Tämä kukkii dauricumin jälkeen, melkein heti perässä. Luonnonpuu tämäkin. Kolme näitä olen istuttanut petäjien alle, tämä yksi, vanhin kaikista, pärjää hyvin, kahta muuta ovat jänikset runnelleet pahasti. Näkyvät käyvän nuorien pensaiden kimppuun, mutta jättävän tämän rauhaan. En tiedä miksi. Siro pensas, joka kukkii aikansa nätisti ja viettää sitten lopun kesää rauhassa omissa oloissaan.
Se on vähän kuin isohko violettikukkainen suopursu (Rhododendron tomentosum). Niitä pitäisi ehkä järjestää tämän kaveriksi. Ekologialtaan hyvin samanlaisia. Toki kukka on erinäköinen, mutta olemus silti samanlainen.
Saattoi olla hullunrohkeaa, mutta päätin jo vaihtaa kesärenkaat autoon. En yllytä muita samaan, jäinen tie on vaarallinen. Tytär hallitsee jo kaikki muut työvaiheet, paitsi muttereiden alkuhöllennyksen ja loppukiristyksen. Niihin ei vielä voima riitä, mutta pyörä nousee jo pulteille. On hän vuosikaudet keväin syksyin harjoitellut. Lähinnä ollut tunkin käyttäjänä, mutta nyt tahtoo jo ristiavaimeen ja pyörään käsiksi.
Miina pääosin valvoo toimintaa, joskaan ei liian niuhosti.
Dahurian rodo, syvältä Siperiasta, talvenkestävä, auringonkestävä, kukkii nätisti aikaisin. Voin suositella. Jo tosin kukkii Elviirakin. Olen tykännyt kovin tästä rodokeväästä. Sadetta tarpeeksi, aina vähän päästä.
Nyt ne viimein on pinossa. Nuo riittää hyvin talveksi 2011-12. Tiedän kyllä että korkein ihanne puun kuivaamiseen olisi 2 vuotta ulkona ja 1 sisällä, mutta se ei aina onnistu. Ensi talvi poltetaan 1-8 vuotta vanhaa puuta, monesta pienestä pinosta koottuna, seuraavaksi talveksi tulevat tämän pinon puut. Jos syksyllä ehtii, olisi mukava tehdä samanlainen pino. Mutta usein syksyllä ei ole ehtinyt, ennen kuin on on joulu, eikä metässä näe tehdä silloin enää paljon mitään. Noiden pilkkomiseen ja pinoamiseen meni minulta eilinen päivä, vaimo edellisenä iltana tosin jo vähän aloitteli. Tytär auttoi pinoamisessa. Heittelin puut ylös hänelle, ja hän pisteli järjestykseen. Loppuvaiheessa jo liian korkea pinota maasta käsin. Tänään on tuntunut ruumis vähän jäykältä. Kirves sai kuitenkin nousta ja laskea kohtuu monta kertaa eilen, selkä ja kädet vielä useammin. On aina kamalan hauskaa kun joku törkyää itsensä kunnolla. Keväisessä metässä on omat makunsa. Tykkään etenkin koivun ja mustikan lehdistä, ketunleivistä tietysti myös, kuusen ja lehtikuusen pehmeistä neulasista, ja jalavan siemeniä on mukava syödä kourallinen aina ohi kulkiessaan. Aika pian kaikki nämä kovettuu. Koivun lehti alkaa olla jo niin iso ja kova, ettei sitä enää mielellään syö, eikä siinä ole enää samaa aromiakaan kuin hiirenkorvassa. Ressu päälle juuri ennen kuin rupesi satamaan. Helteet on ohi, kaunista sadetta tässä on kaivattukin. Jotkut valittaa ettei nämä ohuet ressut kestä mitään. Aurinko tuhoaakin nopeasti tällaisen. Se tulee täyteen pientä reikää, joista vesi valuu läpi. Niitä pitää käyttää vähintään kaksi kerrosta päällekäin, niin että ylempi kerros suojaa alempaa auringonvalolta. Tämä ressu on laskostettu 4 kerrokseen, ja on ollut käytössä vuodesta 2004 lähtien. Alakerrokset on edelleen täysin vedenpitäviä. Isoin moka minkä ressuilla voi tehdä on liika suojaaminen, eli pinon ympäröiminen ressuilla liian tiukkaan, niin että puut homehtuu. Olen tehnyt joskus niin, kokemusta on. Pahinta on käyttää 1-kerroksista ressua tiukasti pinon ympärillä, niin että päältä valuu vesi sisään, muttei pääse haihtumaan pois. Tätä en sentään itse ole kokeillut.
Tällaiseen leppeään säähän alkaa tottua. Siihenkin että taivas voi olla ihan sininen koko päivän. Sen kunniaksi
Adriano Celentano Azzurro 1968
Videolta puuttuu ensimmäinen säkeistö, mutta Celentano itse laulutyylineen näkyy tässä parhaiten. Eli minkä näköisestä naamasta tuollainen ääni aikoinaan lähti.
Cerco l'estate tutto l'anno e all'improvviso eccola qua Lei è partita per le spiagge e sono solo quassù in città Sento fischiare sopra i tetti un aeroplano che se ne va
Azzurro, il pomeriggio è troppo azzurro e lungo per me Mi accorgo di non avere più risorse senza di te E allora io quasi quasi prendo il treno e vengo, vengo a te Il treno dei desideri nei miei pensieri all'incontrario va'
Sembra quand'ero all'oratorio, con tanto sole, tanti anni fa Quelle domeniche da solo in un cortile, a passeggiare Ora mi annoio più di allora, neanche un prete per chiacchierare
Azzurro, il pomeriggio è troppo azzurro e lungo per me Mi accorgo di non avere più risorse senza di te E allora io quasi quasi prendo il treno e vengo, vengo a te Il treno dei desideri nei miei pensieri all'incontrario va'
Cerco un po' d'Africa in giardino, tra l'oleandro e il baobab Come facevo da bambino, ma qui c'è gente, non si può più Stanno innaffiando le tue rose, non c'è il leone, chissà dov'è
Azzurro, il pomeriggio è troppo azzurro e lungo per me Mi accorgo di non avere più risorse senza di te E allora io quasi quasi prendo il treno e vengo, vengo a te Mie treno dei desideri nei miei pensieri all'incontrario va' ....
tiistai 18. toukokuuta 2010
Tällä viikolla alkaa olla jo liikaa tekemistä. Seihtemältä tielle, kymmeneltä takaisin kotiin. Kyllä tämä tästä vielä selkenee.
Puut on saatu jo tähän vaiheeseen, revittyä metästä tien varteen ja pätkittyä melkein kaikki jo pieniksi. Vielä pilkkominen ja pinoaminen. Se on jo siistimpää hommaa, hiki vain tulee. Jos siis ei lyö itseensä.
Puukasan takana näkyy miten lehti tulee puuhun. Kaipa tämä minun metänhoitoni on jonkin tyyppistä jatkuvaa kasvatusta. Olen ottanut sieltä vanhaa puustoa kolmeen kertaan viimeisen 15 v aikana, niin että sitä ei enää ole. Uutta puustoa olen istutellut samaan tahtiin, pieninä taimina, pääosin siemenestä kasvattamiani, niin että se on nyt 2-6 m korkuista, lajin kasvunopeudesta riippuen. Siellä on nyt kohtuullisen tasainen nuori puusto, joka vielä näyttää hentoiselta ja harvalta, mutta sen pitäisi 10 vuodessa alkaa näyttää taas metältä. Sulkeutua niin, että vattuinen heinikko heikkenee ja puiden alla pääsee taas hyvin kävelemään, sini- ja valkovuokko pääsee taas leviämään.
Minulla on siellä hämäläinen sinivuokkokanta. Kurusta Tampereen läheltä. Yhden kauan sitten tuntemani tyttöystävän kotitalon metistä. Siemeninä nekin tuotuina. Kaunis kukka on sinivuokko.
Miina ei selvästi ole uimari. Ei tehnyt mieli mennä järveen ollenkaan, kuusen alla varjossa oli paras. Koko muu perhe kävi uimassa. Tosin ei pitkää aikaa.
Viimein kotona, lähempänä jo puolta yötä. Työt ei lopu tekemällä, pitää vain lopettaa tekeminen.
Ensimmäinen kevään lämmin päivä, +20C. Nuoriso riehaantui iloitsemaan, mahdollisesti ehkäpä hyvinkin Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoa ... niitä alkoi kerääntyä puistoon illalla, nuoret miehet T-paidoissa, nuoret naiset lyhyissä hameissa ja sandaaleissa, muovikasseja kantaen, ilon ja riemun säveliä ilmoille päästellen. Niin ne traditiot jatkuu, vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen, varsin samanlaisina.
Lopputuloksena oli perinteinen äitienpäiväinnovaatio, eli ammatileipurien tekeleistä poikkeava kakku. Meidän talossa nyt greippikakku mansikkakermavaahdolla. Hyvä oli, syötiin heti kaikki pois. Vaimollekin kelpasi, kunhan sai aikaa tottua makuun.
Kyllä miestyövoiman hyväksikäytön harjoittelu kuuluu nuoren naisen kotikasvatukseen. Minä olen niin hyvä ja tehokas apulainen, että tulevilla poikaystävillä on samaan tekemistä. Epäilen myös, että mielelläni näkisin tyttärellä jotakuinkin itseni kaltaisen aviomiehen. Tätä kautta se luultavasti hankitaan.
Tytär päätti, että äitienpäiväksi pitää tehdä kaakku. Ei se mitään, tehdään pois. Minä minä voin avustaa, kunhan tytär hoitaa sokerileipurimestarin hommat. Vatkasin sitten sähkövatkaimella taikinan ja tytär heitteli ainekset kuppiin. Jännä tilanne minulle. Olen tehnyt samaa työtä ollessani itse 13-vuotias, monta vuosikymmentä sitten; silloin leipurina vain oli äitini. Kun taloon oltiin saatu ostettua sähkövatkain, joutui poika töihin jokainen lauantai, koska pystyi sitä konetta pitelemään. Muuta ei tarvinnut yleensä tehdäkään. Muuten olen sitä mieltä, että kyllä naisten ja miesten välillä saa vallita työnjako. Selvästi sukupuolittunut ja ikivanhoista traditioista sisältönsä saanut. Se helpottaa elämää ja tekee siitä mielenkiintoisempaa. Ei sen työnjaon tarvitse jyrkkä olla, kunhan on olemassa. Olen mielelläni tarvittaessa hanslankarina naisten töissä, mutten työnjohtajana. Kannan jauhoja pöytään, väännän tiukemmalle kaapin saranaruuvvia, vatkaan taikinaa, nuolen vatkaimen terät, huuhtelen astioita tyttären tiskatessa. Vastaavasti otan mielelläni naisia mehtätöihin, mutten työnjohtotehtäviin.
Pestiin Miina tyttären kanssa. Äitienpäivän aatto on vähän kuin jouluaatto. Koirien ja miesten pitää terävöittää kodillista olemassaoloaan. Tyttärelle tämä on paikka, missä ottaa asioiden ohjat käsiinsä.
Lapsettomien päivän kunniaksi vähän kaunista ihmissuhdemusiikkia. Olen kovin tykästynyt Mara Tremblayn ääneen. Takana kova viikko, voipuneena tässä sohvalla makaan, tubeksessa kuljeskellen. (kirjoitin aamulla; tätä ei saanut julkaistua silloin)
Tu n'es pas libre — paroles: Mara Tremblay / musique: Mara Tremblay
Tu n’es pas libre, mon amour Je sens que tu attends toujours celle qui reviendra, je le vois Derrière tes pupilles lourdes, tu n’es plus là Et ne réponds qu’à la moitié de toi
Et je cherche les étoiles Éclairée par le feu du fond de tes yeux Garde, garde sur mon cœur Et les chérir ainsi encore un peu
Je ne suis pas libre, mon amour De t’aimer comme il se doit J’ai trop perdu mes moyens, je crois Ceux qui me gardent au chaud Me font voler plus haut que le ciel Quand je suis avec toi
Vole, vole sans rien dire On se comprend bien mieux ainsi Colle, colle ton respire Que je te savoure encore un peu
Si tu reviens, mon amour Et veux remettre ton cœur sur le mien Tu verras, je suis là Jamais mon corps n’oubliera Quand tu m’ouvres les bras Pour aller me blottir contre toi
Il y a une place dans ma vie Où tous les rêves sont avec toi Je l’ai vu, je l’ai senti Le garde sur mon cœur encore un peu
Tu n’es pas libre, mon amour Je sens que tu attends toujours celle qui reviendra Je ne sais pas...
Tänäänkin satoi. Ei se mitään, luin taas opiskelijoiden kirjoituksia. Ne ei lopu koskaan, niitä on aina odottamassa. Jos huomenna on kuivempaa, lähen mökille. Vappu on mennyt kokonaan töissä.
Pasuunakukka rupesi kukkimaan. Se tuoksuu erittäin vahvasti, täyttää helposti koko talon, jos avaa sen huoneen oven. Vaimo sitä kasvatti monta vuotta eikä saanut koskaan kukkimaan. Aikoi heittää pois, mutta minä otin sen sitten itselleni toissa syksynä. Olihan siinä kuitenkin jo kohtalainen runko. Käräytin siltä lehdet kolmeen kertaan viime kesänä, ensin unohtamalla sen keväällä ensimmäisenä päivänä täyteen aurinkoon, sitten unohtamalla sen kastelemisen heinäkuussa, ja kolmannen kerran ruikkaamalla säkistä liikaa apulantaa elokuussa, jolloin sitä ei pitäisi lannoittaa ollenkaan. En vain ollut muistanut aikaisemmin. Tässä tulos: Talven se oli minun virallisessa työhuoneessani, joka meillä on aina talvet kylmänä, +8 astetta. Teen mieluiten töitä tässä tuvan sohvassa, missä näkee muutakin perhettä. Sielläkin huoneessa se ennen joulua karisti lehtensä. Ilmeisesti se kuitenkin on aika sitkeä otus, jota ei niin vain saakaan tapettua; lehtensä vain pudottaa herkästi. Tuoksu on erittäin hieno.
Sadepäivä, pääosin töissä, opiskelijoiden kirjoituksia lukemassa. Vappu sujuu hyvin näinkin, kun koko päivän sataa. Vasta illalla taukosi vähäksi aikaa. Kiipeiltiin Miinan kanssa kallioilla. Talvella sinne ei uskalla mennä. Siellä voi pudota yhtä korkealta kuin petäjän latvasta.
Täältä me tultiin alas, tässä ollaan puolessa välissä. Miinan valjaat on tässä käytännölliset. Niillä voi jarruttaa menoa alaspäin ja auttaa ylöspäin. Täältä ei edes yritetty. Alhaalla varjossa oli vielä lunta, ja paljon lätäköitä. Pinnalta jo sulia, mutta tämäkin oli pohjaltaan vielä umpijäässä, syvyyttä puolisen metriä. Ennen pitkää sinne sammakko ja itikka ja sudenkorento käyvät munimassa muniaan.
.jpg)
.jpg)
