Kaupoissa

Vaimo aloitti kesälomansa tänään. Ensimmäinen asia oli päästä kauppoihin rauhassa. Joten ajoin perheen Isoon Kaupunkiin. Toimin siellä kuskina, kantajana, pakkaajana, koiranhoitajana ja noin yleensä apupoikana. Hääpäiväkin sattuu huomiseksi, joten vietettiin se samalla tänään. Käytin sen takia välillä naiset syömässä ravintolassa ja ajoin heidät sitten uuteen paikkaan. Iltapäivällä vielä kolmanteen. Minua ei niihin kauppoihin oikein huolittu mukaan maleksimaan ja odottelemaan milloin sieltä päästäisiin ulos. Voi niissä kaupoissa myös tuijotella ajankulukseen vieraita naisia, mutta se aiheuttaa herkästi pahennusta pitkään jatkuessaan. Joten odottelin muualla, kävelin, tein tietokoneella satunnaisia pikkutöitä, hoitelin Miinaa ja kävin itsekin rautakaupassa.

Naapurin mies kantoi viikolla saunansa palasina talonsa sisältä ulos. Muurahaiset oli muuttaneet asumaan seinärakenteisiin. Sanoi että "tuhansia", eli kai niitä sieltä kohtalainen määrä oli löytynyt. Tavallisia mustia murkkuja. Sama mies ilmeisesti oli käynyt ostamassa meidän molemmat rautakaupat tyhjiksi murkkumyrkystä, sellaisesta joka sekoitetaan veteen ja jolla kastellaan talon sokkelit. Se turasi pitkään oman talonsa ympärillä kastelukannun kanssa ja uhosi että näillä myrkyillä kuolee varmasti. En tiedä oliko se vetänyt maahan raakaa laimentamatonta tavaraa. Joka tapauksessa myrkkyä ei meidän kylillä enää ollut, joten ostin purkin. Käytän sitä ohjeen mukaan laimennettuna, tehoaa kyllä riittävän hyvin niinkin. Muurahainen on periaatteessa hyötyeläin, mutta hankala taloon muuttaessaan ja pesiä sinne rakentaessaan. Annan niiden olla rauhassa tontin reunamilla, mutta en anna niiden pesiä talon juurella. Liian ahkeria otuksia.

Siellä meni koko päivä. Ei ne kovin paljoa tavaraa ostelleet siihen nähden kuinka monta tuntia kaupoissa meni. Jonkinlainen tarve se heille on, tavaroiden katselu, rekisterin ylläpito siitä mitä on olemassa ja missä sitä on, sekä kokeileminen miten se sopii itsen päälle tai johonkin lähiympäristöön. Tytär oppii sen äidiltään. Ei puhettakaan että olisi lähtenyt minun kanssani rautakauppaan.

Illalla ajoin kolme nukkuvaa naista kotiin. Miina siis kolmantena nukkuvana. Kaupoissa kulkeminen on rankkaa hommaa.

Aviomiehen shoppailuavustusvelvollisuudet on joka tapauksessa nyt näyttävästi hoidettu tältä vuodelta.

Nocturne

Ensi-ilta. Tytär näytteli kesäteatterissa. Tanssi ja lauloi kuorossa.

Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Oli se herttaista.

Jättiunikko Papaver pseudo-orientale

Botaniassakin tapahtuu jatkuvasti. Bostonin kasvitieteellisen puutarhan kuraattori Peter Goldblatt julkaisi vuosi sitten ehdotuksen Papaver pseudo-orientalen nimeämiseksi uudelleen ["A New Name for Papaver pseudo-orientale (Papaveraceae)", Novon: A Journal for Botanical Nomenclature, 21(2):182-182. 2011; DOI: http://dx.doi.org/10.3417/2009134]. Syynä on se, että samalla tieteellisellä nimellä on tunnettu sekä Georgian, Armenian, Iranin ja Turkin alueella kasvava luonnonunikko, että Idänunikon P. orientalen risteytyksiä muiden isokukkaisten unikkolajien kanssa. Koska Goldblatt huomasi että ensimmäisenä kyseinen nimi on annettu nimenomaan tällaiselle hybridille eikä villilajille, pitäisi botaniikan sääntöjen mukaan myöhemmin nimetyn lajin nimi vaihtaa. Villilaji on nimetty 1909, mutta hybridi jo 1898. Goldblatt ehdottaa uudeksi nimeksi P. setiferum. Nämä prosessit kestävät aina aikansa, enkä ole nähnyt että asiaan olisi jo tullut ratkaisu, mutta olen lämpimästi nimenvaihdon kannalla.

En erityisesti tykkää näistä pseudo-nimistä; kreikan ψευδής = vale, väärä, huijaus. Toki nimellä on botaniikassa viitattu nimenomaan siihen että jokin kasvilaji on samanlainen kuin jokin toinen, mutta sen ilmaisemiseen olisi muitakin sanoja, vaikkapa kreikan όμοιος tai latinan similis = samanlainen. Jos botanisti erehtyy lajimäärityksessä, niin syy on kyllä hänen itsensä. Ei siitä kannattaisi kasvia syyttää. Botanistin todennäköisestä mokasta hänen antamansa nimi joka tapauksessa jää vuosikymmeniksi muistuttamaan. Niin minä noita nimiä ainakin luen. Goldblattin uusi nimi - sikäli kuin en mene sekaisin latinan kieliopissa, jossa en ole kovin hyvä - tarkoittaa "vähemmän villiä unikkoa". Hän ei anna perusteita uudelle nimelle, mutta minulle se kelpaisi joka tapauksessa. Nimi kuin nimi, kunhan siinä ei ole tuota pseudoa. Siitä johdettu "Puolikesyunikko" sopisi minusta hyvin suomalaiseksi nimeksi; vaikka  tämä iso onkin verrattuna muihin täällä pärjääviin unikkolajeihin, niin ei tämä nyt mikään jättiläinen kuitenkaan ole.

Kiinnostuin nimestä, koska kasvi kukkii parhaillaan pitkin meidän pihoja. Lisääntyy siemenistä, tosin kylvettynä vain kohtalaisesti. Koska jälkeläiset ovat samantapaisia kuin emot, niin olettaisin että minulla on villilaji. Luontoportissa on ihan hyvä kuvaus kasvista; tosin terälehtien väritys vaihtelee syvän oranssista haalean vaaleanpunaiseen. Vaikka verkko on väärällään kuvia kasvista, niin laitanpa tänne nyt kuvia omistanikin. Ei kai tästä kenellekään mitään haittaakaan ole. Se on aika dramaattinen kukka. Vaikka teen tämän muistuttamaan aikasarjaa, eivät kaikki kuvat ole samasta nimenomaisesta kukasta. Minulla ei ole aikaa istua kotona kuvaamassa vain yhtä. Samanlaiset vaiheet niissä on kuitenkin kaikissa.

Kaunokaisia viitakossa. Luumutarhaan asettuneita siementaimia.

Nupusta dramatiikka lähtee liikkeelle. Taitaa olla kaverina urositikka yrittämässä imeä mehuja verholehdestä.

 Terälehdet paisuvat ja halkaisevat verholehtien kuvun.

 Puolikas on jo pudonnut pois.

 Lehdet kasvaa kasvamistaan ja viimeinenkin verholehtien palanen putoaa kohta.

 Hame on nyt vapaa kahleistaan. Vielä vähän ryppyinen, mutta siliää itsestään ilman silitysrautaa.

 Avautuminen jatkuu kunnes kaikkein pyhin hurlumhei paljastuu. Koko avautumisvaihe kestää muutaman tunnin. Heteistä varisee tummansinistä siitepölyä niin voimakkaasti että se tahraa nopeasti kukan alaosat. Emit ovat mielenkiintoisena tähtimäisenä muodostelmana tulevan siemenkodan katossa. En tiedä miten tämä unikko hoitaa itsepölytyksen ongelman; heteistä joka tapauksessa varisee siitepölyä suoraan myös omille emeille. Kimalaisia en ole näissä juuri nähnyt, vaan kukissa käy kärpäsiä, ampiaisia ja erilaisia kovakuoriaisia. Tepastelemiseen emien päällä kukan rakenne on muotoutunutkin; eipähän keinoilla väliä, kunhan siitos tapahtuu. Tuoksua kukasta ei ainakaan minun nenääni erity; se pelaa nimenomaan näyttävällä ulkonäöllä. Terälehtien kehän halkaisija voi olla kepeästi yli 10 cm.

 Sateesta ja kuumuudesta riippuen yksi kukka kukkii pari kolme päivää. Terälehtien uloin reuna saattaa ruveta vaalenemaan jo vuorokauden kuluttua. Vaikka kukka jaksaa tätä elämälle niin tärkeää aktia kauan, väsyy sekin aikanaan ja terälehdet alkavat putoilla pois.

 Heteet veltostuvat ja painuvat roikkumaan.

 Sitten nekin putoavat pois, ja tuuli vie ne mennessään. Niitä ei enää tarvita. Sukusolut hakeutuvat toistensa seuraan ja sen jälkeen siemenet alkavat hiljalleen kehittyä kodan lujien seinien suojassa. Tämäkin vaihe on ihan nätti jos sitä menee läheltä katsomaan. Emien päällä voisi olla mukavaa makoilla, jos olisi tarpeeksi pieni. Se on pehmeä patja kun sitä sormella kokeilee.

 Kasvi on perenna, joka talvehtii lihavalla juurellaan maan sisällä, leviten hiljalleen. Näitä on tässä kaksi, vaikka ne näyttävätkin yhdeltä mättäältä. Ikää näillä on n. 10 v. Jo kukinnan kestäessä lehdet alkavat reunoistaan kellastua alhaalta lähtien. Heinäkuussa mätäs ränsistyy. Ei kannata istuttaa minnekään kukkapenkin eturiviin, vaan kohtalaisen ravinteikkaaseen mutta vedet hyvin läpäisevään maahan jonnekin muiden kukkien keskelle.  Humusta ja hiekkaa sekaisin on hyvä yhdistelmä.

Olen tosin nähnyt ohjeen, jonka mukaan ränsistymistä ei tapahtuisi jos katkoo kukkavarret pois sitä mukaa kuin kukinta on ohitse, mutta en ole viitsinyt tehdä sitä koskaan. Kulkekoot kasvit minun puolestani luonnollista kiertoaan.

 Puolikesyunikko on kauttaaltaan karhean karvainen. Ei oikeastaan piikkinen, eikä nuo karvat kuivuttuaankaan yleensä juuri pistä, mutta hyvin karhea se on. Voi sitä paljain käsin käsitellä kunhan vähän varoo. Ulkonäkö panee varomaan.

Sama pensas 1.8. Tällainen kaunokainen. Suurin osa kesäkuisista lehdistä on jo ruskeita ja kuivia, loput kuivumassa. Siemenkodat törröttävät varsien päässä.

 10.8. vanhat lehdet ovat jo lähes kaikki kuivia, samalla kun siemenkodista on suurin osa pudonnut pois. Varret törröttää kohtuullisen lujina.

 Kun kuivaneet osat leikkaa pois, tulee esiin mätäs vihreitä lehtiä, tosin osa mustin reunoin. Se on kasvattanut ne heinäkuun mittaan ajankulukseen. Yksi nuppukin näyttää mättäässä olevan.

Ensimmäiset mehtämansikat

kypsyi tänään. Ja syötiin.

Tosin pihapolun varrella, missä ne saa paljon aurinkoa, eikä vielä syvemmällä metässä. Mutta kuitenkin. Alkuperäisiä asukkaita ne on, kasvaneet tässä silloin kun tämä tontti vielä oli mehtää. Olen niitä kyllä vähän autellut niiden suhteissa muuhun kasvillisuuteen.

44 kg

Miinan paino on nyt tuo, eli pudotusta jouluiseen painoon 4 kg. Siitä 400 g on eilen leikattua karvaa, muu on vähentynyttä läskiä. Kuumuus, siitä johtuva vähäinen liikunta ja siitä taas johtuva vähäinen syöminen lienevät syynä tähän. Liikuntahan ei laihduta, näkee tässä taas kerran. Joka tapauksessa suunta on oikea.

Mies ja koira osmankäämeiksi

Miinalle tuli kesän kuumuuden lisäksi hilsettä ja ihottumaa, joten päätettiin kokeilla ajaa siltä talviturkki pois. Mitäpä sillä kesällä tekee. Ostin leikkuukoneen, Oster A5 -merkkisen ja siihen 6,3 mm terän. Pyyntö oli että leikkuuterä ei saa pahasti kuumua. Vaimo rajailee minun tukkaani koneella, joka kohtuulyhyessä ajassa menee polttavan kuumaksi. Miestä voi ajaa sellaisella, mutta ei koiraa.

Koska en kannata kosmetiikkakokeita eläimillä, kokeilin ensin uutta konetta itseeni. Vetelin eilen peiliin katsomatta pitkin päätä muutaman kerran. Tytär ja vaimo korjasivat jäljet, ja lopputulos on ihan tyydyttävä.  Koska kone oli hyväksi havaittu, parturoin tänään tyttären kanssa Miinan. Ensin pari kuvaa vaiheesta ENNEN:

 Turkki on komea. Kiiltävä ja äärimmäisen sileä.

Tytär käytännössä ajoi suurimman osan. Hän on 15-vuotiaana värkännyt omien ja kavereidensa hiusten kanssa niin paljon, että on minua parempi karvojen ammattilainen. Minä ajoin mahapuolet, kainalot yms paikat, mutta muuten toimin apulaisena, taputtelin Miinaa ja keräilin karvoja kasaan. Ei Miina tosin konetta pahakseen pannut. Yleensä se antaa meidän tehdä itselleen vastaan panematta mitä vain. Terä lämpeni jonkin verran, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Pidettiin välillä pieniä taukoja ja jäähdytettiin terää pakastimesta haetun kylmäkallen päällä. Olin myös öljynnyt terän ohjeiden mukaisesti hyvin. Reilun tunnin jälkeen pidettiin pidempi tauko ja vietiin koko kone pakastimeen vähäksi aikaa. Tässä Miina puolen välin kuosissa. 

Miina ei ollut helppo ajettava. Opetella piti sekin lähteekö turkki paremmin myötä- vai vastakarvaan. Näyttää siltä että yleensä myötäkarvaan, mutta joskus vastakarvaan. Sisävilla on niin äärimmäisen paksua, että sitä oli hankala saada poikki, etenkin niskasta ja muista paikoista missä se oli paksuimmillaan. Ajan kanssa ajeltiin. Ehkä jokin toinen terälaatu olisi leikannut paremmin, mutta ihan ok jälki tuli tälläkin. Sentti kuitenkin sisävillaa jäi, mutta ei sen lyhemmäs tarvinnut mennäkään. Toinen kylki olikin jo paljon nopeampaa, kun alettiin osata. Siihen ei mennyt kuin reilu puoli tuntia. Eli JÄLKEEN:

 Hyvä tuli. Ei ihan tasainen, mutta Miina sanoi ettei se haittaa. Pesin Miinan ja itseni: minun tukkani kuivuu nyt 5 minuutissa, Miinan turkki puolessa tunnissa. Ennen siihen meni puoli vuorokautta. Erittäin kätevää. Kävelyllä kun käytiin, niin Miina jalka nousi selvästi kepeämmin ja se juosta hölkyttelikin eri mittaisia pätkiä. Ihottumat on rasvattu kortisonilla. Nyt on hyvä. Koosta lähti kolmannes pois, eikä se enää näytä erityisen lihavalta, jos nyt ei laihaltakaan. Muutoksen näkee erityisesti selkäpuolelta. Labradobermannit on aika lailla saman oloisia, tosin Miinan jäljellä oleva karva on edelleen pehmeämpää kuin niiden.

Osmankäämiltä tuntuu lähinnä vain Miina kun sitä silittää. Sillä on riittävän tiheä sisävilla sellaiseen. Ei siitä edelleenkään näy itikat pääsevän lävitse. Minulla on enempi siilin tyyppinen tukka. Se ero entiseen metässä kävellessä on, että ennen itikat pyrki aika paljon naamalle. Enää ei tule naamalle kukaan, mutta päälakeaan saa haroa yhtenään ja aina sieltä saa tapettua itikan, joskus kolme. Kaikki ne kertyy nyt lyhyen tukan kimppuun. Kai se muistuttaa niiden mielestä hirven selkää tai jotain. 

Järviyö

Saunan, makkaran ja oluen jälkeen on tapana lähteä järvelle. Meijän mökki on itärannalla, joten jos haluaa nähdä aurinkoa keskiyön lähestyessä on lähdettävä järven länsi- ja eteläpuolelle.

Aurinko nousee sieltä katsoen korkeammalle, koska horisontti on kauempana.

 Kovin moni ei näy enää soutelevan. Kyllä airoilla ja melalla pääsee silti hyvin eteenpäin, kun ei kiire ole.

 Vaimon airot tekee aina kysymysmerkin ennen veteen painumistaan.

Eteläinen ilmansunta on näin kesäyönä väreiltään pehmeämpi ja viileämpi kuin pohjoinen. 

 Järvisätkin Ranunculus peltatus kukkii kesäyössä. Se kertoo kirkkaasta vedestä.

 Niin tyyni ilta, että kuvan saattoi kääntää ylösalaisin, eikä sitä heti huomaa.

 Tykkään näistä Järvi-Suomen maisemista. Näillä olen liikkunut venneen kyijissä ennen kuin olen osannut kävelläkään.

Järven pohospiässä aurinko jatkoi laskuaan, hyvin hitaasti.

 Melkein jo hävinnyt. Lokit jatkoi kalasteluaan.

 Nyt ei näy aurinkoa enää ollenkaan.

 Kotiranta näyttää ihan pimeältä, mutta perille palattua siellä näki ihan hyvin.

Tytär keräsi 7 kukkaa, kokeeksi, mutta ei nähnyt yöllä unia. Tulevaisuuden verhojen rattaat ei ole vielä lähteneet pyörimään niin että verhojen väliin olisi rakosia syntynyt. 

Minä ja vaimo nukuttiin seuraavana päivänä klo 13 asti. 

Ennen vanhaan näillä vesillä raikui juhannuksena hanurin soitto ja kohtuullinen muu metakka. Sukulaisia kävi mökeillään ja vierailtiin puolin ja toisin. Nykyään järvellä on aika hiljaista ja suurin osa mökeistä tyhjiä. Kaksi moottorivenettä nähtiin koko iltana, myöhemmin siellä ei ollut liikkeellä enää ketään. 

Miellyttävän viileä juhannus. Päivälämpötila kohosi +19C asti, yöllä laski +8C tasolle. Yksi juhannus lisää takana, yksi vähemmän edessä. 

Hämähäkkilapsia

Tavallisen ristihämähäkin eli Araneus diadematuksen lapsia oli kuoriutunut munistaan lähipäivinä. Orpolapsia; äiti on kuollut jo edellisenä syksynä. Olivat viettämässä porukalla juhannusta meijän laiturin alkupäässä. Tykkäävät olla porukassa muutaman päivän kuoriutumisensa jälkeen, sitten vasta erkanevat omille teilleen. Pudoteltiin niiden verkkoon tapettuja itikoita, mutta ei ne niistä mitään välittäneet. Epäilytti onko tuo edes pyyntiverkko; enemmän se vaikutti suojaverkolta.

 Sen verkon sisällä ne yönsä vietti. Seuraavana päivänä kun mentiin katsomaan ne olivat hävinneet.

Ovat vielä keltaisia. Harmaantuvat myöhemmin aikuistuessaan. Ihan kuin ihmiset.

Jälleen yksi Juhannus mökillä

Ihmiset näkyy tekevän Juhannuspäivyksiään. Bloggeri on ollut jumissa, aikaisempi päivitys hävisi johonkin tuuttiin. No, uusiksi.

Juhannukset on yleensä oltu mökillä. Isä siellä myös aina, mutta tänä juhannuksena se ilmoitti olevansa niin raihnainen että jättää väliin. Vietiin sille ruokaa ja juomaa ja jatkettiin mökille. Siellä on tavallinen rutiini, vähän vuosien ja säätilojen mukaan vaihteleva. Ensin katotaan paikat. Raparperi on ruvennut kukkimaan. Se on komea mukava kukka. Syötäväkin, jos tykkää raparperikeitosta.

 Sitten on siivottu mökki, ajeltu nurmikot ja nyvitty isoimmat heinät pois kukkapenkistä. Isä on tehnyt näitä vuosi vuodelta vähemmän, ja nyt ei enää ole jaksanut ollenkaan.

 Lippu salkoon. Itse asiassa nostin nyt elämäni ensimmäisen kerran lipun salkoon. Ei ole sattunut tarvetta kohdalle koskaan aikaisemmin. Se ei juuri liehunut. Ihan tyyni juhannus.

 Sauna lämmite, ja sitten saunaan ja uimaan. Miina ei uinut kertaakaan, tytär kerran, minä kaksi kertaa ja perheen terveysatleetti, vaimo, kävi kolme kertaa kylmässä järvessä. Hyvää se tekee.

 Nuotioon tulet, hiilloksen valmistusta. Vaikka en yleensä lihaa syö, paistan juhannuksena makkaraa ja syön jouluna kinkkua. Ihminen saa minusta syödä mitä haluaa ja jättää syömättä mitä ei halua, mutta en pidä siitä että näillä valinnoilla aiheutetaan hankaluuksia muille ihmisille. Juhlapäivinä syödään perinneruuat, ja vieraisilla syödään mitä pöydässä on. Joten Miina ja minä syötiin nyt monta makkaraa puoliksi. Minä sinapin kanssa, Miina mieluummin ilman.

Mitään kunnon grilliä mökille ei ole rakennettu. Isällä oli joskus tiilistä muurattu systeemi taivasalla, mutta se hajosi parin vuosikymmenen jälkeen. Minä jätän mahdolliset rakennelmat siihen kun pääsen eläkkeelle. Siihen on vielä aikaa. 

Mutta eläkkeelle päästyäni minusta varmaan tulee isäni tilalle vanha mies mökillä. Hyvä paikka se on, kaiken tekeminen vain vaatii aikaa - joka siellä taas kuluu hyvin. 

Karhunvattu kukkii

Ei vain kiwi, vaan myös karhunvattu kukkii aivan ennennäkemättömästi. Kimalaisia käy kukissa paljon. 

 Olisiko niin, että se huolimaton kesannointi jota viime kesänä tein ohdakkeen ja kortteen tappamiseksi, piti maan normaalia lämpimämpänä. Kortteen tappoon maahan kylvetyt määrät kalkkia ja tuhkaa, jotka ei kortetta hetkauttaneen mihinkään, saattoivat myös innostaa näitä. Ja lopuksi oli lyhyt lämmin talvi, joka ei tappanut kukkasilmuja. Jos tämä jaksaa kypsyttää kolmanneksenkaan noista kukista marjoiksi, niin ehkä minun pitää muuttaa viimekesäinen mielipiteeni tästä kasvista näillä korkeuksilla. Viidenneskin riittää. Se että niitä voisi kerrankin syödä monta ja vielä lisää olisi mukavaa.

 Ja mitä tekeekään korte? Sen päällä on kerros punottua muovia jonka pitäisi tappaa ruohot, sekä kerros betonikiviä. Läpi tulee vain! Ihailen sitkeyttä.

Kiwi kukkii

Meidän 10-v vanha kiwimme innostui kukkimaan. Siitä on löytynyt parina vuonna alaoksilta marja tai pari, tai siis kaiken huomaava tytär on ne löytänyt, joten on se meidän huomaamatta kukkinutkin, mutta tällaista kukintaa ei olla koskaan ennen nähty. Kukkia on ylhäälläkin ja monessa oksassa.

 Se tekee kukkansa roikkumaan oksien alapuolelle, joten ei niitä helposti ole huomannut kun niitä on ollut vain alaoksissa. Ihmettelen myös mikä on sen pölyttäjä Kiinassa. Yhden pienen kärpäsen kukissa näin, en muuta.

Tämä tekee vain mehtämansikan kokoisia karvaisia marjoja, mutta syötäviä ne on. Mietoja, ei pahoja. Enkä edes tiedä missä määrin tätä voi kiwiksi sanoa; sillä nimellä taimi kuitenkin minulle myytiin. Varsinaisesti tämä on jokin itäaasialainen Actinidia eli laikkuköynöslaji kuten hedelmäkiwikin. Tässä on jopa joissakin lehdissä kahta väriä, tosin aika harvoissa.

Enkä ole varma voiko tätä sanoa Kiinankarviaiseksi mikä hedelmäkiwin nimi oli Suomessa joskus kauan sitten. Pieneltä karvaiselta karviaiselta marja joka tapauksessa tuntuu. Marjojen takia tätä ei kasvateta, vaan ihan eksotiikan. Varret selviää pakkastalvistakin hyvin.

 Kiwi kasvaa samassa rivissä kiviraunion edessä porukoissa  karhunvatun kanssa, alkavat mennä jo toistensa sekaan.