torstai 29. maaliskuuta 2012

Erään matkan pää


Ohitti minut yhdellä suoralla, hujahti ohi vain. Vauhtia arviolta 150 km/h; joka tapauksessa rajua ylinopeutta hän ajoi, ehti juuri takaisin oikealle kaistalle vastaan tulevan auton edestä. Aamulla klo 7 jälkeen; räntäsadetta, tien pinta hyyhmässä ja sen alla jäässä. Minä ajelin töihin, rauhallisesti, 85 km/h, olin lähtenyt niin ajoissa että kiirettä ei ollut, ja keli oli hyvin huono.

Se oli itse asiassa sama suora missä itse olen saanut toistaiseksi ainoan ylinopeussakkoni, saattoi olla vuonna 2004. Ohitustilanteessa sekin. Mutta silloin oli kirkas kuiva päivä.

10 min kuluttua tulin isoon risteykseen, missä tapasin saman auton, tien poskessa lyhtypylvääseen pysähtyneenä. Törmäys on ollut kova. Pylväs oli poikki ja sen säleitä ympäri maastoa, myös tielle asti lentäneinä, ja auton osia oli samalla tavoin lennellyt ympäriinsä. Pylväs roikkui sähköjohdosta, auto oli vetänyt sen juuren pari metriä metsän suuntaan, mihin se oli rinteeseen pysähtynyt. Kuski oli pysynyt tiellä niin kauan kuin ajoi kovaa, mutta menettänyt hallinnan kun risteys tuli vastaan ja hän on ruvennut loivassa alamäessä jarruttamaan.

En jäänyt turistiksi katselemaan, siinä oli jo 5 autoa pysähtyneenä ja ihmiset soittelemassa kännyköillään. Kohta tuli vastaan 2 poliisiautoa ja ambulanssi vilkut päällä. Eli luultavasti kuski oli vielä hengissä, turvavyön ja suojatyynynsä suojissa, pylväskin murtuessaan jo vauhtia hidastaneena. Käteviä tuollaiset alhaalta ontoksi poratut nykypylväät, jotka antaa tällaisissa tilanteissa periksi. 

Mikä lie kuskilla kiireen aiheuttanut? Kiihko päästä jonnekin nopeasti? Raivo? Jännityksen halu? Mitään poliiseja ei perästä ajanut, joten tuskin hän pakomatkalla oli. Ei tiedä; siihen pylvääseen se kiire kuitenkin loppui.

Illalla töistä klo 7 jälkeen palatessa otin paikasta kuvan. Se oli jo pitkälti siistitty. Auto viety pois ja pylväs irrotettu johdosta sekä laskettu siististi maahan. Isoimmat rojut kerätty pois niin tieltä kuin ojastakin.

Pysäyttää se tuollainen näkijänsäkin. Tuntuu vielä mielessä näin illalla. Kitkarenkaiden yksi hyvä puoli on, että niistä tietää varmasti ettei ne pidä hyvin tuollaisella kelillä, missä on räntää mustan jään päällä. Ne pitää ok kohtuullisella vauhdilla ja pehmeästi ennakoiden ajaen, ja niiden kanssa tietää ettei pidä yrittääkään liikaa. 


Blogger ei nyt salli kuvien lähettämistä. Ei mahda mitään, mutta eipähän nuo tosin kovin kauniitakaan olisi olleet. ... ei mene kuvia nyt aamuyöstäkään. Alan vähän väsyä tähän. "Turha kiire pois ...", mutta saisi tämä alkaa jo toimia.  ...  ...  Jaha, eipä noinkaan, kyse on muusta:  Google vain tekee jäynää Operalle eikä salli sen käyttöä Bloggerissa. Chromella nousee kuvat ongelmitta. Mutta tällainen epäkohteliaisuus taitaa merkitä sitä että Bloggerin ja minun suhteeseen voi tulla säröjä.

---------------

Pari päivää myöhemmin, 1.4. Kuskin profiilista kiertää huhu, luulisin pääpiirteissään luotettavaksi: 22-vuotias nainen, täydessä kännissä, ei vahingoittunut kolarissa millään tavalla. Kortti toki kuivumaan, rikosrekisterin alku, vahinkojen korvaaminen ja sen sellaista. Nuo pylväät ei ole mitään halpoja, luulisin että uusiminen maksaa useita tuhansia euroja töineen; kaksikin reissua nosturiautolla ja miehistöllä, siis siivoaminen kolarin jälkeen ja uuden pylvään asennus kunhan routa sulaa.

Mitä lie tehnyt nuori nainen kännissä vanhan auton ratissa räntäisenä torstaiaamuna klo 7 jälkeen 150 km/h mittarissa?  Raivo motiivina ensimmäisenä mieleen nousee. Ei ehkä yhtä niistä kaikkein ihanimmista öistä takana, ja päivän alkaminen kunnon riidalla? Mutta ei tiedä, tätä ei ole huhut selvittäneet. Onhan hän voinut vain lyödä humalapäissään vetoa kuinka nopeasti pääsee paikasta a paikkaan b. Olenko vain sukupuolten tasa-arvon kannalta epäneutraali ajatellessani että jälkimmäinen vaihtoehto viittaisi todennäköisemmin nuoreen mieheen, joita pidän taipuvaisempina vastuuttomaan käytökseen kuin naisia, jotka yleensä toimivat vastuullisemmin muita ihmisiä kohtaan, paitsi raivostuessaan?



tiistai 27. maaliskuuta 2012

Dominoes



On jopa Dominoes kun oikein syvälle menee. Barrettin toiselta ja viimeiseltä sooloalbumilta vuodelta 1970.

It's an idea, someday
in my tears, my dreams
don't you want to see her proof?
Life that comes of no harm
you and I, you and I and dominoes,
the day goes by...

You and I in place
wasting time on dominoes
a day so dark, so warm
life that comes of no harm
you and I and dominoes,
time goes by...

Fireworks and heat,
someday hold a shell,
a stick or play
overheard a lark today
losing when my mind's astray
don't you want to know with your pretty hair
stretch your hand,
glad feel,
in an echo for your way.

It's an idea, someday...

Scarecrow

Huh! Täältähän löytyi Variksenpelättikin kun vähän kaiveli. Utubessa on vaikka mitä.



Tämäkin Syd Barrettin jälkeä vuodelta 1967

The black and green scarecrow,
as everyone knows,
stood with a bird on his hat and straw everywhere.
He didn't care....
He stood in a field where barley grows.

His head did no thinking,
his arms didn't move,
except when the wind cut up rough and mice ran around on the ground.
He stood in a field where barley grows.

The black and green scarecrow is sadder than me,
but now he's resigned to his fate 'cause life's not unkind.
He doesn't mind.
He stood in a field where barley grows.

Arnold Layne

Ei paljoa ehdi täällä käydä, töitä ja tehtävää niin tiheään tahtiin jatkuvasti. Mutta jottei blogi aivan ruostuisi kiinni niin pieni pätkä outoa vanhaa musiikkia tänne.



Pink Floydin ensimmäinen single vuodelta 1967. Tekijä Syd Barrett. Tarina transvestiitista joka varastelee pyykkinaruilta naisten vaatteita.

Arnold Layne had a strange hobby
Collecting clothes
Moonshine washing line
They suit him fine

On the wall hung a tall mirror
Distorted view, see through baby blue
He dug it

Oh, Arnold Layne
It's not the same, takes two to know
Two to know, two to know, two to know
Why can't you see?

Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne

Now he's caught - a nasty sort of person.
They gave him time
Doors bang - chain gang - he hates it

Oh, Arnold Layne
It's not the same, takes two to know
Two to know, two to know, two to know,
Why can't you see?

Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne, Arnold Layne
Don't do it again.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kirja

Kirja ulos tänäkin vuonna, tosin vain toimitettu esseekokoelma, ja vain yhtenä neljästä toimittajasta. Mutta tein kuitenkin töistä aika ison osan.

Verkkojulkaisu vain. Sen piti tulla ulos WSOY:ltä uusimuotoisena julkaisuna, itse asiassa ensimmäisenä sellaisena, jota ei paineta varastoon ollenkaan, vaan tilaaja tilaa kirjan verkon kautta ja se painetaan sekä kansitetaan hänelle yksilöllisesti. Toimitetaan perille postitse. Kirjan hinnan pitäisi samalla pudota aika roimasti jonnekin 20 euron tietämille, varastokulujen yms jäädessä kokonaan pois. En tiedä miten Kirjanvälityksen tyyppiset yritykset tulisivat toimeen sellaisen julkaisemisen kanssa; kirjakaupathan ovat jo pitkälti kuolleet pois muualta kuin suurista kaupungeista ja suurten markettien kirjaosastoilta.

Näin siis piti käydä.

Ei kuitenkaan. Sen mukaan mitä minulle kerrottiin, kyseisen järjestelmän haltija ja WSOY:n mahdollinen kumppani olisi ollut hollantilainen yhtiö, joka ei halunnut antaa kääntää sitä suomeksi, vaan vaati järjestelmän pysyttämistä englanninkielisenä. Missä ei tietysti olisi ollut mitään mieltä jos kirjoja haluaa Suomessa myydä. En tiedä. Näin vain kerrottiin.

Koska kirjan piti olla julkaistuna jo nyt, ei meille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin panna se verkkoon, mikä oli nopea toimenpide. Hyvä niin. Ei vie tilaa kenenkään hyllyissä, jos ei erehdy printtaaman. Kukapas sitä kuitenkaan enää sellaista.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kotona taas

-9 astetta, kirkasta ja kuivaa. Tiet oli sulaneet, helppo ajaa kotiin pikipinnalla. Kuutamo loisti taivaalla ja pohjoisen puolella juoksenteli pieniä revontulia. Apsin juustosämpylä hoiti illallisen.

Portilla oli auran työntämästä loskasta kohonnut röpelöinen jäävalli, mutta sen sai varsikolalla tönimällä laskettua kohtuullisen matalaksi. Koti oli vähän viileä, mutta tulta takkaan ja viltti peiton päälle lämmikkeeksi. Eiköhän tuolla kohta tarkene.

Hotel de Doelenin verkkopääte ei aamulla toiminut, eikä saatu laskua kortilla maksettua. Ei se mitään. Kaveri tulosti laskun paperille ja pyysi maksamaan kotiin palattua. Ei laskuttanut aamiaisista, vaikka ne ei periaatteessa kuuluneetkaan huoneen hintaan. Maksoin juuri sen laskun, helppoa ja nopeaa IBAN numeroilla nykyään. Kyllä EU:ssa on käteviä puolia, kunhan eteläeurooppalaiset vain selviäisivät saksalaisen taloudellisen kilpailukyvyn kanssa.

Hollannista tykkäsin ja hollantilaisia arvostan kovasti. Hotelli oli sitä mukavampi mitä pidempään siellä oli, ja laskun hoituminen tuolla lailla oli piste hyvän reissun päälle. Ei mennyt Visan prosenttejakaan. En ole tällaistakaan nähnyt ennen.

Tijd om gaan

Aika lähteä kotiin päin. Tykkäsin täkäläisistä kaduista, jotka on päällystetty kapeilla tiileillä. Paitsi täällä vanhassa kaupungissa, myös uudemmilla alueilla. Vaikka siellä on muunkinlaisia kiviä. Naisille, joilla on kovin kapeat korot, tämä ei ole hyvä kaupunki, mutta se ongelma ratkeaa käyttämällä parempia kenkiä.
 Kanaaleista löytyy kaikenlaista, mutta ei se haittaa, pääosin on siistiä.
 Täällä kävisi mielellään toistekin.
Mutta paistaa se aurinko Suomessakin. Kohti pajunkissoja siis.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pohjanmeren rannalla

Sain ylipuhuttua perheen siihen että vuokrataan pyörät ja lähdetään ajelemaan, eikä ajeta junalla taas johonkin muuhun kaupunkiin. Sopimus oli että ensin vain pari kilometriä ja tullaan takaisin jos ei ole mukavaa, mutta kun he pääsivät polkemisen makuun, niin ei enää mitään ongelmaa. Pyörät on hyviä ja rannikkoa lukuun ottamatta täällä on hyvin tasaista. Pyöräteitä ja -väyliä on joka paikassa, ja pyörille on omat liikennevalonsa risteyksissä. Ja pyöriä on paljon. Päivän vuokra pyörältä oli 7.50, pantti 50 e. Minä sain punaisen, naisille mustat. Satula oli kovin alhaalla, nostin sen ylös kuvan ottamisen jälkeen.
 Ajeltiin jonkin verran eksyillen Wassenaariin ja sieltä rantaan. Perillä syötiin rantakuppilassa ja käveltiin sitten Pohjanmeren rannalla. Hiekkaa niin pitkälle kuin suinkin pystyi näkemään, kumpaankin suuntaan. Navakasta tuulesta huolimatta ihmisiä, lapsiperheitä, koiraperheitä ja hevosilla ratsastajia kohtuumäärä vaeltelemassa pitkin hiekkaa.
 Jatkettiin sitten pohjoiseen Katwijkiin päin hiekkadyynien poikki. Ne ovat haavoittuva ekosysteemi, eikä siellä saa liikkua kuin määrättyjä teitä pitkin. Mutta sehän riittää. Täällä ei ole tasaista, vaan ylä- ja alamäkiä.
 Heinien ja piikkipuskien lisäksi siellä kasvaa petäjiä, joita sanoisin rannikkomännyiksi (Pinus pinaster). Välimeren alueelta kotoisin, mutta pärjää täällä niin kuin Englanninkin rannikoilla mereisessä ilmastossa.  2-neulasinen petäjä, mutta hyvin pitkät neulaset. Niistäkin näkee että eteläinen laji se on. Vaikuttaa viihtyvän hyvin Hollannin hiekkaperässä.
 Sisemmällä maassa takaisin Leideniin päin ei enää ole hiekkaa, vaan jälleen tasaista. Eikä vedestä ole puutetta. Koko tämä seutukunta on Reihin deltaa. Se jakautuu moniin pieniin virtoihin ja kanaaleihin ennen Pohjanmereen laskemistaan, ja kaikki vesialueet käytetään kyllä hyväksi. Kerrostalojakin rakennetaan suoraan kanaaliin likoamaan.
 Ja omakotitaloja, joiden verannalta pääsee omalla veneellä matkailemaan. Jos haluaa; ei noiden laitureissa kyllä pieniä jollia kummenpia näkynyt. Vettä on, mutta ei se kovin nättiä ollut, ja haisikin lievän epämiellyttävästi. Jos näillä olisi kirkkaat puhtaat vedet virtaamassa talojensa perustuksia pitkin niin sitten paremmin ymmärtäisin halun päästä sen ääreen.
Reilun viiden tunnin reissu siitä yhteensä tuli. Vajaa tunti siitä rannalla syömässä ja kävellen, muuten lähes koko aika pyörien selässä, mitä välillä pysähdyttiin karttaa tai maisemia katselemaan. Kun Leidenista rantaan on suoraan 10 km, ja reissua tehtiin mutkitellen myös pohjois-eteläsuunnassa yhteensä  reilu 4 tuntia ajaen, niin arvelisin meidän ajelleen ainakin 40 km. Kyllä se jaloissa jonkin verran nyt tuntuu, etenkin minulla jolla ei edes Suomessa ole pyörää nykyään, mutta hyvät pyörät ja hyvät tiet teki reissusta kuitenkin aika kevyen. Hiihtolomallahan perhe on, saa tämän verran kuntoillakin.

Hortus Botanicus 2

Tulppaanit ei vielä kuki. Niiden mukuloita tosin myydään nyt, istuttamista varten; varsinainen kukkimisaika on vasta huhtikuussa. Nyt täällä kukkii lumikellot
 mukulaleinikit
 puutarhakrookukset
 ja erilaiset krookusten pienempikukkaiset luonnonlajit
 Hortus Botanicuksessa oli myös jotain joka toi mieleen Haihatuksen. Vanhasta roinasta kokoon pantu teos, joka epäilemättä on taidetta, koska ei se mitään muuta voi olla. Ihan mukava.

Jos vertaa tätä reissua viime syksyiseen Lontoon reissuun, niin ei sinne kyllä kannattaisi ihmisen mennä. Leidenissa on paljon mukavampaa ja mielenkiintoisempaa. Sanovat myös vaimo ja tytär, jotka ovat täällä hiihtoloman vietossa. Hollannissa on kaupoissa paremmat tavarat kuin Lontoossa, Leidenissa paremmat kuin Amsterdamissa - minne on junalla 20 min/5 euroa. Paremmat tavarat tarkoittaa värkkejä joiden ympärille voi kääriä tyttären tukkaa eri näköisille nutturoille. Hintataso on maltillisempi kuin Lontoossa ja liikkuminen helppoa. Onnettoman tiheisiin turistikeskittymiin, missä ei pääse liikkumaan, ja pitkiin jonoihin, ei törmää ollenkaan. 

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Sieboldhuis & Hortus Botanicus

Tässä hotellissa on yksi erittäin hyvä puoli. Tämä on melkein vastapäätä Siebold-museota. Tuo iso ruskeatiilinen talo keskellä. Se on hyvin mielenkiintoinen paikka ainakin jos on Japanin historiasta kiinnostunut. Kaikenlaista tavaraa kasvi- ja eläinnäytteistä 1800-luvun alun karttoihin. Niillä oli myös myynnissä vanhoja puupiirroksia, hintaluokassa 1000 - 4000 euroa. Jätin ostamatta, mutta ihailin.

 Sieboldhuisista pari sataa metriä eteenpäin - tuonne vasemmalle siis - on Hortus Botanicus, Euroopan vanhin ja yksi maailman vanhimmista kasvitieteellisistä puutarhoista, perustettu 1500-luvun lopulla. Tässä alla portin vieressä on vanhin elossa oleva sinne istutettu puu, 1601 istutettu kultasade. Hollannin 1630-luvun tulppaanivillitys sai sekin alkunsa tästä puistosta, sillä tänne niitä tuotiin Wienin kautta Turkista ja alettiin kasvattaa. Sitä myöten syntyi myös tulppaaneiden kasvatus suomalaisissa pihoissa.
 Nyt siellä toki oli talvi vielä, vähän kävijöitä ja puut lehdettömiä.
 Kasvihuoneetkin siellä oli vanhoja, ja myös niissä mielenkiintoisia kasveja. Esimerkiksi suokasveja. Tällainen happaman maan kukkapenkin voisi itsekin mielellään joskus perustaa.
 Etelän maiden kihokkeja. Hehkuvat aurigon valossa.
 Useita tuhansia orkideoja yhdessä kasvihuoneessa, pääosin Kaakkois-Aasiasta. Kokoelmien alku on tietysti Hollannin Itä-Intian ajoissa.
Koska puutarha on niin vanha, ei se ole kovin iso, mutta hyvin vaikuttava ja mielenkiintoinen se on. Linné muun muassa on tehnyt siellä töitä luokitellessaan maailman kasveja. Hollantilaiset kuskasivat niitä tänne kaikkialta, erityisesti siirtomaistaan; Japanista myös jonkin verran Linnén aikojen jälkeen. Puistossa on aitoja Sieboldin Japanista tuomia puita edelleen kasvamassa.

Leiden, Alankomaat & Hotel de Doelen

+10 astetta päivisin, sumuista, tyyntä. Kohtuullisen lämmintä siis. Sai heittää pitkät kalsarit pois. 
 Auton parkkeeraaminen täällä olisi mielenkiintoista, jos olisi auto mukana, mutta ei ole. Täällä pitää olla tarkkana ettei putoa reunan ylitse kanaaliin.
Nähtävyyksiä ei ole paljoa aikaa etsiä, mutta tärkeimmät näkee kyllä etsimättäkin. Kanaaleja ja tuulimyllyjä näkee kaikkialla. Varsin kätevää.
Hotel de Doelen. Kätevällä paikalla, vanha talo, korkeat huoneet, ajan patinaa.  10 min helpon kävelymatkan päässä keskusasemalta. Vesihanat ja sähkönappulat vähän mitä sattuu, henkilökunta aika rentoa niiden suhteen; verkkoyhteyttä ei ole vaan pitää ostaa itse paikalliselta palveluntarjoajalta (KPN). Aamiainen maksaa 7.50 e. Huoneessa on kuuma, peitto on paksu, ei minkäänlaista ilmanvaihtoa ja kokolattiamatto on pölyinen. Mutta kyllä täällä asustelee sen minkä tarvitsee. 

-------

Mitä pidempään hotellissa asui, sen miellyttävämpää siellä oli. Mukava henkilökunta. Ikivanhassa talossa on omat hankaluutensa eri vuosikymmeniltä olevan tekniikan kanssa, mutta ne lakkasi pian vaivaamasta.