keli, pakkasta -10 ja uutta teräväkärkistä lunta maassa paljon ja taivaalta tulossa lisää. Hyvin sakeasti välillä.
Sukset ei paljoa luistaneet, mutta eteenpäin juuri ja juuri pääsi. Eivätpä lipsuneetkaan.
Sauvoihin totun vähitellen. Remmit on nyt korjattu ja käsi aseteltu paremmin kahvaan kiinni. Mutta vielä kipeytyy ranteeni. Toivotaan että se loppuu. Hiihtoa taitaa tällä viikolla olla takana nyt 60 km.
torstai 7. maaliskuuta 2013
8 km
tänään ja tiistaina 4 km. Tänään -10 ja edelleen kohtalainen tuuli. Hiihtäessä kuitenkin lämmintä.
Vaikken ostanut uusia suksia, ostin uudet hiilikuituiset sauvat. Ne on niin kevyet, että tuntuvat ilmalta niitä nostaessa. Kun kättä laskee, tökkää ne maahan. Toimivat niin kuin pitääkin. Porkkaa ei ole oikein minkäänlaista, mutta koneladuilla ei näytä tarvitsevan.
Käden ote vain on jokseenkin kummallinen. Kahva tulee eri asentoon suhteessa käteen kuin vanhoilla 1980-luvun sauvoillani, joissa on vain yksinkertainen lenkki. Mutta niinpä sauva myös iskee maahan eri asennossa. Remmit pitänee asetella erilaiseen kireyteen kuin ne oli tänään; ranteisiin alkoi koskea lopummalla matkaa. Niissä on vielä opettelemista ja säätämistä.
----------
Alan oppia sanomaan taas ässän. Suussa on uusi hammasproteesi muutaman päivän koekäytössä. Ei ne vielä kuitenkaan ihan natsaa. Korkeudet vastakkaisilla poskilla ei satu kohdalleen, niin että suu tuntuu olevan vinossa. Sinänsä kuitenkin mukavammat kuin pari viikkoa suussa olleet muoviset, jotka oli isot ja joilla saattoi sanoa vain äšššän.
Vaikken ostanut uusia suksia, ostin uudet hiilikuituiset sauvat. Ne on niin kevyet, että tuntuvat ilmalta niitä nostaessa. Kun kättä laskee, tökkää ne maahan. Toimivat niin kuin pitääkin. Porkkaa ei ole oikein minkäänlaista, mutta koneladuilla ei näytä tarvitsevan.
Käden ote vain on jokseenkin kummallinen. Kahva tulee eri asentoon suhteessa käteen kuin vanhoilla 1980-luvun sauvoillani, joissa on vain yksinkertainen lenkki. Mutta niinpä sauva myös iskee maahan eri asennossa. Remmit pitänee asetella erilaiseen kireyteen kuin ne oli tänään; ranteisiin alkoi koskea lopummalla matkaa. Niissä on vielä opettelemista ja säätämistä.
----------
Alan oppia sanomaan taas ässän. Suussa on uusi hammasproteesi muutaman päivän koekäytössä. Ei ne vielä kuitenkaan ihan natsaa. Korkeudet vastakkaisilla poskilla ei satu kohdalleen, niin että suu tuntuu olevan vinossa. Sinänsä kuitenkin mukavammat kuin pari viikkoa suussa olleet muoviset, jotka oli isot ja joilla saattoi sanoa vain äšššän.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Muovisangonpohjasukset
Kävin urheilukaupassa ... semmoisessa sportssenterissä. En ole juuri niissä vieraillut, koska en ole juuri itseäni sportsmänninä pitänyt. Sukset kuitenkin kiinnostaa, kun niihin on kehittynyt niin läheinen suhde viime aikoina. Sanoi kaupan mies niitä millä nyt hiihdän muovisangonpohjasuksiksi. Eli nuukana miehenä olen vuosia sitten ostanut halvimman paketin, jossa oli monot, sukset ja sauvat. Hyvin niillä on kotijärvellä maaliskuun hankiaisilla hiihdetty monta vuotta. Nyt kun on hiihtänyt paljon tekoladuilla, niin on nähnyt nopeiden menijöiden käyttävän aika erilaista välineistöä.
En kuitenkaan uusia suksia ostanut. Katsoin sellaisia kyllä. Keveitä ja jänteviä suksia. Mutta näin myöhään hiihtokauden lähetessä loppuaan siellä ei enää ollut mitoilleni ja painolleni sopivia. Mennään muovisangonpohjasuksilla tämä kausi loppuun. Arvostan kovin sitä että kaupan mies ei myynyt mitoilleni sopimattomia suksia; minullehan voisi periaatteessa myydä mitä vain. Tunnen välineistöä niin huonosti. Menen samaan kauppaan syksyllä uudelleen.
Vaikka suksia sanottaisiin muovisangonpohjasuksiksi, eli että pohja olisi polyeteenistä, niin ei ne huonoja suksia ole kuitenkaan. Pian on puusuksien hautajaisten 39-vuotispäivä, eli päivä jolloin Juha Mieto hävisi Falunissa 30 km hiihdon Thomas Magnusonille, kuten tässä vanha Kalevan uutinen kertoo. Luulen kuitenkin, että minun nykyiset sukseni on paremmat kuin sen hetkiset ensimmäiset muovisukset, mutta luultavasti saman tyyppiset. Niillä on nimittäin hyvä hiihtää hyvällä kelillä. Suurin ero parempiin suksiin on, että ne on vähän painavammat, koska sisuksesta on edelleen suurin osa puuta, sekä jonkin verran löysemmät potkaistaessa. Reuna ei ole yhtä terävä, joten ne sutii helpommin kovalla pohjalla jos hiihtää luistelutyyliin. Ja tietysti pohjan laadusta johtuen muovisangonpohjasuksilla ei voi käyttää parhaita voiteita, koska niiden pohja ei ime pohjustusparafiinia eikä mitään. Mutta pikavoiteet toimii ihan hyvin niillä ja on helppo levittää. Niitä vain pitää sutia pohjaan 10-15 km välein.
Tuleepa nähtyä hyvin tätä suksien historiaa kun vain hitaasti vaihtaa kohti tutkimuksen ja tuotekehittelyn viimeisintä kärkeä.
---------
Kävin "Hyvä opettaja" -seminaarissa. Minäkin olen joskus ylioppilaskunnalta sellaisen palkinnon saanut. Siitä on kuitenkin aikaa. Enää ei jouda eikä jaksa samalla tavalla paneutua opettamiseen kuin nuorempana. Nyt pääasiassa vain lukee ja lukee ja lukee käsikirjoituksia. Minulla on jo yli 100 ohjattua gradua ja tänä vuonna tulee ainakin 3 jos ei 4 ohjattua väitöstä entisten lisäksi.
Kyllä kaikki menee kunhan pääsee hiihtämään välillä. Mutta suuria luentoja ei varmaan enää pidetä.
En kuitenkaan uusia suksia ostanut. Katsoin sellaisia kyllä. Keveitä ja jänteviä suksia. Mutta näin myöhään hiihtokauden lähetessä loppuaan siellä ei enää ollut mitoilleni ja painolleni sopivia. Mennään muovisangonpohjasuksilla tämä kausi loppuun. Arvostan kovin sitä että kaupan mies ei myynyt mitoilleni sopimattomia suksia; minullehan voisi periaatteessa myydä mitä vain. Tunnen välineistöä niin huonosti. Menen samaan kauppaan syksyllä uudelleen.
Vaikka suksia sanottaisiin muovisangonpohjasuksiksi, eli että pohja olisi polyeteenistä, niin ei ne huonoja suksia ole kuitenkaan. Pian on puusuksien hautajaisten 39-vuotispäivä, eli päivä jolloin Juha Mieto hävisi Falunissa 30 km hiihdon Thomas Magnusonille, kuten tässä vanha Kalevan uutinen kertoo. Luulen kuitenkin, että minun nykyiset sukseni on paremmat kuin sen hetkiset ensimmäiset muovisukset, mutta luultavasti saman tyyppiset. Niillä on nimittäin hyvä hiihtää hyvällä kelillä. Suurin ero parempiin suksiin on, että ne on vähän painavammat, koska sisuksesta on edelleen suurin osa puuta, sekä jonkin verran löysemmät potkaistaessa. Reuna ei ole yhtä terävä, joten ne sutii helpommin kovalla pohjalla jos hiihtää luistelutyyliin. Ja tietysti pohjan laadusta johtuen muovisangonpohjasuksilla ei voi käyttää parhaita voiteita, koska niiden pohja ei ime pohjustusparafiinia eikä mitään. Mutta pikavoiteet toimii ihan hyvin niillä ja on helppo levittää. Niitä vain pitää sutia pohjaan 10-15 km välein.
Tuleepa nähtyä hyvin tätä suksien historiaa kun vain hitaasti vaihtaa kohti tutkimuksen ja tuotekehittelyn viimeisintä kärkeä.
---------
Kävin "Hyvä opettaja" -seminaarissa. Minäkin olen joskus ylioppilaskunnalta sellaisen palkinnon saanut. Siitä on kuitenkin aikaa. Enää ei jouda eikä jaksa samalla tavalla paneutua opettamiseen kuin nuorempana. Nyt pääasiassa vain lukee ja lukee ja lukee käsikirjoituksia. Minulla on jo yli 100 ohjattua gradua ja tänä vuonna tulee ainakin 3 jos ei 4 ohjattua väitöstä entisten lisäksi.
Kyllä kaikki menee kunhan pääsee hiihtämään välillä. Mutta suuria luentoja ei varmaan enää pidetä.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
33 km
Tänään yksin. -10 °C, kova etelätuuli. Lapsella on hiihdosta lomapäivä, eli koulua ja kotitehtäviä. Vaimo on pitkään töissä. Minä heräsin viideltä töihin ja arvelin iltapäivällä kahden aikaan että riittää yhdeksi palkkatyöpäiväksi. Tänään oli lukupäivä.
Läksin kartasta löytämälleni ladulle, josta ilmoitettiin että se on moottorikelkalla kunnossa pidettävä latu. Latu se ei ollut, ja oli hyvä että naisväki ei ollut mukana. Olisi ne jotain sanoneet, jos olisin ne sinne vienyt. Se oli suurimmaksi osaksi moottorikelkkauria metässä. Kuvassa voi olla vähän erottavinaan ladun näköistä, mutta oikeasti maassa on tuollaisia uria rinnakkain useita, sekaisin. Siinä ei oikein voinut hiihtää oikeasti, mutta ei luistellakaan. Kunhan työnteli ja kompuroi eteenpäin. Tarkoituksella sitä ei liene tuollaiseksi tehty; metässä vain on kohtuullisen vähän lunta ja siellä on ajeltu suojan aikaan, minkä jälkeen jälki on jäätynyt tuollaiseksi.
Osa "ladusta" oli mehtäkoneteitä, mökkiteitä, talojen teitä ja sadan metrin pätkä maantietäkin. Uran jatko piti aina käydä etsimässä jostakin. Noilla teillä ei sen helpompaa ollut hiihtää; jäätynyttä kuhmuraa kaikki.
Tapasin ladun puolessa välissä vastaantulevan hiihtäjän, jolta kysyin onko tämä karttaan merkitty latu. Sanoi hänkin olevansa ladulla ensimmäistä kertaa. Mutta selvisi, että koska hän oli lähtenyt sieltä, minne minä olin menossa, ja minä olin lähtenyt sieltä minne hän oli menossa, arvelimme olevamme oikealla tiellä. Matkasta 15 km oli tuollaista "latua". Minulta meni sen hiihtämiseen 3 tuntia.
Loppu 18 km takaisin päin latukonelatua meni puoleentoista tuntiin. Eli sen kummempaa kiirettä en pitänyt, ja hyvin jaksoin. Tässä vahvistuu ja tekniikkakin kehittyy. Osaan jo pitää sopivasta syömisestä ja juomisesta myös huolen. Mutta tuolle tänään hiihtämälleni ladulle en näillä lumilla enää lähde. Se on nyt nähty.
Kotona suihkuun ja sen jälkeen makaamaan lauteille. Betonilaude oli vielä lämmin eilisen saunassa käynnin jäljiltä. Makailin siinä selälläni niin kauan että ruumis sekä lämpeni ytimiään myöten että rauhoittui. Hyvä reissu kuitenkin. Mikä ei tapa, vahvistaa ja opettaa.
Läksin kartasta löytämälleni ladulle, josta ilmoitettiin että se on moottorikelkalla kunnossa pidettävä latu. Latu se ei ollut, ja oli hyvä että naisväki ei ollut mukana. Olisi ne jotain sanoneet, jos olisin ne sinne vienyt. Se oli suurimmaksi osaksi moottorikelkkauria metässä. Kuvassa voi olla vähän erottavinaan ladun näköistä, mutta oikeasti maassa on tuollaisia uria rinnakkain useita, sekaisin. Siinä ei oikein voinut hiihtää oikeasti, mutta ei luistellakaan. Kunhan työnteli ja kompuroi eteenpäin. Tarkoituksella sitä ei liene tuollaiseksi tehty; metässä vain on kohtuullisen vähän lunta ja siellä on ajeltu suojan aikaan, minkä jälkeen jälki on jäätynyt tuollaiseksi.
Loppu 18 km takaisin päin latukonelatua meni puoleentoista tuntiin. Eli sen kummempaa kiirettä en pitänyt, ja hyvin jaksoin. Tässä vahvistuu ja tekniikkakin kehittyy. Osaan jo pitää sopivasta syömisestä ja juomisesta myös huolen. Mutta tuolle tänään hiihtämälleni ladulle en näillä lumilla enää lähde. Se on nyt nähty.
Kotona suihkuun ja sen jälkeen makaamaan lauteille. Betonilaude oli vielä lämmin eilisen saunassa käynnin jäljiltä. Makailin siinä selälläni niin kauan että ruumis sekä lämpeni ytimiään myöten että rauhoittui. Hyvä reissu kuitenkin. Mikä ei tapa, vahvistaa ja opettaa.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
15 km
tänään tyttären kanssa. Komea aurinkoinen päivä, -6 varjossa, auringossakin pientä pakkasta. Latu kovassa jäässä. Minun oli oikein hyvä hiihtää; sukset sekä luisti että piti. Näin kevyttä hiihtoa ei ole ollut ikinä tänä talvena.
Tyttärellä on Peltosen nanosukset, ja ne yllättäen lipsui aika pahasti. Joku noilla laduilla näkyy aina lipsuvan.Vetäisin tauolla hänenkin suksiensa pohjaan pitovoidetta ja sitten matkanteko parani selvästi. Ei nanot mitkään ihmesukset taida olla. Taitavat olla vain nollakelin sukset.
Viikossa on sitten tullut hiihdettyä 70 km. Ei pahasti.
Tällaisia määriä en ole hiihtänyt vuosikymmeniin. 13-15 -vuotiaana minulla oli tapana hiihtää melkein joka päivä, jos oli asiallinen ilma, koulusta tultuani 10 km lenkki, joten silloin tuli hiihdettyä kohtuullisen paljon. Puusuksilla; vain lelusukset oli muovista silloin. Isän tervaamilla. Ne sukset voideltiin luistovoiteella - kynttilällä tai kaupan purkkivoiteella - koko matkaltaan. Erillisiä pito- ja luistoalueita ei ollut. Tykkäsin hiihtämisestä silloin. Oma latu lähti kotiovelta, yhtyi aikanaan urheiluseuran hiihtämälle pitkälle ladulle. Hiihtäen ladut silloin tehtiin; ne kulki yleensä mehtäalueilla missä ei tuuli koko ajan pilannut latua; sauvat oli rottinkia ja niissä piti olla isot porkat.
Tyttärellä on Peltosen nanosukset, ja ne yllättäen lipsui aika pahasti. Joku noilla laduilla näkyy aina lipsuvan.Vetäisin tauolla hänenkin suksiensa pohjaan pitovoidetta ja sitten matkanteko parani selvästi. Ei nanot mitkään ihmesukset taida olla. Taitavat olla vain nollakelin sukset.
Tällaisia määriä en ole hiihtänyt vuosikymmeniin. 13-15 -vuotiaana minulla oli tapana hiihtää melkein joka päivä, jos oli asiallinen ilma, koulusta tultuani 10 km lenkki, joten silloin tuli hiihdettyä kohtuullisen paljon. Puusuksilla; vain lelusukset oli muovista silloin. Isän tervaamilla. Ne sukset voideltiin luistovoiteella - kynttilällä tai kaupan purkkivoiteella - koko matkaltaan. Erillisiä pito- ja luistoalueita ei ollut. Tykkäsin hiihtämisestä silloin. Oma latu lähti kotiovelta, yhtyi aikanaan urheiluseuran hiihtämälle pitkälle ladulle. Hiihtäen ladut silloin tehtiin; ne kulki yleensä mehtäalueilla missä ei tuuli koko ajan pilannut latua; sauvat oli rottinkia ja niissä piti olla isot porkat.
Juomaa
Tytär on jo lähes terve ja täynnä energiaa, houkuttelee vanhempiaan pidemmille hiihdoille. Minulla taas tuntuu korvissa jotain pientä outoutta, eli voin olla tulossa kipeäksi. Usein mennään lunssissakin tytär edellä ja isä perässä. Sitä vastaan juomaa, kaikenlaisesta mitä talosta löytyi, melkein kaikki itse viljeltyjä tai kerättyjä vielä tähän aikaan vuodesta:
Omenamehua, mustikoita, tyrnejä, inkiväärin viipaleita. Vielä appelsiineja tuohon päälle tuomaan massaa juomaan.
Tappaa virukset tai sitten ei, saa nähdä. Tulipahan tehtyä kuitenkin.
--------------------------------------
Peruin kaikki kevään ulkomaanmatkat. En ehdi valmistautua, en ehtisi kunnolla matkustaa täkäläisiltä töiltä, en halua lähteä. Kotona paras. Äskeinen etelän reissu riittää täksi kevääksi, enkä oikein kunnolla olisi ehtinyt tehdä sitäkään. Menin kun pyydettiin; pitäisi osata sanoa ei. En halua minnekään.
No, terveenä hiihtämään toki ...
Valkosipulia
Ihan juotavaa. Valkosipulin maku peittyi yllättäen melkein kokonaan. Tyrnejä ei oikein kannata heittää tuollaiseen sekaan. Siinä on isot siemenet, joita terä ei leikkaa ollenkaan. Yllättävän tummaa siitä tuli, vaikka mustikoita ei kovin paljoa ollutkaan.
--------------------------------------
Peruin kaikki kevään ulkomaanmatkat. En ehdi valmistautua, en ehtisi kunnolla matkustaa täkäläisiltä töiltä, en halua lähteä. Kotona paras. Äskeinen etelän reissu riittää täksi kevääksi, enkä oikein kunnolla olisi ehtinyt tehdä sitäkään. Menin kun pyydettiin; pitäisi osata sanoa ei. En halua minnekään.
No, terveenä hiihtämään toki ...
10 km
Eilen taas hangella, koko porukalla, illemmalla. Tytär alkaa olla terve. Viime viikon suoja on syönyt lunta kovasti järvien keskiseliltä, missä tuuli on päässyt siihen parhaiten puremaan. Siellä on nyt suksen kantava hankiainen edellisen yön -18 °C jälkeen. Ei siellä ihan noin keltaista ollut, enempi harmaata kun veti taas taivaan pilveen, mutta tunnelma oli tuollainen. Mukava hiihtää.
Uusi kuukausi, uudet ilmat. Aurinkoa vain satunnaisesti, mutta lämpötilat jo suhteellisen normaalit. Aamulla oli sen verran kirkasta, että närhet näki syödä ruokansa auringon paisteessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
