Lämmittelyjä

Tinttejä on tänä talvena käynyt hyvin. Viime talvena ne mystisesti katosivat joululta, vaikka ruokaa oli. Nyt ei ole ollut sellaista mystiikkaa, vaan ruokaa on kulunut. Näitä linnunmakkaroita on, sekä pieniä linnunpullia. Yhdessä kopissa maapähkinöitä, toisessa auringonkukan siementä ja kolmannessa jotain puristettuja ja kuivattuja energiapapanoita. Maahan ripottelen kauraa. Peltosirkkuja ei silti käy koskaan. Talitinttejä, käpytikkoja ja närhiä pihassani käy, sekä oravia. Ei juuri muuta, mutta aika hyvin ne jaksavat syödä. Ruualla ne lämpiminä pysyy.

 Minä siirsin työsohvani takan eteen, missä pysyn itse lämpimänä.

Sattui tällainen pitkä viikonloppu, eli 5 päivää, jolloin olen joka päivä lukenut, kommentoinut tai editoinut 100-250 sivua ihmisten käsikirjoituksia. Kun aamulla viideltä aloittaa ja illalla viideltä lopettaa, joutaa päivällä tekemään aurinkokävelyn tai pari hyvinkin.  Mutta huomenna katkeaa tällainen hyvä sohva- ja järvielämä. Pitää lähteä harjoittamaan sosiaalista kanssakäymistä. 

Turvat huurussa

siellä tänäkin talvena kuljetaan. Ja kulmakarvat.

Valoa

Valo vain jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen. Ei ole pilvistynyt eikä harmaantunut vielä ollenkaan. Se tuntuu. Menee suoraan rinnasta sisään. Ei oikein tiedä miten sitä kameralla kuvaisi. Valo on kertakaikkisen huumaavaa, niin kauan on siitä kun sitä on näin paljon nähnyt. Eikä tammikuun aurinko ole vielä edes korkealla. 

 Petäjään keskipäivällä paistava aurinko tulee kuusen oksien takaa katsottuna vielä kuitenkin melkein vaakatasosta.

 Se ei pääse vielä edes koivun runkojen puoliväliin, mutta on silti kovin kirkas pelkkään kaamokseen tottuneelle mielelle.

 Vielä laskevakin aurinko valaisee kuusikon. Ei se kesällä koskaan näin valoisa olekaan.

 Seuraavana päivänä aurinko taas nousee, pysyy taivaalla 5 min kauemmin kuin edellisenä päivänä, ja valaisee taas. Huurteisista puista tulee kovin siroja ja melkein keimailevia siinä valossa.

Kyllä minä tykkään pakkasesta.

Jäällä

Käytiin porukalla päivällä jääkävelyllä. Pehmeitä paikkoja ei montaa tavattu. Pari vain. Muuten oli hyvä kävellä. Sen jään tunnelmaa ei kuitenkaan oikein saa kuvattua. Tässä on vedetty tietokoneessa valotusta rajusti pieneksi, jotta sai auringon esiin. Sillä oli siellä sellainen. 

 Oli hyvin miellyttävää kävellä suurella avoimella paikalla auringon paisteessa. Pitkä aika. Koti on tuolla horisontissa, ja sinne on vielä mukava kävely.

 Värit alkaa hiljalleen palata maailmaan. Tämä on kuvattu aurinko takana, eikä värien kanssa ole leikitty mitenkään. Taivas vain on sininen jos siellä ei ole pilviä.

 Ei jää kyllä kovin paksua vielä ole. Noin 10 cm. Se hyvin kantaa jalankulkijan ja hiihtäjän. Mutta kun lumikerros päällä on kulunut 5-10 cm paksuiseksi, niin kyllä jää näillä keleillä alkaa vahvistua.

Tällaista säätä, tämänpäiväisen jatkumista, panen tilaukseen: päivisin -15, öisin -25, kirkasta aina. Miellyttävät lämpötilat ja kaunista ilmaa. Saa jatkua tällaisena huhtikuun alkuun, jonka jälkeen saa lähteä lämpenemään. Järvet ja maa on vettä täynnä, lisää ei tarvitse sataa. Maassa on nyt sen verran lunta että syysruis hyvin talvehtii ja karhu tarkenee pesässään; enempää sitä ei tarvita. 

Tammiaamua

Aurinko jo nousee 8.51. Tuntuu selvästi että joulunajan pimeys on jäänyt jo taakse. Pakkasta -21C.

Lunta on n. 30 cm. Kaikki pakkaslunta, vielä yhtään suojaa näkemätöntä. Miina jaksaa kyllä hyvin puskea sen lävitse halutessaan, mutta ei enää halua samassa määrin kuin lumen ollessa vielä 10-20 senttistä. Lyhyillä jaloilla siellä on jo raskaampaa. Se on tässä kuvassa vähän ahman näköinen. Mitähän kaikkea sekoitusta se onkaan?

Järvellä on mielenkiintoinen jääilmiö. Siellä ei ole enää 30 cm lunta, 10 cm vettä ja 8 cm jäätä. Nyt on 10 cm lunta, 1-2 cm jäätä, 3 cm vettä ja lopulta alusjää, jonka paksuutta en tiedä. Mikä tarkoittaa sitä, että nyt järvelle pääsee taas kävelemään. Kokeiltiin vähän matkaa, rannan lähellä tosin pysyen. Joskus saapas painuu yläjään lävitse, mutta aika pitkiä matkoja siellä pääsi kävelemään kuivin saappain. Suksilla voisi päästä jo ihan hyvin, paitsi sauvat voisi mennä koko ajan lävitse yläjäästä ...  

Pakkanen on hyvä asia. Sen onnellista jatkumista toivotellen.

Rusakon ruokaa

Joulun aikaan kaatamani haavan latvuksen oksien kuoret sopii hyvin rusakoille. Niissä ei ole niin paljon happamuutta suojuksena kuin alempana kasvavissa puunosissa. Jänikset harvoin lentää.

Näiden oksakasojen luona rusakot nyt pääosin viihtyy. Toistaiseksi vielä ainakaan varsinaisen puutarhan puita ei ole kukaan syönyt. On siellä kyllä rungonsuojustakin enemmän kuin viime talvena.

Parhaat joulutortut

Tässä ne on viimein keksitty. Parhaat joulutortut. Resepti talteen ensi jouluksi. 

Pakkasesta löytyi voitaikinaa. Se leikattiin neliöiksi ja paistettiin uunissa. Näin pitää torttu tehdä. Ei mitään imeliä tahnoja, jotka pilaa maun, eikä mitään taitteluita, jotka pilaa lehtimäisen kerroksellisuuden. 

Syödään  käsin repien kerros kerrokselta. Parhaita lämpiminä ja kylminä. 

Lunta

Yritettiin Miinan kanssa järvelle, mutta ei sinne pääse. Lumikerros painoi ohuen jään alas, jolloin sen päälle virtasi 5 cm vettä, joka puolestaan pysyy vielä pitkään sulana paksun lumikerroksen alla. Ei voi mitään. Piti tyytyä katsomaan maisemaa rannalta käsin. 

Kallion reunasta löydettiin vielä vähän vihreää.

Miina on laihtunut 3 viikossa kilon, eli on nyt 47 kg. Se on hyvä tahti, ei mitään kiirettä olekaan. Se on -10 asteen koira, eli liikkuu parhaiten siinä lämpötilassa, eikä vielä pidä sitä kylmänä, vaikka vain istuskelisi pihassa. Jatketaan samaan tahtiin.

Napoleon XIV

Suuria klassikoita. Kaikki neljä.

Priuksen puskuri 2

Autossa on nyt uusi "puskuri". Tuo viivan alapuoli siis. Kesti 2 päivää ja maksoi minulle 200 euroa. Vakuutus maksoi loput. On siinä ja entisessä pellissä pieni väriero, vaikkei se tässä kuvassa näy. Eikä minua haittaa.

Vuokrasin korjausajaksi hybridi-Auriksen. Oikein näppärä auto. Helppo ja miellyttävä ajaa. Riuskiakin selvästi lyhyempi, joten se oli hyvin ketterä kaupungissa ja parkkeeraus helppoa. Maantiellä se on lyhyytensä takia vähän kiikkerä, ja tavarakonttia siinä ei ole paljon mitään. Takapenkille kuitenkin mahtuu normaalit 3 ihmistä. 1.8 l moottori, joten yhdessä sähkömoottorin kanssa se kiihtyy kohtuullisen nopeasti, jos ohitella tarvitsee. Jonkin tonnin Riuskia halvempi; hinta näkyy vaihtelevan aika laajassa kirjossa varustelutason mukaan. Sanoisin sitä hyväksi kaupunkilaisen hybridiksi. Taulukon mukainen bensiinin kulutus 3.8 l/100 km, mutta sehän tarkoittaa lämpimän kuivan kesäkelin optimaalista kulutusta. Toki tuolla sohjossa ja pakkasessa kului 5 l/100 km. Aika hyvä sekin. 

Tammitalo 2

Ei tarvitse kulua kuin viikko, niin maisema on jo toinen. Sataa lunta kolmatta päivää. Kyllä sitä kertyy. Alan uskoa että kyllä sitä ehtii kertyä vielä metrin verran jos tämä säätyyppi jatkuu.

Ei minulla sinänsä mitään valittamista. Itse asiassa tykkään autolla ajosta pehmeässä paksussa lumessa, myös kaupunkiajossa. Eilen perjantai-iltana oli oikein mukavaa sutia pari tuntia ruuhkassa ympäri kaupunkia kuskaamassa ihmisiä seminaarista koteihinsa yms paikkoihin. Raaka navakka pohjoisviima ja ilma sakeanaan lunta; mukavin viedä autolla jokainen sinne minne piti. Sitten vielä kotiin kaiken päälle. Mielenkiintoista, kun ei pidä kiirettä. 

Tammitalo

Sää kääntyy viimein kuivaan pakkaseen, pilvet välillä rakoilee. Lunta on jo kaikkialla maassa ohut kerros, paitsi sakeimmissa kuusikoissa. Jääkeli paranisi, jos sitä ei tulisi paljoa lisää, vaan pitäisi tasaista hyvää pakkasta nyt viikon pari. 

Ollaan jo menty viikko tammikuuta. Vuosi sitten piti alkaa suunnitella lumien pudottamista katolta näihin aikoihin vuotta; talon ympärillä oli korkeat kasat kolattua lunta. Siitä ollaan nyt kaukana. Jos hyvin menee, ei tänä talvena tarvitse kiivetä katolle ollenkaan.

Puuta uuniin. Päivä pitenee nyt jo 3 min vuorokaudessa. 

Loppiainen

Kuusi on riisuttu alasti, viety ulos ja karsittu seuraavaa käyttöä varten, mihin sitten seivästä tulee tarvitsemaankaan. Viimeiset jouluruuat on syöty ja viimeiset joulumusiikit kuunneltu. Taas kerran, ja vuodeksi kaikki säilyvä taas säilöön. Yksi suklaanami tinapaperissa on koristeiden seassa, joka joulu kuusessa ja jo niin vanha ettei sitä kukaan uskalla syödä. Talteen se meni taaskin. Ihan kova se on. 

Olisi saanut olla vähemmän kuolemanviivoja jouluaikaan, olisi saanut ottaa rennosti enemmän. Kolme artikkelia väänsin loppuun, ja yhden kirja-arvostelun, senkin 550 -sivuisesta opuksesta. Ensi viikolla alkaa heti maanantaina aamulla aikaisin tavallinen sirkus laitoksella. Siihen mennessä n. 300 sivua kommentoitavaa. Tavallista elämää taas.

Kohtahan on pääsiäinen.

Priuksen puskuri

Riuskista löytyy huonojakin puolia. Tällä kertaa se mitä olen pitänyt etupeltinä, mutta mitä autoliikkeessä sanoivat puskuriksi. Puskuri ... ohutta muovia se on. Ajoin pimeässä sakeassa räntäsateessa lyhyillä valoilla tiellä olleeseen isoon lumipaakkuun ja heti murtui. Jos se olisi peltiä, siihen olisi tullut lommo, jonka olisi taputellut suoraksi, mutta tämähän murtui. Annoin kotiin päästyäni ensiavun reikälevyllä, jotta lokasuoja ei hankaisi pyörää.  En tiedä onko muutkin autot menneet muovisiin pelteihin. Hyppäsin tämän auton ostaessani kerralla 1980-luvun Nissaneista tähän päivään,  joten minulle on modernien automerkkien materiaalit aika tuntemattomia. 

Reilun tonnin sanoivat huollossa menevän korjaukseen. Sillähän ostaisi jo kulkevan vanhan auton, sellaisen joilla ajelin ennen tätä. Joissa pellit vielä oli rautaa.  No, katsotaan mitä vakuutusyhtiö sanoo. Ennen minulla ei ollutkaan kuin liikennevakuutus, koska mitään muuta ei vanhoihin romuihin kannattanut ottaa, eikä niihin saanutkaan. Tässä pitää opetella uusia taitoja, kuten vahinkoilmoituksen täyttämistä.

Veistos

Taidetta koteihin. Puuveistos. 482 cm.

 Haavan rungolla on muutaman vuoden kasvanut piippuköynös (Aristolochia durior). Irrotin sen puusta, mikä ei ollut vaikeaa. Se ei tartu kiinni, eikä sillä mitään kärhiä olekaan: se nojaa vain. Laskin sen maahan ja kuorin haavasta moottorisahalla senttisen kerroksen kuorta pois. Niin kovaa ja jäässäkin, että käsin se olisi monen päivän homma. Meni sitä näinkin, lavatornin purkaminen vei oman aikansa. Päähän tein liiterin nurkasta löytyneestä vesivanerin palasesta hatun sateensuojaksi. Porasin reunoihin reiät ja kiinnitin galvanoidulla rautalangalla oksiin kiinni.

Nostin sitten köynöksen takaisin rungolle ja virittelin punotusta rautalangasta oksien päiden kautta tukilankoja lisäkasvulle. Jospa se siinä kasvaisi. Ensimmäiset vuotensa se kasvoi syvässä varjossa, viime kesänä karsin jo huavan oksia korkealle, eikä se siitä valosta vielä tuntunut kärsivän. Jospa se ei kärsi aukeastakaan. Pakkanen sitä ei näytä haittaavan.

Vähän kaksipiippuinen juttu tämän huavan kuato. Ihan hyvä puu se oli, ja täysin terve, ei lahoa rungossa missään. Iso ja komea. Se kuitenkin kasvoi tuossa lannoitetun rodomaan keskellä ihan liian kovaa ja lihoi kesäisin melkein silmissä. Teki pitkine oksineen syvän varjon taakseen, ja pitkä juuristo sillä oli. Piti kaataa se pois niin kauan kuin sille vielä jotain mahtoi. Kuorimisen tarkoitus oli 1) kuivattaa runko, jotta se pysyisi tuossa pystyssä mahdollisimman kauan; siksi vesitiivis hattukin, ja 2) kuivattaa juuristo ensi keväänä. Tapahtuuko niin, vai saanko alueen täyteen haavanvesoja, jää nähtäväksi.

Saksalaisia nuorisoelokuvia

Ollaan joulun tietämillä katsottu joukko saksalaisia filmejä, lähinnä lasten- ja nuortenfilmejä. Pääosin hyvää tavaraa. Niitä katsoo näin yli 50-vuotiaana taas mielellään 15-vuotiaan tyttären kanssa; voi olla että 30-vuotiaat eivät ole niiden pääasiallinen kohdeyleisö.

Die Wilden Hühner (2006)
Die Wilden Hühner und die Liebe (2007)
Die Wilden Hühner und das Leben (2009)
Ohjaus: Vivian Naefe
Oikein herttaisia tyttöelokuvia. Viisi kaveria ja saman verran poikia seikkailee erilaisissa elämänkokeiluissa. Tytöt on ensimmäisessä elokuvassa niin nuoria, jotain 12-13 -vuotiaita, että heidän kasvunsa ja samalla tekemisen pieni vakavoituminen näkyy hyvin elokuvien edetessä.

Freche Mädchen (2008)
Freche Mädchen 2 (2010)
Ohjaus: Ute Wieland
Nämä elokuvat ovat kolmesta tytöstä, 14-16 vuotiaista, ja nämä keskittyy nimenomaan poikaseikkailuihin, toki ihmisen kasvua on mukana myös. Vauhdikasta teinirakkauskomediaa.

Die Rote Zora (2008)
Ohjaus: Peter Kahane
1930-luvun Kroatiaan sijoittuva tarina punatukkaisen tytön johtamasta rosvojoukosta. Tämäkin on nimenomaan teinikuva. Henkilöhahmot on tyylitelty aika pelkistetyiksi, on ne hyvät ja ne pahat, niin että tämä tuntuu enemmän filmatulta näytelmältä kuin elokuvalta. Vauhtia on kyllä, mutta ei paras tässä joukossa.

Französisch für Anfänger (2006)
Ohjaus: Christian Ditter
Erittäin vauhdikas teinikomedia ujosta saksalaispojasta, joka rakastuu puoliranskalaiseen tyttöön, ja joutuu yrittämään selvitä opiskelijaretkestä Ranskaan ranskaksi. Saksalais-ranskalainen yhteistuotanto. Oikein hieno. Teinirakkauskomedioiden huippua. Noin 14-15 vuotiaiden kamaa ennen kaikkea.

Summertime Blues (2009)
Ohjaus: Marie Reich
Tämä on vähän samanlainen tarina, ilman luokkaretkeä, ja sama poika (François Goeske - joka itse asiassa on puoliksi ranskalainen hänkin ja oikeasti osaa täydellistä ranskaa) näyttelee toista pääosaa, nyt 3 vuotta vanhempana kuin edellisessä elokuvassa. Tässä vain mennään Englantiin ja yritetään tulla toimeen sillä kielellä, kahden tytön suhteen. Joista toinen tosin osaa saksaa. Tämä on paljon vakavampisävyinen kuin edellinen, koska elokuvan kehys tulee vanhempien avioeroista ja heidän uusista suhteistaan, eikä elämä niissä raameissa ole helppoa. Paikoitellen enemmän tragediaa kuin komediaa. Loppu sentään on onnellinen, vapautus katharksiksesta. Hyvin tehty elokuva joka tapauksessa. Noin 15-16 vuotiaiden tarinaa.

Sommer – Für die große Liebe musst du kämpfen (2008)
Ohjaus: Mike Marzuk
Teinirakkautta tämäkin, maailmalla kiertäneen 15-vuotiaan pojan tulo syrjäiselle Pohjanmeren saarelle vähäksi aikaa mummon luo asumaan, ja sikäläiseen nuorisojoukkoon törmääminen. Turpaan tulee, mutta myös se tyttö löytyy. Tämä on myös hienolla kädellä tehty elokuva. Ottaa katsojan mukaansa alusta lähtien ja pitää otteessaan.

Die Welle (2008)
Ohjaus: Dennis Gansel
Tämä on ollut Suomessakin elokuvateattereissa ja kuvaus löytyy suomenkielisestä Wikistä. Muista ei. Lukiolaiselokuva, ei mitään teinirakkautta, eikä rakkauselokuva ollenkaan. Eikä komedia. Mutta äärimmäisen hyvin tehty elokuva siitä kuinka helposti ihmisistä saa pelkän pienen kokeilun kautta ryhmäkuriin alistettuja johtajaa tottelevia olentoja. Ja ihmiset tykkäävät siitä. Hyvä elokuva, mutta tätä ei pidä katsoa ihan pienten lasten kanssa. 15-vuotiaalle menee.

Romy (2009)
Ohjaus:  Torsten C. Fischer
Elämänkertaelokuva Romy Schneiderista (kuuluisa itävaltalainen näyttelijä). Pääosassa Jessica Schwarz, joka näytteli opettajaa Die Wilden Hühnerissä, ja jonka takia tämäkin elokuva meille hankittiin. Hän näyttelee hyvin, kuten aina, mutta elokuva on tehty selvästi nimenomaan faneille. Se on kokoelma pääosin synkkiä tunnepitoisia kohtauksia Schneiderin elämästä, takautumia ja eteenpäinmenoja. Jos ei tunne Schneiderin elämänvaiheita hyvin, on katsominen aika sekavaa. Esimerkiksi pitäisi tietää, että kun näytetään Scheiderin toisen aviomiehen vanhempien talon edessä olevaa korkeaa siniseksi maalattua rauta-aitaa, jonka yläreunassa on piikkejä, niin juuri niihin piikkeihin Schneiderin edellisestä avioliitosta oleva poika repäisi reisivaltimonsa ja kuoli verenhukkaan. Ei sitä kerrota elokuvassa; itsekin luin vasta jälkeenpäin Schneiderin biografian Wikistä. Eli tämä elokuva on faneille, muiden ei ehkä tarvitse koskea tähän. Ei se huono ole, mutta se ei ole tarina, vaan kohtauksia tarinasta.

Räiskeet

on ohitse. Miina ei onneksi välitä niistä mitään. Noin yleensäkin, mistä se ei välitä, se ei välitä, ja sillä selvä. Ei se aina viitsi käydä tervehtimässä edes taloon tulleita vieraita.

Uusi vuosi on jälleen kerran alkanut. On näitä jo nähty, mutta eläkkeelle on vielä pitkä matka.