maanantai 28. marraskuuta 2011

Jälleen kotona

Kotimatka kesti yhteensä 26.5 tuntia, tosin iso osa siitä odottelua eri paikoissa. Loppumatka oli hankalin, nuoskaa lunta 10 cm tiellä, ei aurattuna ollenkaan tai huonosti aurattuna. +1 aste. Rekkojen urissa teillä ajoi aamuyöstä, mikä ei ihan helppoa ole, koska rekka on sen verran leveämpi kulkupeli. Mutta eipä ollut kiirettä. Ja valoa oli monin verroin enemmän kuin lähtiessä. Joulun tunnelmaa melkein.

Kotona kävin saunassa pesemässä matkan hiet pois. Se oli vielä lämmin perheen jäljiltä. Kiukaalle en toki aamukolmelta enää koettanutkaan heittää vettä, mutta ylälaude oli vielä niin kuuma, että sille sai laskeutua varovasti. Hyvä rakenne talvisaikaan. Kuumalla kivellä on mukava loikoa. Neljältä aamulla menin nukkumaan, Suomen aikaa. Koreassa klo 11. 
Heräsin kuudelta, kuten muutkin. Mitenkäs sitä nyt päivällä nukkumaan. Söin viiliä pitkästä aikaa aamulla ja käytin Miinan kävelyllä. Rupesin kolaamaan pihaa. Tosi on, että kiveyksen päältä oli helpompi kolata kuin kivituhkan päältä. Kivituhka käy pehmeäksi märän lumen alla ja kola uppoaa siihen. Nykyisten kolien terä on rakennettu ottamaan syvään. Kolasin kolmanneksen pihaa, läksin sisään lukemaan lehden ja menin yhdeksältä takaisin nukkumaan. En kovin vahvassa kunnossa ole, tunnin hikoilu riitti palauttamaan kyvyn nukkua, oli ruumiin kello missä ajassa tahansa.

Heräsin iltapäivällä kolmelta, söin ja menin takaisin kolaamaan. Tytär tuli kaveriksi auttamaan. Tarvitsee voimaharjoittelua. Päivällä oli pakastanut ja lumi jäätynyt paikoilleen. Se piti väkisin irrottaa maasta, eli hikeä tuli toinenkin tunti. Hyvä vain.

Vahvasti on tunne, että kotona taas ollaan, ja talvi on. Mutta ei tämä oikeastaan sitä kolmatta piiriä ole. Se on siellä missä ajetaan pimeässä tiukassa ruuhkassa paskaisilla teillä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kolmanteen piiriin ...

Kohti Danten helvetin kolmatta piiriä, missä kylmässä mudassa liukastelevat ihmisparat yrittävät vaivoin suojautua taivaalta putoavalta jäiseltä sateelta. Niin paikkaa näyttävät kaverit kotona kutsuvan. Jospa se on sellainen. Koreassa on nyt +10, tyynen pehmeä pilvinen sää.

Incheonin lentokentän kahvilan ilmaisesta verkkopalvelusta.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Korean puikot

Joka maassa pitää olla täällä erilaiset ruokailuvälineet. Kiinassa on isot ja paksut muoviset puikot, mallina muinaiset keisarilliset norsunluiset puikot. Lusikka on posliinista, lyhyt ja syvä. Se on oikestaan kauha, josta kaadetaan lientä suuhun, itse lusikkaa ei suuhun panna. 

Japanissa on puiset kapeat puikot, bambua tai maalattua puuta. Ei muita ruokailuvälineitä. Syödään pienistä kupeista, jotka nostetaan tarvittaessa huulille ja juodaan kupin reunalta neste. 

 Koreassa on kapeat teräksiset puikot, jotka usein vielä ovat litteät. Niille olen kuullut kaksi selitystä: 1. mallina ovat muinaiset kuninkaalliset hopeiset puikot, koska hopea saattoi reagoida värimuutoksella tiettyihin myrkkyihin, ja 2) teräspuikko kestää suunnilleen ikuisesti, ei tarvitse kerran ostettuaan heti uusia. Sen lisäksi on pitkävartinen teräksinen lusikka, joka on matala, ja joka pannaan suuhun kuten meilläkin. Se on vain meikäläistä matalampi, joten siinä ei kerralla tule paljoa lientä. Kupit pysyvät kaikki pöydän pinnalla, niiden reunalta ei juoda japanilaiseen tapaan.
 Yläkuvassa tavallinen päivällinen. Ylhäällä kupeissa kimchiä, jotain ilmeisesti kalajauhosta tehtyjä tyynyjä ja chilillä maustettuja muita vihanneksi. Keskellä paistettu kananmuna ja chilitahnaa. Alhaalla  soijatahnalla maustettu merileväkeitto ja ruukku, jossa alla riisiä ja päällä vihanneksia. Maan eteläosassa syödään paljon kalaa japanilaiseen tapaan, mutta sieltä pohjoisempana syödään pääasiassa lihaa. Tämä annos, kuuluisa bibinbap (비빔밥), on usein ainoa josta sen lihan sai helposti jätettyä pois, tai joka tuli suoraan ilman lihaa. Kananmuna ja chili siirretään pataan, sotketaan kaikki hyvin keskenään ja syödään lusikalla, samoin kuin keitto. Pienten kuppien pikkelsit syödään puikoilla. Tätä tuli syötyä lähes joka päivä. Kohtalaisen halpa ja hyvin täyttävä annos, sellaista tavallista korealaisruokaa.

Alakuvassa on samat ruokailuvälineet. Ne on aina samat joka paikassa. Illallinen alkaa, mutta en muistanut enää valokuvia siitä ottaa. Alkupaloina etikkasäilöttyjä retikan palasia ja maissikeittoa. Isossa lasissa olutta ja pienessä 50% viinaa. Ruokaa tuli sitten paljon lisää, viinaksiakin sen minkä halusi juoda. Minulla ei paljoa viinapäätä ole. 

Likaiset muutaman päivän vaatteet on vetäisty lattialta kasasta kassiin, eli on pakattu. Aamulla linja-autoon ja matkalle kohti suomalaista marraskuun lopun pimeyttä. Danten helvetin kolmannesta piiristä  sieltä kaverit kirjoittaa. Autolla ajoon liittyen. Saadaanpa nähdä. 

perjantai 25. marraskuuta 2011

Seoul National University

Campus on iso, nätti, puita ja puistoa täynnä, sokkeloinen ja kaukana. Se on alkuaan ollut keskikaupungilla, mutta diktaattoripresidentti Park Chung-Heen aikana 1970-luvulla campus siirrettiin kauas Han-joen toiselle puolelle vuoren rinteelle, jotta opiskelijat eivät pääsisi helposti keskustaan mellakoimaan ja mieltään osoittamaan. Kaupunki on sittemmin laajentunut niin, että yliopisto on jälleen kaupungissa. Mutta tämän ajan nuoriso ei enää mellakoi. 
 Siellä on erilaisia nättejä yksityiskohtia.
 Putouksen vesihana on jo käännetty kiinni näin talvella.
 Sinyang Humanities Hall
 Opiskelijoille on hyvät tilat kahviloista tietokonesaleihin.
 Puheet pidetään, instituution lahja toiselle siirtyy kädestä käteen, kuva otetaan, ja voidaan ruveta töihin.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Värejäkin täältä toki löytyy. Ruoka ei ole harmaata eikä ruskeaa, vaan chilin punaiseksi värjäämää, tai curryn kellertävää. Näin pohjoiseksi maaksi täällä on yllättävän tuliset ruuat. Kun kimchiä aikansa teräspuikoilla - jotka nekin on korealainen erikoisuus - suuhunsa mättää, niin tietää Koreassa olevansa. Hapatettua kiinankaalia, chiliä, valkosipulia ja muita mausteita maun mukaan.

Sain komean pussilakanan sänkyyni. Tässä kuviani olen editoinut ja näitä tekstejä kirjoitellut. Nukuin alkuyöstä 8 tuntia, olen nyt valvonut 3 ja jos jatkaisin taas unia. Normaalirytmiin näyttää pääsevän tällä kertaa aika sujuvasti. Macci sivuun,  yölamppu sammuksiin, tyyny ja mies vaakatasoon, unta palloon.
Blogger toimii jossain missä lie ajassa, vaikka vaihdoin kyllä koneen aikavyöhykkeen. Täällä kello on nyt n. 4 aamulla. Jaa, Suomen ajassa se taitaakin toimia. 

Ruskeaa

Muuten täällä on vuoripoluilla aika ruskeaa. Maa on pudonneiden lehtien peitossa.
Jossain on lakaistu, lähempänä temppeleitä, kauempana ei.

Yhdellä mäellä näin outoja petäjiä. Seassa kasvaa kyllä Pinus densifloraa, mutta valtapuu täällä ei ole sitä.
Sen rungosta kasvaa mättäinä neulasia. Se selvästi jättää vuosikasvainten kohdalle uinuvia silmuja kaarnan alle. Lienee sopeutuma mehtäpaloihin, kuivaa hiekkamaata tämäkin on.
Mistään lajimäärityksestä en löydä mainintaa tällaisesta ilmiöstä, mutta pitää arvata, että kyseessä on Pinus tabuliformis (jota kiinalaiset kutsuu nimellä 油松 yóusōng, eli öljypetäjä). Vaikka en sille korealaista nimeä löydäkään, niin kyllä se täälläkin kasvaa luonnonvaraisena. Se on mustarunkoinen petäjä, ja sille on tunnusomaista, että vaikka se on 2-neulasinen puu, voi sen silmut rajusti kasvaessaan tulla esiin 3-neulasisina. Tässä näkee sellaista. Olkoon se sitten minun puolestani P. tabuliformis, kunnes toisin osoitetaan. Villin näköisiä runkoja joka tapauksessa, neulasmättäineen.

Arvaus meni pieleen. Kyseessä on Pinus rigida, koillisamerikkalainen petäjälaji, sikäläiseltä nimeltään Pitch pine, eli pikipetäjä. Kasvaa hyvin kuivalla ja laihalla maalla, tai sitten soilla, ja on täynnä pihkaa. 3 neulasta kimpussa on tavallisinta.  25.11.2011.

Huoneeni ikkunan edessä on rivi koreansembroja (Pinus koraiensis). Siinä nimi viittaa Koreaan, niin kuin täkäläisten mielestä pitääkin, vaikka puuta kasvaa kyllä myös Kiinassa ja Primorjessa Venäjällä. Se on vähän kuin siperiansembra, mutta sen siemenet on vielä isommat, ja neulasetkin taitaa olla vähän pidemmät. Ikkunani on kuvassa oikealla alimmainen; 2. kerroksen huone kuitenkin. 

P. koraiensiksen alla on aina varjo, niin että siellä ei kasva mitään, vaan on aina pudonneiden neulasten väristä ruskeaa. No, nuo keltaisemmat lehdet on neidonhiuspuun (Ginko biloba) lehtiä. 

Acer palmatum

Koreassa vaihteeksi. Kylmä täälläkin, +5 astetta, pilvistä, joskus ripeksii, joskus sataa. Marraskuun loppu se on Koreassakin. Kukat on kukkineet, eikä kasvillisuudessa muuta väriä enää paljoa ole kuin japaninvaahteran (Acer palmatum) lehdet. Nimen viite Japaniin siitä että sen antoi ruotsalainen Carl Peter Thunberg jo 1700 luvulla ollessaan hollantilaiseksi tekeytyneenä Nagasakissa useita vuosia, mm. kasveja tutkimassa. Koreaan ei silloin eurooppalaisia päästettykään. Itsepähän olivat päästämättä. Tilanteen seurauksena korealaiset valittavat harmissaan nykyään miten monet puut, jotka kasvavat heilläkin luonnonvaraisina, tunnetaan maailmalla vain japanilaisina puina, mutta niin se nyt historiassa vain tapahtui. Korjataan nyt tässä tilannetta ja muistutetaan, että A. palmatum on myös korealainen puu. Siitä on lukemattomia puisto- ja bonsaivariantteja ympäri maailmaa, kylmänkestävimmät pärjää Etelä-Suomessakin, mutta ei toki minulla kotona pohjoisessa.
Täällä Seoulissa sitä näkeekin puistometissä kasvamassa niin kuin se luonnonvaraisesti kasvaakin, alispuuna tammien, zelkovien ja erilaisten petäjien ja kuusten muodostamissa sekametissä.


Mitä aurinkoisempi paikka, sen paremmin lehdet on värinsä saaneet, avoimilla paikoilla puut on jo usein lehdettömiä. Täällä pohjoisrinteellä kohtuullisen varjossa Pinus densiflorien (joita Japanin punapetäjiksi sanotaan, mutta jotka nekin kasvaa kuten kuvasta näkyy myös Koreassa) alla ovat suurin osa vielä vihreitä tai vihertäviä.

A. palmatumin lehdissä on paljon vaihtelua, väreissä, muodoissa ja hammastuksissa.




Tänne päin tullessa on hyvä varata ainakin päivä aikaeroon sopeutumiseen ja rauhalliseen kävelyyn vaikka metässä. Ruumis pitää saada väsyneeksi ja mieli rauhalliseksi, niin sopetutuminen on paljon nopeampaa. Menen aikaeroista aina sekaisin, ja minulla on sen verran kokemusta tilanteista missä mennään lentokentältä huonosti nukuttuna tai nukkumatta suoraan töihin, ja saadaan mieli niin kireäksi että ei pysty nukkumaan seuraavinakaan täkäläisinä öinä kunnolla, kun taas päivisin on sekaisin eikä saa mitään kunnollista tehtyä.

Nyt maanantaina tullessa lentokoneessa näin sellaisen ihmeen, että takaosassa oli puolityhjää ja minulla oli 4 tuolia käytössäni, joten sain nukuttua vaakatasossa useamman tunnin. Sellaista en ole kokenut näillä reiteillä pariinkymmeneen vuoteen. Ennen vanhaan lentäminen oli kallista, matkoja tehtiin harvakseltaan ja koneet lensi puolityhjinä. Niissä poltettiin takana tupakkaakin. Sitten hinnat putosi ja koneet täyttyi, tupakat sammui.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Vaimo sanoutui irti

kotikunnan terveyskeskuksen virastaan. Vielä hyvin ehtii, vuoden loppuun on reilu kuukausi aikaa. Hänen piti sanoutua irti jo vuosi sitten, mutta puhuivat silloin hänet ympäri ottamaan vain vuoden virkavapaus. Hän otti sen ja meni töihin toiseen kuntaan, ajomatkaa sinne 50 km yhteen suuntaan. Ero suhteessa entiseen on joka tapauksessa uudessa paikassa varsin selvä. Hän on kotona iltaisin aikaisemmin kuin ennen, vaikka oman kunnan terveyskeskus on vain kilometrin päässä. Entiset 2-4 kertaa viikossa olleet migreenit on muuttuneet n. kerran kuussa esiintyviksi - paitsi jos hän sattuu onnettomuudekseen tapaamaan marketissa entistä työnjohtoa, jonka jälkeen hän saattaa joutua kotiin palattuaan menemään sänkyyn kylmä rätti otallaan. Viikonloppuisin hänen ei tarvitse maata sängyssä koko kahta päivää lepäämässä, vaan elää normaalia elämää.

On mielenkiintoista, miten tehokkaasti organisaatiouudistuksella ja parin johtoportaan ihmisen vaihdoksella pystyy romuttamaan toimivan terveyskeskuksen. Vielä pitkälle 2000-lukua kunnassa oli pysyvissä viroissa riittävästi kokeneita lääkäreitä ja kaikki toimi. Nyt toiminta on pääosin nuorten vuokralääkäreiden ja lyhytaikaisissa pesteissä olevien harjoittelijoiden käsissä, jotka hekin häipyvät vuoden loppuun mennessä. Tutut sairaanhoitajatkin jo sanovat alkaneensa miettiä lopettamista. Vaimon lähdettyä kunnan erikoissairaanhoidon menot hyppäsivät ylöspäin n. 100 000 euroa kuussa, mikä vuositasolla tekee reilun miljoonan. Se tuntuu raskaasti kaikessa muussa sosiaali- ja terveyspuolen toiminnassa, ja eiköhän ennen pitkää myös koulupuolellakin. Menojen lisäys tulee yksinkertaisesti siitä, että kokematon tai epävarma tai tympäytynyt lääkäri, jolla ei ole vanhempaa ohjaajaa lähellään, lähettää potilaan ambulanssilla keskussairaalaan tutkittavaksi. Ihmiselimistö on aika monimutkainen. Se että johonkin paikkaan koskee voi johtua niin lukemattomista erilaisista syistä että kokonaisuuden arviointiin tarvitaan kokemusta. Lääkärin ammatti on pitkälti käsityöläisammatti. Koska keskussairaalassa on umpitäyttä, ja ambulanssit kaikista seudun terveyskeskuksista jatkuvana virtana tuovat uusia potilaita katsottaviksi, tehdään yleensä nopea tilanteen arviointi, katsotaan lähete turhaksi ja lähetetään potilas takaisin kotikunnan terveyskeskukseen laskun kera. Systeemi pitää myös ambulanssiyrittäjät leivässä. Ja on aika kallis.

Uudessa kunnassa erikoissairaanhoidon menot vastaavasti ovat laskeneet n. 500 000 euroa vuositasolla vaimon sinne siirryttyä. Hänellä on niin pitkä kokemus alalta, että hän kohtuullisen hyvin tietää mitkä tilanteet kannattaa lähettää keskussairaalaan ja mitkä tapaukset hoituvat omin käsin. Se, että säästö siellä ei ole samaa miljoonaa kuin minkä meidän kunta menettää johtuu siitä, että täällä terveyskeskuksessa on omat ultraääni- yms laitteet, joita vaimo osaa käyttää, ja joilla aika monet vaivat voidaan nopeasti määrittää. Uusi kunta on jo pitkälti yhdistymässä isompaan, niin että sen terveyskeskuskin on jo osittain liukunut sivutoimipisteeksi, jossa on vähemmän omaa tutkimusvälineistöä.

Kaipa ne meidän kunnan päivätkin alkavat olla luetut, kun rahat loppuvat. Tätä sirkusta seuratessa ymmärtää myös, miten helposti epäpäteviä lääkäreitä pystyy nykymuotoisessa terveydenhoitojärjestelmässä toimimaan. Lääkärikunnan liike on niin nopeaa työpaikasta toiseen, eikä monessa kunnassa tilanne vaikuta olevan enää kenenkään kontrollissa. Ei myöskään kuntalaisten. Perinteinen kunnanlääkäri, joka asuu kunnassa, käy samassa marketissa asiakkaidensa kanssa, kouluttaa lapsensa samassa koulussa, ja kävelee iltaisin samoja teitä koiransa kanssa, tietää olevansa ihan eri tavalla vastuussa ihmisten kokonaisterveydestä kuin reppulääkäri, jolla on muutaman kuukauden pesti paikkakunnalla, minne hän aamuisin ajaa autolla ja poistuu töiden loputtua. Lääkärifirmat, joiden työntekijät elelee kohtuullisen mukavasti tekemällä keikkatöitä 2-3 päivää viikossa, tai vain päivystyksiä, tai ainoastaan siistiä työterveydenhuoltoa, eivät tee kovin hyvää tämän maan terveydenhuoltojärjestelmälle.

Sen enempää minä kuin vaimokaan ei ole enää tässä kunnassa töissä. Tytär on täällä koulussa ja hänen ystävänsä ovat täällä. Opettajakunta on pätevää ja heitä on toistaiseksi riittänyt. Ja on täällä meidän talo, jossa tykätään asua. Mutta ei tässä kunnassa enää samalla tavoin kiinni olla kuin vielä jokunen vuosi sitten.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Valoja pimeydessä

Kävin Sergelin torilla ja siellä seuduilla kääntymässä. Tuosta on reilu puoli tuntia kävellen Vikingin terminaaliin. Ne laivat on nykyään, ainakin arkisin, hyvin rauhallisia. Täynnä eläkeläisiä, jotka käyvät illalla syömässä ja menevät nukkumaan. Niin minäkin tein mennen tullen. Halvempaa kuin hotelliasuminen Tukholmassa.

Kotona löysin liiterin takaa oksakasan, jota rupesin silppuamaan. Sain kymmenessä minuutissa koneen jumiin. Oksanpätkä pitkittäin terälevyn ja kotelon välissä. Kesällä katkotut haavan oksat oli jo aika hauraita. Murtuivat miten sattuivat ja tämä 10 cm pätkä nyt onnistui kääntymään poikittain ennen terää ja pani koneen juntturaan. Piti purkaa molemmat syöttötorvet. Helppo tässä oli silti purkaa. Ulkona satoi räntää sakeanaan, mutta autokatoksen peränurkassa oli kuivaa.

Sain oksan näkyville terän raosta. Sitä piti hakata pitkällä meisselillä ja vasaralla halki pitkittäin, kunnes sen sai viipaleina ujutettua terälevyn reunan takaa näkyviin, ja vedettyä pala kerrallaan pihdeillä ulos. Purkamiseen, oksan poistoon ja koneen kasaamiseen meni enemmän aikaa kuin sen oksakasan silppuamiseen, mutta saattoi sen aikansa käyttää näinkin.
Ostin koneen pois muuttaneelta naapurilta. Ikää sillä lienee jo ainakin 15 vuotta, jos ei enemmän. Tuttu kone: lainasin sitä naapurilta useaan kertaan. Ensimmäisen kerran joskus 13 vuotta sitten, kun tuhottiin sillä meidän tontin rakennuksen tieltä kaadettujen puiden oksat. Isoja koivuja. Pelkkään silppuamiseen meni useampi päivä silloin. Ihan sopivaa ostaa se häneltä pois. Ei tarvitse enää kerrostalossa. Vanhuudestaan huolimatta hyvä kone. 3 cm paksuisen oksan sillä viipaloi vielä kevyesti.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Marraspihaa

Tullaan marraskuun puoleen väliin, ja piha odottelee lunta ja talvea. Kasvimaa on peiton alla. Kasvien penkit kitketty puhtaiksi. Kompostit on tyhjennetty, samoin kompostorit. Kiveykset on pesty painepesurilla. Puut ja mustikkapensaat on talvisuojattu joko muovisin runkosuojin tai verkkoaidoin. Vesipumppu on haettu pois järvestä ja letku tyhjennetty, pää suojattu taitetulla muovikassilla.  Ei ole oikein mitään tekemistä enää.

Muuta kuin odottaa.  ... ... noita pyöreiden kivien kasoja voisi nostella ylös ... ovat painuneet 5-10 cm siitä kun ne kukkien keskeen kasasin joku vuosi ...  mutta vielä he sieltä hyvin näkyvät. 

Tällaiselle kivikkopenkille ei mitään tarvitse tehdäkään. Se on aina valmis. Isompien kukkien maan kasvit on  leikelty alas ja varret pätkitty. En kerää niitä koskaan pois vaan jätän paikoilleen; ovat seuraavan kesän lannoitetta ja humusta. 

Lintulaudat on ripusteltu pihaan ja täytetty auringonkukan siemenillä ja kauralla. Niitä on kolme, linnunmakkaroita vielä toiset kolme, ja pönttöön mahtuu useampikin tiainen lämmittelemään, jos kylmä yö sattuu. Tinttejä käy syömässä monikymmenpäinen parvi päivisin, mutta ei kuvaushetkellä ollut yhtään.

Mutta mitä täällä enää tekisi? Tykkään enempi hyötyliikunnasta ja rakentamisesta kuin lenkkeilystä. 2-4 tuntia kun saisi tehdä sitä päivässä niin hyvä. Nopeasti tuleva pimeä kuitenkin leikkaa ajan helposti tuntiin. Kai tässä on vain ruvettava iltaisin kävelemään koiran kanssa pidempiä lenkkejä. Miina vain kulkee niin hitaasti nykyään tutuissa paikoissa, että sitä on vaikea sanoa liikunnaksi. ... jaa, liiterin takana taitaa olla kasa oksia karsittavaksi ja pätkittäväksi. Sitä voisi ruveta tekemään.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivä

Oli taas isänpäivä. Kakkukin, mutta se ei ollut kovin iso, ja aika hyvä. Sain myös selkähieronnan, kun pyysin, ja Mobilattia päälle. Sen jälkeen raahasin vastustelevan perheen mehtään kävelylle. Isänpäivä on hyvä argumentti tällaisissa tilanteissa. Tästä kohtalaisen automatkan päässä on luontopolku, jonka olin useaan kertaan ohi ajaessani pannut merkille, mutten koskaan siellä käynyt. Nyt oli hyvä aika. Ei ole enää itikoita eikä paarmoja, piha on talvikunnossa, eikä vielä räntää maassa. Marraskuun puolivälin puolihämärää pilvipoutaa. Pimeältä metässä taivaltaminen tunti, mutta vielä tässä on varaa pimetä reilu kuukausi. Jos kauemmin pimenee, niin sitten katoaa valo kokonaan.

Alku oli rohkaiseva. Selvä viitta, vaikka vähän vinossa.

Vähän matkan päässä perhe kuitenkin alkoi epäillä retken mielekkyyttä. Ehkä tässä on tehty uraa moottorikelkkarataa varten. Kyselivät olenko varmasti tosissani ja tiedänkö mitä teen. No, en tiennyt, mutta jatkettiin.  11 km matkaa edessä.

Pitkospuut oli jo vähän vajonneet ja aika lahotkin. Tehty joskus vuosikymmeniä sitten kun joku hyväsydäminen ihmisjoukko oli innostunut polun mehtään merkitsemään, sekä tekemään sillat ojiin ja kantamaan lankut suolle.  

Luontopolun loppupää osoittautui soratieksi. Jälkeenpäin nähdyllä kartalla itse asiassa melkein puolet. Maastossa, koska polku mutkitteli, ei aivan niin paljon. Olisi ollut hyvä nähdä se kartta ennen reissua. Kilometrien mittainen ylämäki soralla oli vähän antikliimaksi. Polun tekijöiltä oli selvästi loppunut puhti kesken heidän päästyään vähän yli puolen matkan. 

Viimeinen kilometri luontopolkua oli pikitietä. 

Oli siellä hyviäkin paikkoja. Naavaa nähtiin. Polun alussa viittoja oli tiheässä, loppupäässä aika harvassa, ja osa lahouttaan kaatuneina maassa, mutta riittävästi niitä aina oli. Nosteltiin kaatuneet ylös puunrunkoja vasten. Jos täällä joku muukin jonain tulevana vuonna kulkisi. 

Oikein nätti hiljalleen soistuva pitkä ja kapea lampi metässä oli. Kaikkialla ympärillä kallioita ja mäkiä, niin että tätä ei pystyne kukaan ojittamaan. 

Iso muurahaispesäkin nähtiin. 
Perhe ei kiitellyt, mutta ei pahemmin valittanutkaan. Kunnon kävelyreissu se oli, vaikka "polun" alku ja loppu maistuivatkin vähän huijaukselta. Kerta tätä polkua riitti; toista kertaa siellä ei käydä. 

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kuuraa peitteiden päällä

Eilen sain kasvimaalle peitteet, jotain 400 kg olkia käytäville. Tänä aamuna oli viimein pakkasta, ensimmäinen pakkanen tänä syksynä. Tosin vain -2C, mutta kuitenkin.
Samalla hoidin suuren osan ensi kesän kitkemisestä. Tuon olkimassan lävitse ei montaa heinää tunge. Jokunen toki aina kuitenkin.

Kyllä kuiva kirkas pakkasilma on miellyttävää.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pieniä ongelmia, joista ei ole varma miten ne hoitaisi

Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten suojelusta 8.7.2010/674

6 §
Hyvinvoinnista huolehtiminen
...
Eläimen lajinomaisen liikunnantarpeen tyydyttämisestä on huolehdittava riittävästi.

4 luku
Koirat
9 §
Yleiset vaatimukset

Täysikasvuista koiraa on ulkoilutettava päivittäin riittävän usein, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä koiran liikunnantarpeen tyydyttämiseen.

Koiran pitoon tarkoitettujen tilojen on oltava sellaisia, että koiralla on kuulo- ja näköyhteys pitopaikassa tai sen ympäristössä tapahtuvaan toimintaan sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen.

10 §
Koiran kytkeminen

Koiraa saa muuten kuin tilapäisesti pitää ulkona yhteen paikkaan kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä.

Ulkona muutoin kuin tilapäisesti pidettävällä koiralla sekä koiratarhassa pidettävällä koiralla on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan. Koiratarhan koossa on otettava huomioon koiran tai koirien rotu, koko ja lukumäärä.

Muutoin kuin tilapäisesti ulkona yhteen paikkaan kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä.


11 §
Koiran ulkotarha

Koiran ulkotarhan vähimmäiskoko on liitteen 1 kohdassa.

1. Koiran ulkotarhan vähimmäiskoko

3 koiraa, keskimääräinen paino 40 kg = 22m2
3 koiraa, keskimääräinen paino 50 kg = 24m2

12 §
Koirankoppi tai muu sitä vastaava säänsuoja

Koirankopin tai muun sitä vastaavan säänsuojan on oltava kooltaan, rakenteiltaan ja varustukseltaan koiralle sopiva. Seinien, katon ja lattian on oltava tiiviitä ja tarvittaessa lämpöeristettyjä. Pohjan on oltava irti maanpinnasta. Lämpötilan ja ilmanlaadun on oltava koiralle sopivia.

Lattia on pidettävä puhtaana ja kuivana. Koiralla on oltava käytössään makuualusta.


------------------------

Omasta koirastani ei ole kyse, mikä nimenomaan tekee tästä sen ongelman.

ILLALLA: Eiköhän se siitä lähde ratkeamaan.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Hiekan loppusijoitus

Kesältä jäi pihaan iso kasa hienoa hiekkaa. Nyt kun tontin takaosan betonikiveys on valmis, siirsin hiekat sinne, kottikärrillä kuntoillen. Panin alle sanomalehtiä, jos niillä saisi ohdakkeen ja kortteen tapettua. En tiedä; voi lehdet olla keväällä jo pehmeitä. Joka tapauksessa yritän perustaa tämän osan puutarhaa uudelleen; ohdakkeen ja kortteen kanssa ei voi kasvattaa muuta kuin puita. Yhden kesän paikkaa jo kesannoin ... minkä muistin. Ainakin tämän syksyn ja alkukevään tämä on siistin näköinen. Unikko kai tuollaisessa hiekassa kasvaisi.

Viiniköynös on kasvi, jota en ole milloinkaan kokeillut kasvattaa. Sanovat sen menestyvät ulkonakin, joten jos kokeilisi. Neuvovat pitkin nettiä panemaan taimet talon eteläseinustalle suojaiseen aurinkoiseen paikkaan. Kasvualustaksi joko a) minimissään 50x50x50 cm kuoppa joka täytetään kompostilla, kalkilla ja ravinteilla, tai b) säkillinen kaupan kukkamultaa, tai c) lievästi lannoitettua hietamaata. No ... neuvoja on monenlaisia, vaikuttaa kasvavan missä tahansa. Eteläseinustalle meillä ei istuteta mitään, se on kiveä, hiekkaa ja routaeristeitä. Sen viereiset multa-alueet on vaimon daalioiden yms käytössä; sinne ei ole asiaa. Joten mitenkäs jos tänne tontin perälle? Länteen aukeava aukio, päällä sitä hienoa hiekkaa 20 cm, alla multaista hiesua. Isoja kiviä lämpöä keräilemässä ja mikroilmastoa tasoittamassa.
Pitää katsoa keväällä vieläkö asia kiinnostaa. Kohtahan se on.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Moka


Kun paljon tekee niin joskus aina mokaa. 
Naapuri on kaivinkonekuski. Sillä oli hallillaan iso tunkki, jolla saatiin nostettua autoa taka-akselistaan ylös niin paljon että voitiin pinota parrun pätkiä takarenkaan alle 15 cm. Samalla auton noustua sain purettu yhden kerroksen kiveystä reunasta, niin että saatiin siihen mäki, ei enää pelkkää putousta. Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin ajaa auto takaisin tasaiselle pinnalle.

Sanoivat töistä myöhään kotiin tultuani, että huomenna on pyhäinpäivä ja kaupat kaikki kiinni. En ollut joutanut sellaista panemaan merkille. Piti käydä nopeasti kaupasta veljentyttärentyttärelle synttärilahja ja isälle ruokaa. Siinä pimeässä ja sumussa peruutin liian pitkälle. Aina jotain. Tällä kertaa ilmeisesti vain pientä peltivauriota helmassa.